Vituttaa, että masennuin koska minun ei olisi pitänyt jäädä makaamaan. Halusin elämältä paljon enemmän.

Ap, sä otat näköjään toipumisen yhtenä tehtävänä, jonka kautta sun pitää todistella olevasi riittävän hyvä kiltti kuuliainen. Teet kaiken mitä käsketään, ja sitten ihmettelet, kun olo ei silti parane. Eihän se parane ennen kuin tulet pois tuosta asetelmasta ja alat hyväksyä tapahtunutta ja sen, että olet menettänyt asioita. Tuolla asenteella varmasti olisit korjannut kurssia jo kauan sitten jos se olisi ollut noin vain korjattavissa. Sehän on yksi vaikeus, että emme tiedä etukäteen, miten suuriin ongelmiin joudumme. Tie on loiva alaspäin. Se on paljon loivempi ylöskin päin, kunhan lakkaat piiskaamasta itseäsi ja potkimasta itseäsi nilkkaan siitä hyvästä, ettet ole jo ylhäällä. 

Suvullasi on ongelmia, ne tulivat näkyviin sinussa. Sua ei ohjaa oikeat motiivit elämässä, joten et voi hyvin. Älä metsästä palkkioita vaan olotilaa, jossa osaat jättää nuo piinaavat ajatukset taakse ja suhtaudut vaikka sitten varovaisesti mutta kiinnostuneesti elämään, myös itseesi. Lopeta itseruoskinta. Itsensä halveksiminen ei saa muita hyväksymään sinua yhtään sen enempää, korkeintaan saat sääliä ja sekin etäännyttää sinua olotilasta, jossa koet olevasi riittävän aikuinen ja riittävän vapaa voimaan hyvin. Anna jo itsellesi anteeksi. 

Jos ongelmana on pelkkä masennus ja olet vielä fyysisesti terve, etköhän pääse tästä vielä ajan kanssa tolpilleen. Toisinkin voisi olla. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, sä otat näköjään toipumisen yhtenä tehtävänä, jonka kautta sun pitää todistella olevasi riittävän hyvä kiltti kuuliainen. Teet kaiken mitä käsketään, ja sitten ihmettelet, kun olo ei silti parane. Eihän se parane ennen kuin tulet pois tuosta asetelmasta ja alat hyväksyä tapahtunutta ja sen, että olet menettänyt asioita. Tuolla asenteella varmasti olisit korjannut kurssia jo kauan sitten jos se olisi ollut noin vain korjattavissa. Sehän on yksi vaikeus, että emme tiedä etukäteen, miten suuriin ongelmiin joudumme. Tie on loiva alaspäin. Se on paljon loivempi ylöskin päin, kunhan lakkaat piiskaamasta itseäsi ja potkimasta itseäsi nilkkaan siitä hyvästä, ettet ole jo ylhäällä. 

Suvullasi on ongelmia, ne tulivat näkyviin sinussa. Sua ei ohjaa oikeat motiivit elämässä, joten et voi hyvin. Älä metsästä palkkioita vaan olotilaa, jossa osaat jättää nuo piinaavat ajatukset taakse ja suhtaudut vaikka sitten varovaisesti mutta

Tästä tuli mieleen, että sukuni on kärsinyt kyllä tästä samasta ongelmasta. Siis riittämättömyydestä omana itsenään. Isäni oli kova työmies, hän oli ylpeä työstään ja teki sitä vaikka sairaana. Hän oli uskomattoman sisukas siinä mielessä mutta yksityiselämänsä oli surullinen. Hän joi itsensä hautaan ja oli niin kauan kuin muistan elossa oloni aikana ollut masentunut mutta sinnikäs. Myös aina saavutukset ovat olleet tärkeitä ihan ylipäätään. Kuka on kovin, sinnikkäin, menestynein, tasaisen rauhallinen asiallinen. Kuka jaksaa eniten. Ongelmista ei juuri saanut puhua paitsi kännissä, jos silloinkaan.

Minä olen ollut myös masentunut jo todella nuoresta ja kotona oli vaikeaa kahden alkoholisoituneen masentuneen vanhemman kanssa. He yrittivät pärjätä, minä olen yrittänyt pärjätä..

Se ero on että minä en tahdo olla hiljaa, olen hakenut apua ja raitistunut. Olen pysähtynyt ja käsitellyt asioita. Silti minulla on sisälläni hätä nyt kun olen taas saanut energiaa enemmän. Minua pelottaa että jään elämän kyydistä. Minun on siis pakko löytää tieni. Ap 

Oikeastaan kaikessa tässä kyse on siitä, että minusta tuntuu että tein sitten mitä vain niin en riitä. Minun on vaikea nykyään aloittaa sen takia mitään koska koen olevani lähtökohtaisesti jo huono. Kuitenkin työelämässä minulla on rooli. Se kantaa ja sillä olen pärjännyt mutta sitten sisin väsyy. En pystykään pitämään sellaista ahkeraa roolia yllä kun haluaisin.

Tämä on vaikeaa koska en selvästikään tiedä vieläkään kuka olen ja häpeän aika paljon pohjimmiltani itseäni enkä kehtaa toteuttaa sellaisia asioita joista nauttisin koska koen että en ole tarpeeksi hyvä siihen kuitenkaan. Sitten olen tässä itseään toteuttavassa kehässä.

Voisiko joku kertoa, että millaista se sitten on kun enää oman näköistä elämää? Miten te uskallatte tulla kuorestanne näkyväksi? Ap

Siis millaista se on kun elää oman näköistä elämää? 

Vierailija kirjoitti:

Tästä tuli mieleen, että sukuni on kärsinyt kyllä tästä samasta ongelmasta. Siis riittämättömyydestä omana itsenään. Isäni oli kova työmies, hän oli ylpeä työstään ja teki sitä vaikka sairaana. Hän oli uskomattoman sisukas siinä mielessä mutta yksityiselämänsä oli surullinen. Hän joi itsensä hautaan ja oli niin kauan kuin muistan elossa oloni aikana ollut masentunut mutta sinnikäs. Myös aina saavutukset ovat olleet tärkeitä ihan ylipäätään. Kuka on kovin, sinnikkäin, menestynein, tasaisen rauhallinen asiallinen. Kuka jaksaa eniten. Ongelmista ei juuri saanut puhua paitsi kännissä, jos silloinkaan.

Minä olen ollut myös masentunut jo todella nuoresta ja kotona oli vaikeaa kahden alkoholisoituneen masentuneen vanhemman kanssa. He yrittivät pärjätä, minä olen yrittänyt pärjätä..

Se ero on että minä en tahdo olla hiljaa, olen hakenut apua ja raitistunut. Olen pysähtynyt ja käsitellyt asioita. Silti minulla on sisälläni hätä nyt kun olen taas saanut energiaa enemmän. Minua pelottaa että jään elämän kyydistä. Minun on siis pakko löytää tieni. Ap  

 Kiitos viestistäsi ap, se avasi paljon. Suvussasi on ties miten pitkään eletty paniikkimoodissa. Siksi on arvostettu yli kaiken kohtuuden rajojen yli-inhimillistä pärjäämistä, jota on kompensoitu turruttautumalla. On nostettu tärkeimmäksi arvoksi oljenkorret, joihin ripustautumalla on saatu elämä päällisin puolin soljumaan, mutta jokainen jää yksin. Virheesi taitaa olla siinä, että ajattelet muut yhä edelleen hyvinpärjääväksi yhteisöksi ja eristät itsesi yksinäiseksi epäonnistujaksi. Olette kuitenkin kaikki jakaneet sen tunteen. 

Aiempien polvien työ on yleensä ollut niin konkreettista, että sitä on pystynyt suorittamaan väkisin, ja rehkiminen on auttanut tuottamalla endorfiinia. Selkeys on ollut turvatekijä, ja viikonloppuun jaksaminen on ollut verrattain helppoa aika masentuneeltakin. Et kertonut omista ammattiasioistasi, mutta usein nykymaailmassa suorittavakaan työ ei pelasta kaikelta epävarmuudelta, kun tulot ovat epävarmat ja alakanttiin. Senkin puoleen on korkea aika, että suvussanne aletaan elää tietoisemmin ja hakien rakentavampia toimintamalleja. 

Tasaisen rauhallisuuden vaatimus on erittäin ymmärrettävä, jos joku esivanhempi on riehunut tuskissaan ja aiheuttanut perheelle vaaraa. Sun täytyy kuitenkin tehdä sukusi surutyötä ja hyväksyä, että olet perinyt malleja, joiden perustelut eivät ole periytyneet, eikä ole enää ymmärrettävää uskonnollinen kiihko, jolla niihin ripustaudutaan. Olet pioneeri ja viet elämää parempaan suuntaan vaikkei siltä tuskan alla tunnukaan, älä häpeä itseäsi. Äläkä sukuasikaan. Ette voi tietää, miten kamalia tragedioita historiaanne on hautautunut. Ole ylpeä siitä, miten paljon he ovat jaksaneet, ja ole ylpeä kaikista vuosista, jotka itse olet jaksanut kärsiä kipua. Sinun ei kuulu eikä tarvitse ottaa heistä liikaa mallia. Löydät oman tiesi kyllä. 

Yritä hyväksyä itsesi ihan vain tuossa tilassa missä olet. Saat olla kuoren sisällä, jos tarvitset sitä tässä hetkessä vielä. Älä turhaan yritä tehdä kolmiloikkaa tulevaan, jos pystyt vain puolikkaaseen askelmaan. Unohda naistenlehtien itsesi toteuttamiset ja todeksi elämiset. 

Miksi et tee asialle mitään? Mielenterveytesi hoito on sinun vastuullasi. Taidat olla vaan laiska ja mukavuudenhaluinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä tuli mieleen, että sukuni on kärsinyt kyllä tästä samasta ongelmasta. Siis riittämättömyydestä omana itsenään. Isäni oli kova työmies, hän oli ylpeä työstään ja teki sitä vaikka sairaana. Hän oli uskomattoman sisukas siinä mielessä mutta yksityiselämänsä oli surullinen. Hän joi itsensä hautaan ja oli niin kauan kuin muistan elossa oloni aikana ollut masentunut mutta sinnikäs. Myös aina saavutukset ovat olleet tärkeitä ihan ylipäätään. Kuka on kovin, sinnikkäin, menestynein, tasaisen rauhallinen asiallinen. Kuka jaksaa eniten. Ongelmista ei juuri saanut puhua paitsi kännissä, jos silloinkaan.

Minä olen ollut myös masentunut jo todella nuoresta ja kotona oli vaikeaa kahden alkoholisoituneen masentuneen vanhemman kanssa. He yrittivät pärjätä, minä olen yrittänyt pärjätä..

Se ero on että minä en tahdo olla hiljaa, olen hakenut apua ja raitistun

Kiitos. Pääsi itku kun luin tätä tai oikeastaan itken tässä kirjottaessanikin.

Olenkin ylpeä suvustani ja samalla surullinen. Tuntuu, että ymmärrän paljon enemmän kun pystyn edes sanoittamaan. Selvästi me ihmiset kannamme sukulinjojen painolastia mukanamme ja olen ihan kiitollinen siitä, että olen saanut työkseni käsitellä näitä. Se auttaa ymmärtämään paremmin itseäni ja läheisiäni. 

Tästähän keskustelusta muodostuikin aika terapeuttinen kokemus. Niin lohduttavaa kun osa teistä ymmärtää rivien välistä ja muutenkin mistä puhun. Kiitos teille ja myös teidän omasta työstänne itsenne kanssa. Teidänkin on ollut pakko käydä läpi vastaavia juttua koska näette niitä piirteitä toisissa ihmisissä. 

Luen uudelleen läpi. Nyt tuli aika huojentunut helpottunut hengitys. Jokin paine pääsi ulos. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä vertaa niihin. Sulla on sinun elämä, ei heidän. Ja toisin päin. 

 

Minä ihailen sitä periksiantamattomuutta ja työmoraalia mitä suvussani on ja mitä minussakin oli. Minulla oli käsissä kaikki ainekset päästä pitkälle mutta tyrin kaiken. Nyt istun neljän seinän sisällä eikä mikään kiinnosta. Menen kohta takaisin työelämään. Toivottavasti olisin ahkera ja pysyisin pinnalla, saisin asiat kuntoon. Ap

Jaahas ja taas sinä. Samat jutut vuodesta toiseen. 

Aloittajalla on otsikossa Suomen kieli niin hukassa, niin hukassa.

Menetyshän on historiassa aina otettu muilta. 

Viikingit otti muilta ja menestyivät. 

Suret sitä että ajattelet rauhanomaisesti, että rahat pitää jakaa ja nille, jotka ei halua ottaa muilta ja aiheuttaa muille harmeja tulisi saada edes perustulo. Ei siinä ole mitään pahaa. Maailmassa on parempi olla tekemättä mitään, niin tapahtuu mahdollisimman vähän jotain, koska maailmassa tapahtuu ihan liikaa ja maailma kärsii ahkeruudesta.

Tai ryöstöstä pikemminkin. 

Suret ettet lähtenyt rosvoksi. Koska oma menestys on aina pois joltain muulta. Muut on rikkaita sen takia että toiset on köyhiä. Sitähän se oikeasti on. Se naamioidaan opiskeluksi ja oikeudeksi ottaa muilta itselle enemmän. 

Todellisuudessa asiat katsottaisi kuitenkin kehässä, kuka ottaa. Vaikka on oikeusvaltio ja yhteiskuntarauha, niin edelleen tapahtuu vääryyksiä ja vain röyhkein pärjää. Se on siinä mielessä väärin, että ap:n kaltainen ihminen ei  saa omiaan, koska riskinottokyky on varovaisempi hänessä. 

Todellisuudessa ap voisi jossain toisessa ajassa olla lääni johtaja. 

Nykyisessa ajassa pitää kunnioittaa rauhaa ja olla aiheuttamatta harmia muille yhteisen sopimuksen vuoksi. 

Saat tukia kun et yritä ja ota riskejä. Kaikkihan tietää että työnteolla ei mitään menestystä tule koskaan saamaan ja työnteko vain väsyttää. Munaiset viikingit eivät töitä tehneet. Se oli orjille.

Nykyajan viikingit juo ja ottaa rahat rauhanomaisesti seinästä tai sitten väkisin, jos seinästä ei anneta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä vertaa niihin. Sulla on sinun elämä, ei heidän. Ja toisin päin. 

 

Minä ihailen sitä periksiantamattomuutta ja työmoraalia mitä suvussani on ja mitä minussakin oli. Minulla oli käsissä kaikki ainekset päästä pitkälle mutta tyrin kaiken. Nyt istun neljän seinän sisällä eikä mikään kiinnosta. Menen kohta takaisin työelämään. Toivottavasti olisin ahkera ja pysyisin pinnalla, saisin asiat kuntoon. Ap

Sä keskityt liikaa vertaamaan itseäsi muihin, varsinkin menestyneeseen sukuusi. Selvästikin yrität päästä samaan kuin he tai jotain tällaista. Olisko jokin tähän liittyvä juttu se syy, miksi alun perkinkin masennuit yhä uudestaan ja uudestaan? Yritä oikeasti lopettaa tuo ve

 "Sanot ettet tiedä missä pitäisi olla ja mitä tehdä?

Olennaisinta on nyt tutustua itseensä. Kääntää huomio siihen kuka sinä olet, mistä pidät, mikä tuottaa mielihyvää, missä olet sujuva, milloin olet kokenut olevasi "ahkera".

Rajoita somea ja muuta hälyä, ja lakkaa kuuntelemasta muiden mielipiteitä sinusta. Tutustu itseesi. Tunne itsesi. Se lähtee siitä."

Anteeksi että tulen sohlaamaan toisen ketjuun. Kerron kuitenkin, että mullakaan ei ole elämälle mitään suuntaa. Olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä suurimman osan aikuiselämästäni.  En halunnut aikoinaan eläköityä, koskamtiesin, että sitten ei ainakaan pääsemenää mihinkään kuntoutukseen tai terapiaan. Niin kumminkin kävi jamoken ollut omillani, ilman mitään apuja.

Olen toki tutustunut itseeni; tiedän hyvin kuka olen ja mitkä arvoni ovat. Tiedän, mistä tykkään, mistä en.  Tiedän, missä olisin hyvä.

MUTTA: ei minulla ole käytännössä mitään mahdollisuuksia enää päästä kiinni mihinkään. Olen ollut liian kauan kaiken ulkopuolella, ja sosiaalisesti olen erakoitunut. Minulla ei koskaan ole ollut verkostoitumiskykyä, koska olen lievästi autistinen. 

Aikoinaan jossain työkyvyn kartoituksessa kerroin, mitä voisinntehdä, jos paikka järjestyy. Vastaava lääkäri ei pitänyt hommaa realistisena, koska olin siihen ylikouluteytu. Ottaa vieläkin päähän. Tärkeintä olisi ollut pysyä edes jossain "piireissä", vaikka vajaakykyisenä, mutta edes mukana yhteiskunnassa ja sosiaalisissa ympyröissä. Nyt se on myöhäistä.