Mies ei osaa tehdä aloitteita
Meillä menee asiat niin, että itse tarvitsisin huomiointia ja rajujakin otteita ennen kun alkaa tuntua siltä, että olisin valmis miettimään seksiä. Toinen vaihtoehto olisi, että toinen osapuoli alkaisi puhumaan seksistä ja siitä, mitä haluaisi tehdä minulle, tai mitä haluaisi hänelle tehtävän.
Mies ei ole puhuvaa tyyppiä, ja lähinnä odottaa aloitetta minulta. Meidän 10 vuoden suhteen aikana on miehen tekemät aloitteet yhdellä kädellä laskettavissa. Sanoo kuitenkin haluavansa ja jos häntä alan sitten koskettelemaan, hän kyllä innostuu, mutta ei siltikään osaa ottaa ohjia käsiinsä.
Tästä on puhuttu ja joka kerta mies tarvitsee ohjeita, jotta osaa tehdä mulle asioita joista tykkään. Oon antanut runsaasti esimerkkejä ja ohjeistanut lukuisia kertoja, mutta siltikään ei osaa oma-aloitteisesti tehdä mitään.
Onkohan tässä vaan toteuttava ajatukseen, etten tule koskaan kokemaan sellaista, että mies hakisi mut sänkyyn itse ja alkaisi itse mulle puhumaan, hyväilemään tai muutakaan. Mä en ole todellakaan mitenkään nirso siitä, miten mua kosketaan.
Mieskin innostuu vaikka mistä, mutta aloitteita en vaan häneltä saa. Ja jos itse aloitan hommat intohimoisesti koskemalla, en ehdi mukaan kun mies ei koske mua samalla intensiteetillä.
Jos mies jotain aloitetta yrittääkin, hän silittelee ja odottaa että minä teen aloitteen. Ei auta vaikka sanoisin suoraan, että tänään haluaisin seksiä. Voidaan vaikka makoilla 2 H vierekkäin ja halailla, mutta hän ei vaan käy kiinni. Vaikka pukeudun ja tanssin alusvaatteilla, ei siltikään käy kiinni.
Tämä ei ole mitään väheksyntää, mutta meillä on molemmilla omat tarpeet, jotka eivät ihan vastaa täysin toisiaan.
Onko jotain, mitä voin tehdä?
Kommentit (61)
Mä niin tiedän ton tunteen ap.
Mutta myös sen että ei se tunnu samalta Jos sun pitää sanoa joka kerta toiselle mitä pitää tehdä, sitten toinen tekee vaan pakotettuna työtä käskettyä, mutta se ei tule oma-aloitteisesti.
Sehän on ihan sama jos joutuu sanomaan kumppanille joka joulu mitä halua lahjaksi ja sitten hän tekee kuten pyydän. Tai muistuttamaan että mulla on sitten kk päästä synttärit ja siitä 2 viikon päästä varmistamaan että muistathan ne mun tulevat synttärit ja sit saat kukkapuskan, ni oo siinä sitte yllättyneen onnellinen rakkauskuplassasi, että "voi kiitos kulta, olet niin ihana kun huomioit minua".
10x paremmalta tuntuu se kun toinen tekee mitä tahansa pientäkin oma-aloitteisesti, kuin se että sitä edeltää joko opastus, vihjailu, muistuttelu saati joku draamakohtaus.
Oletko kuullut vanhan sanonnan "ei kukko käskien laula" ?
Kun ei laula niin ei laula, saattaa kiekaista joskus jos sen pakottaa.
Oletko tullut ajatelleeksi teidän arjen dynamiikkaa muissa tekemisissä, menemisessä, kumpi on aloitteellisempi ja ylipäätään aktiivisempi elämäntyyliltään. Oletko ns vahvempi persoona tai saattaisiko mies kokea jääneensä emotionaalisesti alakynteen eikä oikein pysty tekemään aloitetta, pelkää ehkä tekevänsä sen väärin tai pelkää ettet tykkääkään tms.
Niin tuttua.
Olin nuorempana korviani myöten ihastunut ja sittemmin rakastunutkin mieheen jonka kanssa asuttiinkin yhdessä jo. Hän pystyi aloitteisiin vain jonkinasteisessa humalassa tai vasta muutaman oluen jälkeen, silloinkin oli hyvin varovainen, tyyli oli hetki suutelua (joka oli kyllä ihanaa) , läähätystä, pari hipaisua tisseistä ja omien kassien tyhjennys 20 sekunnin taktiikalla lähes aina samalla kaavalla. Joskus jopa mietin että hänestä taisi olla jotenkin kiusallista että minä tein aloitteita spontaanisti selvin päin, siis arjessa tai vaikka viikonloppunakin kun en ollut saanut moneen viikkoon mitään läheisyyttä. Hän torjui minut useasti jollei jo tappanut fiilistä valittamalla etupainotteisesti kuinka väsyttää ja selkään koskee, päähän koskee jne. Mitään muutosta ei tapahtunut vaikka miten yritin. Oispa jännä tietää miten hänen nykyisen pitkän liiton vaimo on tyytynyt häneen vai onko samanlainen matalalibidoinen frikidi jota läheisyys lähinnä hirvittää.
Tää ketju on saanu ainakin tajuamaan, että haluan varmaa erota.
En vaa jaksa aviomiestäni, enkä jaksa että ratkasu ois tyytyä vielä vähempää ja paapoa miestä vielä enemmä ku ite kaipaan kunnon miehekästä lähestymistä. Mutta onnee teille muille samanlaista tai ainaki samantapasista miehistä kirjottaneille ja oon oikeasti iloinen jos teillä miehen lämmittely, kiusoittelu ja kehuminen toimii.
Meiän huushollissa se on johtanu vaan siihen, että pääsen hoitaa miehen suulla, käsillä tai olemalla pantavana pari sekuntia 😂
Mun vuoro ei oo koskaan, ei edes syntymäpäivänä vaikka se ois ainoa asia mitä pyysin. Mulle alkaa olla iha sama jos se onki homo tai arka tai mitä ikinä. Ei tätä kestä eikä muiden miesten kanssa oo tarvinnu tällasta sirkusta.
Vierailija kirjoitti:
Niin tuttua.
Olin nuorempana korviani myöten ihastunut ja sittemmin rakastunutkin mieheen jonka kanssa asuttiinkin yhdessä jo. Hän pystyi aloitteisiin vain jonkinasteisessa humalassa tai vasta muutaman oluen jälkeen, silloinkin oli hyvin varovainen, tyyli oli hetki suutelua (joka oli kyllä ihanaa) , läähätystä, pari hipaisua tisseistä ja omien kassien tyhjennys 20 sekunnin taktiikalla lähes aina samalla kaavalla. Joskus jopa mietin että hänestä taisi olla jotenkin kiusallista että minä tein aloitteita spontaanisti selvin päin, siis arjessa tai vaikka viikonloppunakin kun en ollut saanut moneen viikkoon mitään läheisyyttä. Hän torjui minut useasti jollei jo tappanut fiilistä valittamalla etupainotteisesti kuinka väsyttää ja selkään koskee, päähän koskee jne. Mitään muutosta ei tapahtunut vaikka miten yritin. Oispa jännä tietää miten hänen nykyisen pitkän liiton vaimo on tyytynyt häneen vai onko samanlainen matalalibidoinen friki
Alussa olin itse tosi aloitteellinen, eikä mua haitannut itse tehdä aloitteita, koska päädyttiin mun aloitteesta mitä mielikuvituksellisimpiin tilanteisiin. Mies on hyvä ihminen ja arjessa osallistuva. Toisinaan seksiä on ollut enemmän, toisinaan vähemmän, mutta en ole halunnut luopua kaikesta muusta pelkän seksin takia. Enkä usko että vaihtamalla saa mitään autuasta onnea, eihän siitä ole mitään takeita että mitään uutta rakastumista tulee koskaan.
Ja nyt on muutenkin parempi mieli, kun mies teki äsken ensimmäisen kunnon aloitteen meidän yhdessäolon aikana. Tämä on mulle iso juttu. Jos voin tätä asiaa viedä eteenpäin vielä lisää kiusoittelemalla ja ylläpitämällä miehen haluja, uskon, että alkaa löytyä halua myös miehen puolelta tehdä aloitteita.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mä niin tiedän ton tunteen ap.
Mutta myös sen että ei se tunnu samalta Jos sun pitää sanoa joka kerta toiselle mitä pitää tehdä, sitten toinen tekee vaan pakotettuna työtä käskettyä, mutta se ei tule oma-aloitteisesti.
Sehän on ihan sama jos joutuu sanomaan kumppanille joka joulu mitä halua lahjaksi ja sitten hän tekee kuten pyydän. Tai muistuttamaan että mulla on sitten kk päästä synttärit ja siitä 2 viikon päästä varmistamaan että muistathan ne mun tulevat synttärit ja sit saat kukkapuskan, ni oo siinä sitte yllättyneen onnellinen rakkauskuplassasi, että "voi kiitos kulta, olet niin ihana kun huomioit minua".
10x paremmalta tuntuu se kun toinen tekee mitä tahansa pientäkin oma-aloitteisesti, kuin se että sitä edeltää joko opastus, vihjailu, muistuttelu saati joku draamakohtaus.
Tossa puhuin tutun kanssa (nainen) että hän joutuu miehelleen ilmoittamaan että nyt alkais olla aika seksiin.
Ja silloinkin se on vaan enemmän suoritus ilman mitään syvempää läheisyyttä (hänen sanojen mukaan).
Itse en ymmärrä miten tämmösessä suhteessa pystyy olemaan pitkään, itsellä läheisyys, kosketukset ja halu olla toisen lähellä on aina iso osa suhdetta ja tuo sitä kipinää arkeen.
.m52
Vierailija kirjoitti:
Nyt tuli voitto kotiin!
Mies kertoi huomanneensa, että olin jo nukahtanut, mutta kokeili vaan jos olisin jaksanut herätä. Tänään jatkoin kiusaamista, mutta sanoin miehelle, että oon oikeesti ihan puutteessa. Tähän mies hämmentyneenä totesi, ettei ole edes tajunnut.
Tarpeeksi kun olin vihjaillut, kävi suihkussa ja sieltä tullessaan tuli suoraan ovesta sanoen, että nyt makkariin. Ennen kun huomasin, multa oli revitty vaatteet pois ja hommat oli täysiä käynnissä.
Tässä arjessa on kiusoittelu unohtunut ihan kokonaan, ja olen itsekin vaan olettanut, ettei se saa miestä toimimaan kun ei saanut alkuaikoinakaan.
Joten iso kiitos tämän ehdottajalle!
Aivan mahtavaa jos noin hienosti kävi. Moni pariskunta ajautuu oletusten ja rutiinien vuoksi tuollaisiin asetelmiin. Sitäpaitsi kukaan ei ole ajatustenlukija, joten avoin keskusteluyhteys on sitä välttämättömämpi, mitä pidempi parisuhde on. Aina kannattaa yrittää uutta lähestymiskulmaa kun alkaa tuntua ettei homma toimi. Tämän ehdottaja.
Vierailija kirjoitti:
Oletko kuullut vanhan sanonnan "ei kukko käskien laula" ?
Kun ei laula niin ei laula, saattaa kiekaista joskus jos sen pakottaa.
Oletko tullut ajatelleeksi teidän arjen dynamiikkaa muissa tekemisissä, menemisessä, kumpi on aloitteellisempi ja ylipäätään aktiivisempi elämäntyyliltään. Oletko ns vahvempi persoona tai saattaisiko mies kokea jääneensä emotionaalisesti alakynteen eikä oikein pysty tekemään aloitetta, pelkää ehkä tekevänsä sen väärin tai pelkää ettet tykkääkään tms.
Mä oon miestä nopeampi tempperamentiltani. On mahdollista että liittyy siihen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on saanu ainakin tajuamaan, että haluan varmaa erota.
En vaa jaksa aviomiestäni, enkä jaksa että ratkasu ois tyytyä vielä vähempää ja paapoa miestä vielä enemmä ku ite kaipaan kunnon miehekästä lähestymistä. Mutta onnee teille muille samanlaista tai ainaki samantapasista miehistä kirjottaneille ja oon oikeasti iloinen jos teillä miehen lämmittely, kiusoittelu ja kehuminen toimii.
Meiän huushollissa se on johtanu vaan siihen, että pääsen hoitaa miehen suulla, käsillä tai olemalla pantavana pari sekuntia 😂
Mun vuoro ei oo koskaan, ei edes syntymäpäivänä vaikka se ois ainoa asia mitä pyysin. Mulle alkaa olla iha sama jos se onki homo tai arka tai mitä ikinä. Ei tätä kestä eikä muiden miesten kanssa oo tarvinnu tällasta sirkusta.
Joo itsestään pitää pitää huoli koska kerran täällä eletään, ei voi vaan toista raahata mukana ja toivoa muutosta jonain päivänä.
Itselle elämä on opettanut jo (kovalla kädellä) että huonoa suhdetta ei kannata koittaa ylläpitää, elämästä niinkuin seksistäkin pitää pystyä nauttimaan.
:M51
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on saanu ainakin tajuamaan, että haluan varmaa erota.
En vaa jaksa aviomiestäni, enkä jaksa että ratkasu ois tyytyä vielä vähempää ja paapoa miestä vielä enemmä ku ite kaipaan kunnon miehekästä lähestymistä. Mutta onnee teille muille samanlaista tai ainaki samantapasista miehistä kirjottaneille ja oon oikeasti iloinen jos teillä miehen lämmittely, kiusoittelu ja kehuminen toimii.
Meiän huushollissa se on johtanu vaan siihen, että pääsen hoitaa miehen suulla, käsillä tai olemalla pantavana pari sekuntia 😂
Mun vuoro ei oo koskaan, ei edes syntymäpäivänä vaikka se ois ainoa asia mitä pyysin. Mulle alkaa olla iha sama jos se onki homo tai arka tai mitä ikinä. Ei tätä kestä eikä muiden miesten kanssa oo tarvinnu tällasta sirkusta.
Miksi sä sitten otat suihin tai teet kädellä? Tai ylipäätään päästät sisääsi jos on meininki tota? Kunnon tauko nyt seksiin ja jos mies haluaa, niin laitat miehen opettelemaan mistä tykkäät.
Eihän toi voi noin jatkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt tuli voitto kotiin!
Mies kertoi huomanneensa, että olin jo nukahtanut, mutta kokeili vaan jos olisin jaksanut herätä. Tänään jatkoin kiusaamista, mutta sanoin miehelle, että oon oikeesti ihan puutteessa. Tähän mies hämmentyneenä totesi, ettei ole edes tajunnut.
Tarpeeksi kun olin vihjaillut, kävi suihkussa ja sieltä tullessaan tuli suoraan ovesta sanoen, että nyt makkariin. Ennen kun huomasin, multa oli revitty vaatteet pois ja hommat oli täysiä käynnissä.
Tässä arjessa on kiusoittelu unohtunut ihan kokonaan, ja olen itsekin vaan olettanut, ettei se saa miestä toimimaan kun ei saanut alkuaikoinakaan.
Joten iso kiitos tämän ehdottajalle!
Aivan mahtavaa jos noin hienosti kävi. Moni pariskunta ajautuu oletusten ja rutiinien vuoksi tuollaisiin asetelmiin. Sitäpaitsi kukaan ei ole ajatustenlukija, joten avoin keskusteluyhteys on sitä vä
Kannattaa ajatella tämä vasta erävoittona, todellisia pysyvämpiä tuloksia voi saada aikaan vasta avoimen perusteellisilla keskusteluilla ja niilläkin lopputulos voi olla hyvinkin yllättävä, mutta mielestäni silti pikku vinoonmenon riskin arvoinen. Toiveet ja etenkin tarpeet olisi tärkeä sanoittaa puolin ja toisin, jolloin niihin vastaaminen olisi edes teoriassa mahdollista. Vaikka osaa niistä olisi vuosia sitten käsitelty, suuri osa niistä on voinut unohtua ajan kuluessa ja arjen jauhaessa. Itse olen oppinut ottamaan näitä aiheita vähintään vuosittain puolisoni kansaa ja vaikkei esiintuotuja toiveita olisi heti toteutettukaan, yllättäen huomaa niitä huomioidun pidemmällä aikavälillä. Onnea ja sitkeyttä parisuhteenne tarpeiden kohtaamisen paranteluun. Tämän ehdottaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt tuli voitto kotiin!
Mies kertoi huomanneensa, että olin jo nukahtanut, mutta kokeili vaan jos olisin jaksanut herätä. Tänään jatkoin kiusaamista, mutta sanoin miehelle, että oon oikeesti ihan puutteessa. Tähän mies hämmentyneenä totesi, ettei ole edes tajunnut.
Tarpeeksi kun olin vihjaillut, kävi suihkussa ja sieltä tullessaan tuli suoraan ovesta sanoen, että nyt makkariin. Ennen kun huomasin, multa oli revitty vaatteet pois ja hommat oli täysiä käynnissä.
Tässä arjessa on kiusoittelu unohtunut ihan kokonaan, ja olen itsekin vaan olettanut, ettei se saa miestä toimimaan kun ei saanut alkuaikoinakaan.
Joten iso kiitos tämän ehdottajalle!
Aivan mahtavaa jos noin hienosti kävi. Moni pariskunta ajautuu oletusten ja rutiinien vuoksi tuollaisiin asetelmiin. Sitäpaitsi kukaan ei ole ajatus
Näin mä itsekin ajattelen. Mutta varmasti ainakin arkeen tulee lisää sellaista koskemista, joka ei suoraan johda seksiin. Kyllä tässä on kymmenen vuotta kärsivällisesti odotettu, niin muutos tuskin tulee tapahtumaan salaman iskusta.
Ap
En jaksanut edes lukea kokonaan noin pitkää aloitusta. Seuraava kitinän aihe on, että mies lähentelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehellä vielä harjoiteltavaa tuossa aloitteiden oikea-aikaisuudessa. Mutta pieni voitto oli tuo pienikin aloite. Tänään oon jatkanut vastaavaa vihjailua ja aion jatkaa kunnes aloite on selkeä ja johtaa miehen tekemisiin.
Ap
Kuhan nyt vaan pysyt tällä kertaa hereillä!
Selvästikään et ole ymmärtänyt lukemaasi tästä postauksesta, ei ollut kyse Ap unentarpeesta vaan siitä että aloite oli liian varovainen ja juurimiehen aloitteiden selkeyttä ja ronskiutta tässä yritetään nyt parviälyn kera muuttaa. Tarpeeksi monta kertaa kiusaavaa kiihotusta ilman että se johtaa seksin vientiin päätyyn saakka, herättää ottavan uroksen naisen ottamisen suhteen aremmankin miespuolisen sisällä. Eihän sillä tavoin kenenkään perusolemusta voi muuttaa pysyvästi, mutta väliaikaiset onnistumiset voi silti a
Älä lässytä. Ap sanoi miehelleen nukkuvansa nyt. Mitä kohtaa et ymmärtänyt.
Ja jos ei oikeesti nukkunut, niin sittenvalehteli.
Tykkään kun jos nainen haluaa ronskeja otteita ja miehen ottavan ohjat ja on sen miehensä vielä kiusoitellut ja houkutellut, järjestänyt heille hyvän sauman seksiin ja on selkeästi ilmaissut ennen tätä kaikkea mitä haluaa JA tämän jälkeen että juhuu, minut löytää tuolta sängystä nyt kohta, mmm
Niin on naisen syytä kun hän EI hyppää palvelemaan miestä joka ihan eri aikaan eli kesken unien tulee todella varovaisesti viereen kuin eksynyt kissanpentu 😂
Kyllä selvästi tässä on nyt kyseessä mulkku nainen kun ei loikannut hereille palkitsemaan miestä ei-mistään.
Mutta siis vakavasti puhuen tosi jees että APn tilanne otti tönäyksen eteenpäin!
Itse olen tehnyt noita löytöretkiä. Ei ole nainen opastanut , mutta eipä haittaisi, jos nainenkin kertois toiveistaan. Kovin aggressiivisia aloitteita en kyllä pystyis tekemään, koska olen niin paljon oppinut ihailemaan naista. Ehkä se on sairasta . Ihmettelen vaan millaisiin roistoihin useat naiset ihastuu ja sitten pettyy.
Ei miehen tarvitse olla mikään roisto ollakseen ronski ja itsevarma oman kumppaninsa kanssa, tämän kumppanin omasta pyynnöstä vieläpä. Itse nyt toki tykkään vielä astetta rajummasta menosta ja osaan sitä pyytää, eikä mieheni onneksi arkaile sitä tarjota.
Vähän niinkuin mieheni voi pitää siitä että pornoilen ja esiinnyn hänelle itsevarmasti, vaikka ei se muuten olisi minun juttuni, en minä siitä innostu vaikka esitän. Siis paitsi sitä kautta että on ihanaa kun rakas mies nauttii. Eikä se miehelleni esiintyminen juuri hänen toivomallaan tavalla tarkoita että olisin itseäni arvostamaton halpa hhh- .. noin niinkuin yleisesti :)
Samoin se, että mieheni läpsäisee minua pyllylle ja kourii röyhkeästi ja kantaa makkariin missä saan piiskaa ja kunnon kyydit ei tarkoita että hän olisi luonnostaan jokin naisia halventava roisto.
OK sitten, mutta en kykene piiskaamaan naista- no ihan kevyesti sitten jollain nahkaisella ,