Siis mitä hittoa: Helena Koivu soitti etäyhteyden avulla Kakskerran talon kaiuttimista Spotifystä musaa aamuvarhain häiriten Mikkoa ja muita
Helena Koivun väitetään soittaneen kolmea musiikkikappaletta ex-miehensä Mikko Koivun kotona etäyhteyden välityksellä ja aiheuttaneen pelkoa Mikolle ja tämän nykyiselle puolisolle Natalie Koivulle. Helena Koivun rikossyytteitä käsitellään tänään tiistaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.
Helena Koivua syytetään muun muassa kotirauhan rikkomisesta. Syyttäjän mukaan Helena Koivu on soittanut musiikkia suurella voimakkuudella puolentoista tunnin ajan Mikon ja Natalien kesäasunnolla kaiuttimesta. Syyttäjän mukaan Helena Koivu ei ollut tuolloin itse paikalla Kakskerrassa.
Mikko Koivun avustajan Juha Mannerin mukaan kotirauhan rikkomisessa erityistä on myös se, että Helena Koivu valitsi soitettaviksi kappaleiksi sellaisia kappaleita, jotka aiheuttivat pelkoa Mikko ja Natalie Koivulle. Musiikkia soitettiin aamuaikaan.
Oikeudessa esitettyjen videotodisteiden mukaan Helena Koivu olisi soittanut ainakin pop-yhtye Imagine Dragonsin kappaletta Thunder.
Mikko Koivu mainitsi myös kappaleet Highway to Hell ja Guess Whos Back. Ensimmäisenä mainittu on rock-yhtye AC/DC:n, jälkimmäinen räppäri Eminemin kappale.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/735815b1-56e4-4902-9dc3-33db8c…
Kommentit (505)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin ihmeeseen se eskarilainen varsinaisesti tarvitsi muka älykelloa?
Aivan varmasti tuossa vaiheessa ns. äidillä oli päiväkodin aikataulut tiedossa ja samaten kaikki harrastustiedot. Ei hänen muuta tarvitse tietää, kun poika on isällään.
Se on ihan normi käytäntö sen ikäisille hankkia simppeli kellopuhelin. Sitä on vanhusten ehkä vaikea ymmärtää.
Miksi? Missä tuonikäinen muka missään liikkuu ilman aikuista? Ja Helluhan ei käyttänyt sitä pojalla kun poika oli hänellä. Ja miksi Hellulla oli yhtäkkiä rahaa kellon hankintaan, mutta samaiselle pojalle ei saanut ostettua sukkia, vaan poika oli lokakuun lopussa paljain nilkoin Viron-reissulla - ja tuli kipeäksi.

Se kello olikin hankittu Hellulle, Hellun vakoilua varten. Mitähän lastensukat Virossa maksaa? Euron?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin selkeästi ja johdonmukaisesti esiintyi oikeudessa. Sen sijaan Mikko sekoili, sönkötti, esitti väärää biisiä todisteena ja häneltä sai kiskoa vastauksia kysymyksiin. Lopulta totesi ettei ole tekniikassa hyvä. Hohhoijaa. On ehkä lätkässä hyvä, ja hyvä hankkimaan miljoonakiinteistöjä ja omaisuutta omaisuuden päälle. Mutta aika onnetonta tuherrusta oli esiintyminen oikeudessa vaikka oli itse haastanut lasten äidin sinne "hirveistä" rikoksista vaimonsa kanssa.
Toinen luki kännykästään ennakkoon keksimiään valheitaan, kun ei osannut kertoa totuutta omin sanoin niin kuin normi-ihminen osaisi. Satuili jotain pornopervojuttujaan niin, ettei niistä edes käynyt ilmi, ketä oikein yritti syyttää. Talkkariko sinne paljuun änkesi - taas muka?
Sinä olisit mieluusti ängennyt pornoko se mummolla mielessä voi voi mummoa kun on rietas
Ja muuten.
Tuo kylpyammepervoilu...
Sopii kyllä jotenkin karmaisevan hyvin sadistihommeleihin. Mitä The raivokostajan lapsuus onkaan sisältänyt.
Häiriköinti netissä on aivan ennenkuulumatonta.
Sekä turhaa. Koko Suomi tietää jo, HK
KOKO SUOMI.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis tämä tyyppi, Helena Koivu, on kaapannut toisen ihmisen kodin sisäisen, todennäköisesti langattoman viihdejärjestelmän hallintaansa ja sen avulla luukuttanut hillitöntä meteliä klo 5-7 sisälle toisen kotiin, jossa oli myös lapsia nukkumassa kaikessa rauhassa. Yhtäkkiä räjähtää talon ja pihan täydeltä hirveää mölyä.
Millainen ihminen ja äiti tekee tuollaista? Suunnittelee ja sitten toteuttaa vain rääkätäkseen muita. En ymmärrä.
Niinpä. Exän vainoajat on usein persoonalllisuushäiriöisiä. On heidän ainoa elämänsisältö. Suunnittelevat ja toteuttavat ja koko ajan raksuttaa vaan yksi asia. Helena Koivun jäljiltä löytyi Kakskerrasta myös GPS-seurantalaitteen tyhjä pakkaus. Kummasti ilmestyi Helena Koivu aina eri paikkoihin vainoamaan. Ihan peruskamaa tuollainen exän kyttääminen ja häiriköinti ja kodin lähelle tunkeminen näiden vainoajien keinovalikoimissa. Ja metelöinti. Ja hakkerointi ym ym.
Tyypillistä kaiken tuon lisäksi on myös entisen puolison salakuvaaminen ja äänittäminen. Kaiken tarkoituksena on tehdä tämän ja perheen elämästä helvettiä. Tänäkin vuonna useita vainoajia ollut tuomiolla. Ihan samat konstit on Helena Koivulla.
Hupaisaa, että tiedämme nämä Helena Koivun faktiset tekemiset, koska hän on itse Instassaan niistä kertonut. Välillä lähes suorana lähetyksenä kuten juhannuksena 2024 ne yli 10 videota. Kaikkiaan videoita on varmaan yli tuhat.
Kenenkään ei tarvitse keksiä yhtään mitään. Kaikki näki. Myös lastensuojelu, joka yrittänyt hillitä äitiä. Ei tehonnut. Tahti vain kiihtyi ja äiti reposteli lasten salassa pidettäviä tietoja julkisesti. Hyvä, että joutuu oikeuteen siitäkin. En ihmettele, että lapset sijoitettiin kiireellisesti turvallisuuden ja kasvurauhan takaamisen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Jopa oli oikeudenkäynti!!! Joku oli varastanut kaiuttimet, mutta valvontakameroista ei ollut mitään yodistusaineistoa viitsitty hankkia. Kajarit ostettu jostakin joskus ja maksanut jotakin ja sit hävinnyt joskus mutta ei hajuakaan milloin. Soitettu musiikkia joskus kun herra kännissä sössinyt lastensa edessä ja höpötellyt omiaan ym. omituista mutta herra itse ei edes muista milloin. 😂
Jos lapset ei kärsi tuommoisista oikeudenkäynneistä niin ei sitten mistään. Lapsellista koko touhu ja köyhää toimintaa. No lakimiehille on varaa maksaa. Olis ostanut uudet kaiuttimet aikuinen mies! Ja opetellut edes oikeat biisit kun niitä retkestä esitteli todistusaineistona.
Väärä biisi oli ansa Hellulle ja Ernolle. Johan se täälläkin älyttiin. Typerät tarttuivat siihen.
Se on sitä voimaantumista niih! /s
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin ihmeeseen se eskarilainen varsinaisesti tarvitsi muka älykelloa?
Aivan varmasti tuossa vaiheessa ns. äidillä oli päiväkodin aikataulut tiedossa ja samaten kaikki harrastustiedot. Ei hänen muuta tarvitse tietää, kun poika on isällään.
Se on ihan normi käytäntö sen ikäisille hankkia simppeli kellopuhelin. Sitä on vanhusten ehkä vaikea ymmärtää.
Miksi? Missä tuonikäinen muka missään liikkuu ilman aikuista? Ja Helluhan ei käyttänyt sitä pojalla kun poika oli hänellä. Ja miksi Hellulla oli yhtäkkiä rahaa kellon hankintaan, mutta samaiselle pojalle ei saanut ostettua sukkia, vaan poika oli lokakuun lopussa paljain nilkoin Viron-reissulla - ja tuli kipeäksi.
jaksaa painaa pitkää päivä, olet ihan naurettava tapaus

jaksaa painaa pitkää päivä,
Et osaa siis vastata. Eipä yllätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin ihmeeseen se eskarilainen varsinaisesti tarvitsi muka älykelloa?
Aivan varmasti tuossa vaiheessa ns. äidillä oli päiväkodin aikataulut tiedossa ja samaten kaikki harrastustiedot. Ei hänen muuta tarvitse tietää, kun poika on isällään.
Se on ihan normi käytäntö sen ikäisille hankkia simppeli kellopuhelin. Sitä on vanhusten ehkä vaikea ymmärtää.
Ainakin täälläpäin se hankitaan usein alakoululaiselle.
Se on hyvin simppeli ja pelkkiä puheluita varten, sen voi hankkia jo eskarilaisellekin. Helppo käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopa oli oikeudenkäynti!!! Joku oli varastanut kaiuttimet, mutta valvontakameroista ei ollut mitään yodistusaineistoa viitsitty hankkia. Kajarit ostettu jostakin joskus ja maksanut jotakin ja sit hävinnyt joskus mutta ei hajuakaan milloin. Soitettu musiikkia joskus kun herra kännissä sössinyt lastensa edessä ja höpötellyt omiaan ym. omituista mutta herra itse ei edes muista milloin. 😂
Jos lapset ei kärsi tuommoisista oikeudenkäynneistä niin ei sitten mistään. Lapsellista koko touhu ja köyhää toimintaa. No lakimiehille on varaa maksaa. Olis ostanut uudet kaiuttimet aikuinen mies! Ja opetellut edes oikeat biisit kun niitä retkestä esitteli todistusaineistona.
Kyllä oli noloa todistelua!
"Te olette nimenomaan nämä biisit tunnistaneet Helenan soittamiksi, niin miksi ette ole sitten näitä kappaleita videoineet, vaan olette toimittaneet todisteiksi jotain aiva
Niin ja tuolla laillahan Hellu nimenomaan paljastui luukuttajaksi...
Vierailija kirjoitti:
Hyvin selkeästi ja johdonmukaisesti esiintyi oikeudessa. Sen sijaan Mikko sekoili, sönkötti, esitti väärää biisiä todisteena ja häneltä sai kiskoa vastauksia kysymyksiin. Lopulta totesi ettei ole tekniikassa hyvä. Hohhoijaa. On ehkä lätkässä hyvä, ja hyvä hankkimaan miljoonakiinteistöjä ja omaisuutta omaisuuden päälle. Mutta aika onnetonta tuherrusta oli esiintyminen oikeudessa vaikka oli itse haastanut lasten äidin sinne "hirveistä" rikoksista vaimonsa kanssa.
Ja?
Kun olet vuosia vainon kohteena, tule kertomaan, miten sinä jaksat vuodesta toiseen sen vainoojasi kohdata ja sen temppuja selvittää.
Helena tosiaan ihan selekästi ja johdonmukaisesti jäi valheista kiinni (myönsi ettei ole edes lupaa olla siellä Kakskerrassa) ja ihan pokkana linjansa mukaisesti vyörytti alaikäisten lastensa syyksi oman riehumisensa ja selkeästi ja johdonmukaisesti vainosi taas vähän lisää täysin ulkopuolista talonmiestä.
Rähjäinen? Sun aivotoimintaa kuvaa hyvin
Rähjäinen?
Kyllä. Rähjäinen. Puhun nyt siitä todellisesta Helenasta, en instagramin kuvista. Hiuksissa ikivanhat raidat ja takkuja, iho roikkuu, vaatteet runtussa, jalassa merkillisesti avaruustossukat... Läppäri hukassa, sairaalareissuja takana, kolaroitu on, viinilasi piilossa pubissa ja apinaviiniä tonkkakaupalla...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopa oli oikeudenkäynti!!! Joku oli varastanut kaiuttimet, mutta valvontakameroista ei ollut mitään yodistusaineistoa viitsitty hankkia. Kajarit ostettu jostakin joskus ja maksanut jotakin ja sit hävinnyt joskus mutta ei hajuakaan milloin. Soitettu musiikkia joskus kun herra kännissä sössinyt lastensa edessä ja höpötellyt omiaan ym. omituista mutta herra itse ei edes muista milloin. 😂
Jos lapset ei kärsi tuommoisista oikeudenkäynneistä niin ei sitten mistään. Lapsellista koko touhu ja köyhää toimintaa. No lakimiehille on varaa maksaa. Olis ostanut uudet kaiuttimet aikuinen mies! Ja opetellut edes oikeat biisit kun niitä retkestä esitteli todistusaineistona.
Väärä biisi oli ansa Hellulle ja Ernolle. Johan se täälläkin älyttiin. Typerät tarttuivat siihen.
No miksi Mikko sitten...
Osasihan se kertoa. Sehän on jo rikosilmoituksessa ja syyttäjän papereissa, tollo!
Hellun nyrpeä naama filtterillä ja ilman on satoja kertoja nähty, samoin rättiesittelyt sekä vihermehut ja spagettilautaset. Lainatut diipadaa mietelauseet eivät ketään kiinnosta ja solvaukset Mkoa kohtaan nostavat häpeää. Ehkäpä Hn kannattaa ottaa ihan uusi suunta sometukseen, jos meinaa sillä elää.
Jo on naurettavaa syyttää uhria, jos ei syvästä unesta herätettynä ja säikähtäneitä lapsia ensin rauhoiteltuaan muista häirikön luukuttaman mölymetelin kappaleita tai niiden järjestystä.
Asian pihvihän on tuo toisen kodin järjestelmän rikollinen kaappaaminen ja sillä metelöinti toisen kotona aamuyöllä.
Onks ihmiset ihan aivottomia. Pitääkö siis esim ryöstetyn, jonka kimppuun pimeässä hyökätään, muistaa konnan vaatetuksen väri ym tai muuten rikosta ei ole tapahtunut?
Ei varmaan kokonaan kadu koska on lapset. Kaikkea ei voi perua vaikka haluaisi. Heluna väitti, ettei hotellin respassa työskennellessään tunnistanut hotellivieraana ollutta Mikko Koivua! Ihan varmasti jos ei itse tiennyt, niin kyllä työkaverit on kertoneet. Ja sitten Heluna on pistänyt kaiken viehätysvoimansa(?) peliin ja päässyt treffeille tunnetun lätkäniilon kans. Loppu on historiaa nykyisen Isoon vihaan asti, eikä rauhaa näy.
Vierailija kirjoitti:
Kajaanin punkero on palstalla tunnettu MT-potilas, sairas tyyppi ja maalittaa hellua! Tyhmä kendofani, kolme maata pelaa!
Se on ihan sun päässäsi asuva mielikuvitushahmo.
Vierailija kirjoitti:
Jo on naurettavaa syyttää uhria, jos ei syvästä unesta herätettynä ja säikähtäneitä lapsia ensin rauhoiteltuaan muista häirikön luukuttaman mölymetelin kappaleita tai niiden järjestystä.
Asian pihvihän on tuo toisen kodin järjestelmän rikollinen kaappaaminen ja sillä metelöinti toisen kotona aamuyöllä.
Onks ihmiset ihan aivottomia. Pitääkö siis esim ryöstetyn, jonka kimppuun pimeässä hyökätään, muistaa konnan vaatetuksen väri ym tai muuten rikosta ei ole tapahtunut?
Kyllä uhrin pitää muistaa. Samoin myös lyöntien järjestys ja tyyli. Oliko päähän lyönti eka ja tuliko muualle koukkua vai suoraa. Tää on pääasia. Ei se ryöstäjän rikollinen toiminta.
Näin näyttää olevan jonkun ajatustenjuoksu. Tai ei ne juokse...
Sulla on kuule kosto siellä korvien välissä riehumassa.