Yleistuki on nykyistä mallia parempi koska se kannustaa työttömiä muuttamaan soluasuntoihin
Myös se että lääkkeet maksetaan jatkossa sosiaalisen luoton turvin motivoi työtöntä työllistymään nykyistä nopeammin.
Kerrassaan loistava uudistus työllisyyden kannalta. Suomi nousuun!
Kommentit (175)
Se taitaa olla kuitenkin vuokranantaja edelleen joka niihin soluihinkin hyväksyy asukkaat.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että miten tuollainen uudistus kannustaisi muuttamaan soluun? Esimerkiksi minä olen keski-ikäinen nainen jolla on koira mikä pelkää vieraita ihmisiä, on pentuna pahoinpidelty ennen kuin päätyi minulle. Ei puhettakaan, että muuttaisin asumaan joidenkin random-ihmisten kanssa samaan asuntoon. Ja ei, en anna koiraa pois koska olen ainoa johon se luottaa täysin. Lisäksi olen aivan liian tottunut omaan kotiini, mikä muuten on naurettavan halpa kaksio hyvällä paikalla keskisuuressa kaupungissa. En minä ole huvikseni työtön, enkä näe mitään syytä miksi mun pitäisi asua tuntemattomien ihmisten kanssa vain siksi, ettei mulla juuri nyt ole töitä. Enkä edes häpeä nostaessani työttömyystukea, sen verran paljon olen maksanut veroja tähän maahan, että käytännössä omia rahojani saan takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Se taitaa olla kuitenkin vuokranantaja edelleen joka niihin soluihinkin hyväksyy asukkaat.
Siis moni työtön muuttaa jo nyt kaveriden nurkkiin, eivät he mitään lupia kysy, eikä siirrä kirjoille sinne.
Sitten he vuokraavat sen kaupungin vuokrakämppänsä pimeesti eteenpäin, vähän kalliimmalla tottakai ja tämän lisäksi nostavat isot tuet ja asuvat kimpassa pimeesti kaverien luona puoli-ilmaiseksi.
Tuo on se märkä päiväuni niille, jotka odottaa, että ikinä ei tarvitsisi töihin vaivautua, vaan jotkut toiset maksaisivat heidänkin koko elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan omistusasunnossa asuva, naimisissa ja perheellinen muuttaisi mihinkään soluasuntoon? Soluasunnossahan ei saa asua kuin yksi henkilö per huone.
Jos kumppani elättää niin tietenkään ei tarvitse muuttaa mihinkään. Kyse on sosiaaliturvan uudistuksesta eli tt-tuen, työttömyystuen ja asumistuen yhdistämisestä yhdeksi tueksi
Työttömällä voi olla säästöjä, sijoitusasunto tai puoliso. Vain harva työtön on sinkku.
"Vain harva työtön on sinkku"? Mihinkäs tutkimukseen tämä perustuu? Noin 70% mun tuntemistani työttömistä on sinkkuja, ja parisuhteissa olevatkin asuvat yksin, minä mukaan lukien. Tämä nyt oli ohis, osui vaan silmään.
Vierailija kirjoitti:
Olisi hyvä jos asumistuen sijaan ohjattaisiin arpomalla soluun missä sosiaalinen kanssakäyminen vieraiden ihmisten kanssa tulisi pakolliseksi! Tämä estäisi syrjäytymistä ja innostusta työnhakuun.
Työttömien määrä voisi vähentyä kun seurauksena olisivat itsemurhat ja tapot!
Vierailija kirjoitti:
Olisi hyvä jos asumistuen sijaan ohjattaisiin arpomalla soluun missä sosiaalinen kanssakäyminen vieraiden ihmisten kanssa tulisi pakolliseksi! Tämä estäisi syrjäytymistä ja innostusta työnhakuun.
Kyllä joo. Epäkiinnostavien mulkeroiden kanssa kun joutuisi olemaan pakolla tekemisissä, toisi se mystisesti työpaikan, mistä maksettaisiin kunnollista palkkaa ja josta itse pitäisi. Jep. Samoin jos pakotettaisiin joka päivä syömään ruokaa mitä vihaa, kannustaisi se lasten tekoon. Yhtä vtun loogista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan omistusasunnossa asuva, naimisissa ja perheellinen muuttaisi mihinkään soluasuntoon? Soluasunnossahan ei saa asua kuin yksi henkilö per huone.
Vuokralla tai missä vain, perhettä tai ei, tukia vastaan pitäisi asua ryhmämajoituksissa, jos siihen pystyy varusmies, siihen pystyy työtön ja jos ei pysty, niin se tukien nostaminen, se on täysin vapaaehtoista.
Ei ole oikein taata samaa luxus elintasoa töissä käyvälle ja sille joka ei käy töissä.
Jos ei kokopäivätöissä oleva saa kuin huonokuntoisen yksiön ja ruokaa niin syytä tehdä alle tessin maksavasta työnantajasta ilmoitus. Melkoinen askeettierakko saa olla että pitäisi työttömyysrahalla elämistä jotenkin luxuksena.
Yleensä nämä ihmiset ovat hyvin palkattuja työssäkäyviä jotka jostain syystä kadehtivat työttömän elämää!
Vierailija kirjoitti:
Löysin yhden soluasunnon tästä kaupungista. Vuokra 500e???? Oma yksiöni maksaa saman verran
Asuin aiemmin Helsingissä, erosin ja etsin asuntoa. Ainoat Kelan vuokrarajoihin sopivat asunnot olivat just solukämppiä, enkä tasan maksa kuuttasataa aneemisesta huoneesta ilman omaa rauhaa. Vuokrasin sitten 54-neliöisen kaksion Hyvinkäältä hintaan 550€/kk. Joku voisi nyt kertoa, miten se soluasuminen niitä töitä toisi paremmin?
Kyllä se on parempi mitta eri syistä. Yleistuki korvaa työttömyyskorvauksen ja asumistuen joten helpompi hakea yhdellä lomakkeella. Tästä tulevalla summalla ei ole monelle mitään merkitystä kun loput tulevat jatkossakin toimeentulotukena.
Vierailija kirjoitti:
Olisi hyvä jos asumistuen sijaan ohjattaisiin arpomalla soluun missä sosiaalinen kanssakäyminen vieraiden ihmisten kanssa tulisi pakolliseksi! Tämä estäisi syrjäytymistä ja innostusta työnhakuun.
Ja syrjäytyy vielä enemmän, jos joutuu asumaan puolikriminaalien kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se taitaa olla kuitenkin vuokranantaja edelleen joka niihin soluihinkin hyväksyy asukkaat.
Siis moni työtön muuttaa jo nyt kaveriden nurkkiin, eivät he mitään lupia kysy, eikä siirrä kirjoille sinne.
Sitten he vuokraavat sen kaupungin vuokrakämppänsä pimeesti eteenpäin, vähän kalliimmalla tottakai ja tämän lisäksi nostavat isot tuet ja asuvat kimpassa pimeesti kaverien luona puoli-ilmaiseksi.
Joo, sun unissasi. Mistähän näitä "pimeästi vuokraavia" ihmisiä löytyy, jotka siis käteisellä maksavat sille työttömälle jättisumman siitä kaupungin asunnosta? Luulisi vuokraavan ihan oman jos kerran rahaa on. Hohhoijaa taas näitä tarinoita.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on parempi mitta eri syistä. Yleistuki korvaa työttömyyskorvauksen ja asumistuen joten helpompi hakea yhdellä lomakkeella. Tästä tulevalla summalla ei ole monelle mitään merkitystä kun loput tulevat jatkossakin toimeentulotukena.
Ei vaan kaikki tuet sisältyy jo tuohon. Jos se olisi esim 1000 e/kk niin sillä maksetaan vuokra, lääkkeet, lääkärit, asuminen jne. Tämä kannustaa etsimään halvimmat mahdolliset asunnot jne.
Kun yleistuki tulee, perustan firman joka ottaa näitä työttömiä velvoitteellisia yhteiskunnan talkootöihin ja rikastun.
Itse en ota sosiaalista luottoa lääkkeiden maksuun. Lääkkeet on ostamatta sitten eli olen ilman lääkkeitä.
Suomessa on rahaa maksaa eläkkeitä 40,2 miljardia vuodessa.
En ota lainaa lääkkeisiin, sitten olen ilman.
Tammikuusta alkaen irtisanomiseen riittää asiallinen syy myös julkisella.
Enää ei tarvita painavaa syytä irtisanomiseen eikä tarvitse hommata kevyempää työtä, jos et pysty tekemään nykyistä työtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan omistusasunnossa asuva, naimisissa ja perheellinen muuttaisi mihinkään soluasuntoon? Soluasunnossahan ei saa asua kuin yksi henkilö per huone.
Vuokralla tai missä vain, perhettä tai ei, tukia vastaan pitäisi asua ryhmämajoituksissa, jos siihen pystyy varusmies, siihen pystyy työtön ja jos ei pysty, niin se tukien nostaminen, se on täysin vapaaehtoista.
Ei ole oikein taata samaa luxus elintasoa töissä käyvälle ja sille joka ei käy töissä.
Eläkeläinen saa omistusasuntoon asumistukea https://www.ekl.fi/edunvalvonta/sote-palvelut/asumistuki
Vanhuuseläkkeellä on miljoona neljäsataa tuhatta.
Perintö täytyy ottaa vastaan kokonaan tai ei mitään eli jos otat mökin järven rannalta niin joudut ottamaan myös kerrostalo-osakkeen muuttotappiokaupungista jota ei saa myytyä eikä vuokrattua.
Onnea
"Eläkkeitä maksetaan 40,2 miljardia vuodessa." https://www.etk.fi/tutkimus-tilastot-ja-ennusteet/tilastot/kokonaiselak…
"Eläkeläiset ovat maksaneet vain pienen osan eläkkeistään itse." https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009960101.html
Ansiosidonnaista maksettiin vuonna 2024 vain 2 miljardia https://www.tyj.fi/tilastot
Mutta ansiosidonnaisesta leikattiin lapsikorotukset pois ja se porrastettiin.
Olisi hyvä jos asumistuen sijaan ohjattaisiin arpomalla soluun missä sosiaalinen kanssakäyminen vieraiden ihmisten kanssa tulisi pakolliseksi! Tämä estäisi syrjäytymistä ja innostusta työnhakuun.