Mikseivät ihmiset huolehdi lihaskunnostaan? Ärsyttää valittavat kaverit
Ollaan noin nelivitosia, ja mulla on pari kaveria jotka ehdottomasti hyötyisivät kuntosalikäynneistä (tai kotona tehtävästä voimaharjoittelusta). Valittelevat niska-, hartia- ja selkäkipuja ja jumeja, mutta hoitavat näitä sitten lähinnä vaan satunnaisilla kävelylenkeillä, ja hierojalla ja lääkäreillä ravaamisella.
Olen koittanut heille kertoa, että omat kivut häipyivät saliharrastuksen aloitettuani, enkä tosiaan ole ainoa jolle näin on käynyt, mutta en saa heitä houkutelluksi kanssani salille.
Raha ei heillä ole syy, eikä ajanpuute.
Ihmetyttää kyllä että MIKÄ se syy on että mielummin sitten kärsii kivuista kuin tekee asialle jotain?
Kommentit (27)
Ja sinun ikä oli? Et kuulosta saman ikäiseltä vaan 20.v. Osaat päätellä vastauksen ihan itse.
AP valittaa sit asiasta vauvalla...
Samaa olen miettinyt. Lähinnä itsestäni. Välillä koviakin kipuja käsissä ja uimahallin salille olisi edullinen erityisryhmän vuosikortti, mutta ei silti tule lähdettyä. No, oikeasti en tykkää treenata muiden keskellä. Mutta en saa aikaiseksi tehdä kotitreenejäkään ja ihan itse siitä kärsin. Ihan typerää.
Juuri eilen illalla mietin, että pitäisi oikeasti ryhdistäytyä ja alkaa käydä edes kerran viikossa. Katsotaan saanko aikaiseksi. Tyhmintä on, että entisenä kilpaurheilijana löytyy kyllä tietotaitoa kuntosaliharjoitteluun ja tekniikatkin osaan, mutta silti valitsen olla menemättä.
Anna heidän puhelin numero. Soitan ja kysyn. Muuten en voi tietää.
Testaan vain että onko mut blogattu palstalta. En saa millään kommenttiani läpi, vaikka siinä ei kyllä ole taatusti mitään epäasiallista. Että sori, en osallistu tämän ketjun keskusteluun.
Mikä lie syynä. Muakin ärsyttää kun jo 10 vuotta nuoremmatkin alkaa vinkua miten ikä alkaa painaa eikä voi sitä tätä ja tuota.
Noh, mitäs ootte rapakunnossa, oma valinta. Mä oon 43 v eikä vaivan vaivaa, treenaan ja syön hyvin, oon normaalipainoinen.
Menisi ap:kim hoidattaan niskajumejaan nyrkkeilyyn, saisi samalla vähän purettua noita ylimääräisiä turhaumiaan. Sinulle ei kuulu toisten ratkaisut. Nauti vain omasta päätöksestäsi.
Ok, asia ratkaistu, en voi kommentoida trumppia kun käytän asiallista aikuisten kieltä, mutta trumpin ja putinin poskilommo imuhommat saa pitää sille pyhitetyn ketjun. On tää mahtavaa tää moderointi. Mulle riittää palstaillu.
Ihminen on laiska ja tykkää toimia vanhalla tavalla. Aivot hiihtävät mielellään samoja latuja, koska se säästää energiaa. Ajattelun muutos vaatii aina tietoisen päätöksen ja tahtoa kulkea uudella ladulla.
Yllättävän harva on valmis ottamaan vastuun itsestään ja terveydestään, varsinkin, jos on tottunut, että kaikki tapahtuu itsestään.
Törmäsin taannoin tutkimukseen, jossa selvitettiin liikuntaa harrastavien ja liikkumattomien terveydentilaa ja 40 ikävuoteen saakka käyrät olivat hyvin lähellä toisiaan. Kun 40 tulee täyteen, käyrät lähtevät eroamaan toisistaan hyvin voimakkaasti. Jos on vetänyt sinne neljäänkymppiin saakka treenaamatta ikinä, elämäntapamuutosten tekeminen ei ole helppoa, mutta aivan äärimmäisen tärkeää terveyden kannalta.
Meidän suku on selkävikaista, esim. nikamat menee helposti lukkoon ja kipu säteilee muualle. Fyssari on antanut ohjeeksi selän lihasten vahvistamisen ja teenkin useamman kerran viikossa kotitreeniä (n. 20min setti) ja muuten venyttelen pari liikettä aina kun muistan. Jos treeniväli pääsee venymään niin alkaa mm. päänsärky, hengenahdistus ja sydänmuljahtelut. Helppo syy pitää itsensä kuosissa.
Sen sijaan veljeni on tuollainen valittaja. Kauhea valitus aina jos jotain fyysistä hommaa pitäisi tehdä, selkä on NIIN kipeä aijai. Fyssarilla on käynyt useasti, mutta eipä jaksa tehdä niitä määräämiä liikkeitä kun pari kertaa. Tekisi mieli sanoa suoraan että lopettaisi tuon ruikuttamisen kun selän kipujen poissapitäminen ei ole mitään rakettitiedettä.
Ei kaikki vaivat mene liikunnalla. Voi vaatia diagnoosin joka tarkka. Eikä sitä löydy aina heti. Tai joku syy taustalla, muu. Moni varmaan liikkuu jos ei kipua. Kipu estää liikkeen ja jokin muu syy. Arki voi uuvuttaa ja kylmä. Lepoa tarpeeksi. Hormonit? Kulumat? Asennot?
Vierailija kirjoitti:
Ne ei halua sun kanssa salille.
Niin ap...tykkäisitkö ihan oikeasti, että ne tulisi sun kanssa salille? Super ahdistava ajatuskin.
Vierailija kirjoitti:
Samaa olen miettinyt. Lähinnä itsestäni. Välillä koviakin kipuja käsissä ja uimahallin salille olisi edullinen erityisryhmän vuosikortti, mutta ei silti tule lähdettyä. No, oikeasti en tykkää treenata muiden keskellä. Mutta en saa aikaiseksi tehdä kotitreenejäkään ja ihan itse siitä kärsin. Ihan typerää.
Juuri eilen illalla mietin, että pitäisi oikeasti ryhdistäytyä ja alkaa käydä edes kerran viikossa. Katsotaan saanko aikaiseksi. Tyhmintä on, että entisenä kilpaurheilijana löytyy kyllä tietotaitoa kuntosaliharjoitteluun ja tekniikatkin osaan, mutta silti valitsen olla menemättä.
Johtunee puhtaasti siitä, että jotain uutta juttua saa toistaa vähän pakotettuna ainakin neljä viikkoa, ennen kuin siitä alkaa juurtua tapa. Ja lähteminen/aloittaminen on aina isompi kynnys kuin itse tekeminen. Monella hyytyy into tehdä jotain parissa-kolmessa viikossa, joten uusia harrastuksia, varsinkaan terveellisiä sellaisia ei synny vahingossa. Itselläni tuli vasta joskus kolmen kuukauden jälkeen viikottaisista salikäynneistä sellainen ajatusmuutos, että harmitti jos jäi jostain syystä viikko väliin, ja seuraavalla viikolla oli sitten pakko jo päästä tekemään.
Muiden keskellä treenaamisesta en kyllä Suomessa olisi hirveän huolissani, koska omalla kokemuksella kaikki ovat kuntosalilla kuulokkeet korvissa ja täysin omissa maailmoissaan, elleivät varta vasten odota käyttämääsi laitetta vapautuvaksi.
Työton ei saa käydä kuntosalilla. Se on kuulema työnhausta pois. Työllinenkään ei saa käydä kuntosalilla mikäli työpaikka on jokin muu kuin valtio.
Vierailija kirjoitti:
Mikä lie syynä. Muakin ärsyttää kun jo 10 vuotta nuoremmatkin alkaa vinkua miten ikä alkaa painaa eikä voi sitä tätä ja tuota.
Noh, mitäs ootte rapakunnossa, oma valinta. Mä oon 43 v eikä vaivan vaivaa, treenaan ja syön hyvin, oon normaalipainoinen.
Olen 37-vuotias ja hyväkuntoinen (juoksen maratoneja sekä vesijuoksen ja teen kotijumppaa säännöllisesti). Silti minulla on kroonisia nivelkipuja käsissä ja sormissa. Jäivät Koronan sairastumisesta, eikä lääkärissä ole osattu auttaa. Hierojakaan ei auta. Jumppa ei auta. Särkylääke auttaa vain vähän.
Koska on paljon kivempaa ja helpompaa löhötä hierojalla, kun huhkia hiki virraten ja naama punaisena jossain salilla.