HS: Varallisuuserojen kasvu on yhteiskunnallinen ongelma
Tulo- ja verotietojen julkaisu ei anna kuin vihjeitä siitä, mihin ja kenelle varallisuus kasaantuu.
Tarpeeksi varakkaat ihmiset voivat kasvattaa, ostaa ja myydä varallisuuttaan erilaisissa rahastoissa ja vakuutuskuorissa ilman, että vuosittaista arvonnousua tarvitsee koskaan verottaa.
Perheen omiin käyttömenoihin on tarjolla lukuisia erilaisia kevyesti verotettuja ratkaisuja huojennetuista osingoista lähtien.
Suomessa asumisen ajalta tapahtuneen omaisuuden arvonnousun verotukseltakin voi välttyä muuttamalla ulkomaille, toisin kuin monessa muussa länsimaassa.
Tulo- ja verotietojen julkaisemisen pääongelma on, että ne kertovat vain Suomessa realisoiduista tuloista.
Eriarvoisuustutkijoidenkin kannattaisi tuloerojen sijaan keskittyä enemmän varallisuuserojen muutoksiin.
Yhdysvaltain entinen työministeri, kirjailija ja professori Robert Reich kirjoitti keskiviikkona keskiluokan ja rikkaiden välisen kuilun kasvusta Yhdysvalloissa.
Kun suuri osa kansakunnan tuloista ja varallisuudesta keskittyy huipulle, lopuille ei jää tarpeeksi ostovoimaa pitääkseen talouden pyörät pyörimässä, Reich varoitti.
Rikkain 10 prosenttia vastaa jo puolesta Yhdysvaltain kaikesta kulutuksesta, Reich muistutti.
Kun erityisesti vauraiden ihmisten varallisuus on enenevässä määrin kiinni osakevarallisuudessa ja osin spekulatiivisten teknologiaosakkeiden kurssikehityksen varassa, vaarana on, että talouden rakenteet huojuvat entistä herkemmin kuin korttitalossa.
Siksikin keskiluokan pitäminen mukana vaurastumisen tahdissa voisi olla pitkällä tähtäimellä yhteinen etu.
Kommentit (4)
artikkelista puuttuivat kaikki tunnusluvut liittyen tulonjakoon tai varallisuuteen. Ei mainittu edes gini-kerrointa, joka on Suomessa pysynyt vakiona pitkän aikaa. Ruotsissa tuloerot ovat kasvaneet selvästi verrattuna Suomeen, siellä onkin vahva yksityinen sektori investointeineen eikä valtio ole ylivelkaantunut
Hallitusohjelma toimii. Tunnin junan rata rakennetaan hätäaputöinä, joissa köyhät raatavat kellon ympäri perunavelliannoksia vastaan.
Keskiluokka tienaa 4000 -6000/kk suurin piirtein. Mikä estää kuluttamasta?
Tulevaisuus on teknosijoittajien ja -miljonäärien. Muut tulevat vain vikisemään.