Lue keskustelun säännöt.
Näin selviät hengissä työelämästä
18.11.2025 |
Pari vuotta sitten minulla posahti lopullisesti. Työpaikalla oli jo hieman aiemmin alkanut sellainen alasajo, että olisi voinut laittaa popcornit mikroon ja katsoa vierestä organisaation live-itsaria.
Kaikki huononnettiin:
Tietokone hajosi kolme kertaa. Tilalle annettiin laite, joka käynnistyi vartissa ja sammui, jos katsoi sitä vihaisesti.
Tulostin vietiin pois, koska sähköisen työn lisääminen eli emme osta uutta.
Henkilökohtaiset työpisteet poistettiin, kaikki ovat avotiloissa eikä kellään ole nimettyä paikkaa. Eli esim ei voi jättäät avaroita töihin eikä voi tietää, kuka istuu missäkin (isot tilat).
Työtä annettiin triplasti enemmän, mutta deadlinet kiristettiin. Annettiin muutenkin reunaehtoja, jotka tekivät työtahdista tappavaa.
Järjestelmät vaihdettiin parempiin, jotka ovat niin surkeita, että koko osasto kuiskailee niistä kuin jostain toimitilojen demonista.
Ja silti esihenkilöt huusivat megafoniin: Meillä kuunnellaan työntekijöitä! Meillä on modernit työvälineet! Meillä panostetaan hyvinvointiin, osallistukaa kehittämään organisaatiosta parempi!
Eli täyttä sanahelinää, joka kalskahtaa kuin kiviseinään heitetty paistinpannu.
Sain iloa työstä. Pikkuhiljaa ilo hävisi kuin huomaamatta
Siinä kohtaa päätin: jos kerran kaikkea paskinnetaan, niin minäpä teen samoin.
Ja keksin neronleimauksen, joka pelasti pääni.
Overt ja covert -malli.
OVERT: kaikki mikä näkyy ulospäin, teen kuin maailmanluokan ammattilainen. Raportit on timanttisia, palaverit vetäisen suvereenisti, esihenkilölle ja pomoille hymyilen kuin olisin sponsoroitu. Tämä on se kiiltokuva, joka näyttää hyvältä.
COVERT: kulisseissa annan palaa.
Pakolliset excelit ovat suoria copypastekierrätyksiä.
Dokumentit täytän minimitasolla, kunhan otsikot eivät huuda tyhjyyttä. ChätGPT tekee ja copy paste laulaa kierrätettyen dokumenttien lauluja
En enää tee kolmen ihmisen työtä. Teen yhden. Puoliksi.
Järjestelmätestaukset ohitan, koska ne eivät toimi kuitenkaan.
Sisäiset kehitysideat? Joo ei. Laitan Teamsiin hymiön ja jatkan kahvini juomista.
Ja tätä ei tehdä työn SISÄLLÖN mukaan. Tätä tehdään pelkän NÄKYVYYDEN mukaan.
Koska organisaatio arvostaa kiiltoa, ei laatua. Ristiriita on heidän, ei minun.
Työn imu? Se on mennyttä.
Haihtui kuin höyry tukkeutuneeseen ilmanvaihtoon.
Mutta järki? Se pysyy.
Tällä mallilla pysyn hengissä ja mielenterveenä.
Mitä tapahtui?
Sain palkankorotuksen.
Nykyään hymyilen ja laulan työnantajan lauluja.
Teen vähemmän kuin koskaan.
En edes yritä enää tehdä töitä hyvin, koska siihen ei ole annettu välineitä, aikaa eikä arvostusta.
Muut valittavat, lonksuttavat leukojaan taukoamatta. Ymmärrän heitä, mutta epäilen, että aika moni heistäkin on jo siirtynyt samaan selviytymisstrategiaan. Kukaan ei vain uskalla sanoa sitä ääneen.
Minä sain ennen iloa siitä, että tein työni hyvin. Asiakkaat kiittivät, kehittelin ratkaisuja ja halusin, että työpaikalla menisi oikeasti hyvin.
Nyt kehittelen lähinnä sitä, miten saan raportoinnin näyttämään täydeltä kultapölyltä, vaikka takahuone on täynnä roskalavaa.
Ja sehän näyttää riittävän työnantajalle.
Että näin tämä homma toimii.
Elämä on lyhyt, eikä sitä pidä haaskata taistelemalla organisaation omaa romutusohjelmaa vastaan.
Optimoidaan oma selviytyminen:
Hyvin näkyvillä. Huonosti piilossa.
Kommentit (46)
Kirjoituksesi oli hyvä ja rehellinen kuvaus siitä miten ja miksi nimenomaan sosiopaatit, ja juurikin covert/overt tyyppiset narsistisesti käyttäytyvät ihmet ovatkin niitä jotka saavat palkankorotuksia ja ylennyksiä, mikä osaltaan selittäisi kaikkea mitä on meneillään. Haluan omakohtaisesti kokeilla voinko saada ylennyksen olemalla normaali, empaattinen ja mukava, tekemällä ahkerasti töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näitten sluibareiden takia meistä muutamat joutuu tekemään töitä ihan tosissaan. Ne raportit ei firmaa pidä pystyssä vaan ne jotka ne neljän ihmisen työt tekee.
Ap:n kirjoitus oli tosi hauska, mutta tajusin sitä lukiessa, että aapeehan on mun työkaveri! Se on just tuollainen, että kilpi kiiltää aina. Osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan esillä. Ainoa asia missä on tuottava, on itsestään ahkeran ja osaavan mielikuvan luominen ulos- ja ylöspäin. Paskempi juttu vaan, että jonkun täytyy ne työtkin tehdä, ja se olen sitten minä. Ap onneksi taitaa olla vastuussa vain omasta tontistaan, mutta tiimityössä tämä ei olekaan enää niin hauska juttu.
Johan aikoinaan Juice jo lauloi ettei elämästä selviä hengissä, joten älä puhu paskaa Ap.
Ja kuka helvetti jaksaa lukea noin pitkää romaani selitystä. Lyhennä ja typistämään muutamaan lauseeseen juttu tai kirjoita samantien kirja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitten sluibareiden takia meistä muutamat joutuu tekemään töitä ihan tosissaan. Ne raportit ei firmaa pidä pystyssä vaan ne jotka ne neljän ihmisen työt tekee.
Ap:n kirjoitus oli tosi hauska, mutta tajusin sitä lukiessa, että aapeehan on mun työkaveri! Se on just tuollainen, että kilpi kiiltää aina. Osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan esillä. Ainoa asia missä on tuottava, on itsestään ahkeran ja osaavan mielikuvan luominen ulos- ja ylöspäin. Paskempi juttu vaan, että jonkun täytyy ne työtkin tehdä, ja se olen sitten minä. Ap onneksi taitaa olla vastuussa vain omasta tontistaan, mutta tiimityössä tämä ei olekaan enää niin hauska juttu.
On hieman ironista, että aiemmin kirjoittamani ketju nousi täällä juuri nyt. Tällä välin olen vaihtanut työpaikkaa. Ratkaisu oli oikea.
Uudessa työpaikkssani olen tyytyväinen, sillä saan tehdä työni hyvin. Käytössäni ovat toimivat työvälineet. Voin kysyä, jos en tiedä tai ymmärrä. Sain kunnollisen perehdytyksen. Työpaikalla on avoin ja asiallinen ilmapiiri. Perusasiat ovat kunnossa, eikä se ole sattumaa vaan seurausta siitä, ettätyöpaikka on rakennettu toimiviksi.
Kun rakenteet tukevat työtä, ihmiset alkavat yleensä kukoistaa. Valtaosa meistä, minä mukaan lukien, saa tyydytystä siitä, että tekee työnsä hyvin. En siis ollut sluiba siksi, että perimmäiseltä olemukseltani olen sluiba vaan siksi, että se oli ainoa selviytymistapa aiemmassa työssäni.
Jos työyhteisössä nähdään vetäytymistä, sitoutumattomuutta tai alisuoriutumista, ensimmäisen kysymyksen ei ehkä pitäisi olla, mikä ihmisissä on vikana. Olennaisempi kysymys on, onko heille annettu todellinen mahdollisuus onnistua. Usein siihen ei tarvita suuria investointeja. Selkeät vastuut, toimivat välineet, lupa kysyä ja aito perehdytys riittävät pitkälle.
Hyvän työpaikan henki syntyy pienistä, toistuvista teoista. Ja valitettavasti se on myös yllättävän helppo murentaa.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitten sluibareiden takia meistä muutamat joutuu tekemään töitä ihan tosissaan. Ne raportit ei firmaa pidä pystyssä vaan ne jotka ne neljän ihmisen työt tekee.
Ap:n kirjoitus oli tosi hauska, mutta tajusin sitä lukiessa, että aapeehan on mun työkaveri! Se on just tuollainen, että kilpi kiiltää aina. Osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan esillä. Ainoa asia missä on tuottava, on itsestään ahkeran ja osaavan mielikuvan luominen ulos- ja ylöspäin. Paskempi juttu vaan, että jonkun täytyy ne työtkin tehdä, ja se olen sitten minä. Ap onneksi taitaa olla vastuussa vain omasta tontistaan, mutta tiimityössä tämä ei olekaan enää niin hauska juttu.
On hieman ironista, että aiemmin kirjoittamani ketju nousi täällä juuri nyt. Tällä välin olen va
Onnea uudesta työstä!
Tämä ketju osui silmiin juuri, kun olin itse kypsymispisteessä töissä. Meilläkin organisaatiossa puhe on silkkaa siloitelua: korostetaan osallistamista, kuuntelemista ja yhteisöllistä kehittämistä. Kieli on kaunista, mutta totuus toista. Retoriikan tasolla työntekijöitä kuullaan, mutta heitä ojennetaan heti, jos he uskaltavat sanoa jotain poikkipuolista johdon käsitysten kanssa. On ikään kuin kaksi todellisuutta ja niiden keskellä sitten tanssitaan nuoralla.
Jos joku uskaltaa nostaa esiin ongelman tai ehdottaa parannusta, vastaus kääntyy nopeasti yksilöön. Sinulta puuttuu taitoja. Olet ymmärtänyt väärin. Ja jos asiat eivät toimi, syy löytyy tekijästä, ei rakenteesta. Johto vakuuttaa tekevänsä parhaansa, ja samalla vihjataan, että kenttä vesittää hienot strategiat.
Jos yrittää sanoa, että jokin käytäntö ei toimi arjessa, puhe muuttuu muutosvastarinnaksi. Kun uupumus hiipii ihmisiin, sitä selitetään osaamattomuudella, resilienssin puutteella ja yleisesti yksilön omien voimavarojen puutteella.
Tässä ketjussa tulikin jo hyviä vinkkejä, miten sinnitellä ja näyttää oikein hyvältä näiden osallistajien edessä! Omin tämän strategian heti itselleni selviytymiskeinoksi. Saa antaa lisää!