Lue keskustelun säännöt.
Miksi vanhemmat kieltävät lapsen "erilaisuuden"?
24.09.2008 |
Lastenhoitajana haluan vilpittömösti ymmärtää vanhempia ja siksi kysynkin teiltä. Kun lapsi on poikkeava huomattavasti muista lapsista ja selvästi tarvitsisi erityistä apua/tukea arjen sujumiseen, miksi vanhemmat pääsääntöisesti vähättelevät avun tarvetta? Ja kiistävät sen että lapsessa olisi jotakin muista eroavaa? Eli eivät tahdo eim. lisätutkimuksia lapselle.
Kommentit (46)
oli 14:nkin lapsi eskarivaiheessa sellaisessa luksusryhmässä. Koulun puolella asiat lähti sitten menemään suoraan sanottuna päin h--ä.
PÄiväkodissa asiat on vähät toisin kuin koulumaailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja täytyy myöntää, että yllättävän tiukille oman lapsen tutkimukset, arvioinnit ja erilaisuus ottaa. Vanhempana on vaikea myöntää lapsen olevan erilainen ja kuunnella ulkopuolisten tekemiä arvioita omasta lapsesta. Onneksi lapsemme ongelmat ovat melko lieviä ja terapioilla häntä voidaan hyvin auttaa ja tukea. Olemme ottaneet sen asenteen, että lapsen oman edun nimissä kaikki nämä tutkimukset ja kuntoutussuunnitelmat tehdään. Ja me vanhemmatkin voimme tehdä oman osamme, kun tiedämme miten voimme lastamme parhaiten auttaa.
Tai sanotaan että päätöstä mietittiin pitkään. Syy on se että lapsellani ei ole mitään neurologisia ongelmia, ei diagooseja tai käytöshäiriöitä, keskittymisvaikeuksia tai mitään. Mutta lapseni arka ottamaan kontaktia aikuisiin. Jos ei jotain osaa, niin ei välttämättä pyydä apua ja isossa luokassa oppimishäiriö voisi jäädä huomaamatta.
Syy miksi epäröin, oli se että minkälaisia ovat sitten muut oppilaat. Pelkäsin että ovat äänekkäitä ja käyttäytyvät tunneillakin häiritsevästi.
Lapseni kuitenkin aloitti erityisluokalla ja ihan ok, on mennyt. Luokka on pieni ja opettaja saa koulunkäyntiavustajan kanssa pidettyä ryhmän kurissa.
Jossain vaiheessa lapseni aloittaa tavallisella luokalla ja se on sitten toinen juttu. Mutta nyt menee hyvin ja se on pääasia.
että ei ole olemassa kahta samanlaista erityislasta!
Oma lapsemme ei ollut erityinen syntyessään mutta aloin epäillä jotain kun hän jäi jatkuvasti kehityksestä jälkeen. Sukulaisille on olllut pahempi paikka kuin mulle!
Toki se on traagista että tuskin lapseni koskaan yltää samalle tasolle kuin muut "normaalit" tai edes sisaruksensa. Mutta voi se elämä silti olla onnellista ja hyvää!
En pidä oikein siitäkään että silmät suljetaan realiteeteilta ja kuvitellaan että lapsi kykenee mihin tahansa! Siis tyyliin "kyllä sinustakin tulee huippumatemaatikko kunhan yrität". Jokaisellahan on vahvuutensa, valitettavasti vain omalla lapsellani ei ole erityisen montaa vahvuutta, ainakaan jos mitataan niitä pelkästään koulumenestystä ajatellen...:(. Sen sijaan HÄN ON MUSIKAALINEN ja myös tavallaan kielellisesti lahjakas. Sosiaalisella puolella taas on täysin avuton:(. Joten aika realisti olen.
***
Kun ajattelee esim. Idolsiakin. Eikös joku sanonutkin että mikä ihme vanhempia nykyään vaivaa kun eivät voi suoraan lapsellensa sanoa, että sori kulta mutta et ole kovin hyvä laulamaan...! Ilman että heidän pitäisi mennä TV:n sitä kuulemaan!
mutta sitten seuraa sellainen vaihe, että oppii sen että kaikesta hyvästä lapselle saa taistella ja että niiden kaikkien lausuntojen pitää olla mahdollisimman negatiivisen kuulusia, että lapsi mitään hyvää saa. Esim sen että lapsi pääsee autismin kirjon luokalle eikä joudu jollekin sekavalle EVY-luokalle jossa kaikki lapset ovat vähän väärässä paikassa. Eli alkujärkytyksen jälkeen vanhemman on kuitenkin paras pian koota itsensä ja alkaa ottaa selvää asiosta ja TAISTELLA - mutta jos vanhempi kieltää koko asian niin kuka sen lapsne puolesta taistelee. Eivätkä ne ongelmat yleesä unohtamalla ja tutkimuksen väliin jättämällä parane - pahenevat vaan.
37
mutta jos neurologi, lto ja puheterapeutti muuta suosittaisivat niin pitäisitkö edellee tiukasti pääsi ?
Omani on integroidussa erityisryhmässa ns. tukilapsena eikä hän mielestäni mitenkään kärsi siitä, että ryhmässä on myös erityislapsia. Päin vastoin tämä pieni ryhmä on oikein luxusryhmä kaikille lapsille verrattuna toisen lapsemme isoon normaaliin ryhmään. Ja kolmostamme aion sinne myös toivoa kun ensi syksynä on edessä siirtyminen isompien ryhmään.