Lue keskustelun säännöt.
Tutkijan ura, kannattaako?
18.10.2025 |
Opiskelen tällä hetkellä psykologiaa, ja olen alkanut pohtia, olisiko tutkijan työ minulle parempi vaihtoehto kuin perinteinen asiakastyö, joka ei tunnu omalta. Substanssi kiinnostaa, mutta jatkuva ihmisten ohjaaminen ja neuvominen tuntuvat usein kuormittavilta.
Sopiiko tutkijan ura introvertille? Pystyn kyllä satunnaiseen tiimityöhön ja esityksiin, mutta suurimman osan ajasta haluaisin työskennellä itsenäisesti. Miten työsuhteiden saaminen yliopistolla yleensä onnistuu? Entä apurahojen saaminen? Onko se realistista, jos vakituista paikkaa ei heti löydy?
Kaikki vinkit, kokemukset ja ajatukset tutkijan arjesta ovat tervetulleita.
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Oletko valmis pitkiin työviikkoihin, jatkuvaan apuraharumbaan ja köyhyyteen? Oletko intohimoinen tutkijuutta kohtaan?
Pitkät työviikot eivät sinänsä pelota, mutta apurahahakemusten jatkuva pyörittely ja epävarmuus tuloista vähän kyllä huolettavat. Intohimo tutkijana tekemiseen on kyllä olemassa, mutta mietin, riittääkö se kestämään myös byrokratian ja taloudelliset epävarmuudet. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten muut ovat selvinneet tästä arjesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutkijalääkäriltä muutama pointti:
Apurahoja on todella vaikea saada varsinkin ensimmäisiin julkaisuihin
Yliopiston tutkijapalkat alkuvaiheessa alle 3000e/kk. Vakinaisuudet todella harvinaisia. Muutenkin vaikea saada työsuhdetta.
Yliopistotutkijalla saattaa olla jonkin verran opetusvelvollisuutta, voi olla introvertille hankala paikka.
Työ itsessään on antoisaa ja tosiaan vähemmän kuormittavaa kuin kliininen potilastyö. Itse rahoitan homman toimimalla yksityisellä, teen siis 1-2pv palkatonta tutkijantyötä yliopistolle muun työn ohessa ja viikonloppuisin privaatti, viikolla julkista. Homma on raskasta varsinkin pienten lasten kanssa.
Tohtorin tutkinnolla pystyt paremmin valikoimaan alallasi työpaikkoja myös tutkimuspuolella. Lisäksi sinulla on mahdollisuus palata kliiniseen työhön(?) Jos tutkijan homma ei toimikaan.
Tutkijan työstä ei oikeastaan ole koskaan kunnolla vapaalla ja ainakin lääkäripuolella on ihan tavallista että töitä tehdään myös iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla.
En silti vaihtaisi, rakkaudesta lajiin :)
Todella raskasta touhua ja taloudellisesti epävarmaa. Käsittämätön määrä työtä ja verkostoiduttava jatkuvasti. En suosittelisi ainakaan omien kaveripiiriini perustuvien havaintojen pohjalta.
Pitkät työviikot, huono palkka, epävarma tulevaisuus lähes koko työuran. Yliopistovirkoja ei käytännössä enää ole.
Mutta työ on ihanaa! Kannattaa jo opiskeluaikana luoda verkostoja ja olla yhteydessä kiinnostavan aiheen professoreihin/tutkijoihin. Helpompi päästä alkuun tuolloin kun olet vielä tiiviisti kiinni yliopistomaailmassa
Tutkijan työ on huonosti palkattu pätkätyö.
Jos tutkimusideasi ovat oikeasti, objektiivisesti hyviä, pystyt kyllä saamaan henkilökohtaisia apurahoja väitöstutkimukseen ja muutamalle vuodelle sen jälkeen. Sitten se on aika paljon kiinni suhteistasi, pystytkö saamaan projektirahoitusta oman tutkimuksesi jatkamiseen.
Sinulla täytyy olla uniikki ja objektiivisesti kiinnostava tutkimussuunnitelma. Mikä se on? Ei tarvitse vastata tähän viestiin, mutta vastaa siihen mielessäsi ja suunnitelmissasi. Miksi tätä asiaa täytyy tutkia juuri tällä tavalla, jolla aiot sitä tutkia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tutkijalääkäriltä muutama pointti:
Apurahoja on todella vaikea saada varsinkin ensimmäisiin julkaisuihin
Yliopiston tutkijapalkat alkuvaiheessa alle 3000e/kk. Vakinaisuudet todella harvinaisia. Muutenkin vaikea saada työsuhdetta.
Yliopistotutkijalla saattaa olla jonkin verran opetusvelvollisuutta, voi olla introvertille hankala paikka.
Työ itsessään on antoisaa ja tosiaan vähemmän kuormittavaa kuin kliininen potilastyö. Itse rahoitan homman toimimalla yksityisellä, teen siis 1-2pv palkatonta tutkijantyötä yliopistolle muun työn ohessa ja viikonloppuisin privaatti, viikolla julkista. Homma on raskasta varsinkin pienten lasten kanssa.
Tohtorin tutkinnolla pystyt paremmin valikoimaan alallasi työpaikkoja myös tutkimuspuolella. Lisäksi sinulla on mahdollisuus palata kliiniseen työhön(?) Jos tutkijan homma ei toimikaan.
Tutkijan työstä ei oikeastaan ole koskaan kunnolla vapaalla ja ainakin lääkäri
Vastauksesi ei millään tavalla anna informaatiota ei-STEM-alan tutkijaksi pyrkivälle.
Vierailija kirjoitti:
Todella raskasta touhua ja taloudellisesti epävarmaa. Käsittämätön määrä työtä ja verkostoiduttava jatkuvasti. En suosittelisi ainakaan omien kaveripiiriini perustuvien havaintojen pohjalta.
Minkä alan tutkija itse olet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitkät työviikot, huono palkka, epävarma tulevaisuus lähes koko työuran. Yliopistovirkoja ei käytännössä enää ole.
Mutta työ on ihanaa! Kannattaa jo opiskeluaikana luoda verkostoja ja olla yhteydessä kiinnostavan aiheen professoreihin/tutkijoihin. Helpompi päästä alkuun tuolloin kun olet vielä tiiviisti kiinni yliopistomaailmassa
Alkuun on melko helppo päästä. Ongelmat tulevat sitten myöhemmin. Väitöksen jälkeen tie nousee ylöspäin alta aikayksikön.
Ei, yliopisto kannattaa kiertää kaukaa nykyisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu alasta. Psykologia ei ole kovin hot tutkimusrahoituksen kannalta.
Joo ja ei, itselle oli ihan hyvä homma kauan aikaa kun jaksoi julkaista ja sai professorin homman. Nyt toki on kaikki kipinä kadonnut, vihaan opettamista, ja odotan vain eläkkeelle jäämistä. Ei kiinnosta myöskään tutkia enää mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekoäly tulee viemään tutkijoiden työtä todella paljon ja etenkin psykologian tilastomatemaattisissa asioissa. Ehkä jossain rajapinnalla työskentely, tunteiden abstrahointi mitattaviksi asioiksi tms. voisi olla sellaista mihin tekoäly ei tule soveltumaan.
"Vastauksesi ei millään tavalla anna informaatiota ei-STEM-alan tutkijaksi pyrkivälle."
Psykologia kuuluu ainakin Helsingissä lääketieteelliseen tiedekuntaan, joten en oikein tiedä miksi nämä niin kovasti poikkeaisivat toisistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkät työviikot, huono palkka, epävarma tulevaisuus lähes koko työuran. Yliopistovirkoja ei käytännössä enää ole.
Mutta työ on ihanaa! Kannattaa jo opiskeluaikana luoda verkostoja ja olla yhteydessä kiinnostavan aiheen professoreihin/tutkijoihin. Helpompi päästä alkuun tuolloin kun olet vielä tiiviisti kiinni yliopistomaailmassa
Alkuun on melko helppo päästä. Ongelmat tulevat sitten myöhemmin. Väitöksen jälkeen tie nousee ylöspäin alta aikayksikön.
Väitöshän on vasta tutkijan ammattitutkinto. Eivät ne tohtorikoulutettavana vietetyt neljä tai nykyään valtioneuvoston toiveiden mukaisesti kolme vuotta ole tutkijan työtä vaan ne ovat opiskelua ammattiin. Väitöksen jälkeen, jolloin se tie nousee pystyyn, valitaan alasta riippuen 0-5% väitelleistä järkeviin akateemisiin tutkimushommiin. Muut saavat mennä mihin ikinä haluavatkaan. Esim. kotiin nukkumaan. Ja ne vastaväitelleet tohtorit ovat niitä junnuja, joiden pitäisi luoda verkostoja, mutta kun eihän heillä ole mitään mahdollisuutta tehdä sellaista, kun ketään verkostoa ei kiinnosta.
Turhaa hommaa, jos ei oikeasti ole edes visiota.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu alasta. Psykologia ei ole kovin hot tutkimusrahoituksen kannalta.
Psykologia, neuropsykologia ja oppimisvaikeuksien tutkimus on tutkimusrahoituksen kannalta puolustusteollisuuden jälkeen eniten kasvava ala. Miksi valehtelet asiasta, josta et mitään tiedä?
Vierailija kirjoitti:
"Vastauksesi ei millään tavalla anna informaatiota ei-STEM-alan tutkijaksi pyrkivälle."
Psykologia kuuluu ainakin Helsingissä lääketieteelliseen tiedekuntaan, joten en oikein tiedä miksi nämä niin kovasti poikkeaisivat toisistaan.
Koska urakehitys on lääkäreillä aivan erilainen kuin psykologeilla. Oletko tyhmä vai teeskenteletkö sellaista?
Vierailija kirjoitti:
Joo ja ei, itselle oli ihan hyvä homma kauan aikaa kun jaksoi julkaista ja sai professorin homman. Nyt toki on kaikki kipinä kadonnut, vihaan opettamista, ja odotan vain eläkkeelle jäämistä. Ei kiinnosta myöskään tutkia enää mitään.
Kuka psykologian professoreista olet? Teitä ei kovin monta Suomessa ole. Tunnen henkilökohtaisesti suurimman osan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ja ei, itselle oli ihan hyvä homma kauan aikaa kun jaksoi julkaista ja sai professorin homman. Nyt toki on kaikki kipinä kadonnut, vihaan opettamista, ja odotan vain eläkkeelle jäämistä. Ei kiinnosta myöskään tutkia enää mitään.
Kuka psykologian professoreista olet? Teitä ei kovin monta Suomessa ole. Tunnen henkilökohtaisesti suurimman osan.
En ole psykologian tohtori tai professori, kerron vain oman kokemukseni tutkijan työstä eri alalla. Jaksoihan tuo kipinä ja innostus tutkimuksen tekemiseen kestää 20 vuotta, mutta sitten tuli täysi burn-out, eikä kiinnosta enää mikään.
Oletko valmis pitkiin työviikkoihin, jatkuvaan apuraharumbaan ja köyhyyteen? Oletko intohimoinen tutkijuutta kohtaan?