Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kauanko teillä kesti, että lemmikki tuntuu omalta ja perheenjäseneltä?
29.10.2025 |
Itsellä ensimmäinen lemmikki ja se on ollut meillä nyt muutaman viikon ja olen edelleen vähän epävarma ja hämmentynyt. Mietin koska tulee se hetki kun aidosti rakastuu lemmikkiin, eikä voisi kuvitella elämää ilman sitä? Mietin ollaanko koiran kanssa vääriä toisillemme vai ottaako tämä vaan aikansa?
Nyt tuntuu siltä, ettei ole mitään yhteyttä. Tehdään lenkit ja opetetaan koiraa jne. Mutta ei jotenkin ole syttynyt mitään voi sinä olet rakas tunteita. Tuleeko sellaista edes kaikkien lemmikkien kanssa? Stressaa.
Kommentit (33)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kissojen kanssa ihan heti.
Mut voihan sitä elää rinnakkain, ilman palavia tunteita?
Mulla on ollut kolme kissaa. Kaksi äärettömän rakkaita mutta se kolmas... no onneksi perheessä muut tykkäsivät siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee se.. kunhan sen lemmikin oma persoona alkaa muodostua (pennullahan sellaista ei vielä ole) ja opit sen tuntemaan, huomaat että elämä oli ihan kauheaa ilman. Voi mennä muutama kuukausi. Ota ihan rennosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla aikuiseen kodinvaihtajakissaan kesti melko pitkään, mutta enemmän kissan käyttäytymisongelmien vuoksi, jotka ajan mittaa luottamuksen parantuessa helpottivat ja yhteys syntyi. Nyt yhteiseloa on jatkunut yli 15 vuotta. En antaisi päivääkään pois.
Koirista minulla ei ole kokemusta, mutta ihmettelen että eikö tulevaa lemmikkiä yleensä käydä jo kasvattajalla tapaamassa ja mietitä silloin, onko kyseessä oikea lemmikki minulle? Vai oliko kyse esimerkiksi puolison tai lapsen toiveesta, ei omasta? Jos kyse on jälkimmäisestä niin en ottaisi kyllä asiasta hirveää painetta itselleni, jos perheessä jollakin kuitenkin on se yhteys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan meni muutaman kuukauden. Hitaasti eteni. Nyt rakastan ihanaa koiraani!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla aikuiseen kodinvaihtajakissaan kesti melko pitkään, mutta enemmän kissan käyttäytymisongelmien vuoksi, jotka ajan mittaa luottamuksen parantuessa helpottivat ja yhteys syntyi. Nyt yhteiseloa on jatkunut yli 15 vuotta. En antaisi päivääkään pois.
Koirista minulla ei ole kokemusta, mutta ihmettelen että eikö tulevaa lemmikkiä yleensä käydä jo kasvattajalla tapaamassa ja mietitä silloin, onko kyseessä oikea lemmikki minulle? Vai oliko kyse esimerkiksi puolison tai lapsen toiveesta, ei omasta? Jos kyse on jälkimmäisestä niin en ottaisi kyllä asiasta hirveää painetta itselleni, jos perheessä jollakin kuitenkin on se yhteys.
Miehen toiveesta ja aloitteesta hankittiin koira ja kyllähän minä eläimistä tykkään ja käytiin sitä katsomassa, mutta nyt tämä tuntuu rehellisesti siltä, että koko elämä on nyt vaan koiraa ja kaikkea mitä pentuaikaan kuuluu ja en yhtään löydä itsestäni sellaista fiilistä, että edes tykkäisin. Enemmänkin sellainen että tuossa on nyt tuollainen outo vouhottava elukka ja kaikki aika menee siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Välittömästi.
Mutta kyseessä olikin kissa.
Miten tällainen on mahdollista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla aikuiseen kodinvaihtajakissaan kesti melko pitkään, mutta enemmän kissan käyttäytymisongelmien vuoksi, jotka ajan mittaa luottamuksen parantuessa helpottivat ja yhteys syntyi. Nyt yhteiseloa on jatkunut yli 15 vuotta. En antaisi päivääkään pois.
Koirista minulla ei ole kokemusta, mutta ihmettelen että eikö tulevaa lemmikkiä yleensä käydä jo kasvattajalla tapaamassa ja mietitä silloin, onko kyseessä oikea lemmikki minulle? Vai oliko kyse esimerkiksi puolison tai lapsen toiveesta, ei omasta? Jos kyse on jälkimmäisestä niin en ottaisi kyllä asiasta hirveää painetta itselleni, jos perheessä jollakin kuitenkin on se yhteys.
Miehen toiveesta ja aloitteesta hankittiin koira ja kyllähän minä eläimistä tykkään ja käytiin sitä katsomassa, mutta nyt tämä tuntuu rehellisesti siltä, että koko elämä on nyt vaan koiraa ja kaikkea mitä
Jaa, onkohan nyt jäänyt hoito liikaa sun vastuulle? Siivoatko sinä jäljet?
Kissaan on ehkä helpompi luoda yhteys kun sitä ei yleensä juurikaan tarvitse opettaa, voi heti vain nauttia hellyydestä ja pörinästä.
Useampi viikko menee helposti, älä huoli. Yhteys syntyy vähitellen yhdessä olemalla ja tekemällä. Ja oikeastihan pienet pentukoirat on lähinnä rasittavia.
Kyllä itselläni kesti myös hetken. Ensin oli vain se söpöys, ei mitään oikeaa tunnesidettä. Mutta kyllä se hiljalleen muodostui. Niin kuin joku toinenkin oli jo maininnut, pentu vaiheessa koirat varsinkin ovat vielä niin... no pentuja. Sitten tulee teinivuodet ja elämä on ihan karseaa. Nyt meillä nelivuotias koira ja se alkaa olemaan jo ihan ihmisiksi, vai sanoisinko koiriksi? :D
Sillä on nykyään oma vahva persoonansa ja osaa elää muun perheen kanssa. Se tuntee rutiinit ja osaa lukea meidän elekieltä paremmin kuin varmaan itsekään osaamme. Silloin tulee se rakkauden tunne, kun koira muuttuu vain pennusta hiljalleen aikuiseksi. Tietysti kaikkien kokemus on erilainen, mutta itselläni se on ollut tällainen. Eli älä todellakaan stressaa. Mutta jos oikeasti et tunne mitään koiraa kohtaan, (tyyliin: voisit antaa sen toiseen kotiin ja ihan sama) niin ehkä koiran omistajuus on väärä valinta. Minullakin oli kuitenkin jo alusta alkaen tunne, että no, meidän koira tuo nyt on, vaikken mitenkään rakastanutkaan sitä varsinkaan alussa.
Voihan siinä kestää. Etenkin jos koira on ensimmäinen. Minulla meni nykyisen kanssa melkein vuosi, ennenkuin pentusählääjän persoonallisuus alkoi tulla esiin. Tuli hankittua aika nopeasti edellisen kuoltua. Pentu oli hauska ja kiva toki jo vauvavaiheessa, mutta samanlaista äkkirakkautta ei tullut niinkuin entisen, samanrotuisen kanssa aikoinaan. Mutta nyt kun se on vuoden, on ruvennut suhde muodostumaan, ja sehän on aivan ihana. Todella mahtava kaveri tuosta kuoriutuu, en osannut edes odottaa, että on noin hauska ja kultainen luonne.
Ensimmäisen oman koiran kanssa oli jonkun aikaa oikein puppy blues, kaduinkin. Ota ihan rauhassa ja anna molemmille aikaa tutustua.
Alue: Aihe vapaa
Välittömästi.
Mutta kyseessä olikin kissa.