Muiden maiden kasvatuskulttuuri, kieli, tunnekasvatus

Suoraan asiaan. Tässä juuri opiskelin ranskan läksyä, ja miten kieli onkaan erilaista kuin meidän.

Esimerkkilauseita suomalaisesta oppikirjasta (ranskan alkeet) "Jean kävelee kotiin. Marie käy kaupassa. Heillä on koira. Perhe lähtee lomalla ulkomaille. "

Ranskalaisen kustantamon esimerkkilauseita, myöskin ranskan alkeet: "Marc kävelee kotiin". Mutta sitten jatkuu: "Hän avaa oven, hän hengittää syvään. Hänen on hyvä olo kotona. Hän on tyytyväinen."

Tai; "Harjoittelen tehtäviäni. Minulla on rauhallinen olo. Olen harjoitellut, ja se tekee minut onnelliseksi. Sydämeni on seesteinen. Sielullani on rauha." 

Ja tätä jatkuu ja jatkuu, eri teemoissa, eri elämän vaiheissa kerrotaan "miltä tuntuu". Mikä tekee onnelliseksi, miten sen voi saavuttaa. Kieltä opiskellaan lausein "se on elämää, se on todellista. Vain pieniä asioita, mutta niistä tulee minulle hyvä olo. Nauramme ystävien kanssa, tunnen että kuulun joukkoon.". Ja samaan aikaan suomalaisessa kirjassa  "madame etsii apteekkia." 

Sielullani on rauha. Olin että WTF. Meillä on naurettu "tunnekasvatusta" jo vuosikymmen, mutta onko "muut " kasvattaneet koko ajan näin? Onko se ollut arkea "muualla" jo vaikka kuinka kauan? Vai oliko tällainen oppimateriaali yhdestä kielestä vain sattumaa mikä osui kohdalle? Eräs ranskalainen influensseri sanoo "Ranskassa ei harrasteta small talkia, vaan kun keskustellaan, keskustellaan syvällisesti eikä pinnallisesti". 

Onko muilla vastaavia huomioita? Joistain muista kielistä? Alkoi todella kiinnostamaan, oliko tämä vain poikkeus.