Onko ketään muuta kenellä alkoi vasta kolmekymppisenä elämä? Ennen sitä pelkkää alamäkeä.

Parikymppiseksi asti meni ihan hyvin. Sen jälkeen on ollutkin jatkuvaa alamäkeä pettymyksestä toiseen noin 37 vuotta. 

Ja huonommin menee koko ajan kun terveyskin meni. 

Hautaa odotellessa mennään jo nyt.

Joo! 

Vähän samalaista kuin ap:lla, mutta sitten tajusin että se on vain harhaa ja itselleen tsemppausta. Iän tuomaa suuruudellista harhaa, että pitää suorittaa asioita elämässä. Sitten niitä saavutti siinä harhassa, että kun teet näin, niin on parempi. Ei se niin mene, myöhemmin tietää paremmin asiat. Vanhempana elää päivä kerrallaan ja nauttii kivuttomista päivistä, päivistä jolloin muisti toimii paremmin ja puhe soljuu ajoittain huoletta ilman katkoja.

Tajusin neljäkymppisenä, että elämä ei ole niin mustavalkoista. Kolmekymppisenäkin tiesin sen jossain taustalla, mutta oli niin paljon töitä ja muuta joka sai täyden huomioni elämästä. Ajattelin että näin nämä asiat menee ja noin tuo menee noin tuonne, tämä tänne ja näin on tämä tarkoitettu. Sellaista itsepetosta ja selittelyä maailman järjestyksestä, että asiat olisi paremmin.

Vähän samalainen, mutta varmempi tunne kuin armeijan jälkeen miehellä on maailmanjärjestyksestä. 

Niin sellaista järjestystä ei ole ollenkaan. On vain kaaosta ja väittäisin ettei omaa tahtoa ole.  

Elämä ei ala koskaan siten kuin me haluamme sen alkavan tai menevän. Se on käynyt ennen meitä ja me olemme vain pieni pissavana ajan veessä. Millään ei ole mitään väliä, eikä silläkään.

Siksi on ihan sama odottaa, että elämä alkaisi tai menisi jotenkin kuin itse tahtoo. 

Tulee vain pettymyksiä tai sitten suuruusharhaa siitä että tämä on minun ansiota, että menee nyt hyvin.

Vanhana tiedätte sitten paremmin.