Laihduin 22 kg ilman lääkkeitä, ja kerron nyt miten
Vuoden alussa ajattelin että nyt minunkin on aika kokeilla laihdutuslääkkeitä, kun niin moni on niillä laihtunut. Takana useita yrityksiä pudottaa painoa erilaisilla ruokavalioilla (vhh, pätkäpaasto jne). Kaikkia jaksoin hetken kunnes ne osoittautuivat liian rajoittaviksi normaalissa arjessa.
Keskustelin työterveyslääkärin kanssa asiasta, toivoin että hän kirjoittaisi minulle reseptin. Hän kuitenkin suositteli kokeilemaan vielä ravitsemusterapeuttia ennen lääkkeitä. Itseänikin mietitytti laihdutuslääkkeiden sivuvaikutukset.
Sain lähetteen ravitsemusterapeutille. Hänen avullaan tajusin ongelmakohdat ruokavaliossani ja mikä usein johtaa isoihin annokskokoihin ja herkutteluun. Hän laati minulle selkeät ruoka-ajat, annoskoot ym. joita oli helppo noudattaa. Kaloreita ei tarvinnut laskea. Pari kuukautta meni ja tajusin että ihan vaan selkeä lautasmalli, kasvisten lisääminen ja herkkujen minimointi toi tuloksia! Tapasin ravitsemusterapeuttia yhteensä 4 kertaa, sain tukea, kannustusta ja ohjeita.
Nyt painoa on pudonnut jo 22 kg. Vielä 6 kg jäljellä, mutta pikkuhiljaa se tippuu. Nykyään jaksan paremmin töissä, teen pidempiä lenkkejä koirien kanssa ja olo muutenkin kaikin puolin parempi. Voin lämpimästi suositella kaikille joilla on painon kanssa haasteita. Ammattilaisen avulla voi onnistua ilman lääkkeitä ja niistä aiheutuvia haittavaikutuksia.
Kommentit (73)
Uskomatonta, että tälläinen provo uppoaa. Kukaan aikuinen ei voi elää ja painaa vain 6 kg.
Minäkin pudotin 50kg. Pidäppä tuo paino ekaksi se 10v poissa ja ala vasta sitten neuvomaan
Painon pudotus on helppoa. Sen poissapitäminen pysyvästi on vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oi, kateellisena luen näitä.
Olen itsekin joskus nuorempana (kolme-nelikymppisenä) onnistunut laihduttamaan normaalipainoon ihan arkiliikuntaa lisäämällä, ateriakokoa säätämällä ja ateriarytmiä säännöllistämällä, niin ettei työpäivän jälkeen ole ollut liian kova nälkä.
Mutta nyt kyyskymppisenä nuo kilot ovat hiipineet takaisin, eikä pelkkä säännöllinen ruokarytmi ja ateriakoko riitä. Liikunta ei kiinnosta tippaakaan, ainakaan ulkona, tässä säässä. Hyi. Herkkuja on todella vaikea vastustaa, etenkin iltaisin.
Mikähän tähän auttaisi?
Muuta ruokien sisältöä.
Kiitos vinkistä. Olisiko vinkata jotain yleispätevää, miten sisältöä kannattaisi lähteä muuttamaan? Maitotuotteet on jo rasvattomia, rasvat pehmeitä, vihanneksia vähintään 500 g ja pr
Askel kerrallaan.
Noista ensimmäisenä poistaisin teolliset rasvat, sitten lihat, lopuksi maitotuotteet. Pähkinät rasvanlähteeksi. Opettele maustamaan ja käyttämään sopivasti suolaa sekä vettä. Makunautintoihin ei tarvitse aina liittää kaloreita ja rasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oi, kateellisena luen näitä.
Olen itsekin joskus nuorempana (kolme-nelikymppisenä) onnistunut laihduttamaan normaalipainoon ihan arkiliikuntaa lisäämällä, ateriakokoa säätämällä ja ateriarytmiä säännöllistämällä, niin ettei työpäivän jälkeen ole ollut liian kova nälkä.
Mutta nyt kyyskymppisenä nuo kilot ovat hiipineet takaisin, eikä pelkkä säännöllinen ruokarytmi ja ateriakoko riitä. Liikunta ei kiinnosta tippaakaan, ainakaan ulkona, tässä säässä. Hyi. Herkkuja on todella vaikea vastustaa, etenkin iltaisin.
Mikähän tähän auttaisi?
Muuta ruokien sisältöä.
Kiitos vinkistä. Olisiko vinkata jotain yleispätevää, miten sisältöä kannattaisi lähteä muuttamaan? Maitotuotteet on jo rasvattomia, rasvat pehmeitä, vihanneksia vähintään 500 g ja pr
Maitotuotteet rasvapitoisiksi, kananmunia, punaista lihaa, kasviksia, juureksia ja oliiviöjyä. Viljat, siemenöljyt, sokerit pois.
Vierailija kirjoitti:
Upeeta! Onnea!
Itse olen laihduttanut vuoden alusta 10 kg ja vielä pitäisi pudottaa 5 kg. Kertoisitko vähän tarkemmin vielä tuosta annoskoosta ja miten sen teet ilman kaloreiden laskentaa?
Olen eri, mutta itse kiinnitän huomiota paljonko otan perunaa/riisiä/pastaa. Aiemman 5-7 perunan sijasta 3-4 perunaa tai jopa 2 mikäli ovat suuria. Riisiä tai pastaa yksi kauhallinen aiemman 2-3 sijasta. Samalla olen jättänyt aterian yhteydessä leivät ottamatta.
Herkkujen syömistä on todella vaikea vähentää tai vastustaa. Jos mielessä pyörii lakritsa kokonaisen viikon, niin se ei lähde millään muulla kuin lakritsaa syömässä ja silloin sitä syödään kaksin käsin. Onko silloin kyse ainoastaan sokerinhimosta vai siitä että on vaikea torjua sitä lakritsaa joka pyörii mielessä.
Olen pari kertaa pitänyt 3kk kestävän vähäkalorisen "ruokakuurin" jolloin söin pitkälle lautasmallin mukaan, enkä syönyt mitään ylimääräistä vaaleaa viljaa enkä herkkuja. Monipuolinen ruokavalio piti nälkää pois. Ei tuo kyllä vienyt kuin 3-4 kg ja kun lopulta hajuaistikin tunnistin pelkän tuoreen leivän tuoksun niin en minä onnistunut tuollaista kuuris pitämään. Elimistökin alkoi tuntea viluväristyksiä tuolla kuurilla joten se huusi lisää kaloreita. Ehkä enää uskalla tuota tehdä kun puolet hiuksistakin on pudonnut päästä, ei ehkä niukan syömisen takia vaan stressin takia.
Mutta en kyllä sitäkään yhtälöä käsitä, että olen nyt 3 viimeistä vuotta pysynyt samassa painossa vaikka olen syönyt mitä lystää. Miksi se paino jossain kohtaa nousi rajustikin? Miksi ei nyt enää? Miksi kroppa halusi lisää painoa tuolloin aikaisemmin.
N50
Multa on lähtenyt kohta 10 kg vajaassa kolmessa kuukaudessa ihan vain lisäämällä kävelyä ja vähentämällä syömistä. Syön ihan samaa mitä ennenkin, viikonloppuisin myös makeita herkkuja ja yhden/kaksi herkkuateriaa eli pizzaa, tortilloja tms. En laske kaloreita mutta olen tehnyt itselleni muutaman säännön, esim enintään neljä leipäpalaa ja yksi jugurtti per päivä.
Normaalipainoon on vielä reilu 7 kg, tavoitteena olla siinä kevääseen mennessä.
Vierailija kirjoitti:
Herkkujen syömistä on todella vaikea vähentää tai vastustaa. Jos mielessä pyörii lakritsa kokonaisen viikon, niin se ei lähde millään muulla kuin lakritsaa syömässä ja silloin sitä syödään kaksin käsin. Onko silloin kyse ainoastaan sokerinhimosta vai siitä että on vaikea torjua sitä lakritsaa joka pyörii mielessä.
Olen pari kertaa pitänyt 3kk kestävän vähäkalorisen "ruokakuurin" jolloin söin pitkälle lautasmallin mukaan, enkä syönyt mitään ylimääräistä vaaleaa viljaa enkä herkkuja. Monipuolinen ruokavalio piti nälkää pois. Ei tuo kyllä vienyt kuin 3-4 kg ja kun lopulta hajuaistikin tunnistin pelkän tuoreen leivän tuoksun niin en minä onnistunut tuollaista kuuris pitämään. Elimistökin alkoi tuntea viluväristyksiä tuolla kuurilla joten se huusi lisää kaloreita. Ehkä enää uskalla tuota tehdä kun puolet hiuksistakin on pudonnut päästä, ei ehkä niukan syömisen takia vaan stressin takia.
Mutta en kyllä sit
Lakritsan himoaninen voi myös kertoa, että sulla on joku puutostila.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oi, kateellisena luen näitä.
Olen itsekin joskus nuorempana (kolme-nelikymppisenä) onnistunut laihduttamaan normaalipainoon ihan arkiliikuntaa lisäämällä, ateriakokoa säätämällä ja ateriarytmiä säännöllistämällä, niin ettei työpäivän jälkeen ole ollut liian kova nälkä.
Mutta nyt kyyskymppisenä nuo kilot ovat hiipineet takaisin, eikä pelkkä säännöllinen ruokarytmi ja ateriakoko riitä. Liikunta ei kiinnosta tippaakaan, ainakaan ulkona, tässä säässä. Hyi. Herkkuja on todella vaikea vastustaa, etenkin iltaisin.
Mikähän tähän auttaisi?
Muuta ruokien sisältöä.
Kiitos vinkistä. Olisiko vinkata jotain yleispätevää, miten sisältöä kannattaisi lähteä muuttamaan? Maitotuotteet on jo rasvattomia, rasvat pehmeitä, vihanneksia vähintään 500 g ja pr
Lisää edelleen marja, hedelmä, vihannes, kasvis, juures, siemenet, pähkinäpuolta jopa miltei kiloon päivässä. Pähkinät tosin vähän vaarallisia, kun sisältävät energiaa tuhottomasti. Kun hevipuolta puputtaa niin ei siinä jaksa eikä kerkiä eikä tee mieli sokeriherkkuja enää syödä. Leipä ihan minimiin, korkeintaan kaksi siivua päivässä, mieluummin yksi. Jätä vehnä kokonaan pois, myös pastat ja makaroonit. Muista annoskoko, yksi peruna tai desi riisiä kämmenen kokoinen proteiini, salaattia mielin määrin mieluummin ilman kastiketta, joka energiapommi. . Älä osta kotiin mättöä.
Näin laihduin minäkin 20 kiloa vuodessa. Tosin painonpudotus on nyt kuukausien ajan ollut pysähtyneenä, mutta paino ei onneksi ole noussutkaan. Olo on ihan jees, en tunne itseäni enää varsinaisesti lihavaksi.
Myös kuusissakymmenissä
Vierailija kirjoitti: Minäkin pudotin 50kg. Pidäppä tuo paino ekaksi se 10v poissa ja ala vasta sitten neuvomaan Painon pudotus on helppoa. Sen poissapitäminen pysyvästi on vaikeaa.
Poissapitämiseen on minusta kaksi avainta. Jatkuva painokontrolli ja ettei palaa siihen entiseen, millä on alunperinkin lihonut. Miten moni ajattelee, että laihana voi syödä mitä vain, miten paljon vain? Todellisuudessa ihminen on laiha, koska hän ei syö liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oi, kateellisena luen näitä.
Olen itsekin joskus nuorempana (kolme-nelikymppisenä) onnistunut laihduttamaan normaalipainoon ihan arkiliikuntaa lisäämällä, ateriakokoa säätämällä ja ateriarytmiä säännöllistämällä, niin ettei työpäivän jälkeen ole ollut liian kova nälkä.
Mutta nyt kyyskymppisenä nuo kilot ovat hiipineet takaisin, eikä pelkkä säännöllinen ruokarytmi ja ateriakoko riitä. Liikunta ei kiinnosta tippaakaan, ainakaan ulkona, tässä säässä. Hyi. Herkkuja on todella vaikea vastustaa, etenkin iltaisin.
Mikähän tähän auttaisi?
Muuta ruokien sisältöä.
Kiitos vinkistä. Olisiko vinkata jotain yleispätevää, miten sisältöä kannattaisi lähteä muuttamaan? Maitotuotteet on jo rasvattomia, rasvat pehmeitä, vihanneksia vähintään 500 g ja pr
Kaikki ruoka normaalirasvaisena ja sekaruokavalio.

Ei tuossa olekaan mitään vikaa, vaan kuulostaa tosi hyvältä. Ongelma on se, mitä syöt tuon ulkopuolella, eli just se iltaherkuttelu.
Vierailija kirjoitti:
Jep. Syömällä vähemmän laihtuu. Minäkin kävin ravintoterapeutilla, mutta hänen ruokavaliolla lihoin melko nopeaa tahtia. Minulle toimii seuraava: syöminen 12-18 välillä, normaalipäivänä 1200 kcal (tällöin tulee 1,5h työmatka pyöräilyä) ja sitten treenipäivinä 1500 kcal. Sillonkun laihdutin normaalipainoin niin söin 900-1100 kcal vuorokaudessa.
Nämä on sitten todella huonoja neuvoja, ellei ihmisellä ole jotain oikeaa aineenvaihduntaan vaikuttavaa sairautta, eli esim. kilpirauhasongelmia tai vastaavaa.
Normaalin painoa pudottavan aikuisen ihmisen ei pidä syödä alle 1500kcal päivässä. Kaikki siitä alle vain aiheuttaa metabolian huonontumista ja elimistön vastareaktioita painonpudotusyritykseen. Ja jos joku ei vielä tiedä mitä nuo vastareaktiot on, niin nälkähormoonien lisäystä ja kulutuksen pienennystä. Asiansa osaava ravitsemusterapeutti tietää jo asiakkaan käden lämpötilasta kätellessä syökö tämä tarpeeksi. Jos kädet on käytännössä aina jääkylmät, on elimistö päättänyt säästää lämmityksessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pitäisi todellakin panostaa siihen että laihdutus ois sitä että syö vähemmän kuin kuluttaa eikä lääkkeillä, joilla kuitenkin on haittavaikutuksia.
No minä olen 20 vuotta yrittänyt syödä vähemmän, mutta aina pitkään jatkuneen ainaisen nälän (syömisen himo?) vuoksi sortunut syömään liikaa ja lihoamaan. Kävin usein ravintoterapeutille ja pidin ruokapäiväkirjaa ja laskin kaloreita. Lopputulema oli ravintoterapeutinkin mielestä, että syön terveellisesti ja oikein - mutta aivan liian paljon. Nyt lääkkeen avulla olen saanut pienennettyä annoksia ja on aivan ihmeellinen tunne kun kokoajan ei ole karjuva nälkä ja paino tippuu.
Oikea ravinto ei aiheuta ylensyömistä.
Älä yleistä omia kokemuksia muiden kokemuksiksi. Usean lääkärin ja ravintoterapeutin mielestä olen syönyt oikeanlaista ruokaa, mutta liikaa. Saatan syödä kerrallaan esim 400 g kanaa ja 500g kasviksia oliiviöljyllä ja parin tunnin päästä on jo karjuva nälkä. Ja tosiaan nyt lääkityksellä olen päässyt normaaleihin annoksiin, ja ne riittää mainiosti.
Voi luoja miten helppoa, jos ylensyö. Sen kun vähentää.
Kun aineenvaihdunta ei toimi, niin se ei toimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Minäkin pudotin 50kg. Pidäppä tuo paino ekaksi se 10v poissa ja ala vasta sitten neuvomaan Painon pudotus on helppoa. Sen poissapitäminen pysyvästi on vaikeaa.Poissapitämiseen on minusta kaksi avainta. Jatkuva painokontrolli ja ettei palaa siihen entiseen, millä on alunperinkin lihonut. Miten moni ajattelee, että laihana voi syödä mitä vain, miten paljon vain? Todellisuudessa ihminen on laiha, koska hän ei syö liikaa.
Ei kukaan ajattelekkaan, että voi syödä laihana saman verran, kuin lihavana. Mutta suurin osa laihduttaneista lihoaa jossain vaiheessa, koska tutkitusti keho aina pyrkii takaisin siihen isoimpaan lukemaan mitä on ollut, eli täyttämään ne rasvapussukat sun sisällä. Lihavasta laihaksi laihduttaneilla onkin siis moninkerroin enemmän mielitekoja ja esimerkiksi energiavajetta kuin jo ennestään laihoilla ihmisillä.
Siksi sanotaankin, että laihdutus on helppoa, mutta sen painon pitäminen samana pitkäaikaiseksi on vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Herkkujen syömistä on todella vaikea vähentää tai vastustaa. Jos mielessä pyörii lakritsa kokonaisen viikon, niin se ei lähde millään muulla kuin lakritsaa syömässä ja silloin sitä syödään kaksin käsin. Onko silloin kyse ainoastaan sokerinhimosta vai siitä että on vaikea torjua sitä lakritsaa joka pyörii mielessä.
Olen pari kertaa pitänyt 3kk kestävän vähäkalorisen "ruokakuurin" jolloin söin pitkälle lautasmallin mukaan, enkä syönyt mitään ylimääräistä vaaleaa viljaa enkä herkkuja. Monipuolinen ruokavalio piti nälkää pois. Ei tuo kyllä vienyt kuin 3-4 kg ja kun lopulta hajuaistikin tunnistin pelkän tuoreen leivän tuoksun niin en minä onnistunut tuollaista kuuris pitämään. Elimistökin alkoi tuntea viluväristyksiä tuolla kuurilla joten se huusi lisää kaloreita. Ehkä enää uskalla tuota tehdä kun puolet hiuksistakin on pudonnut päästä, ei ehkä niukan syömisen takia vaan stressin takia.
Mutta en kyllä sit
Lakuasiaan: Nykyään ei enää edes hammaslääkärit suosittele mitään karkkipäiviä lapsille, koska tuollainen lisää niin älyttömästi herkkujen palkintoarvoa, ja kuten kuvailit: sitten kun niitä syö, niin se ei pysy järkevissä rajoissa.
Jos sitä lakua himoitset, niin syö sitä joka päivä ATERIAN jälkeen vaikka 30 g. Ei siis silloin, kun se nälkäisenä himottaa sua eniten, vaan siinä kohtaa, kun sulla on jo hyvä olo ja mieli ja ravittu olo. Huomaat aika pian, ettei sitä enää tarvitsekaan ahmia koko pussia, varskinkin kun voit sanoa itsellesi ihan ääneen, että " en tarvitse nyt enempää, koska saan taas huomenna syödä lakua".
Voi tuntua hölmöltä, voi olla ettei ihan heti aluksi onnistu, mutta vähän ajan päästä kun keho ja mieli alkaa uskoa, että mikään ei ole kiellettyä, niin asiat asettuu uomiinsa.
PS: tutkitusti ihmiset, jotka pitävät jotain syötävää ( vaikka sitä lakua) kiellettynä, syövät sitä kaksinkertaisen määrän verrattuna niihin, joille se on sallittua. Tämä perustuu ihan ihmisen peruspsykologiaan, miten mielemme toimii.
Vierailija kirjoitti:
Oi, kateellisena luen näitä.
Olen itsekin joskus nuorempana (kolme-nelikymppisenä) onnistunut laihduttamaan normaalipainoon ihan arkiliikuntaa lisäämällä, ateriakokoa säätämällä ja ateriarytmiä säännöllistämällä, niin ettei työpäivän jälkeen ole ollut liian kova nälkä.
Mutta nyt kyyskymppisenä nuo kilot ovat hiipineet takaisin, eikä pelkkä säännöllinen ruokarytmi ja ateriakoko riitä. Liikunta ei kiinnosta tippaakaan, ainakaan ulkona, tässä säässä. Hyi. Herkkuja on todella vaikea vastustaa, etenkin iltaisin.
Mikähän tähän auttaisi?
Kun nälkä yllättää ruoka-ajan ulkopuolella juo pari lasia vettä,moni sekoittaa janon nälkään. Myös ennen ruokailua on hyvä juoda vettä reilusti,tulee syötyä vähemmän. Herkut voit vaihtaa hedelmiin tai vaikka porkkanatikkuihin. Pari viikkoa menee niin et enää herkkuja kaipaa. 60 kymppisenä aineenvaihdunta on hidastunut niin paljon aikaisempaan verrattuna,että tarkkana saa olla ruokamäärissä. Mikäli haluaa hoikkana pysyä on vähennettävä energian saantia ravinnosta,tämä on myös terveyden kannalta suositeltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oi, kateellisena luen näitä.
Olen itsekin joskus nuorempana (kolme-nelikymppisenä) onnistunut laihduttamaan normaalipainoon ihan arkiliikuntaa lisäämällä, ateriakokoa säätämällä ja ateriarytmiä säännöllistämällä, niin ettei työpäivän jälkeen ole ollut liian kova nälkä.
Mutta nyt kyyskymppisenä nuo kilot ovat hiipineet takaisin, eikä pelkkä säännöllinen ruokarytmi ja ateriakoko riitä. Liikunta ei kiinnosta tippaakaan, ainakaan ulkona, tässä säässä. Hyi. Herkkuja on todella vaikea vastustaa, etenkin iltaisin.
Mikähän tähän auttaisi?
Muuta ruokien sisältöä.
Kiitos vinkistä. Olisiko vinkata jotain yleispätevää, miten sisältöä kannattaisi lähteä muuttamaan? Maitotuotteet on jo rasvattomia, rasvat pehmeitä, vihanneksia vähintään 500 g ja pr
Rasvoissa olet valitettavasti mennyt mönkään. Rasvattomat maitotuotteet ovat myrkkyä vartalolle ja ruuansulatukselle.
Kanaa, kalaa, kasviksia, juureksia ja oliiviöljyä. Hedelmiä herkutteluun pari kertaa kuussa.