Mistä tällainen vaihtelunhaluisuus/pakkomielteisyys voisi kummuta?
Oon ennen ollut enemmänkin päinvastainen, eli kun se jokin juttu tai asia on hyväksi havaittu, niin siinä sitten pysytään. Mutta nykyisin tuntuu että on jatkuva tarve muutokselle ja parannella asioita, eikä mikään oikein tunnu pidempään ns. omalta.
Outona esimerkkinä ihan vaikka tällainen pienempi juttu missä päädyin ostamaan kuukauden sisään jotakuinkin lähemmäs kymmentä erilaista hilloa puuroon sillä ajatuksella että halusin maistella erilaisia, jotta voisin löytää "sen parhaimman ja ns. vakkarin". Ja tämä meni niin pitkälle että mietin ennen kauppaan menoa mitä hilloa voisi ostaa ja aina kun tuli tarve käydä kaupassa, niin kävin sen hillohyllyn kautta. Lopulta jouduin ratkaisemaan asian niin että, siirryin käyttämään pelkästään sokeria puuroon.
Mutta siis eihän tällainen nyt ole kovin normaalia...mikä mua vaivaa???
Nosto!