YLE: Venäjä ei tule tankeilla Suomen rajan yli entinen CIA-upseeri kertoo Putinin todellisen strategian
Ylen jutun asiantuntijan mukaan Venäjä käy jo sotaansa Suomea vastaan, vaikka se ei tapahdu tankeilla, vaan lietsomalla eripuraa ja käyttämällä disinformaatiota aseena. Operaatiot ovat salaisia ja kätkettyjä. Niillä pyritään vaikuttamaan ihmisiin. Jutun mukaan Putinilla on myös verkosto salaisia agentteja. Kaiken tämän tarkoitus on palauttaa Neuvostoliitto.
Olen jo tovin pohtinut sitä, että mihin se rajanveto tehdään, että mikä on rehellistä eri mieltä olemista ja mikä taas tätä eripuran lietsontaa sekä negatiivista vaikuttamista? Esimerkiksi Orpon hallitus on massiivisen epäsuosittu, ihan mittausten ja tutkimusten mukaan kannatus on historiallisen alhaalla, ja hallituksen politiikka on tehnyt pahaa vahinkoa jo Suomessa aiheuttaen valtavan määrän työttömyyttä ja lapsiperheköyhyyttä. Onko eripuran lietsontaa todeta tämä, vai lietsooko peräti hallitus maassa epävakautta ja eripuraa politiikallaan?
Jos eri mieltä oleminen kielletään, niin missä vaiheessa aletaan talloa sananvapauden ja vapaan demokratian päälle? Voiko tästä kaikesta seurata mitään muuta kuin vainoharhaisuutta kaikkia ja kaikkea kohtaan? Itse spekuloin, että suurin haaste tulee nimenomaan olemaan kyky olla erimielisiä rakentavalla tavalla ja ratkoa eteen tulevat haasteet ja ongelmat ilman, että käännymme toinen toisiamme vastaan.
Ajatuksia?
Kommentit (49)
Tähtäimenä on tehdä Euroopasta heikko, valtio valtiolta. Sitten on helpompi "hyökätä", oli se pommein, droonein, tankein, tai ihan vaan romahduttaa ja kääntää tuo valtio omaan syliin.
Olen epäillyt jo pitkään että feminismin yms. tukeminen on hybridisodankäyntiä jolla on tarkoitus rapauttaa maanpuolustustahto.
Kenenkään ei ole pakko olla kaikkien seurassa tai hyväksyä kaikkien ajatuksia. Parhaiten selviää kun välttelee ihmisiä jotka ovat eri mieltä kanssasi. Itse en ole missään tekemisissä epämiellyttävien ihmisten kanssa koska minun ei ole pakko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tule!
No ei niin tulekaan. Se tulee facebookin, vauvapalstan(?) ja ehkä myös redditin kautta? Olisitko yllättynyt, jos Putin olisi täällä vauvailemassa itse?
Miksi hän vauvailisi? Tuksin tämä on ainoa kanava mitä ihmiset liimautuneina tuijottaa ja vaikuttuu. Tänne tullaan enemminkin purkamaan se p*aska mitä sieltä muista tööteistä ollaan imetty.
Venäjän vaarallisimmat kanavat menee suoraan mediaan ja politiikan ytimeen. Joku twitter tai muu somespämmi tai mainonta on vaan lisämaustetta tuolle ja lähinnä noiden muuta kautta värvättyjen aktivistien pitämiseksi uskossa ja toiminnassa. Kuten suomessa antifantti-varikset, silakat ja koko muu vasemmiston jättimäinen somekööri.
Siksipä huvittaakin kun hesarilla tulee kiire sensuroida ketjuja/ketjusta kommentteja jossa todetaan tuokin ilmeinen vaikuttaminen ääneen ihan kuin hesari yrittäisi peitellä jotain vasurien suurta salaliittoa.
Netissä vaikuttamista on niin monenlaista ja neuvostoaikojen peruna venäjällä on hyvin monipuolinen ja osaava koneisto tuota tekemässä. Siis muutakin kuin nää aron löytämät pietarin toimiston spämmijät.
Vierailija kirjoitti:
Olen epäillyt jo pitkään että feminismin yms. tukeminen on hybridisodankäyntiä jolla on tarkoitus rapauttaa maanpuolustustahto.
Kaikki millä kansa saadaan jakautumaan kahteen, mielellään toistensa kanssa ollenkaan kommunikoimattomaan joukkoon on venäjälle mieleen ja todennäköisesti nuo vahvistaa tuota käytöstä joka paikassa missä vaan pystyy.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut tyytyväinen tähän hallitukseen. Tekeekö se minusta iigorin vai? En aio enää äänestää demareita enkä vasemmistoa. Ne on minun mielestäni selkeimmin venäjän asialla.
Yritti putin sitten mitä tahansa, niin yhdestä asiasta suomalaiset lienevät hyvin yhtä mieltä. Eihän tässä muuten olisi natoonkaan menty. Eli venäjämyönteisyyttä ei ole tulossa pitkään aikaan.
Toki noin puolet suomalaisista edelleen on venäjämyönteisiä.
Venälälset ampuu singolla ja kuuluu BOOOOM!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Putinin tarkoitus on palauttaa imperialistinen Neuvostoliitto niin sopii varmaan muistuttaa, että juuri äärivasemmisto marssii Neuvostoliiton lippujen kanssa, ei suinkaan oikeisto.
https://www.suomenuutiset.fi/vasemmisto-marssi-vappuna-punalippujen-all…
Mutta samalla Putin edustaa todella oikeistolaisia arvoja. Eihän Venäjällä nytkään eletä kommunismissa.
Sama perusaate Putinilla on kuin oli neukuissa. Kansan halveksuminen ja orjuuttaminen. Ei pääse karvoistaan.
Kuin nykyhallitus Suomessa.
Miksi hän vauvailisi? Tuksin tämä on ainoa kanava mitä ihmiset liimautuneina tuijottaa ja vaikuttuu. Tänne tullaan enemminkin purkamaan se p*aska mitä sieltä muista tööteistä ollaan imetty.