Olen opettaja ja hain äsken juuri työterveydestä uupumuslomaa joulun saakka
Kommentit (52)
Itse olen kaksi kertaa joutunut saikulle välillisesti työuupumuksen takia. En vain nukkunut viikkoon, siis yhtään, ja sen jälkeen olin jo aivan saikkukunnossa. Masennuksena kai se tosiaan kirjoitettiin.
Viikko sairaslomaa auttoi molemmissa tapauksissa. Sain lopulta taas unta ja tilanne laukesi.
Edelleen olen kroonisesti uniongelmainen ja ongelma pahenee aina työstressin lisääntyessä. Sen verran on ikä ja aika kuitenkin tuonut perspektiiviä että saikkukuntoon en ole enää päätynyt.
Opettaja minäkin.
PS. Opettajilla on perinteisesti lääkäreiden jälkeen kunta-alan pienimmät sairaslomaluvut. Opettajat keskimäärin menee töihin silloinkin kun oikeasti pitäisi jäädä kotiin. Syy: sijaisia ei saa ja vaikka saisikin, usein sieltä sairaslomaltakin pitää tehdä ne työt eli suunnitella ja ohjeistaa ja hoitaa jälkityöt. Helpompaa mennä sairaana töihin itse.
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin opettaja ja nämä kirjoittelut hävettävät. Tuntuu, että tässä koitetaan leuhottamalla leuhottaa, että "katsokaapa kun on niin raskas työ ja sain saikkua ja siihen päälle vielä joululoma ja lällällää".
Itse ajattelen, että jos työtään ei jaksa (muuten kuin lomilla), aina voi vaihtaa alaa. Onhan tämä opettajan homma rankemmaksi mennyt mutta jokaisessa työssä on hyvät ja huonot puolensa. Kun lähtee tietylle alalle, ottaa koko paketin eikä vain poimi rusinoita pullasta. Olen aina sanonut, että vielä ei ole yhtenäkään työaamuna niin paljoa ketuttanut, että olisi käynyt alan vaihto mielessä. Sitten, jos sellainen olo tulee, mietin asiaa uudestaan.
Nykyyään kun onkin niin helppoa vaihtaa alaa. Opiskelemaan pääsee helposti vaikka kolmannen tai neljännen kerran ja valmistuneille riittää töitä. Vai miten se nyt menikään?
No eihän tuo aloittaja opettaja ole. Ei työterveydestä saa sairaslomaa kuin viikon, korkeintaan kaksi. Ja sen jälkeen tulee jo omat kuvionsa, että mitä sitten tehdään, jos ei töihin pysty sittenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käly on myös samanlainen luovuttaja. Ei kestä opettajan työn painetta ja ihan hirveää, kun joutuu kotonakin valmistelemaan. Opettajasuvun vesana ihmettelen ihan käsittämätöntä asennetta. Heikot sortuu.
Aikaisempi opettajapolvi teki työtä aivan erilaisissa oloissa. Luokassa istuttiin paikoillaan ja hiljaa. Häiritsevää oppilasta pidettiin "outona" tai "pimeänä". Oppikoulussa luokalle tuli syksyisin luokallejääneitä poikia ja harvemmin tyttöjä. He olivat vanhempia kuin muut oppilaat, pojat joskus kaksi vuotta vanhempia, koska olivat jääneet luokalle useita kertoja. Jotkut olivat ehkä vähän uhmakkaita tms, mutta yleensä heitä vaadittiin kotona hoitamaan kouluasiat hyvin, sillä koulunkäynti ei ollut ilmaista. Oppikoulu oli monille ainoa tie päästä opiskelemaan yliopistoon ja korkeakouluun.
Joku taas kaipaalee 1960-luvulle. Oi vanhoja hyviä aikoja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. En haluaisi olla uupunut.
Ps. Tää on aika nilkki aihe trollattavaksi mun mielestä?
Toi on se feikki trolli,muka opetusalalla ja keksi vaan tämänkin jutun kun tylsää ja haluaa muka katsoa saako mitään hälinää aikaiseksi. Opetusalan toimija, voi v.... tu,kaikkia niitä onkin.
Voihan se olla siivooja tai vahtimestari tai joku avustaja.
Hyvä diili, ei tarvitse käydä töissä, saa suurehkoa palkkaa, eikä ole työtön!
Ex töissä aina kaikki taudit parani välittömästi jos lääkäri kirjoitti tarpeeksi pitkän sairausloman, mikää lääke ei nosta mielialaa yhtä hyvin!
Vierailija kirjoitti:
Et ole opettaja! Et lähellekään!
En olekaan,,,huomasitte siitä kun kysyin typerästi kateellisuudesta.
Hoidoksi matka Kambotsanin kuIlikaruselliin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uupumus -diagnoosilla ei saa sairauspäivärahaa Kelalta, ja yleisesti jos ei ole oikeutettu Kelan päivärahaan, ei työnantajalla ole velvollisuutta maksaa sairausajan palkkaa.
Mitä ihmettä höliset varmaan miljoona naista saa Suomessa uupumusdiagnoosilla tälläkin hetkellä täyttä palkkaa ja lomaa.
https://www.ku.fi/artikkeli/3891728-uupumus-ei-oikeuta-sairauspaivaraha…
Tämän tietää jokainen opettaja. Jos uupunut saa lomaa, se tapahtuu masennusdiagnoosilla yleensä. Ei burn outilla.
Johtopäätös: ap ei ole opettaja.
Sitten alan miettiä: mksi ap teki tällaisen valealoituksen? Saattaakseen opettajat huonoon valoon niiden muutaman lukijan silmissä, jotka aloituksn viitsii lukea. Ja sitten? Muuttuiko maailma? Aikaa kului hukkaan, siinä kaikki.
Hanki siis oikea elämä, ap, äläkä kipuile loputtomiin huonoja kouluyvuosiasi! t. äidinkielen ope
Kivat sulle. Kannattaisiko vaihtaa alaa ?
Joo on pääsiäislomaakin erikseen hiihtolommoo. Mutta toi ei oo oikeaa ope, se sama feikki-opetusalantoimija!!!!