Mitä ruokaa teette/teitte tänään?.
Siinäpä vasta kysymys. Ei aina jaksaisi samoja ruokia.
Itse tyydyin tekemään ison kattilallisen pastaa.
Vähän tuunattu ja reilusti kasviksia joukkoon.
Keitin pastan
Paistoin ison jauhelihan maustoin chilillä ja grillaus mausteilla laitoin sekaan tomaattinsoseen ja lisäsin vielä ruoka kermaa.
Kasviksia käytin tällä kertaa ihan pakaste. 500g joten kasviksia on enemmän kuin lihaa.
Tuli aivan älyttömän hyvää eikä tullut edes kalliiksi.
Tuossa on yksin asuvalle ihan tarpeeksi parille jopa kolmelle päivälle.
Seuraava ruoka on perunasta. Perunat siihen kastike ja kunnon lihaa. Sen teen sunnuntaina valmiiksi.
Mitä palstan yksin asuvat ja miksei muutkin meinaa syödä VK loppuna.
Kaveri houkutteli juomaan mutta ei tee mieli niin en sitten kehtaa väkisin lähteä viihteelle.
Kommentit (60)
Lounas juustobagel ja gazpacho-keitto ja päivällinen kreikkalainen salaatti.
Juuri laitoin makkaraa ja ranskalaisia airfrayeriin.
Mä olen kasvissyöjä joten mun ruoka sellaisenaan ei ehkä ole sun mieleen, mutta voihan ne pavut korvata lihalla... Eli teen tortilloita, joihin sisään tulee itse tehtyä guacamolea, salaatinlehtiä, paistosta jossa sipulia, paprikaa, ja kidneypapuja ja reilusti mausteita, jalapenoja, tomaattia, sitten vielä päälle Taco Truckin vegaanista majoneesia.
Makaronimössöä. Helppoa ja hyvää. Perinteinen ja kaikille maistuvaa sapuskaa.
Voissa paistettua kuhaa, juusto-perunagratiinia ja fetakarpalosalaattia.
Ei jaksa, syöminen on yliarvostettua.
Tein juuri keittoa pakkaseen ja syön sitä tänäänkin.
Ensin herättelin garam masalaa öljyssä, jonka jälkeen lisäsin 2 prk tomaattimurskaa ja 2 prk huuhdeltuja punaisia linssejä (kypsiä). Vielä tomaattimurskapurkillinen vettä. Kasvisliemikuutio. Keittelin hetken ja sitten otin liedeltä pois, laitoin 400 g purkin kookosmaitoa ja surautin tasaiseksi sauvasekottimella.
Syön raejuuston ja ruisleipäkrutonkien (jotka on ihan vaan palasteltua ruisleipää, jonka olen itse kuivattanut) kanssa.
Hirven ulkofilee, palsternakkapyre ja paahdetut porkkanat punaviini kastikkeella ovat tänään tarjottavat. Kynttilän valossa miehen kanssa nämä illalla nautitaan,on hyvä pullo punaviiniä myös hankittu.
Lapset saavat tänään pakastepitsat. Meille aikuisille pasta puttanescaa. On sellainen viikko takana, että kun tulen päivän toiselta työpätkältä kahdeksan jälkeen kotiin, ei juuri jaksa enää kokkailla.
Makaronilaatikko meni uuniin hetki sitten. Tuosta syön koko vkonlopun.
Pitäisi jaksaa tehdä vege kaalilaatikko, mutta taitaa taas jäädä seuraavaan päivään. Siinä menee niin kauan ja on jo nälkä.
Tein broileria kermaisessa koskenlaskijakastikkeessa, keitetyt perunat , maissi ja pinaattinen salaatti.Huomenna teen uunilohta.
Vierailija kirjoitti:
Lapset saavat tänään pakastepitsat. Meille aikuisille pasta puttanescaa. On sellainen viikko takana, että kun tulen päivän toiselta työpätkältä kahdeksan jälkeen kotiin, ei juuri jaksa enää kokkailla.
Perheet muut jäsenet ovat kädettömiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset saavat tänään pakastepitsat. Meille aikuisille pasta puttanescaa. On sellainen viikko takana, että kun tulen päivän toiselta työpätkältä kahdeksan jälkeen kotiin, ei juuri jaksa enää kokkailla.
Perheet muut jäsenet ovat kädettömiä?
Ei, kyllä kaikilla kädet on, kiitos kysymästä.
Laitan semmosta helppoa uunivuokaa, jossa uunivuokaan kaadetaan vaan pussi perunagnoccheja, pari purkkia valmista arrabbiata-kastiketta, purkki kapriksia, purkki oliiveja. Päälle sitten revittyä mozzarellaa ja uuniin puoleksi tunniksi. Ei tarvinnut pilkkoa mitään.
Tein jauhemaksapihvejä ja peruna-porkkanamuusia. Siinäpä ruokaa koko viikonlopuksi.
Vierailija kirjoitti:
Tein jauhemaksapihvejä ja peruna-porkkanamuusia. Siinäpä ruokaa koko viikonlopuksi.
Lisään vielä, että tämähän on vanhojen mummojen ruoka. Mä olen vanha :)
Hodarin tein juuri mikrossa.