Mistä on kyse? Muutin uudelle paikkakunnalle enkä saa enää maksettua ostoksia itsepalvelukassalla
Olen käyttänyt itsepalvelukassoja vuosikausia ympäri Suomea. Nyt muutin uuteen paikkaan ja lähikaupassa asioidessa lähes joka kerta alkaa se kassa huutaa punaista. Luonnollisesti, en ole varastanut mitään enkä aikeissakaan tehdä niin. Eilen jopa kysyin vartijalta, joka tuli siihen, että mistä tässä on kyse? Se vaan virnuili siinä. Tämä tapahtuu riippumatta siitä poikkeanko kaupassa lenkin oheella ja ostan yhden, tai kaksi tuotetta, vai korillisen. Onko se niin, että epäilevät varkaaksi? Tuntuu aivan käsittämättömältä. Joka kerta joudun odottelemaan siinä, että joko myyjä tai vartija tulee selvittämään tilanteen. Harmittaa ihan älyttömästi ja eilen nolotti, kun koko kassajono siinä sitten ihmetteli sitä punaisena piippaavaa kassaa. Ei tee mieli asioida kyseisessä kaupassa enää ollenkaan.
Kommentit (56)
Itsensä nöyryyttämisestä ei saa mitään lisäbonusta, vain tarkastuksien ja kyttäyksen pelon.
punalappuiset pitää ostaa ihmiskassalta
Vierailija kirjoitti:
Oluet pitää ostaa ihmiskassalta
Kyllä niitä jossain paikoin saa itsepalvelukassalta, myyjän pitää vain käydä ne kuittaamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oluet pitää ostaa ihmiskassalta
No en ole ostanut alkoholia enkä tupakkaa, ehkä se on se outo juttu? Ap
Entä kombuchaa, alkoholitonta siideriä, tulitukkuja, tiramisua tms? Monet kaupat luokittelevat myös nuo kielletyiksi tuotteiksi.
Tiramisu on kielletty tuote? :o
Lidlissä siinä on aina joskus hieman alkoholia. Niin ja kirsikkakonvehdit on myös sellainen tuote, mitä ei saa ostettua itsepalvelukassalta.
Vierailija kirjoitti:
punalappuiset pitää ostaa ihmiskassalta
Ei tarvitse. Lidlissä on siinä punalapussa oma viivakoodinsa, joten menee automaattisesti sen lukemalla. CM:ssä pitää pyytää itsepalvelukassojen valvoja kuittaamaan alennus.
Mitä jos vain jättäisi joka kerta sen itsepalvelukassan "lukituksi" ja kävelisi palvelukassalle maksamaan tuotteet? Näin tulisi kaupallekin vähän ylimääräistä työtä, kun joutuu käymään kuittaamassa tilanteen.

Mitä vttua nyt taas?!? Siellä ei työntekijät tarvitse yhtään vähän ylimääräistä työtä kun sitä työtä on muutenkin ihan tarpeeksi. Jos haluat olla vttumainen kusipää niin tee se jossain muualla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
punalappuiset pitää ostaa ihmiskassalta
Ei tarvitse. Lidlissä on siinä punalapussa oma viivakoodinsa, joten menee automaattisesti sen lukemalla. CM:ssä pitää pyytää itsepalvelukassojen valvoja kuittaamaan alennus.
Myös K-supermarketeissa alkuperäinen viivakoodi on korvattu punalappuisella viivakoodilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oluet pitää ostaa ihmiskassalta
No en ole ostanut alkoholia enkä tupakkaa, ehkä se on se outo juttu? Ap
Miks pitää käyttää itsepalvelukassaa? En ymmärrä miks joku haluaa tehä myyjien työn itse.

Koska itsepalvelukassalle ei ole jonoa.

Meidän kaupungin keskustan Cittarissa asia on aina päinvastoin. Ip-kassoille ne jonot ovat, ei ihmiskassoille. Sama tilanne on myös maakuntien marketeissa.

No siinä tapauksessa minun kotikaupunkini marketit ovat jokin omituinen poikkeus. Cittari, Prisma, S-market, K-supermarket - käyn monissa kaupoissa, ja pitkät jonot on aina ihmiskassoille, itsepalvelukassalle ei ole jonoa. Monet nuoretkin jonottavat yhden karkkipussin kanssa ihmiskassalle.
Vierailija kirjoitti:
Ne tarkastukset ei ole täysin sattumanvaraisia. Jos olet ostellut pitkän aikaa samasta kaupasta tai kauppaketjuista, sinulle on järjestelmä luonut kanta-asiakas tai vastaavan statuksen, joka vähentää satunnaisia tarkastuksia. Kun taas eri paikassa, ja varsinkin eri kauppaketjussa, olet uusi asiakas joten tarkastuksia tulee alussa useammin kunnes sinulle on kertynyt tarpeeksi tapahtumahistoriaa.
Tälläinen toiminta voi olla tietosuoja-asetuksen vastaista toimintaa, jos siitä ei ole asiallisesti informoitu sekä pyydetty mahdollisesti tarvittavaa suostumusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oluet pitää ostaa ihmiskassalta
No en ole ostanut alkoholia enkä tupakkaa, ehkä se on se outo juttu? Ap
Miks pitää käyttää itsepalvelukassaa? En ymmärrä miks joku haluaa tehä myyjien työn itse.
Koska itsepalvelukassalle ei ole jonoa.
Meidän kaupungin keskustan Cittarissa asia on aina päinvastoin. Ip-kassoille ne jonot ovat, ei ihmiskassoille. Sama tilanne on myös maakuntien marketeissa.
No siinä tapauksessa minun kotikaupunkini marketit ovat jokin omituinen poikkeus. Cittari, Prisma, S-market, K-supermarket - käyn monissa kaupoissa, ja pitkät jonot on aina ihmiskassoille, itsepalvelukas
Suurimmalla osalla kärrissä alkoa ja tupakkiakin tarviavat. Nuoret taas maksavat karkkipussinsa kolikoilla. Hyvin yksinkertaista hoksata.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos vain jättäisi joka kerta sen itsepalvelukassan "lukituksi" ja kävelisi palvelukassalle maksamaan tuotteet? Näin tulisi kaupallekin vähän ylimääräistä työtä, kun joutuu käymään kuittaamassa tilanteen.
Näin ei ehdi käydä, jos itsepalvelukassan lähellä on kaupan työntekijä valmiina palvelemaan tuossa tilanteessa. Jos taas joutuu odottamaan siinä itsepalvelukassalla sitä että joku vaivautuu paikalle, niin voisi tosiaan sen sijaan sitten siirtyä tavalliselle kassalle.
No tämä kassa tyhjensi. Reippaana ja iloisena tarttui reppuun ja alkoi tutkia tavaroitani. Ei ollut mitenkään epäkohtelias siis, mutta ei se silti kivalta tuntunut.