Perussuomalaiset aikoo vaikeuttaa tilaamista kiinalaisesta Sheinistä ja Temusta
Kiinasta tuodaan käytännössä tullien ohi tavaraa, joka ei täytä tuoteturvallisuutta tai ympäristöä koskevia määräyksiä, Jani Mäkelä toteaa.
Vilhelm Junnila (ps) viestittää HS:lle, että Kiinasta ja Intiasta tulevien pakettien määrä on edelleen valtavassa kasvussa, mikä vaikuttaa suomalaisten pk-yritysten kilpailuasemaan.
Kaikki sallitut toimet ilmiön hallintaan ovat tietenkin tervetulleita, Junnila kirjoittaa.
Perussuomalaisten Junnila on Aalto-Setälän kanssa samaa mieltä siitä, että EU-komission toistaiseksi kaavailemat ratkaisut ovat riittämättömiä.
Siellä puuhaillaan paketeille pientä kahden euron maksua, joka tulisi ehkä voimaan 2028 mennessä, Junnila viestittää.
Volyymit ovat niin valtavia ja edelleen kasvussa, että meidän on välttämätöntä reagoida tilanteeseen myös kansallisesti ja tätä nopeammalla aikataululla.
Kommentit (139)
Hyvä juttu. Varsinkin kun moni persujen kannattaja varmaan tilailee Kiinasta. Ehk kannatus laskee vihdoin kun viedään halpakaupat.
suomalaisten firmat saisivatkin mennä nurin, koska myyvät kamaa jota ihmiset EIVÄT HALUA ostaa.
ihan sama vaikka kieltävät. Itse ainakin tilaan muualta. EU alueelta tilaamista eivät voi kieltää. Ja muutenkin Kiinalaiset tulevat vaan rakentamaan varastot eurooppaan. Jos kieltävät temut ja muut Suomessa, niin ihan turha kuvitella et käytän suomalaisten kauppojen tuotteisiin sen jälkeen lanttiakaan.
Liikkuminen kivijalkakauppaan maksaa kun katsoo HSL hintoja sekä bensan ym. Sitten pitäisi asua keskustassa mikä myöskin maksaa. Eli todellakin suomalaisessa kivijalkakaupassa se superpallo tulee olla halvempi ei edes saman hintainenkaan kannata.
Vierailija kirjoitti:
"Siellä puuhaillaan paketeille pientä kahden euron maksua, joka tulisi ehkä voimaan 2028 mennessä, Junnila viestittää."
Persun käsi heti suomalaisen kuluttajan taskulla!!!!
Ensin laittoivat duunarit kuriin ja työttömät kyykkyyn. Kun kansa äänestää lompakollaan niin sitten käyvät siihen kiinni. Toivottavasti tämä kaikki edes opettaa ihmisiä äänestämään vähän fiksummin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
persut ja kokoomus onkin kovasti mainostamaansa kapitalismia vastaan...
Yrittäjät, kokkarit jne. ovat sen puolesta niin kauan kun kaveri hyötyy tai itse hyötyvät siitä. Nyt kun tavis hyötyy ja suomalaisten lafkojen pitäisi oikeen alkaa kilpailemaan, kuten markkinataloudessa kuuluu niin itku alkaa.
Niinpä. Sitä itkua kuultiin siitäkin kun voi tavis voi tilata alkoholinsa halvemmalla. Hei poliitikot suomalaisia houkuteltiin eu kerhoon lupauksilla kaikenlaisesta halvemmasta ja alkoholi oli yksi niistä. Toinen oli käytetyt autot joista suomi meni ihan oikeuteen asti. Ihan epistä kun tavis ostaa käytetyn auton saksasta.
Kyl tää on meidän punavihreiden juttu, kuka taas haluu omia meidän ehdotuksia. Bensan hintaa pitää nostaa, samoin asumista, nyt kaikki velkatalkoisiin. Toi viimekierroksen sotupaketointi onkin vähän kalliimpi kuin laskelmat osoitti, eli onhan nyt kaikki hinnat nousseet.
Oho. Ensimmäinen järkevä ehdotus. Mut laittaisin vitosen.
Hassua, et on osattu perustella jopa paikallisilla pk yrityksillä.
Jos vihreät ois päättämässä. Temun paketin hintaan lätkittäisiin 50 lisämaksu.
Mut kumpaakaan en äänestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
persut ja kokoomus onkin kovasti mainostamaansa kapitalismia vastaan...
Mistä johtuen vassareiden on pakko olla halpatuonnin puolella suomalaisten työllisyyttä vastaan.
missä näin on sanottu? Vai laitoitko jälleen sanoja toisten suuhun?
Kokoomukselle ei käy tuollainen vapaa markkinatalous. Persut tekee kaiken mitä kokoomus haluaa.
Pakko hampaita kiristellen myöntää, että vaikka sitä rajoittaisivat kommunistit, niin tukisin heitä tässä asiassa.
Mehiläisen ja muidenkin pörriäisten omistus on veroparatiiseissa. Se ei haittaa mutta auta armias jos tavis saa mitään suomen riistohintoja halvemmalla.
Vierailija kirjoitti:
Pakko hampaita kiristellen myöntää, että vaikka sitä rajoittaisivat kommunistit, niin tukisin heitä tässä asiassa.
Eivät ole hallituksessa eikä edes eduskunnassa, mutta kiva että olisit valmis marssimaan heidän rinnallaan. Vaikkakin vähän vaivantuneena ja häpeillen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
persut ja kokoomus onkin kovasti mainostamaansa kapitalismia vastaan...
Mistä johtuen vassareiden on pakko olla halpatuonnin puolella suomalaisten työllisyyttä vastaan.
No kuule, kun saan työpaikan, alan kyllä ostamaan kotimaista, mikäli se ei ole törkeän ylihintaista. Muuten ostan sieltä, mistä halvimmalla saa.
Persujen pitää vaikeuttaa tavallisen ihmisen elämää mahdollisimman paljon. Tilasin aliexpressistä piraatti(tai mistä sitä tietää vaikka ois samalta tehtaalta?) Juicy Couturen housut+huppari, toiset velour housut, 15kpl stringejä ja 10kpl sukkiksii ja hintaa koko setille 44€. Pitäs kuulemma suosia Suomalaista, jotka myy samoja tuotteita 100-200% katteella.
Ehdottomasti pystyttävä rajoittamaan tuota Kiinan krääsä kauppaa. Tuotteet valmistetaan ala arvoissa olosuhteissa,paljon lapsityövoimaa. Saaste kuorma mittaamaton ja ympäristö vaikutukset. Kirpputoreilla tavaraa myydään uudelleen hinnoiteltuna ,tällä krääsällä tehdään lisä bisnestä. Vaatteet eivät sovellu kierrätykseen,kuitu materiaali pääosin muovia. Miten vihreät ja Vasemmistoliitto luontoaktivisteina ei puolla rajoituksia?
Vierailija kirjoitti:
ei persuille tai muillekaan puolueille vaikuta menevän jakeluun et suomalainen kauppa ei ole kilpailukykyistä. Tyrkyttävät tavaraa, tyylejä ja värejä joita kuluttajat eivät enää halua.
Tämähän se. En ole koskaan tilannut Temusta tai Sheinistä yhtään mitään, mutta just tilasin sivupöydän USAsta. Miksi en ostanut suomalaisesta pk-yrityksestä? Koska suomalaisilla pk-yrityksillä ei ole myynnissä mitään sinnepäinkään. On jotenkin 70-luvun ajattelutapaa, että jos kuluttaja haluaa steampunk-henkisen sivupöydän, se ostaisi kuitenkin Artekin pöydän. Ei osta, koska kuluttaja ei kuole siihen, ettei sillä ole sivupöytää. On loppujen lopuksi aika vähän sellaista, mitä on ihan pakko ostaa. Loput ostetaan vain siinä tapauksessa, että tuote miellyttää. Jos ei miellytä, ollaan ilman.
Vierailija kirjoitti:
miten muka pystyy, noi puolueet tekee vaan tuhoa.
Mieti mitä kirjoitat.
Ensin nostetaan yleistä arvonlisäveroa ja nyt itketään kun rahat valuvat ulkomaille.
Heikko suoritus hallitukselta.