Onko Haaparannan Ikea avoinna joka päivä,
Kommentit (7)
Ei todellakaan saa olla auki joka päivä! Aika idiootti taidat olla jos kaupan aukioloaikojen perusteella miellät jonkun juntiksi.
ja samaa mieltä että siellä outletissa ei ole mitään ostettavaa. Ennen oli !
Ruotsissa taas sunnuntaiaukiolo on aukioloaikojen vapauttamisesta johtuen yleistynyt.
Ja eduskunnan sivuilta:
Ruotsissa aukioloajat vapautuivat 1970-luvun alkupuolella. Kauppojen aukioloajat asettuivat suunnilleen 10-15 vuoden aikana
kiinnostaa myös sijainti. Vaikka kaippa sen löytäis googlestakin tms.
Ja kiitos vastauksista. Eli IKEA on siis sunnuntaisinkin avoinna :)
Onko Josefssons-outlet avoinna myös sunnuntaisin /mihin aikaan? Onko sinulla tietoa S80?
t:ap
(toisin kuin juntti suomessa...)
Mutta siellä outletissä ei todellakaan ole mitään. Kävin viime viikolla siellä ja tavara oli ihan paskaa: noin kolme vuotta sitten myynnissä olleita rytkyjä. Siellä ei ollut mitään ostetaavaa.
Aikaisemmin olen ollut siellä pari vuotta sitten ja silloin sieltä kyllä sai muutakin kuin yli-ikäisiä vaatteita jotka eivät mene muuten kaupaksi. Eli on viime vuosina mennyt alas kuin lehmän häntä... ei kannata mennä