Saako älykäs, osaava ja lahjakas ihminen aina helposti töitä?
Kommentit (42)
Jos rekryhenkilöt olisivat myös yhtä älykkäitä ja vielä lisäksi tunnistaisivat älykkyyden muissa, ehkä. Muuten: ei.
Vierailija kirjoitti:
Älykäs ihminen käyttää sitä älyä työnhakemiseen. Se ei montaa tuntia vie aikaa, että on työsopimus kourassa.
Vähemmän älykäs lähettelee hakemuksia ja kyselee täällä kela tukien perusteita.
Kyllä vie monta tuntia, jos kärsii yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä. Nimim. kokemusta on. Eikä kuukaudessa pysty tekemään kuin yhden hakemuksen, sen jälkeen on niin lamaantunut viikkoja, ettei pysty mihinkään. Mikäkö sitten ahdistaa? No jatkuva torjutuksi tuleminen ja turhan työn tekeminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaat työntekijät eivät yleensä edes jää työttömiksi, vaan heitä headhuntataan jo silloin, kun he ovat vielä töissä.
Eli työpaikan saamiseen tarvitaan että on jo töissä.
Juuri niin. Näin se on ollut ainakin 90-luvun lopulta saakka, oman kokemukseni perusteella. Aikamoinen noidankehä.
Vierailija kirjoitti:
Älykkyydellä, lahjakkuudella ja osaamisella ei tee kauheasti mitään, jos niitä ajattelee pysyvinä ja muuttumattomina ominaisuuksina. Ennemminkin kyse on siitä, että miten suhtautuu haasteisiin. Ajattelutavasta. Toiset ajattelee olevansa ominaisuuksiltaan muuttumattomasti tietynlaisia, ja heille vaikka epäonnistuminen on niin vaikeaa, että he mieluummin eivät edes yritä vaikeita asioita, jottei se tunne omasta paremmuudesta voisi murtua. Sellaiset varmaan jossain vaiheessa huonon tuurin myötä lannistuvat ja masentuvat eivätkä saa töitä. Sen sijaan jos on toisenlainen ajattelutapa, että epäonnistumisista ja vaikeuksista voi oppia, niin ei varmasti lannistu samalla tavalla useista hylkäyksistä huolimatta. Olisi vaikeaa ajatella, että vaikeuksia oppimisen paikkoina pitävä, kasvun asenteen omaksunut ei saisi töitä tai alkaisi yrittäjäksi jossain vaiheessa.
T. Luin juuri Carol S. Dweckin kirjan Mindset - menestymisen psykologia, ja olen viel
VMP. Riittävästi kuraa, niin kuka hyvänsä uupuu edes joksikin aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei, jos on esim. sosiaalisesti kömpelö ja ulkoisesti epäviehättävä kuten itse olen. Tuppaa ne työhaastattelut olemaan sellaisia, että pitäisi olla ekstrovertti ja sujuva ilmaisemaan itseään ja näyttää tietynlaiselta. Vaikka alani on insinööriala, jolla lähinnä istutaan tietokoneen ääressä yksin suunnittelemassa. Olen ollut 24 vuotta samassa työpaikassa ihan siksi, etten ole päässyt mihinkään muualle.
Ekstrovertti ei täydy olla, mutta toki ne hyvät sosiaaliset taidot auttavat mitkä voi aivan hyvin olla introvertilläkin. Ulkonäköäkin voi halutessaan muokata vaikkapa pukeutumisen kautta ja insinööriltä tuskin vaaditaan mallin ulkonäköä. Jos koet olevasi sosiaalisesti kömpelö, mikset panostaisi sosiaalisten taitojen kehittämiseen, etenkin jos niiden puute estää uralla etenemistä?
Suhteilla pääsee vaikka minne.
T. Yrittäjäperheen tytär
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei välttämättä. Jos hakijana on myös sukulaisen lapsi, kalakaverin poika, pojan tyttöstävä, tyttären bestis tms. niin he menevät aina edelle, vaikka eivät osaisi edes omaa nimeään kirjoittaa.
Luuletko, että esim. Googlen parista sadasta tuhannesta työntekijästä kaikki ovat kalakavereiden poikia? Kyllä noihin paikkoihin on monen kierroksen haastattelurundit ja vain parhaimmat pääsee. Samaten ei esim. minnekään NASA:lle palkata tyttären bestiksiä.
Nämä tällaiset haastattelurundit yms. on myös este, joka karsii oikeasti älykkäitä ja hyviä, jotka ei vaan ole hyviä esiintymään, tai jännittävät kauheasti tuollaisia tilanteita. Itse työssä nämä ominaisuudet ei välttämättä haittaisi yhtään, mutta voivat estää kyllä pääsyn hommiin.
Esiintyminen on täysin opeteltavissa oleva taito. Se ei ole synnynnäinen ominaisuus, vaan joukko käytännön taitoja, joita voi kehittää harjoittelemalla. Jännittäminenkin on asia, jota voi oppia hallitsemaan tai ainakin vähentämään merkittävästi oikeilla harjoituksilla ja valmistautumisella. Se ei ehkä tapahdu yhdessä yössä, mutta on kyllä keinoja päästä noista eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaat työntekijät eivät yleensä edes jää työttömiksi, vaan heitä headhuntataan jo silloin, kun he ovat vielä töissä.
Eli työpaikan saamiseen tarvitaan että on jo töissä.
Juuri niin. Näin se on ollut ainakin 90-luvun lopulta saakka, oman kokemukseni perusteella. Aikamoinen noidankehä.
Eli 90-luvun lopulta lähtien ainutkaan työtön ei ole saanut töitä?
Vierailija kirjoitti:
Suhteilla pääsee vaikka minne.
T. Yrittäjäperheen tytär
Suhteita voi myös hankkia myöhemmin elämässä vaikka ei olisikaan syntynyt tällaiseen perheeseen.

Kyllä on. Ainakin yksi. Ehkä jopa kaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhteilla pääsee vaikka minne.
T. Yrittäjäperheen tytär
Suhteita voi myös hankkia myöhemmin elämässä vaikka ei olisikaan syntynyt tällaiseen perheeseen.
Sama juttu kuin siinä työllistymisessä. Teoriassa mahdollista, mutta äärimmäisen epätodennäköistä.
Vierailija kirjoitti:
Ei välttämättä. Jos hakijana on myös sukulaisen lapsi, kalakaverin poika, pojan tyttöstävä, tyttären bestis tms. niin he menevät aina edelle, vaikka eivät osaisi edes omaa nimeään kirjoittaa.
Ei menestyneet yhtiöt voi koko ajan palkata jotain random-tyyppejä ilman kokemusta, tuollainen yritys menisi kyllä varsin pian konkkaan jos kaikki työntekijät olisivat täysin osaamattomia.

Miksi se olisi epätodennäköistä? Toki suhteiden rakentaminen vaatii paljon aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta, onnistuminen on täysin kiinni omasta panoksestasi.
Vierailija kirjoitti:
Älykäs ihminen osaa myös työllistää itse itsensä.
Joopa joo, vaan entäs kun se ala mille on ihan itse itsensä työllistänyt, hyytyy tykkänään eikä asiakkaat enää tilaa töitäni (ei minulta eikä kollegoilta, suurin osa on jo pannut pillit pussiin ja etsiytynyt muille aloille tai koulutukseen)? Mulle käynyt just näin. Koetan nyt keksiä jotain muuta, mutta ei oikein hyvältä näytä kun kaikki alat mistä jotain osaan on just kriisissä, ja eläkeikäkin alkaa puskea kohta päälle, etten oikein ehtisi siihen opiskelujunaankaan enää. Ehkä se on sitten varhaiseläkkeen paikka, ja kituuttelua loppuelämä pienellä eläkkeellä. Mietin vielä vaihtoehtojani.

Esim. Netflix oli DVD-vuokraamo postitse ja se toimi täydellisesti tietynlaisessa ympäristössä, mutta ajan myötä asiakkaiden tavat ja teknologia muuttuivat, ja vanha malli ei enää toiminut. Sen sijaan, että he olisivat jääneet jumittamaan vanhaan, he muokkasivat liiketoimintaa kokonaan, siirtyivät suoratoistoon ja myöhemmin alkoivat tehdä omaa sisältöä.
Sama periaate pätee myös sinun tilanteeseesi: se ala, jolla olet itse työllistänyt itsesi, ei enää vedä samalla tavalla. Se ei tarkoita, että sinun olisi loppuelämäsi oltava varhaiseläkkeellä ja kitkutettava vaan se tarkoittaa, että on aika etsiä uusia tapoja käyttää osaamista ja mukautua muuttuneeseen tilanteeseen.
Täällä matematiikan tohtori. En tiedä, täytänkö noita kriteereitäsi, mutta valtavasti ponnisteluja ja työtä on tehty tämän "saavutuksen" eteen. Nyt olen kolmatta vuotta työttömänä. Olen hieman ujo, sisäänpäin suuntautunut eikä minulla ole verkostoja (=suhteita). En tiedä, tulenko koskaan saamaan koulutusta vastaavaa työtä tai töitä ylipäätään. Ja kyllä, olen hakenut opettajaksikin, mutta siellä on valtavasti ylitarjontaa ja opetuskokemus ja suhteet painavat enemmän. Lisäksi ylikoulutettuja (varsinkin tohtoreita) karsastetaan aika lailla yliopistojen ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei välttämättä. Jos hakijana on myös sukulaisen lapsi, kalakaverin poika, pojan tyttöstävä, tyttären bestis tms. niin he menevät aina edelle, vaikka eivät osaisi edes omaa nimeään kirjoittaa.
Ei menestyneet yhtiöt voi koko ajan palkata jotain random-tyyppejä ilman kokemusta, tuollainen yritys menisi kyllä varsin pian konkkaan jos kaikki työntekijät olisivat täysin osaamattomia.
Ei aina, mutta joskus. Työpaikkoja on muuallakin kuin NASA:ssa tai Googlella.

Toki on, mutta pointtini oli, että mikään menestynyt firma ei palkkaa tärkeisiin paikkoihin täyttä uuveloa. Ja ne älykkäät ja lahjakkaat nimenomaan haluavat menestyneihin firmoihin ei sellaisiin missä lähes koko henkilökunta on osaamattomia pomon sukulaisia.
Sosiaalisten tilanteiden fobia estää. (Ja sitä on yritetty hoitaa terapialla ja joskus lääkkeilläkin, ei auta)