Kuinka kuvailisit tuskaa kun olet menettänyt läheisen?

Ei mitään kiinnostusta kuvata randomihmiselle palstalla, jolla pyörii häiriintyneitä sadisteja. Jos olisit avannut sitä, miksi kysyt, olisin ehkä vastannut jotakin.

Hirveä ahdistus, en pystynyt nukkumaan.

Kipua on hankala kuvailla sanoin.

Ajattelin ettei asialle voi mitään. Piti päästää irti jo lapsena.

Siis itsestä tuntuu, että valot ovat kirkkaammat! Ei siis se valopiste, lamppu tms vaan maailma näyttää valoisammalta ja samaan aikaan hirveä ahdistus. Siinä on jotain surullisen kaunista, varmaan liittyy shokkitilaan. Ihan kuin elämän realiteetit olisivat hetken täysin selvät. Tämä siis siinä hetkessä, kun tieto menetyksestä tullut juuri. 

Päässä pyörivät ajatukset, olisinko voinut tehdä jotain toisin, miksi en sitä, miksi en tätä, sattuiko, tiedostiko hän, pelkäsikö hän, teinkö tarpeeksi, mitä hän sanoikaan silloin, mitä jos, mitä nyt, mitä tapahtuu,  jne. 

😭

Se on kuin moukari, mikä iskee ja vie jalat alta. Olo ja keho on raskas silloin. Mielessä käy koko hänen elämänsä. Jos on nähnyt toisen kuolleena, kuva ruumiista saattaa pyöriä mielessä ja pelottaa mennä nukkumaan. Tekee mieli vetää pää täyteen, koska olotila on sietämätön. 

Vierailija kirjoitti:

Päässä pyörivät ajatukset, olisinko voinut tehdä jotain toisin, miksi en sitä, miksi en tätä, sattuiko, tiedostiko hän, pelkäsikö hän, teinkö tarpeeksi, mitä hän sanoikaan silloin, mitä jos, mitä nyt, mitä tapahtuu,  jne. 

Hyvä kommentti ja samaa miettinyt itsekin.

Baarissa eräs nainen sanoi, et turha tollasia on miettiä, sairastuu itsekin. Hyvä pointti sekin.

Kun lapseni teki itsemurhan, tiesin heti etten koskaan tule selviämään surustani, niin syvälle se jysähti. Enkä ole selvinnytkään. Mutta vakavassa surussa eläminenkin on mahdollista.

XD

Kullakin oma tapansa surra.

Kun mummoni kuoli, suru tuntui koko kehossa syvällä. Kuin koko kehoni olisi lyijyä ja samalla täysin ontto. Kuin osa minusta olisi kuollut. Vertailun vuoksi, olin samoihin aikoihin kokenut myös sydänsuruja (olen sinkku ja yksi tapailu päättyi, vaikka olin kiinnostunut), niin se sydänsuru (vaikka sekin sattuu) on ihan mitätöntä tuohon verrattuna, se suru tuntuu kevyemmältä ja tuntuu kehon pinnassa vain.

Vierailija kirjoitti:

Kun mummoni kuoli, suru tuntui koko kehossa syvällä. Kuin koko kehoni olisi lyijyä ja samalla täysin ontto. Kuin osa minusta olisi kuollut. Vertailun vuoksi, olin samoihin aikoihin kokenut myös sydänsuruja (olen sinkku ja yksi tapailu päättyi, vaikka olin kiinnostunut), niin se sydänsuru (vaikka sekin sattuu) on ihan mitätöntä tuohon verrattuna, se suru tuntuu kevyemmältä ja tuntuu kehon pinnassa vain.

Suru tuntuu luissa ja ytimissä.