"Kesäajan" eli Moskovan ajan vaatiminen Suomeen tympii.
Kysymys on pelkästä hölmöydestä. Valon määräänhän ei kellojen pyörittely vaikuta mitenkään.
Todellinen kysymys olisi: Haluatko kesällä herätä tuntia aikaisemmin? Ja 90% vastaisi: En todellakaan!
Ja varsinkin keväisin tulee ihan ruumiitakin kun ihmiset pakotetaan tokkurassaan pimeille ja jäisille teille ;-( Auringon noustessa lämpötila nousee jopa 10 astetta tunnissa.
Kommentit (19)
Ihmisen ei ole hyvä asua näin lähellä napa-aluetta.
Kesällä liikaa auringonvaloa ja talvella liian vähän. Liian suuri vaihtelu.
Suomken pitäisi vaihtaa Keski-Euroopan aikaan niin kuin Ruotsi ja Norjakin, onhan Norjan pohjoisosa yhtä idässä kuin Suomi.
Minustakin kesäaika on ihan hölmöläisen hommaa. Meillä on kesällä valoa yötä myöten muutenkin, joten ei sitä lisätä pitäisi. Helpottaa nukkumaan menemistä kun aurinko ei paista koko yötä.
Pitäisi jättää viisaampen päätettäväksi ja lopettaa koko hömpötys. Vaja akit luulevat oikeastiettä kelloleikki tuo kesää ja lämpöä.
Juuri näin! En tajua näitä aamuvirkkuja jotka ovat vinkumassa, että olisi muka enemmän valoa, jos oltaisiin koko ajan kesäajassa. Mistä sitä valoa muka tulee lisää tähän aikaan vuodesta, kun koko ajan on pimeää?
Jos haluaa elää kesäajassa ympäri vuoden, niin kukaan ei sitä estä.
Jos on pakko valita niin ehdottomasti kesäaika, ymmärrän että se ei ole talouden kannalta parempi ratkaisu, mutta ihmisten vapaa-ajan kannalta se on.
Vierailija kirjoitti:
Jos on pakko valita niin ehdottomasti kesäaika, ymmärrän että se ei ole talouden kannalta parempi ratkaisu, mutta ihmisten vapaa-ajan kannalta se on.
Ei ole jos tykkää lenkkeillä aamulla, kuten monet tekee.
AP:llä on väärää tietoa, Liikenneturva laski aikanaan että pysyvä kesäaika olisi liikenneturvallisuuden kannalta selvästi pysyvää talviaikaa parempi:
"Pysyvän talviajan tapauksessa laskelman mukaan henkilövahinkoja olisi vuosittain 130 enemmän. Pysyvällä kesäajalla henkilövahinkoja olisi reilu 70 nykyistä vähemmän".
Lähde: https://web.archive.org/web/20190503120245/https://www.liikenneturva.fi…
Aamulla on ihan se ja sama onko valoisaa mutta illalla valoisuus helpottaa aktiviteettejä töiden jälkeen. Ikuiselle kesäajalle iso peukku.
En ymmärrä näitä pysyvän "normaali"ajan kannattajien argumentteja:
- Miksi keskikesällä klo 23 laskeva aurinko on "valoa yöllä", mutta klo 2 nouseva aurinko ei ole?
- Milloin kesä mielestänne päättyy, kun sanotte että "kesällä on valoisaa kellon ympäri"? Ei tarvitse mennä kuin heinäkuun lopulle, niin yöt alkavat olla jo hyvinkin pimeitä. Mutta se ei ole enää kesää?
- Normaaliajasta puhuminen. Helvetti kello ja kellonajat ovat ihmisen keksintö, eivät mikään luonnonlaki! Yhtä hyvin normaaliajaksi voidaan määritellä ihan mikä tahansa aika. Tai muuttaa koko ajan määritelmää.
- "On helpompaa mennä iltaisin nukkumaan kun on pimeää". Onko tässä sanotaan nyt viimeisen kuukauden aikana ollut mielestänne kovinkin raju auringonpaiste nukkumaan mennessä? Vai mihin aikaan oikein käytte yöpuulle? Joskus iltapäiväviideltä vai?
Vierailija kirjoitti:
Aamulla on ihan se ja sama onko valoisaa mutta illalla valoisuus helpottaa aktiviteettejä töiden jälkeen. Ikuiselle kesäajalle iso peukku.
On se ja sama onko illalla valoa vai ei mutta aamulla sitä pitää olla, että jaksaa töihin mennä ja päivän aloittaa.
GMT+3 ei ole mikään Moskovan yksinoikeus. Yhtä hyvin voitaisiin puhua vaikka Etiopian ajasta.
Vierailija kirjoitti:
Jos on pakko valita niin ehdottomasti kesäaika, ymmärrän että se ei ole talouden kannalta parempi ratkaisu, mutta ihmisten vapaa-ajan kannalta se on.
Ihmisten terveyden kannalta se on erittäin huono idea. Osalla vuorokausirytmi ei siirry, vaikka sitä kuinka yrittää siirtää. He siis joutuvat heräämään kesäaikaan aina tuntia aiemmin kuin normaalisti. Mieti, jos joutuisit itse lyhentämään yöuniasi aina seitsemäksi kuukaudeksi vuodessa tunnilla per yö.
Aamuvirkuilla toki ongelmaa ei ole, ei myöskään heillä, jotka pystyvät siirtämään omaa sisäistä rytmiään.
Vierailija kirjoitti:
Aamulla on ihan se ja sama onko valoisaa mutta illalla valoisuus helpottaa aktiviteettejä töiden jälkeen. Ikuiselle kesäajalle iso peukku.
Aamun valo on nimenomaan se, jolla ihminen synkronoi sisäisen kellonsa. Eli jos aamulla on tunnin pidempään pimeää, sisäinen kello on tunnin jäljessä. Se taas johtaa terveysongelmiin, kun joutuu nousemaan kehon mielestä keskellä yötä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä pysyvän "normaali"ajan kannattajien argumentteja:
- Miksi keskikesällä klo 23 laskeva aurinko on "valoa yöllä", mutta klo 2 nouseva aurinko ei ole?
- Milloin kesä mielestänne päättyy, kun sanotte että "kesällä on valoisaa kellon ympäri"? Ei tarvitse mennä kuin heinäkuun lopulle, niin yöt alkavat olla jo hyvinkin pimeitä. Mutta se ei ole enää kesää?
- Normaaliajasta puhuminen. Helvetti kello ja kellonajat ovat ihmisen keksintö, eivät mikään luonnonlaki! Yhtä hyvin normaaliajaksi voidaan määritellä ihan mikä tahansa aika. Tai muuttaa koko ajan määritelmää.
- "On helpompaa mennä iltaisin nukkumaan kun on pimeää". Onko tässä sanotaan nyt viimeisen kuukauden aikana ollut mielestänne kovinkin raju auringonpaiste nukkumaan mennessä? Vai mihin aikaan oikein käytte yöpuulle? Joskus iltapäiväviideltä vai?
Kellonajat liittyvät Maan pyörimiseen. Sikäli ne eivät siis ole ihmisen keksintöä. Kokeile joku kerta kääntää vuorokausirytmisi niin, että menet aamupäivällä nukkumaan ja nouset illalla. Veikkaan, että vähän ajan päästä kroppasi alkaa protestoida. Siinä kohtaa huomaat, mikä ongelma on väärässä aikavyöhykkeessä.
Mites aamu 6-töihin menijät. Ei heille aurinko paista talviajassakaan aamulla. Kuitenkin hyvin moni menee noin aikaisin töihin..
Tämä!
Itsehän olemme valinneet valveillaoloaikamme normaaliaikaan sopiviksi.
Ja niitähän voitaisiin muuttaakin. Ei tarvitsisi edes EU:lta kysyä.