Onko Kauhajoen ampujan perheesta mitään tietoa julkisuuteen annettu?
Jestas mitä idiootteja. Jonkun se paskakasa on täytynyt kasvattaa.. Tai jättää kasvattamatta!!!!
Kommentit (36)
Ainakin kaikissa näkemissäni tapauksissa kiusaaminen oli kollektiivista, eli yksi jotkut kiusasivat, mutta muut tukivat kiusaamista. Kiusatut jäävät usein yksin.
Esimerkiksi olemalla turvallisia, välittäviä aikuisia lapselleen. Kertomalla, että aina on ihmisiä, jotka eivät sinusta pidä, ethän sinäkään välttämättä pidä ihan kaikista ihmisistä. Kaikkien kanssa on kuitenkin hyvä tulla toimeen ja toisia ihmisiä kunnioittaa. Ne, jotka eivät välttämättä sinusta niin pidä, voit jättää omaan arvoonsa. Vaikeata se tietysti on, mutta lapselle on hyvä tehdä myös selväksi, että kaikki eivät yksinkertaisesti pidä toisistaan. Kiusaamaan se ei oikeuta. Energia kannattaa suunnata positiivisiin asioihin niin hyvin, kun pystyy. Ja kertomalla, että jokainen ihminen on arvokas.
mutta kun kakara lahtaa 10 ihmistä, niin vanhempia ei saisi syyllistää. Ihmelogiikkaa.
mutta kun kakara lahtaa 10 ihmistä, niin vanhempia ei saisi syyllistää. Ihmelogiikkaa.
22-vuotias on vastuussa omista teoistaan. Olipa kasvatettu miten hyvänsä.
Eiköhän se kiusaaja pitäisi laittaa vastuuseen.
ovat ylipäätänsä kiinnostuneita lapsestaan. Jos heillä on omat murheensa ja ovat jättäneet Matti-pojan oman onnensa nojaan. Ei ole ilmeisesti kauheasti kiinnostanut pojan ajatukset, en voi muuta sanoa. Jos kiusaaminen on jatkuvaa, voi vaihtaa koulua, lopettaa koulun ja siirtyä yksityisopetukseen yms. Mahdollisuuksia on, se on varma.
jos on vaarallinen itselleen ja muille.
kuitenkin sellaisia isiä ja äitejä, jotka ovat hyviä vanhempia, hoitavat asiansa sekä työnsä, ja ovat kuitenkin lähtöisin todella huonoista oloista ja kurjien vanhempien kasvattamia?
Mulla on ihan kamala perhetausta, mutta silti veljeni ja minä olemme ihan normaaleja, sillä kannamme tekemisistämme vastuun.
Jos on ollut kiinnostunut omasta lapsestaan, puheyhteys ja kontakti säilyy sitten lapsen ollessa nuori aikuinen. Tällöin "kynnys" mennä pyytämään apua sitä tarvitessaan omalta vanhemmalta tai sitten joltain muulta on matalampi. Vanhemmilla on monesti nykyisin paljon työstressiä ja monta rautaa tulessa, että ei tule ajatelleeksikaan, mitä omalle lapselle oikeastaan kuuluu ja mitä hän on esim. puuhastellut viimeaikoina. Nyt viimeistään pitäisi herätä ja niinkuin joku aiemmin jo sanoi, katsoa peiliin ja miettiä, voinko minä tehdä jotain paremmin, olenko selvillä lapseni asioista. Tämähän ei tietenkään tarkoita esimerkiksi hirveetä "tenttausta", jota varsinkin murrosikäiset inhoavat ja kukapa ei inhoais, vaan ihan vaan LÄSNÄOLOA ARJESSA lapsen kanssa ihan tavallisissa jutuissa. Näin lapsi kokee ikäänkuin itsestään selväksi sen, että vanhemmat ovat ensisijaisesti ne, jotka ovat lähellä ja joille voi mennä puhumaan, jos on jotain sattunut ja ongelmia. Vanhemmille tietysti myös kuuluukin ensisijainen vastuu omasta lapsestaan. Ja aina ei omille vanhemmillekaan voi puhua, joillakin voi olla läheisempi esim. joku muu sukulainen tai vaikka naapuri, jos niikseen tulee. Pääasia, että kynnys kertoa omasta pahasta olosta tulisi jonkun tietoon ja siitä lähtisi käyntiin avun saaminen lapselle. -En halua silti syyllistää tämän tapauksen vanhempia, asiat ei ole aina niin yksiselitteisiä, eikä tiedetä taustoja yms.
Pyhäjärven nuoriso hiljeni muistamaan Kauhajoen kuolleita
Julkaistu: 22:06
Katja Kuokkanen
Katriina Pajari
Marjo Valtavaara
Pyhäjärvi. Runsaan 6 000 asukkaan pikkukaupunki Pohjois-Pohjanmaalla on taas järkyttynyt.
Juuri kun Pyhäjärvellä oli alettu toipua syyskuun alussa kolmen nuoren hengen vieneestä auto-onnettomuudesta, tuli Kauhajoen ampumatapaus.
Ampujaksi epäilty Matti Saari oli pyhäjärvisiä, vaikka ei syntyjään.
Keskusta on muutama kauppa yhden pääkadun varrella.
Keskiviikkona surusta kertovat liput puolitangossa. Niitä on lähes joka talon pihassa.
Epäillyn ampujan perheen tuntevat ovat tuohduksissa vääristä huhuista, joita perheestä liikkuu.
Paikallisten mukaan äiti on yrittäjä. Isä on töissä puolustusvoimien asevarikolla. Nuorempia veljiä on kolme.
Keskustasta tie vie Ruotasen lähiöön, paikkakuntaa hallitsevan Pyhäsalmen kaivoksen tuntumaan. Saaren perhe asuu rivitalossa Ruotasessa.
Viime kesänä suljetun K-kaupan liepeillä on yläasteikäisiä nuoria. Yksi pojista vetäytyy joukosta ja pyyhkii kyyneleitä mopokypärän suojissa.
Pyhäsalmen keskustassa Saara Saastamoinen siivoaa nuorisotilaa. Epäillyn perhe muutti hänen entiseen asuntoonsa viime syksynä.
Saastamoisen mies oli vasta kuollut, ja perheen äidin kanssa oli puhuttu surutyöstä. Äiti puhui sairauteen kuolleesta esikoisestaan.
Eläkkeellä oleva nimismies Tarmo Rapokaan ei tiedä Matti Saaren taustasta mitään ikävää. "Vaikka Pyhäjärvellä on aina ollut väkivaltarikoksia, järki ei riitä käsittämään tätä."
Tiettyä laman tunnetta on. Pyhäjärven kirkkoherra Markku Komulainen rinnastaa nykyhetken 1990-luvun loppuun.
Silloin kuntaa ravisti nuorten miesten itsemurha-aalto.
"Tekojen syitä olivat näköalattomuus ja se, että miehen on vaikea pyytää apua."
Pyhäjärvellä on lestadiolaisuutta, helluntailaisuutta ja körttiläisyyttä. "Uskonnolliset liikkeet eivät hallitse paikkakuntaa ikävästi", kirkkoherra arvioi.
Heti tiistaina kaupungin kriisiryhmä kävi epäillyn ampujan kotona. Perusturvajohtaja Salli Kumpulainen siteeraa tekstiä kaupungin nettisivuilla. "Kouluammuskelutragedia on koskettanut meitä kaikkia syvästi."
Kumpulainen puolustaa epäillyn mainetta: "Saari kävi ensiluokkaisesti ammattikoulun catering-linjan ja sai stipendinkin!"
Matti Saari valmistui Nivalan ammattiopiston catering-linjalta toukokuussa 2006.
Ammattiopiston Pyhäjärven osastonjohtaja Markku Nurmesniemi kiistää tiedot, että Saarta olisi kiusattu koulussa.
"Luottamuksen osoituksena hän pääsi kuukaudeksi opiskelemaan Unkarissa sijaitsevaan ystäväkouluun."
Kaksi ammattikoululaista, Juho Lukkarinen ja Henri Huovinen, tapasivat Saaren viime lauantaina.
"Mies oli ehkä vähän hiljainen, mutta ei puheessa ollut mitään aseisiin viittaavaa."
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Pyh%C3%A4j%C3%A4rven+nuoriso+hiljeni…
Oli minun aikaisempaan ketjuun laittama viestini, jonka joku oli kopioinut tänne. Lainasin siinä Fletcherin jargon sanaa, joka kuvaa osuvasti sitä valhetta mitä meille on syötetty.
Nimittäin uutisissa oli että tämä surmaaja oli suunnitellut tätä tai tämänkaltaista jo vuodesta 2002. Eli 6 vuotta sitten jo. Iältään ollut silloin 16 vuotta eli alaikäinen.
Miksi 16-vuotias jo suunnittelisi "ihmiskunnan murhaamista"?
Jotain on jo silloin ollut pahasti pielessä, mutta mitä?
Ehkä vanhemmat voisivat jotain tietää?
Vanhempien osuus on aika merkittävä kuitenkin lapsen kasvatustyössä halusimme sitä tai emme.
kuin ennen! Kyllä vaan PE:n vanhemmat ja etenkin äiti sai täällä paskaa niskaansa. Ei se tietenkään vanhempien syy ole mutta silti, mua ainakin kiinnostaa millainen perhetausta on massamurhaajalla.
mihinkään rikokseen joten julkista lynkkausta ei tässä vaiheessa ole syytä suorittaa.
Ehkä vanhemmat voisivat jotain tietää?
.
Ei kuulosta siltä, että kovin lämpimästi olisivat välittäneet.
että ne vanhemmatkin ovat menettäneet oman lapsensa. Lisätuskaa tuo varmasti lapsen tekemä hirmuteko.
kaitsemaan pilttejänne ja lopettakaa netissä lorvailu.
Ei nyt ihan suoraan aiheeseen vaan enemmänkin tapaan puhua siitä.
Miksi puhutta "kouluiskuista" tai "massamurhaajasta", kun sillä pönkitetään vallan tunnetta murhaajalle. Jos puhutaan laajennetusta itsemurhasta (tarkoituksena oli tappaa itsensä ja viedä mahdollisimman monta mukanaan), niin silloin ei anneta tekijälle "valtaa", vaan samalla nähdään, että myös ampuja on uhri. Hän on elämässään epäonnistunut ja ei osaa ratkoa tietään omasta ahtaasta mielestään ulos.
niin vanhemmat voivat olla täysin neuvottomia - semminkin, kun mielenterveyspalvelut tuollaisissa pienissä kunnissa (ja isoissa kaupungeissakin) ovat todella retuperällä.
Sukulaisen pojalle kävi melkein noin - oli jo hankkimassa asetta jne. Mitä vanhempi voi tehdä, jos on 18-vuotias... Suomessa ei ole pakkohoitolakia ja tämäkin tyyppi osasi poliisitkin hämätä!