Miten tukea ahdistunutta ja masentunutta kumppania?

Ja siis nuo ongelmat näkyy meidän arjessa siten ettei kumppani jaksa huolehtia oikein normaaleista arjen asioista, esim. siivous, ruuanlaitto, kaupassakäynti. On vetäytyvä, viettää paljon aikaa esim. puhelinta selaten. On välillä selvästi itkuinen, vaikka sitä pidätteleekin. Puhuu asioita kuten että ei ymmärrä miksi olen hänen kanssaan ja voisin saada jonkun paremmankin. Vitsailee kuolemasta (en usko että hän oikeasti harkitsee itsemurhaa, mutta puhuu siitä kyllä vitsaillen). Kaikki on kuitenkin aaltoilevaa, välillä on parempia päiviä ja sitten taas huonompia. 

Vaikea kysymys. sinäkö kumppanina saat heidät masentumaan ?

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kysymys. sinäkö kumppanina saat heidät masentumaan ?

Oletpas ilkeä. 

Miksi keräät masentuneita kumppaneita? Nyt oma pää kuntoon ensin ennen parisuhteita. Sinä et paranna masentunutta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kysymys. sinäkö kumppanina saat heidät masentumaan ?

Oletpas ilkeä. 

Jos jokainen kumppani kärsii masennuksesta epäilen. 

Lyö sitä niin se palautuu tehdasasetuksille!

Vierailija kirjoitti:

Miksi keräät masentuneita kumppaneita? Nyt oma pää kuntoon ensin ennen parisuhteita. Sinä et paranna masentunutta

En kerää. Enkä kysynyt miten parannan hänet, vaan miten tuen häntä. Kiitos ilkeästä kommentistasi ja parempaa mielentilaa myös sinne sinulle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kysymys. sinäkö kumppanina saat heidät masentumaan ?

Oletpas ilkeä. 

Jos jokainen kumppani kärsii masennuksesta epäilen. 

 

Tiedätkö kuinka yleinen sairaus masennus on Suomessa? Etenkin nuoremmassa sukupolvessa, ei tuo ole edes kovin epätodennäköistä, että esim. kaikki kolme kumppania jotka olet elämässäsi kohdannut, kärsivät jostain mielenterveysongelmasta jossain kohtaa elämässään. Koronan aikana ja sen jälkeen nämä on vielä räjähdysmäisesti kasvaneet. Esim. sodan uhka masentaa ja ahdistaa tällä hetkellä monia miehiä. 

Rikas kumppani poistaa masennuksen

Köyhän kanssa vituttaa

Olen itse kärsinyt ahditus- ja masennusoireilusta jaksoittain hyvinkin pahasti. En oikein osaa sanoa, mitä olisin toivonut kumppaniltani, koska tuntuu, että olen silloin vain taakka. Ajattelin kuitenkin, että se on itseni, ja vain itseni, vastuulla hoitaa itseni kuntoon, ts hakea lääkitys ja terapiaa. 

Mun raaka mielipide on, että jos sun kumppani ei halua hakea apua, mihin tietenkin kannustat ja tuet, niin voit vain miettiä, kauanko jaksat olla sellaisessa suhteessa. Koska apua on saatavilla ja yleensä lääkkeet toimii hyvin, kunhan löydetään se itselle sopivin, mihin voi mennä aikaa kuukausia. 

Vierailija kirjoitti:

Rikas kumppani poistaa masennuksen

Köyhän kanssa vituttaa

..ja kun vituttaa,menee helposti ryypiskelyksi,ja vituttaa vielä enemmän..

Keksikää jotain mukavaa yhteistä tekemistä. Joku säännöllinen harrastus esimerkiksi.

Voi myös kuunnella ja olla tukena jos jotain on tapahtunut, mutta tunnistaa myös omat rajat. Kenenkään terapeutti tai olkapää loputtomiin ei tarvitse olla eikä se ole tarkoituksen mukaista. Aikuisen pitää ottaa myös itse vastuuta tilanteesta ja olla halukas hakemaan apua. 

Vierailija kirjoitti:

Olen itse kärsinyt ahditus- ja masennusoireilusta jaksoittain hyvinkin pahasti. En oikein osaa sanoa, mitä olisin toivonut kumppaniltani, koska tuntuu, että olen silloin vain taakka. Ajattelin kuitenkin, että se on itseni, ja vain itseni, vastuulla hoitaa itseni kuntoon, ts hakea lääkitys ja terapiaa. 

Mun raaka mielipide on, että jos sun kumppani ei halua hakea apua, mihin tietenkin kannustat ja tuet, niin voit vain miettiä, kauanko jaksat olla sellaisessa suhteessa. Koska apua on saatavilla ja yleensä lääkkeet toimii hyvin, kunhan löydetään se itselle sopivin, mihin voi mennä aikaa kuukausia. 

Kiitos näkökulmasta. Kyllä minä ihan samoin ajattelen. Meidän suhde ei ole minulle tällä hetkellä mikään taakka, mutta kokemusta on siitäkin aiemmista suhteista, sitten jos/kun masennus menee pahaksi eikä toinen hae apua. Selvästi kumppanini itse kokee jo olevansa taakka välillä. Uskon että hän haluaisi apua, mutta ei ole vielä löytänyt rohkeutta sitä hakea ja varmaan myös miettii sitä ns. leimaa, mikä siitä tulee. 

 

Jatkan tukemista, itse hän lopulta päätöksen tekee. Meillä on omat kodit, joten myös minulla on paljon mahdollisuuksia siihen että saan tilanteeseen tarvittaessa etäisyyttä ja ladattua omia akkuja. Tämä on ollut suhteessa hyväksi, vrt vanhat suhteet. 

Olemme olleet yhdessä neljännesvuosisadan. Olen koko elämäni ollut iloinen ekstrovertti, kunnes vuosi sitten sairastuin lääkärin diagnoosin mukaan akuuttiin ahdistushäiriöön ja keskivaikeaan masennukseen.

Vaimo huomasi asian ja ehdotti lääkäriin menoa. Sain diagnoosin, terapiakäynnin ja lääkkeitä, jotka eivät oikein tunnu toimivan. Hän on itse kärsinyt masennuksesta nuorena, joten ymmärtää tilanteen hyvin.

Lähinnä hän suhtautuu minuun kuin ennenkin. Yrittää urheasti hymyillä, ottaa kädestä kiinni ja on myötätuntoinen. En minä enempää toivokaan. Siitä mielialani aina hetkellisesti paranee.

Kuulostaa siltä että sinun kanaemomainen huolikiusaamisesi on se ongelma joka ajaa miehet tuollaiseen alennustilaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kysymys. sinäkö kumppanina saat heidät masentumaan ?

Oletpas ilkeä. 

Jos jokainen kumppani kärsii masennuksesta epäilen. 

 

Tiedätkö kuinka yleinen sairaus masennus on Suomessa? Etenkin nuoremmassa sukupolvessa, ei tuo ole edes kovin epätodennäköistä, että esim. kaikki kolme kumppania jotka olet elämässäsi kohdannut, kärsivät jostain mielenterveysongelmasta jossain kohtaa elämässään. Koronan aikana ja sen jälkeen nämä on vielä räjähdysmäisesti kasvaneet. Esim. sodan uhka masentaa ja ahdistaa tällä hetkellä monia miehiä. 

Sehän on ihan sitten vaan että pitää erota reservistä ja mennä sivariin jos ei halua sotaan.

Vierailija kirjoitti:

Ja siis nuo ongelmat näkyy meidän arjessa siten ettei kumppani jaksa huolehtia oikein normaaleista arjen asioista, esim. siivous, ruuanlaitto, kaupassakäynti. On vetäytyvä, viettää paljon aikaa esim. puhelinta selaten. On välillä selvästi itkuinen, vaikka sitä pidätteleekin. Puhuu asioita kuten että ei ymmärrä miksi olen hänen kanssaan ja voisin saada jonkun paremmankin. Vitsailee kuolemasta (en usko että hän oikeasti harkitsee itsemurhaa, mutta puhuu siitä kyllä vitsaillen). Kaikki on kuitenkin aaltoilevaa, välillä on parempia päiviä ja sitten taas huonompia. 

Kuulostaa mielestäni ihan normaalilta perus tyypiltä poislukien kuolemasta vitsailu. Ota ihan rennosti ellet ole valmis keskustelemaan ahdistuksen juurisyistä hänen kanssaan.