Siis mitä hittoa: Helena Koivu soitti etäyhteyden avulla Kakskerran talon kaiuttimista Spotifystä musaa aamuvarhain häiriten Mikkoa ja muita
Helena Koivun väitetään soittaneen kolmea musiikkikappaletta ex-miehensä Mikko Koivun kotona etäyhteyden välityksellä ja aiheuttaneen pelkoa Mikolle ja tämän nykyiselle puolisolle Natalie Koivulle. Helena Koivun rikossyytteitä käsitellään tänään tiistaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.
Helena Koivua syytetään muun muassa kotirauhan rikkomisesta. Syyttäjän mukaan Helena Koivu on soittanut musiikkia suurella voimakkuudella puolentoista tunnin ajan Mikon ja Natalien kesäasunnolla kaiuttimesta. Syyttäjän mukaan Helena Koivu ei ollut tuolloin itse paikalla Kakskerrassa.
Mikko Koivun avustajan Juha Mannerin mukaan kotirauhan rikkomisessa erityistä on myös se, että Helena Koivu valitsi soitettaviksi kappaleiksi sellaisia kappaleita, jotka aiheuttivat pelkoa Mikko ja Natalie Koivulle. Musiikkia soitettiin aamuaikaan.
Oikeudessa esitettyjen videotodisteiden mukaan Helena Koivu olisi soittanut ainakin pop-yhtye Imagine Dragonsin kappaletta Thunder.
Mikko Koivu mainitsi myös kappaleet Highway to Hell ja Guess Whos Back. Ensimmäisenä mainittu on rock-yhtye AC/DC:n, jälkimmäinen räppäri Eminemin kappale.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/735815b1-56e4-4902-9dc3-33db8c…
Kommentit (505)
No niin, paniikkinappulat taas kaakossa jollakin. Liikaa faktoja nostettu esiin.
Alkaa varmaan viestejä poistua. No, eipä se faktoihin mitään vaikuta. Ja olleet jo mediassa kaikkien nähtävillä nuo Helena Koivun tekemiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
😘 kohta...
👍🏻👍🏻👍🏻😅
Juu tosiaan on taas sivukaupalla viestejä poistunut. On siinäkin elämäntehtävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
😘 kohta...
👍🏻👍🏻👍🏻😅
Ota muki ja huppari palkkioksi, tuossa 👕.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
😘 kohta...
👍🏻👍🏻👍🏻😅
Juu tosiaan on taas sivukaupalla viestejä poistunut. On siinäkin elämäntehtävä.
Kiitos kehuista 🌹🌹🌹🌹
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ollut kyllä tehokas ja nopea liitto, jos 5 vuodessa on ehditty muuttaa yhteen ja toiselle mantereelle, tehdä 3 lasta ja erota.
H ja M tapasivat 2012 elokuu 1 lapsi syntyy 2013 syyskuu.
H oli Mikon tavatessaan 1000 € tienaava mellunmäessä avoliitossa asuva hotellin respa harjoittelija. Hieman on pidetty kiirettä perheen perustamisessa.
Kenen kanssa H oli avoliitossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kätevästi Mikko hankkinut itselleen kodinhoitaja ja lastenhoitaja uudesta vaimosta. Vaimo ei edes puhua maan kieltä missä asuu, onko omaa elämää ollenkaan,miksi jotkut naiset suostuvat tuollaiseen palvelutehtävään. Luulisi koti-ikävän iskevän pian.
Samoin naapurin yh ukko kävi hakemassa ulkomaita kotioran. Teki avioehdon ja käytti sitä akan mielisi vihillä. Kylillä kehuu miten hyvä kodinkone ruokapalkalla. 🤣🤣🤣
Kertoo naapuridi tasosta tuo toiminta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin sellaisen naisen viha on armoton jolta mies yrittää tai vei lapset.
Itsehän Hellu itsensä lapsista vierotti. Jäi poikaystävänsä luo jenkkeihin, vaikka oli luvannut lapsille muuttaa heidän kanssaan. Aikoi jäädä sinne pysyvästi. Itse kertoi. Mutta mutta. Troy lähti ja viisumimahdollisuus sen mukana.
Pakko oli tulla Suomeen ja nyt yhtäkkiä lapset alkoi kiinnostaa vipuvartena ilmaiseen asumiseen ja exän kiusaamiseen. Sitä ennen oli niin tyytyväinen, että muut hoiti lapset.
Törkykäytös ja lasten yksityisyyden loukkaaminen alkoi heti. Kasvurauha lapsilta mennyttä. Kunnes tuomarin nuija ja lasu palautti ja laittoi rajat äidin lapsia vahingoittavalle käytökselle. En ihmettele yhtään, että tuli kiireellinen sijoitus ja äidille valvotut tapaamiset.
En kommentoi.
Höpöhöpö
Helena mennyt kirpparille, ilmeisesti ostamaan lisää vaatteita - onhan hän jo myynyt sadoittain vaatteita, kenkiä ja laukkuja Instagrammissaan. Niin ihana musiikki kaupassa!
Tätä en oikein tajua. Miksi pitäisi exästä pitää huolta vielä vuosien päästä. Vaikka on lasten äiti, niin ovat eronneet. Ei silloin tarvitse enää exästä pitää loppuelämää huolta. Eihän helenakaan pidä huolta lastensa isästä ja kohtele lastensa isää hyvin. Kyllä eron jälkeen kumpikin rakentaa oman uuden elämän, eikä ex miehen tarvitse enää ex vaimolle ostella kukkia äitienpäivänä ja ostaa asuntoa ja maksaa loppuelämää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa ihmisen varallisuus selvitetään? Sama ihminen ajelee hulppealla autolla, asuu keskustan vuokrakämpässä, kiertää hotellit, kylpylät, ravintolat, kahvilat, viinibaarit..., mutta tulot ovat 0€/kk.
Pappa betalar?
Ei, vaan Mikko
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ne kuunteli 1,5 tuntia tota? Eikö ne osaa sammuttaa laitteitaan? Ihan pimeetä touhua toi soitattaminen, mutta jos pelotti niin ois Mikko vetänyt töpselin irti.
Miten langattomasta kajarista vedetään töpseli irti?
Tiedät että olivat langattomia???
Et osaa lukea? Integroituja olivat ja päälaite oli varastettu. Ja sitä paitsi ei se soitto ollut 1,5 tuntia kerrallaan vaan se loppui aina välillä.
Jos päälaite on varastettu, soittaja voi olla kuka vaan.

Eipäs voi. Pitää olla sen wifin lähettyvillä mihin se oli liitetty.

Ok
Ehkä paras opetus tästä koko keissistä on se että vaimon nimeä EI laiteta minkään kämpän soppariin. Kaikki täytyy omistaa itse.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä paras opetus tästä koko keissistä on se että vaimon nimeä EI laiteta minkään kämpän soppariin. Kaikki täytyy omistaa itse.
Paras opetus olisi se että erotapauksissa ei alettaisi joka helvetin kahvinkeittimestä ja väärästä sanasta tappelemaan vaan hoidettaisiin hommat sivistyneemmin LASTEN VUOKSI.
Itse olisin tehnyt jonkin sovun ja antanut exän asua tiluksilla, olisihan se ollut lastenkin edun mukaista. Sitten olisin järjestänyt talopaperit kuntoon ja ostanut exän ulos kiinteistöstä isohkolla summalla, järjestänyt kivan kiinteistön läheltä kotiani, samalta alueelta.
👍🏻👍🏻👍🏻😅