Nouseeko Suomesta enää koskaan toista bändiä/artistia, joka on yhtä menestynyt kuin Nightwish?
Ensi vuonna 30-vuotias metallibändi, jossa yhdistyy kaikki musiikillinen koulutus, kova työmoraali, karismaattiset teatraaliset ihmiset ja rakkaus taiteeseen. Miljoonat fanit käy kuumana milloin bändi on taas lavalla.
Miljoonien levymyynti, Suomen eniten emma-patsaita saanut yhtye/artisti, myi loppuun Wembley areenan Lontoossa kahdesti, esiintyy maailmalla lukuisten festivaalien pääesiintyjänä, on genrensä suurin nimi ja pioneeri, toi naislaulun metalligenreihin ja teki siitä hyväksyttyä, ja niin edelleen ja niin edelleen...
Täällä Suomessahan bändi on vähän unohdettu. Johtuu varmaan siitä, että ei kuuluta tiettyihin porukoihin.
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Viime levy sopi suurelle orkesterille. Nyt kai oli uusi tekeillä. Millaista musiikkia on luvassa vai onko?
Olikohan taiteellisia erimielisyyksiä? Varmaan hankala saada hiottuja lauluja mutta ei kai Floor parempien hittien toivossa lähtenyt?
Yesterwyne oli jo selkeä vinkki siitä, että nightwish on lopussa ja kaikki tiesi sen jo sillon kun sitä sävellettiin. Ensinnäkin, sehän ei mitenkään edes sopinut areenakeikoille. Sehän oli selvä pelkkä albumi ja enemmän konserttikuoro hommelia koko albumi. Siinä ollut yhtä ainoaa biisiä, jota metallibändi olisi voinut kiertueella metalli-soittimilla kunnolla soittaa. Samoin Floorin ääni oli jostain syystä koko albumilla taka-alalla? Siis heillä on erittäin äänekäs solisti, eikä hän käyttänyt ääntään koko albumissa. Uutta Markoa ei koskaan palkattu lähteneen tilalle, raskaana oleva sairas Floor yrittää vielä viimeisillä voimillaan hoitaa Suomen "nostalgia"-keikan josta Kitee oli se yksi (sieltä kaikki alkoi). Tämän jälkeen alkoi määrittämätön keikkatauko ja typerämpikin tietää, että sellaista ei kovin kauaa voi pitää, koska taidot ruostuu sekä henkilökunta lähtee kävelemään (niin ei se ole vain solistit, vaan viisikymmenpäinen tiimi rekka-autollinen tavaraa yms). Sen jälkeen kaikki hajaantui tekemään sooloilu-uraa, Tuomas myi vielä Korgin pianonsakin pois? Niin ei saa sokeampi olla, jos ei ymmärtänyt että se on oikeasti ja lopullisesti loppu.
Vierailija kirjoitti:
En usko että Nightwishin yli mennään. Suosittuja on pitkä lista ja kaikki sellaisia, jotka ei Suomen otsikoissa paljon pyöri. Esim. Beast in black, insomniun, apocalyptica, amorphis tulee ekana mieleen. Nightwish varmastikkin se kaikkein suurin silti.
Muista genreistä ei taida olla lähtijöiksi. Suomalaiset pop- ja rap-artistit laulavat paljon suomenkielellä. Mikä on tietysti hieno asia.
Asiaa ei helpota yhtään se, että kaikki planeetan bändit on tällä hetkellä surkeaakin surkeampia (vrt vanhat ajat).
Eihän nykyisin ole edes sellaista konseptia kuin megastara (michael jackson).
Tämä johtuu myös osaltaan viihdemaailman muuttumisesta. Hollywood tuli liian kalliiksi ja kuoli. Ticketnation syöpä tuhosi areenakeikkailun mahikset. Suoratoistopalvelut tuhosi television ja radion. Eihän bändeillä ole enää mitään missä näkyä ja kuulua. Spotifyt sun muut tuhosi vielä levynmyynninkin.
Eli jos nyt missään muuallakaan maailmassa ei oikein suju niin suomessa kaikkein vähiten.

On tosi kovia uudempia bändejä, mutta ne ei saa sellaista mediahuomiota kuin ennen vaan radiosoitossa vaan höttöinen purkkapoppi ja räppi pääasiassa
Vierailija kirjoitti:
Nightwish kyllä hukkasi mahdollisuutensa nousta jopa stadionluokkaan. Koronasulut tietenkin aika pahaan aikaan levyn julkaisun aikaan esti erittäin tärkeän keikkailun kun bändi olis ollut kovassa nousukiidossa. Sitten Marco lähti joka oli mielestäni erittäin tärkeä osa bändiä. Sitten päättivät olla kiertämättä ja nyt vielä Floor lähti.
ai täh? Kyl se kovin nousukiito on ollu 16 vuotta ennen koronaa jos levyjen suosiota kattoo.
Niiltähän tulee kokoelmalevy ja sitten 6 uutta biisiä on valmiina suraavaa levyä varten. Kiertueesta ei lupausta. Onko sitten jo uusi solisti heillä tiedossa, kun on uusi levy tulossa, vai tekeekö ilman laulua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että Nightwishin yli mennään. Suosittuja on pitkä lista ja kaikki sellaisia, jotka ei Suomen otsikoissa paljon pyöri. Esim. Beast in black, insomniun, apocalyptica, amorphis tulee ekana mieleen. Nightwish varmastikkin se kaikkein suurin silti.
Muista genreistä ei taida olla lähtijöiksi. Suomalaiset pop- ja rap-artistit laulavat paljon suomenkielellä. Mikä on tietysti hieno asia.
Asiaa ei helpota yhtään se, että kaikki planeetan bändit on tällä hetkellä surkeaakin surkeampia (vrt vanhat ajat).
Eihän nykyisin ole edes sellaista konseptia kuin megastara (michael jackson).
Tämä johtuu myös osaltaan viihdemaailman muuttumisesta. Hollywood tuli liian kalliiksi ja kuoli. Ticketnation syöpä tuhosi areenakeikkailun mahikset. Suoratoistopalvelut tuhosi television ja radion. Eihän bändeillä ole enää mitään missä näkyä ja kuulua. Spotifyt sun muut tuhosi vielä levynmyynninkin.
Eli jos nyt missään muuallakaan maailmassa ei oikein suju niin suomessa kaikkein vähiten.
On tosi kovia uudempia bändejä, mutta ne ei saa sellaista mediahuomiota kuin ennen vaan radiosoitossa vaan höttöinen purkkapoppi ja räppi pääasiassa
Suomessa on nepobiisit radiossa ja muita ei soiteta. Siksi en kuuntele radiota. Suomessa "menestyy" vain nepolapset, koska heille on erityiskohtelu.. Muille ei anneta soittoaikaa.
Nousee, kunhan saadaan Andy McCoy taas tolpilleen.
Tässä olis kyllä kovasti Tarjalta kuulostava tummaääninen laulaja
Varmaan joku Suomesta peräisin oleva tekoälybändi saattaa valloittaa soittolistoja, ja esiintyä livenäkin kunhan saadaan hologrammiteknologia kunnolla toimimaan keikkapaikoille. Perinteinen ihmisen säveltämä, sanoittama, nauhoittama, ja esittämä musiikki on jo toinen jalka haudassa.
Oudointa koko kuviossa on se, että kaikki lehdetkin höpöttelee kolmen naissolistin lähdöstä, joista kaikki naiset oli lyhyemmän aikaa palveluksessa kuin marko oli. Markoa ei ilmeisesti lasketa, vaikka se oli se oikeasti kantava voima koko hommassa. Naiset oli aina vaihdettavissa. Jostain syystä nightwish itsekään ei tätä asiaa tajunnut, ja jätti palkkaamatta uuden markon lähteneen tilalle (tai sitten nightwishin Tuomas tiesi jo, että tämä on tässä ja piti purkkaviritystä pystyssä siksi, että sai yesterwynden vielä tehtyä).