Olen kamala äiti!

ja sano silti että rakastat yli kaiken!



Älä huoli -olet vaan ihminen kuten me muutkin -voimia!

Kerroit että olet raskaana. Normaalistikin naisella hormonit saa mielialat vaihtelemaan, saatikka sitten raskausaikana, ainakin suurimmalla osalla.

Itse odotan esikoistamme, mutta olen huomannut että erityisesti itku on herkässä. Kuten edellinen kirjoittaja totesi, selitä lapsellesi miksi käyttäydyt niin.

Ja luulen et olet myös ns. oman ajan tarpeessa. Pyydä miestäsi katsomaan lastanne muutaman tunnin ja käy vaikka uimassa tai kävelyllä ja nauti kaikesta pienestäkin. Auringosta, linnuista, keväästä, kaikesta. Älä ole itsellesi liian ankara. Kukaan meistä ei ole täydellinen vaikka kuinka yrittäis.

Otin nelosen viestistä vaarin ja mies onkin nyt ulkoillut esikoisen kanssa paljon, joten olen saanut olla hetkittäin ihan yksikseni. On tehnyt hyvää! Ollaan myös ulkoiltu perheenä, joka on ollut myös virkistävää.



Lapselle selitettiin miehen kanssa heti riidan jälkeen ja halittin kaikki yhdessä.



Tosiaan varmaan nämä raskaushormonit jyllää. Itku on koko ajan herkässä ja koen huonoa omaatuntoa jo pelkästään siitä, että meille tulee toinen lapsi. Joka tosin todella odotettu ja yritetty. Tuntuu, että pilaisin jotenkin esikoisen elämän, kun ei saa enää kaikkea huomiota sitten vauvan synnyttyä. Tiedän kyllä, että tämä on ihan hupsua. Samalla tunnen huonoa omaatuntoa tulokkaan puolesta, kun äiti miettii tällaisia. Huoh.



Kiitos vielä vinkeistä. Paljon iloisemmalla mielellä täällä jo ollaan ja miehen kanssa ollaan puhuttu paljon tuntemuksistamme. Tehnyt hyvää!

jos koitan nukkua päivällä edes pari minuuttia niin poika tulee pomppimaan päälle ja heittelee tavaroita mun päälle. Pakko vaan kestää. onneks ei oo niin usein

se oli ihan kamalaa aikaa =( Voimia sulle, kyllä se joskus helpottaa.

Huono äiti, niin, mitäs sellainen tekisi? Lähtisi ovesta sanoen lapselle että en jaksa sua enää, äiti häipyy kaljalle. Eli olet hyvä äiti kun mietit asiaa laosen kannalta ja rakastat häntä vihaisena ja väsyneenäkin niin paljon, että koet huonoa omaatuntoa käytöksestäsi. Halaus! Onneksi mies auttaa.

ää mitä tahansa. Ja tuo teidän riita miehen kanssa, lapsihan näki, että te sovitte asian. Ei lapselle tarvi antaa kuvaa mistään täydellisestä äidistä, eihän hän aikuisena uskalla elää, jos ei tiedä, että tunteet kuuluvat elämään. Hyvä äiti sä olet, todellakin!

TIedän, että tilanne oli kaiketi ihan normaaliin elämään kuuluvaa sanaharkkaa ja väsymstä, mutta jotenkin syvällä sisälläni koen jotain ihmeellistä omantunnon tuskaa.



Ehkä uskallan näiden teidän tsempitysten jälkeen uskoa, että ihan hyvä äiti olen lapsilleni kaikessa inhimillisyydessänikin :)

Tule meillä käymään niin tiedät mitä on huuto ja mitä se, kun lapsi häiriintyy siitä.

AP:n tilanne normaali ja sekin on normaalia, että hän kokee siitä huonoa omaatuntoa.



Nro 12 tilanne paha ja naurettavaa, että kokee sen normaaaliksi.

Apua, nyt tuli mullekin jo epäilys. Meillä huudetaan melkein joka päivä jostain, jos ei vanhemmat keskenään niin sitten lapsille. Kukaan ei tosin vaikuta erityisen häiriintyneeltä, mutta volyymi on välillä hirveä. Meillä kotonakin huudettiin enkä tajunnut että ehkäpä kaikki ongelmani (joita tosin ei paljon ole) johtuvatkin siitä!

jos sitä ei tapahdu joka päivä on minusta joskus ihan hyvä lapsenkin nähdä. Hän näkee siitä että sinunkin kestokyvylläsi on rajansa - mikä on siis elämän tosiasia, jonka kanssa on opittava tulemaan toimeen.

joka uskaltaa näyttää erilaisia tunteitaan ja mokaileekin välillä, mutta aikuisena tietää myös miten asioista selvitään...

Eilen minulla oli erityisen huono päivä!! Väsytti, vitutti ja on menkat...

Raivosin lapsille, miehelle ja murjotin koko päivän..

Kyllä jälkeen päin harmitti taas.

Noh, elämä on!

Edelleenkin tahtoisin tietää miksi lapselle olisi haittaa siitä, että näkee vanhempien suuttuvan tai itkevän? Lapsethan itse suuttuvat ja itkevät muutaman minuutin välein eikä sitä kai kukaan pidä luonnottomana. Itse olisin mieluummin huolissani jos kotona ei huudettaisi tai näytettäisi muita epämiellyttäviä tunteita. Miten lapsi voi tuntea empatiaa äitiään kohtaan jos äiti ei ikinä näytä tarvitsevan empatiaa tai tuntevan samoja tunteita kuin lapsi tuntee vähän väliä? Siinä mielessä pienet itkut silloin tällöin voivat olla ihan tarpeellisiakin.

eikä tee lapselle hyvää. Jotkut meistä huutavat riidellessään, jotkut jotenkin muuten, mutta oikeasti se kuuluu elämään, kuten itku ja naurukin. Minusta on ikävää, että nykyihmiset ovat niin vieraantuneita arkielämästä, ts. siitä, miten pienten lasten kanssa ollaan, että tuntevat huonoa omaatuntoa käsittämättömistä asioista.

Toiseksi: minäkin pelkäsin, että esikoiseni olisi katkera kuopuksen syntymästä. Kävikin toisinpäin: niin onnellista isoasiskoa ei ole nähty: ihan alusta saakka osoitti, miten kovin iloinen on, että sai pikkusiskon. Ja ikää oli kuninkaalliset vuosi ja 7kk! Tietysti mustasukkaisuutta on, mutta ainakin meidän neidistä olisi tullut ihan kamala pikkukeisaritar ilman pikkusiskoa jakamassa kakkua. Yritä siis rauhoittua. Teet lapsellesi vain karhunpalveluksen tuollaisella hysterisoinnilla.

Yrität ihan varmasti parhaasi, todennäköisesti vaadit itseltäsi liikaakin ja se vie sinut välillä uupumuksen rajoille. Ei sinun tarvitse olla täydellinen ollaksesi hyvä äiti! Lepäile nyt ennen toisen lapsen syntymää ja kerää voimia, ota omaa aikaa vaikka ulkoilemalla, se rauhoittaakin mukavasti. Juttele lapsesi kanssa tilanteesta ja sen jälkeen jatka elämää tulevaisuutta ajatellen ja reippain mielin!

Nyt kun olen lukenut näitä kommentteja enemmänkin, alan houmata, miksi koen sen, että huusin ja itkin lapsen edessä ahdistavaksi. Lapsuudessani äitini, eikä isäni näyttänyt koskaan minulle negatiivisia tunteitaan.



Vanhempien mahdolliset riidat hoitivat niin, että minulla ei niistä ole vieläkään tietoa. En ole oikeasti koskaan kuullut, että äitini tai isäni huutaisi.



Jotenkin kaiketi odotan alitajuntaisesti itseltäni samaa kontrollikykyä, vaikka tiedän, ettei tällainen kontrolli ole vanhemmalta edes tervettä. Olen käynyt aikoinani näistä perheeni sisäisistä ongelmista (niin hullulta kuin se kuulostaakin, sekin voi aiheuttaa lapselle psyykkisiä ongelmia, jos pahoja tunteita ei näytetä ja kaikki on aina vaan hyvin) puhumassa psykologillekin. Masennuin siitä, kun aloin havaita näitä kielteisiä tunteita itsessäni, enkä osannut käsitellä niitä, vaan pidin niitä automaattisesti pahoina.



Tämä huono omatunto, jota kannan omien negatiivisten tunteitteni näyttämisestä lapselleni, johtuu varmasti hyvin paljon juuri lapsuudestani.

yleisesti korkeammissa yheiaskuntaluokissa arvostetaan hillittyä, suorastaan ylihillittyä itseilmaisua ja työväenluokassa suoraa tunneilmaisua, ml. huutaminen ja kiroilu.



ääripäät on varmasti huonoja molemmat.

Kiitos!