Mikä hyöty koronarokotteista oikein oli kun koronarokottamattomat sairasti koronan samalla tavalla kuin rokotetut?
Tätä asiaa minä olen pohtinut, miksi siis rokottamattomia piti syrjiä ja miksi heidät piti eristää yhteiskunnasta? Puhuttiin että tulee koronarokottamattomien pandemia mutta milloin se siis alkaa?
Koronaan menehtyi lähinnä +70 vuotiaita ihmisiä jotka ovat erittäin heikossa kunnossa ja teho osastot valtasi lähinnä monisairaat ihmiset joille jopa paha flunssa on vaarallinen.
Mikä hyöty rokotteista oli kun se ei estänyt koronaa leviämästä ja koronan oireet oli samanlaiset molemmilla ryhmillä?
Onko tämä aihe vieläkin sellainen että tästä ei saa puhua vai joko siitä on tarpeeksi kauan aikaa ja siitä saa puhua?
Kommentit (290)
Vierailija kirjoitti:
Mikä tahansa rokote nostaa elimistön puolustuskykyä niin, että ne vaikuttavat myös muihin virus tauteihin. Tietysti niin tekee myös taudin sairastaminen, mutta on se kuumeesa kiemurtelu ikävämpää, kuin rokote. Ja voi tulla vielä ikäviä jälkiseurauksia kuten kuulon menetys jne.
Veritulppa, sydänlihastulehdus ja anafylaktinen reaktio ovat vielä ikävämpiä. Eikä niistä edes kerrottu etukäteen.
Omassa koulussani tuli Wilma-viesti että poikien rokottaminen Modernalla joudutaan keskeyttämään ilmenneiden sydänlihastulehdustapausten vuoksi ja heille annetaan jatkossa Pfizeriä. Mutta tytöillä ei ollut niin väliä, vaan meidän olisi pitänyt edelleen suostua ottamaan Modernaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei me kaikki rokotetut olla,sairastettu Koronaa. Esimerkiksi minä.
Enkä minä. 7 rokotusta, ei koronaa, ei edes flunssia. Kaupassa kävin normaalisti 2020 -2021.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tahansa rokote nostaa elimistön puolustuskykyä niin, että ne vaikuttavat myös muihin virus tauteihin. Tietysti niin tekee myös taudin sairastaminen, mutta on se kuumeesa kiemurtelu ikävämpää, kuin rokote. Ja voi tulla vielä ikäviä jälkiseurauksia kuten kuulon menetys jne.
Veritulppa, sydänlihastulehdus ja anafylaktinen reaktio ovat vielä ikävämpiä. Eikä niistä edes kerrottu etukäteen.
Omassa koulussani tuli Wilma-viesti että poikien rokottaminen Modernalla joudutaan keskeyttämään ilmenneiden sydänlihastulehdustapausten vuoksi ja heille annetaan jatkossa Pfizeriä. Mutta tytöillä ei ollut niin väliä, vaan meidän olisi pitänyt edelleen suostua ottamaan Modernaa.
Corminatya minulla on kaikki 7.
Vierailija kirjoitti:
Fakta nyt on että Suomessa kuoli eniten ihmisiä koko Euroopan alueella koronaan, suurimmaksi osaksi vanhuksia, ihan vaan sen takia että hidasteltiin rokotteiden kanssa.
Rokotevastaisuus nousee samassa suhteessa kuolleisuuden rinnalla.
Vanhukset olisivat ihan hyvin voineet pysyä kotona ja säästyä tartunnalta. Ihan oli jokaisen oma valita lähtikö ulos hillumaan vai ei.
Muistinvarainen kärjistetty analyysini siitä, ketkä rokotteista hyötyivät:
Alle 20-vuotiaat perusterveet - hyödytön
20 - 30 vuotiaat perusterveet urheilua harrastavat miehet - haitallinen
sairaat riskiryhmiin kuuluvat - hyödyllinen
40 - 50 vuotiaat perusterveet naiset - haitallinen
vanhukset - hyödyllinen
Vierailija kirjoitti:
Mikä tahansa rokote nostaa elimistön puolustuskykyä niin, että ne vaikuttavat myös muihin virus tauteihin. Tietysti niin tekee myös taudin sairastaminen, mutta on se kuumeesa kiemurtelu ikävämpää, kuin rokote. Ja voi tulla vielä ikäviä jälkiseurauksia kuten kuulon menetys jne.
Kantsii opetella solunetistä mm. T-solujen määritelmä https://www.solunetti.fi/fi/histologia/auttaja-t-solut/2/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fakta nyt on että Suomessa kuoli eniten ihmisiä koko Euroopan alueella koronaan, suurimmaksi osaksi vanhuksia, ihan vaan sen takia että hidasteltiin rokotteiden kanssa.
Rokotevastaisuus nousee samassa suhteessa kuolleisuuden rinnalla.
Vanhukset olisivat ihan hyvin voineet pysyä kotona ja säästyä tartunnalta. Ihan oli jokaisen oma valita lähtikö ulos hillumaan vai ei.
Eikö nämä koronat koitellut juuri hoitokoteja kun vieraat tai hoitajat veivät tartunnan.
Ei niinkään kodeissaan asuvia

Taisipa olla niin että kuolivat hoitokodeissa kun rokottamattomat hoitajat ja omaiset toivat taudin hoitokotiin.
Väestönvähennys oli kyseessä koko pandemiassa. B Gates ennusteli jo vuosi pari sitten että uusi on kohta tulossa, on se jännä yhteensattuma että tämä heppu tietää tällaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fakta nyt on että Suomessa kuoli eniten ihmisiä koko Euroopan alueella koronaan, suurimmaksi osaksi vanhuksia, ihan vaan sen takia että hidasteltiin rokotteiden kanssa.
Rokotevastaisuus nousee samassa suhteessa kuolleisuuden rinnalla.
Vanhukset olisivat ihan hyvin voineet pysyä kotona ja säästyä tartunnalta. Ihan oli jokaisen oma valita lähtikö ulos hillumaan vai ei.
Eikö nämä koronat koitellut juuri hoitokoteja kun vieraat tai hoitajat veivät tartunnan.
Ei niinkään kodeissaan asuvia
Hoitokodeissa asuvilla on yleensä n. 2-3 vuotta elinaikaa jäljellä, eli ovat jo valmiiksi heikossa kunnossa ilman infektioitakin. Lisäksi heillä on useimmiten hyvin tiukat hoidonrajaukset jotka kieltävät esim. sairaalasiirrot ja intubaation.
Ei siis ihme jos korona tehosti asukaskiertoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fakta nyt on että Suomessa kuoli eniten ihmisiä koko Euroopan alueella koronaan, suurimmaksi osaksi vanhuksia, ihan vaan sen takia että hidasteltiin rokotteiden kanssa.
Rokotevastaisuus nousee samassa suhteessa kuolleisuuden rinnalla.
Vanhukset olisivat ihan hyvin voineet pysyä kotona ja säästyä tartunnalta. Ihan oli jokaisen oma valita lähtikö ulos hillumaan vai ei.
Taisipa olla niin että kuolivat hoitokodeissa kun rokottamattomat hoitajat ja omaiset toivat taudin hoitokotiin.
Rokotteet eivät estäneet tartuttamista. Pikemminkin voisi sanoa että ne loivat valheellisen mielikuvan rokotettujen turvallisuudesta riskiryhmäläisille.

Tämä. Moni luuli rokotteet otettuaan että nyt voi palata taas normaaliin elämään. Vaikka eihän se niin mennyt. Rokote vain pienensi todennnäköisyyttä saada koronan vakava tautimuoto mutta se ei estänyt tartuttamista.

Oletko milloin aikonut palata normaaliin elämään? Facessakin porukka jona näkyy päivät elävän vielä vuotta 2021. Elämä pysähtyi, eläke juoksee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Piireissä" edelleen pelätään että kouluhoitaja tai kouluhammaslääkäri antaa ko. Piikin ja vanhemmat tahtovat mukaan pituusmittaukseen ja hammaslääkärin vastaanottohuoneeseen tahtoen tarkistaa jokaisen aineen jota lapsen suuhun laitetaan.
Omien lasten aikaan ei edes päässyt vaikkapa hammaslääkärin vastaanottohuoneeseen.
Nehän rokotti koululaisia vastoin vanhempien kieltoja, huijasivat kotona opiskelevat sisarukset lähettämään kuvan kelakortista jotta saivat lapset rokotettua vaikka vanhemmat olivat kieltäneet.
Ne jotka pitivät lapsensa poissa koulusta rokotusten ajan, säästyivät tältä myrkkypiikkipakotukselta. Maailmalla monessa maissa käydään oikeutta näistä ihmisoikeusrikoksista, mutta meillä Suomessa niistä ei uutisoida, pelkäävät että kansa nousee kapinaan päättäjiä vastaan, jotka tiesivät etukäteen tiedossa olevat riskit.
No just. Ei kyllä Suomessa rokotettu lapsia vastoin vanhempien tahtoa.
Joku juttu oli kun yläasteelainen vastoin äitinsä tahtoa otti rokotuksen ja kotona ollut sisarus laittoi kuvan äiskän laatikosta löytyneestä kela-kortista.
Olikohan niin että äiti heitti lapsen kotoa pois sheddingin takia rokotettujen isovsnhempien luo.
Sääli lapsia joiden vanhemmat sala juttuihin uskovia.
"Joku juttu oli" ja "olikohan niin" - nyt on niin kovaa faktaa, että uskottavahan tuo on.
Tiesitkö muuten, että 70-luvulla alle vuoden ikäisille kaksosille syötettiin banaani puoliksi. Siinä oli joku mato, jonka takia kumpikin vauvoista kuoli. Sekin oli joku juttu.
Vierailija kirjoitti:
Tästä on kyse
Venäjä käy Pietarin trollien avulla sotaa Suomea vastaan. Yhtenä keinona on vauvavastaisuus, turvallisista koronarokotteista levitettävät valheet ja pelon lietsonta. Tarkoitus poistaa suomalaisen väestön luottamus sen omiin instituutioihin ja heikentää valtion kykyä toimia sotatilanteessa.
Demokraattisissa maissa instituutioiden voima syntyy kansan tuesta ja luottamuksesta diktatuurissa pelosta ja väkivallasta. Vanhusten yhteiskunta on helppo tuhota.
1) Venäjä käy Pietarin nettitrollien avulla sotaa Suomea vastaan
2) Venäjä haluaa näivettää Suomen
3) Rokotevastaisuus on venäjän propagandaa
4) Vauvavastaisuus on venäjän propagandaa
YLE
Tuon paljon asiaakin sisältävän kirjoituksesi "rokotevastaisuutta" koskevat osat paljastavat Sinut itsesikin joko "trolliksi" tai joksikin muuksi höyrypäiseksi harhaanjohtajaksi taikka ties mistä motiiveista toimivaksi kiihkoilijaksi.
En ole milloinkaan edes käynyt Venäjällä enkä osaa venäjän kieltä kuin muutaman sanan (spassiba, ljubi, harasoo, voda, vodka jne...), enkä varmasti ole missään "trollitehtaassa" töissä enkä ainakaan kauan pysyisi sellaisessa jos joku minut erehtyisi palkkaamaankin, koska en pysty millään siihen huikeaan työtahtiin mitä noilta trolleilta vaaditaan, joten potkut ja karenssia tulisi hyvin nopeasti, enkä varmastikaan ole militaristisen suurvallan intresseissä ihan korkeimmilla kärkisijoilla tai "parasta A-luokkaa" - mutta ihan itsenäisenä tylsänä tavisheppunakaan en tarvinnut tuota koronarokotetta mihinkään enkä ottanut ensimmäistäkään piikkiä enkä liioin käyttänyt käkätinburkhaa missään enkä lainkaan, vaikka kaikki muut TAVALLISEN ROKOTUSOHJELMAN mukaiset rokotukset olenkin aina ottanut ilman protestointia.
Ja tämä koronarokottamattomuus siis siksi, että näitä valesairauksia sekä joukkohysterioita on ollut tässä 2000-luvulla jo niin monta (sikainfluenssa, kanainfluenssa, yleinen lintuinfluenssa, sars, mers ja mitähän muitakin vielä joita en muista...), ja tunnistin tästä hurmos-, hysteria- ja pelko-orgiahengestä heti tämän koronan samanlaiseksi: tietoisesti masinoiduksi huijaukseksi johon jollain, jossain, on jokin motiivi.
Venäjän trolleja olivat pikemminkin ne, jotka tätä hullutusta lietsoivat ja jotka kansaa / kansoja tuohon säikkyyn ja vainoharhaiseen sekopäämielentilaan kiihdyttivät, sekä lynkkausmielialaan rokottamattomia kohtaan: hajoita ja hallitse.
Toki kirjoituksessasi oli (ehkä uskottavuuden lisäämiseksi) paljon totuuttakin, kuten esim. nuo kirjoittamasi lauseet:
"Demokraattisissa maissa instituutioiden voima syntyy kansan tuesta ja luottamuksesta diktatuurissa pelosta ja väkivallasta" ja heti sen perään: "
"Vanhusten yhteiskunta on helppo tuhota".
Sekä vielä tuosta loppuosan numerolitaniasta nuo kohdat 2 ja 4:
"Venäjä haluaa näivettää Suomen"
ja:
"Vauvavastaisuus on venäjän propagandaa".
Niin totta!
Vain tuo valesairausrokotusindoktrinaatio paljastaa Sinut itsesi joksikin hämäräksi manipulaattoriksi.
Jätkä 54 vuotta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Piireissä" edelleen pelätään että kouluhoitaja tai kouluhammaslääkäri antaa ko. Piikin ja vanhemmat tahtovat mukaan pituusmittaukseen ja hammaslääkärin vastaanottohuoneeseen tahtoen tarkistaa jokaisen aineen jota lapsen suuhun laitetaan.
Omien lasten aikaan ei edes päässyt vaikkapa hammaslääkärin vastaanottohuoneeseen.
Nehän rokotti koululaisia vastoin vanhempien kieltoja, huijasivat kotona opiskelevat sisarukset lähettämään kuvan kelakortista jotta saivat lapset rokotettua vaikka vanhemmat olivat kieltäneet.
Ne jotka pitivät lapsensa poissa koulusta rokotusten ajan, säästyivät tältä myrkkypiikkipakotukselta. Maailmalla monessa maissa käydään oikeutta näistä ihmisoikeusrikoksista, mutta meillä Suomessa niistä ei uutisoida, pelkäävät että kansa nousee kapinaan päättäjiä vastaan, jotka tiesivät etukäteen tiedossa olevat riskit.
No just. Ei kyllä Suomessa rokotettu lapsia vastoin vanhempien tahtoa.
Joku juttu oli kun yläasteelainen vastoin äitinsä tahtoa otti rokotuksen ja kotona ollut sisarus laittoi kuvan äiskän laatikosta löytyneestä kela-kortista.
Olikohan niin että äiti heitti lapsen kotoa pois sheddingin takia rokotettujen isovsnhempien luo.
Sääli lapsia joiden vanhemmat sala juttuihin uskovia.
"Joku juttu oli" ja "olikohan niin" - nyt on niin kovaa faktaa, että uskottavahan tuo on.
Tiesitkö muuten, että 70-luvulla alle vuoden ikäisille kaksosille syötettiin banaani puoliksi. Siinä oli joku mato, jonka takia kumpikin vauvoista kuoli. Sekin oli joku juttu.
Kysypä noilta rok vastustajilta. He tietävät nimet ja paikkakunnan. Toki minäkin tiesin silloin vuonna 2021 mutta olen jo unohtanut.
Yksi rokottamaton hoitaja kirjoitti noissa heidän ryhmissään vanhusten ihan toivovan koronaa jotta pääsevät pois kitumasta.
Hän oli yksityisessä paikassa, siellä ei kai niin tarkkoja kuin hva:n paikoissa olivat.
Näillä vielä usein tää new age mukana, energiat, joogat, meditaatio, korvakynttilät jne.
Luvattiin, että rokotuksen ottajat kuolevat kahden vuoden kuluessa. Varmaan jotain meni vikaan kun olen täällä edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Luvattiin, että rokotuksen ottajat kuolevat kahden vuoden kuluessa. Varmaan jotain meni vikaan kun olen täällä edelleen.
Tämä lääkäri selutti minulla yksityisviestissä että rokotteet oli ajastettu. Osa tehoamaan heti, loput esim puoli vuotra tai vuosi. Pisimmät ajastukset 10 vuotta ja hänen mukaansa olen ilmeisesti saanut sen.