Suomen kasvavat puolustusmenot. Millä ne rahoitetaan?
Ja miksi suomen pitää entisestään nostaa puolustusmenojaan? Meillä on jo puolustus todella hyvällä mallilla, eikä suomesta voi kyllä sanoa että oltaisiin asian suhteen jotenkin hunningolla. Voitaisiinko vain ilmoittaa natolle, että sori, ei ole varaa ja puolustuksemme on jo riittävän hyvä. Niinhän se espanjakin vain ilmoitti, että emme sitoudu tähän. Sen sijaan että leikataan nyt kaikesta muusta, että voidaan satsata puolustukseen?
"THL:n johtavan tutkija Liina-Kaisa Tynkkysen mielestä poliitikkojen pitäisi määritellä, millaiset sote-palvelut ovat jatkossa riittäviä suomalaisille.
Tynkkysen mielestä nyt olisi aika neuvotella uusi palvelulupaus valtion ja kansalaisten välillä.
Muuten voi käydä niin, että menopaineessa sote-palveluita höylätään pikkuhiljaa ohuemmaksi eli niiden kriteereitä tiukennetaan siten, että yhä harvempi saa palveluita.
Olisi reilua, että määriteltäisiin selkeämmin se, mikä kuuluu yhteiskunnan vastuulle ja mikä on yksilön vastuulla. Tällä hetkellä voi olla niin, että lupaukset ovat suuremmat kuin mitä tosiasiassa pystytään pitämään.
Jos kansalaiset tietäisivät, mitä yhteiskunta maksaa, ja mitä pitää maksaa itse, asiaan voisi myös varautua paremmin ajoissa."
Kommentit (165)
Vierailija kirjoitti:
Venäjän sotatoimia Suomea vastaan
Venäjä iskee Suomen vesihuoltoon
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c7c541ab-7a2d-4590-b4f8-ecde913afa94
Venäjä iskee kriittisiin kohteisiin.
Nyt on käynyt ilmi, että murtosarjan kohteeksi on joutunut myös kolmas vesihuollon kohde, tällä kertaa Kangasalla, Tampereen itäpuolella.
Asian vahvistaa Iltalehdelle tapausten tutkinnanjohtaja, keskusrikospoliisin rikoskomisario Jussi Luoto.
Luodon mukaan Kangasalan murrossa kyse ei ole vesitornista, vaan jonkinlaisesta vedenottamosta tai vastaavasta rakennuksesta.
Kriittisiin vesihuoltokohteisiin murtauduttu Tampereella
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/df64220b-3792-425c-8987-541ff42c96b2
Harhaista sotapsykoosin tuottamaa propagandaa, joka palvelee vain Putinin etuja.
Putin on mielisairas. Kertoi aloittaneensa sodan, koska halusi jännitystä ja toimintaa elämäänsä.
Sekopää, sotarikollinen, murhaaja
Venäjä on Suomelle eksistentiaalinen uhka.
Kaikki toimenpiteet, joilla Venäjän imperialismia häiritään, ovat tarpeellisia.
Parempi sotia Ukrainassa kuin täällä
Antaa aseiden virrata
Russkaa multiin
Suomeen pitäisi saada laki joka tekee Ukrainan kansanmurhan kieltämisestä rikoksen. Saataisiin mm. desantti 🤮 J. Bäckman linnaan. Nii. Tähän on jo vastaava laki holokaustin kieltämiseen.
Eli eikun viestiä poliitikoille
Venäjä tekee kansanmurhaa Ukrainassa
1) Venäjä on valtiona sotarikollinen
2) Venäjä on terroristivaltio
3) P u t i n i n s t a on annettu kansainvälinen pidätysmääräys (syynä ovat sotarikokset Ukrainassa)
4) Interpol on etsintäkuuluttanut P u t i n i n
5) Venäjä syyllistynyt kansanmurhaan Ukrainassa (mm. lapsien varastaminen)
Venäjän sota länteen on jatkunut jo 20 vuotta
Ennen vuotta 2014 oli Venäjä jo hybridisodassa Lännen kanssa
Venäjä aloitti jo 2000-luvun alussa, Vladimir Putinin ensimmäisellä presidenttikaudella niin sanotun pehmeän voiman käytön ulkomailla.
Tärkeä osa tätä kampanjaa on 2007 perustettu Russkij Mir eli Venäläinen maailma -säätiö, joka toimii kulttuurikeskuksena samaan tapaan kuin Britannian British Council tai Saksan Goethe- instituutti.
Venäjän informaatiovaikuttaminen on kiihtynyt internetissä Putinin kolmannella presidenttikaudella vuoden 2012 jälkeen. Tärkeä osa sitä ovat olleet maksettujen trollejen käyttö internetin sisältöjen tuottajana.
Internetin tutkimuslaitos -nimellä ja sen englanninkielisellä IRA-lyhenteellä tunnettu, Pietarin Olkinassa sijaitseva trollitehdas on jo ainakin 10 vuoden ajan kylvänyt disinformaatiota maailmalle etenkin sosiaalisessa mediassa.
Lähteet:
https://www.talouselama.fi/uutiset/venalaiskenraali-kirjoitti-sodan-saa…
1994 - 1997
venäjä hyökkäsi itsenäiseen Tšetšeniaan (1991), mutta hävisi.
1999 - 2009
venäjä valmistautui 2 vuotta ja hyökkäsi Tšetšeniaan uudestaan, tehden sotarikoksian. Sota kesti 10 vuotta jonka aikana suuret määrät tšetšeenejä murhattiin venäjän toimesta ja venäjä asetti sen nykyisen hallinnon, joka nyt taistelee venäjän rinnalla Ukrainassa.
2008
Samaan aikaan, kun venäjä soti Tšetšeniassa hyökkäsi se Georgiaan ja miehittää laittomasti osaa siitä. Syvempi tunkeutuminen Georgiaan kuitenkin epäonnistui. Toistaiseksi.
2014 - nykyhetki
venäjä valmistautui 7 vuotta ja hyökkäsi Ukrainaan.
2015 - 2016
venäjä tuki Syyrian jo kaatunutta terroristihallintoa käyttäen mm. kemiallisia aseita siivileitä kohtaan.
2014 - nykyhetki
Samalla sota Ukrainassa on kestänyt jo 11 vuotta. venäjä on rikkonut tulitaukosopimuksia tuona aika useita kymmeniä kertoja. Joka yö venäjä laukaisee Ukrainan kaupunkien siviilikohteisiin useita satoja droneja ja ohjuksia. venäjä metsästää droneilla ihmisiä Hersonin kaduilla. Lista rikoksista ihmisyyttä vastaan on loputon. Tavoitteena alistaa Ukraina kuin Tšetšenia.
Osa Tšetšeneistä taistelee yhä venäjää vastaan
#venäjä ei tavoittele rauhaa
#venäjä on terroristivaltio
#venäjän tavoiteena on palauttaa venäjän keisarijunnan ajan rajat
Rajat:
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/6/6d/Russian_Empir…
###########################
##### venäjän propagandaa #####
###########################
On hyvä muistaa, miten venäjän propagandakoneisto toimii mm. tällä palstalla. Pietarin trollitehdas levittää typeriä valheita ja hämmentäviä salaliittoteoriota.
Sen sijaan, että se esittäisi uskottavan vaihtoehtoisen version tapahtumista, se tulvii television ja sosiaalisen median aikajanoille lukuisia perusteettomia ja helposti kumottavia kertomuksia.
Lopullisena tavoitteena ei ole saada ihmisiä uskomaan heidän versiotaan, vaan sen sijaan haudata todelliset faktat valheiden tulvan alle.
Hämmentämällä he estävät merkityksellisen keskustelun ja rohkaisevat ihmisiä hylkäämään asian liian monimutkaisena selvitettäväksi.
venäjän propagandakoneiston tarkoitus ei ole vakuuttaa, vaan hämmentää.
Lähde: https://yle.fi/a/3-7804386
No jos talous romutetaan vaikka puoleksi nykyisestä, niin puolustukseen ei tarvitse laittaa yhtään ylimääräistä vaikka prosenttiosuudet tuplaantuvatkin.
Talouden romutus on jo hyvässä vauhdissa.
Tykin ammuksen osti kirjailija Sofi Oksanen, joka kertoo vaihtaneensa uudenvuoden raketit Jaxuhali ammukseen. 👍
Kuva Sofin ostamasta ammuksesta:
https://x.com/SofiOksanen/status/1609204248947949571
Se ammutaan venäjänraiskaajalaumaan
Osta sinäkin 👍
https://signmyrocket .com/
lyhyt linkki
Lähde YLE :
Muiden suomalaisten ostamia ammuksia:
https://images.cdn.yle.fi/image/upload/ar_1.3333333333333333,c_fill,g_f…
https://images.cdn.yle.fi/image/upload/ar_1.3333333333333333,c_fill,g_f…
Joku suomalainen osti tykin:
https://images.cdn.yle.fi/image/upload/ar_0.7510416666666667,c_fill,g_f…
Jessikka Aro
Putinin trollit
Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta
Venäjä käy netissä sotaa siviilejä vastaan. Jokainen kriittinen ääni on vihollinen. Resursseja ei säästetä eikä laeista piitata, kun kriitikot halutaan vaientaa. Kirjassa esitellään yksityiskohtaisesti Suomessa ja useassa muussa länsimaassa viime vuosina toteutettuja, Kremlin masinoimia ja hyväksymiä mustamaalausoperaatioita. Kirjan polttopisteessä ovat kansainväliset, joskus rikoskynnyksen ylittävät, lokakampanjat yksityisiä ihmisiä vastaan. Tarkasti dokumentoidut tositarinat osoittavat, ettei Putinin Venäjä kaihda pimeimpiäkään keinoja vastustajiensa eliminoimiseksi nettivakoilun, sometrollien, valeuutisten, kyberhyökkäysten, tappouhkausten ja PR-ammattilaisten toteuttamien vihakampanjoiden avulla.
https://www.johnnykniga.fi/kirja/jessikka-aro/putinin-trollit/978951043…
EAN:
9789510453803 (Pokkari),
9789510438299 (Kovakantinen kirja),
9789510439715 (MP3-äänikirja),
9789510439784 (E-kirja / ePub 2)
Kylmän lisäksi ruokapula edessä ensi talvena vennäänmaalla. Sadonkorjuu takkuaa pahasti polttoainepulaan, ja sitä mitä saadaan korjattua ei saada kuljetettua. Niinköhän putinin posse selviää hengissä talven yli.
venäjä ei pysty viljellä ilman gasoliinia. Ei ruokaa venäjällä syksyllä 😂 koko mätä venäjä hajoaa
venäjä voi poistua Ukrainasta halutessaan tänään
Kylmän lisäksi ruokapula edessä ensi talvena vennäänmaalla. Sadonkorjuu takkuaa pahasti polttoainepulaan, ja sitä mitä saadaan korjattua ei saada kuljetettua. Niinköhän putinin posse selviää hengissä talven yli.
Vierailija kirjoitti:
Jessikka Aro
Putinin trollit
Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta
Venäjä käy netissä sotaa siviilejä vastaan. Jokainen kriittinen ääni on vihollinen. Resursseja ei säästetä eikä laeista piitata, kun kriitikot halutaan vaientaa. Kirjassa esitellään yksityiskohtaisesti Suomessa ja useassa muussa länsimaassa viime vuosina toteutettuja, Kremlin masinoimia ja hyväksymiä mustamaalausoperaatioita. Kirjan polttopisteessä ovat kansainväliset, joskus rikoskynnyksen ylittävät, lokakampanjat yksityisiä ihmisiä vastaan. Tarkasti dokumentoidut tositarinat osoittavat, ettei Putinin Venäjä kaihda pimeimpiäkään keinoja vastustajiensa eliminoimiseksi nettivakoilun, sometrollien, valeuutisten, kyberhyökkäysten, tappouhkausten ja PR-ammattilaisten toteuttamien vihakampanjoiden avulla.
https://www.johnnykniga.fi/kirja/jessikka-aro/putinin-trollit/978951043…
EAN:
9789510453803 (Pokkari),
9789510438299 (Kovakantinen kirja),
9789510439715 (MP3-äänikirja),
9789510439784 (E-kirja / ePub 2)
Venäjällä ei 🙂 bensiiniä edes Hersonissa. Ei ole sähköä droneille.. 🤣😂
Ukraina 🛡 aloittaa maihinnousun 💥💥💥 Hersonissa ja Krimillä pian. venäjän sota on hävitty 🔊🚨🔊🚨
Full Panic Mode Russians are Expecting Ukrainian Landing operation
Ukraina tukee Suomea upottamalla Äänisen ohjuskorvettteja
https://united24media.com/latest-news/ukraine-strikes-russian-missile-c…
YLE
Ukraina iskee venäläisiin sotalaivoihin Äänisjärvellä
https://yle.fi/a/74-20010573/64-3-280017
Kaikki aseet mitä Ukrainalle annetaan menee tehokkaimmalla mahdollisella tavalla Suomen puolustamiseen. Pitäisi antaa puolet panssareista ja moukareista, ja laittaa ostoon kaksi kertaa annettu määrä uusia itselle. Niin kauan kun Ukraina taistelee tai kun Ukraina voittaa meillä ei ole mitään vaaraa.
Valtava räjähdys venäjällä
NORSAR: 2,8 magnitudin järistys
vastaa 30 000 TNT (Hirosima 15 000 TNT)
😂🤣
Venäjällä Räjähdys, Toropetskissa. Oli isompi kuin Hirosimassa. NORSAR: 2,8 magnitudin järistys
Hirosima on 15 000 Tonnia TNT
Toropetsk 30 000 tonnia TNT
Alla video sienipilvestä 😂:
Tuossa näkyy paineaalto kauniisti
CNN:
Earthquake monitors now believe explosions from the drone attack may have generated seismic activity. Ben Dando, a seismologist at the Norwegian seismology research foundation NORSAR, told CNN that its sensors detected seismic signals, of magnitude 2.8, in northwest Russia which look to be associated with the drone attack launched by Ukraine.
https://edition.cnn.com/2024/09/18/europe/ukraine-russian-weapons-depot…
joka kuukausi 30 000 uutta venäläistä sotilaista lähetetään rintamalle. Ja sotilaiden määrä siellä laskee 💀
Aikas pelottavaa jos olisin sinä i g o r
🥶
30 000 💀👻
Se on sijoitus tulevaisuuteen. Sota Suomessa tulisi maksamaan ehkä kaiken mitä meillä on
Tuolta Apu-lehden sivuilta löytyy suora linkki Ukraina Armeijan sivuille
sieltä voi lahjoittaa rahaa Ukrainan armeijalle
https://www.apu.fi/artikkelit/miten-auttaa-ukrainaa-raha-menee-perille-…
Laitoin itse juuri 50e
Hyvä me
toiseksi viimeinen linkki
suora linkki Ukraina Armeijan sivuille
sieltä voi lahjoittaa rahaa Ukrainan armeijalle
https://bank.gov.ua/en/news/all/natsionalniy-bank-vidkriv-spetsrahunok-…
Linkin voi tarkistaa tuolta APU-lehden sivulta
"Valheiden tarkoitus ei ole saada ihmisiä uskomaan epätotuuksiin, vaan viedä heidän kykynsä uskoa mihinkään."
Storm-1516, Venäjän informaatio-vaikuttamisen yksikkö
Venäjä levittää propagandaa myös täällä palstalla
lisää aiheesta YLE
Tästä on kyse
Pietarin trollitehtaalla - Näin Venäjän propagandaa rustataan kellon ympäri
Trollitehtaan propagandan sarjatuotannon yksityiskohtia on paljastettu muun muassa riippumattomassa Novaja Gazeta -lehdessä. Internet-tutkimuskeskus-nimellä tunnettu yhtiö oli perustettu heinäkuussa 2013.
Työpaikkailmoituksilla haettiin tuolloin nettitoimittajia, joiden tehtävänä oli kirjoittaa kommentteja, blogeja ja uutisia. Yhtiön tarjoamia palkkoja pidettiin jo silloin hyvinä, ja työpaikkana oli uusi vartioitu toimisto Pietarin kupeessa Olginossa, josta muutettiin myöhemmin Pietariin.
Automatisoidut ja identtiset kommentit ovat helppoja tunnistettavia ja torjuttavia, siksi ihmisiä tarvitaan versioimaan monistettuja viestejä.
Yhtiön toiminnasta on Venäjällä hakkeroitu tuhansia dokumentteja, joita olemme saaneet käyttöömme (YLE).
Arviot yhtiön työntekijämäärästä vaihtelevat, mutta hakkeroidun materiaalin joukossa ollut organisaatiokaavio kuvasi 270 ihmisen tehtävät ja nimesi johtotehtävissä toimivat.
Useat entiset työntekijät ovat haastatteluissa kertoneet, että valtaosa palkatuista propagandisteista ei itsekään usko asiaansa.
YLE
###########################
##### venäjän propagandaa #####
###########################
On hyvä muistaa, miten venäjän propagandakoneisto toimii mm. tällä palstalla. Pietarin trollitehdas levittää typeriä valheita ja hämmentäviä salaliittoteoriota.
Sen sijaan, että se esittäisi uskottavan vaihtoehtoisen version tapahtumista, se tulvii television ja sosiaalisen median aikajanoille lukuisia perusteettomia ja helposti kumottavia kertomuksia.
Lopullisena tavoitteena ei ole saada ihmisiä uskomaan heidän versiotaan, vaan sen sijaan haudata todelliset faktat valheiden tulvan alle.
Hämmentämällä he estävät merkityksellisen keskustelun ja rohkaisevat ihmisiä hylkäämään asian liian monimutkaisena selvitettäväksi.
venäjän propagandakoneiston tarkoitus ei ole vakuuttaa, vaan hämmentää.
Lähde: https://yle.fi/a/3-7804386
2015
Venäjä valmisteli hyökkäystä Suomen aluevesillä 2015
Kun puolustusvoimat syvyyspoimmitti vedenalaista alusta
Kolme latausta kaksi kertaa
Käsisyvyyspommien käyttö on Suomessa harvinaista. Käsisyvyyspommien käytöstä päättänyt merivoimien operaatiopäällikkö, kommodori Olavi Jantunen sanoo Iltalehdelle
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201504280113525