Mies on sanonut pojalle 8 v. että jos häntä kiusataan niin poika saa lyödä kiusaajaa!
Itse olen sitä mieltä, että aina pitää mennä ensin kertomaan opettajalle tai kertoa kotona ja keskustelun kautta mennään lähtökohtaisesti! Mitä mieltä olette miehestä?
Kommentit (173)
Vierailija kirjoitti:
Olen kohta 50 ja edelleen suututtaa se ettei omat vanhempani aikoinaan käskeneet minun tehdä samoin vaan käskivät olla välittämättä ja päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos joka johti ongelman pahenemiseen vuosikausia. Jos olisin hakannut ensimmäisen kiusaajan, homma olisi loppunut siihen.
Tai sitten ei.
Nyt leeren tarinan, jonka olen kertonut jo pari kertaa. Asuin pienellä paikkakunnalla maalla ja yläasteella käytiin kaupungissa. Siellä minua kiusattiin koko 7. luokka. Meillä oli kotona ja lähinaapurissa virolaisia, venäläisiä ja latvialaisia apureita aina keväästä syksyyn. Pelasin heidän kanssaan jalkapalloa ja he opettivat kalastamaan ja vuolemaan puukolla jne. 8. luokan syksyllä he olivat ajaneet kouluun ohi ja nähneet kuinka minua oli retuutettu kuin tennispalloa pihalla välitunnilla.
Seuraavana päivänä he veivät minut aamulla kouluun ja kysyivät, että kuka se kiusaamisjengin pomo on. Seuraavalla välitunnilla Sergei odotti siellä kulman takana missä minua aina kiusattiin ja nappasi niska-perseotteella tämän kiusaajan Volvon takapenkille ja ajoivat pois. 10 minuutin päästä Volvo tuli takaisin ja tämä kiusaaja nousi housut kusesta märkänä autosta. Kiusaaminen loppui siihen.
Jos kiurataan fyysisesti (lyödää, tönitään ym.) saa lyödä takaisin. Jos suullista kiusaamista, niin saa sanoa yhtä pahasti takaisin. Mistään nimittelystä ei aleta lyömään, siinä järjestää vaan itsensä ongelmiin.
Vierailija kirjoitti:
Siinä voi käydä yllättäen niinkin että myös vastapuoli löytää nyrkit ja tulee tappelu.
Niin?
Mitä jos se kiusaaja lyö kovempaa takaisin? Tai sillä on kolme kaveria tukena?
Tai veitsi taskussa?
Vierailija kirjoitti:
Väkivalta ei ratkaise mitään.
Käytännön kokemukseni kautta olen oppinut että se ratkaisee hyvinkin paljon,ei se silti oikein ole mutta joskus sitä vaan pitää käyttää.
Just näin. Olen sanonut omalle lapselle samaa. Ei ole kukaan kyllä onneksi tullut lyömään. Kannattaa vielä varmistaa, että lapsi on ymmärtänyt, että pitää lyödä takaisin vielä vähän kovempaa kuin se toinen.
Minäkin olen sanonut että hakkaa se kiusaaja. Ei siinä muu auta, Opettajat ei uskalla tehdä mitään joten sanoin pojalle että hakkaa jos joku kiusaa.
Vierailija kirjoitti:
Just näin. Olen sanonut omalle lapselle samaa. Ei ole kukaan kyllä wonneksi tullut lyömään. Kannattaa vielä varmistaa, että lapsi on ymmärtänyt, että pitää lyödä takaisin vielä vähän kovempaa kuin se toinen.
Jos kiusaaja lyö aina vähän kovempaa takaisin? Mihin se päättyy?
Hienoa jos näin, itse myös olen omalle pojalleni sanonut saman. Nyrkki naamassa ainoa tapa saada kiusaaminen loppumaan. Ei siinä puhumiset auta kun toinen tahtoo alistaa ja kiusata.
Minä hakkasin kiusaajan 30 vuotta sitten kun olin itse koulussa. Kiusaaja joutui sairaalaan moneksi päiväksi. Sanoin vielä opettajille että hakkaan sen uudelleen jos se tulee kouluun. Ei tullut takas kouluun mutta hakkasin toisenkin kiusaajan. Samaa sanoin pojalleni.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos se kiusaaja lyö kovempaa takaisin? Tai sillä on kolme kaveria tukena?
Tai veitsi taskussa?
Siksi pitääkin LOPETTAA se kiusaaminen siihen. Jos vetää sitä isointa kaveria ihan kunnolla turpaan niin ne kolme muuta eivät uskalla tuossa iässä tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu vähän mikä katsotaan kiusaamiseksi.
Totta. Ei ole aina kiusaamista vaikka itse niin kokeekin. Vika voi olla myös " kiusatussa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just näin. Olen sanonut omalle lapselle samaa. Ei ole kukaan kyllä wonneksi tullut lyömään. Kannattaa vielä varmistaa, että lapsi on ymmärtänyt, että pitää lyödä takaisin vielä vähän kovempaa kuin se toinen.
Jos kiusaaja lyö aina vähän kovempaa takaisin? Mihin se päättyy?
Tinttaa niin ettei enää nouse.

Tottakai siinä on sekin riski mutta se on vaan otettava,ja kun päättää lyödä takaisin ei saa epäröidä yhtään tai muuten peli menetetään samantien.
En usko väkivaltaan ratkaisuna.
Nyrkit saa ottaa aseeksi vain silloin, jos toinen lyö eikä voi paeta.
Sanalliseen haukkumiseen pitää vastata sanoin, ei nyrkein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just näin. Olen sanonut omalle lapselle samaa. Ei ole kukaan kyllä wonneksi tullut lyömään. Kannattaa vielä varmistaa, että lapsi on ymmärtänyt, että pitää lyödä takaisin vielä vähän kovempaa kuin se toinen.
Jos kiusaaja lyö aina vähän kovempaa takaisin? Mihin se päättyy?
Johonkin on tähän mennessä aina päättynyt. Keskusteluilla ei päättynyt.
Vierailija kirjoitti:
Siinä voi käydä yllättäen niinkin että myös vastapuoli löytää nyrkit ja tulee tappelu. '
Saa tullakin. Vaikka joka päivä, kunnes loppuu.
Riippuu vähän mikä katsotaan kiusaamiseksi.