88-vuotias hoitamaan 4- ja 6-vuotiaita lapsia?
Mummoni olisi halukas hoitamaan lapsiani kun lähden viikonloppumatkalle ulkomaille. On 88-vuotias mutta ikäisekseen todella hyvässä kunnossa, ei ongelmia muistin, liikkumisen tms. kanssa. Asuu yksin ja pärjää oikein hyvin, käy mm. lähes joka päivä pitkillä kävelyillä. Mummo on aiemmin hoitanut lapsia päivisin ja pärjännyt oikein hyvin. Mietin että tekisin ruoat valmiiksi niin ei tarvitsisi kuin pakastimesta ottaa ja lämmittää. Miltä tämä kuulostaa?
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Mä en jätä edes 10 vuotiaita kaksosiani muutaman tunnin ajaksikaan 86 vuotiaan isoisomummun haltuun. Muori on jo kasvatustyönsä tehnyt ja lapsetkin tarvii nuorekkaamman hoitajan.
Joten 20v siskoni yleensä valjastetaan hommiin ja isoisomummo hengailee mukana. Hän lukee ja kertoo hyviä tarinoita. Hän siis asuu meillä myös, että kuuluu kalustukseen.
Hienoa, että on monen sukupolven perheitä vielä! Ja hauskasti sanottu että isoisomummo "kuuluu kalustukseen", olette ilmeisesti hyvin sopeutuneet mummonne läsnäoloon perheessä. :) t. yksi mummo
Vierailija kirjoitti:
Missä sin faija on? Eikö hän vois hoitaa?
Aloittajan vanhemmat ilmeisesti geriatrisella osastolla. Isomummu jaksaa vaan rellestää iästään huolimatta
Kyllä se ajatus hauraasta vanhuksesta vahtimassa muksuja on hieman liian villi. Vaikka olisi pirteä ja jaksaisi niin kyllä mielessä olisi koko ajan ajatus että jos se kupsahtaa kesken kaiken. Todennäköisyys on kuitenkin aika korkea nukahtamiselle ikiuneen. Toki jokainen voi kuolla koska vaan, nuoremmatkin.
En jättäisi, ellei joku toinen valvo, miten pärjäävät.
Mut jätettiin pienenä 90-vuotiaan ukin haltuun yhen päivän ja yön ajaksi. Oli todella pelottavaa kun ukki kuorsas toisessa huoneessa ja tömisteli vessaan keskellä yötä. Aamulla alkoi kolina jo aamuyöllä. Kävin vessassa seitsemän aikaan herättyäni ja ukki istui ilkosillaan pytyllä unessa. Traumat jäi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika tarkkaan olen harkinnut jo pikjukoululaisten 70-vuotiaille isovanhemmille hoitoon jättämistä, kun huomaa että väsyvät jo tunnin hoitamisen jälkeen. Viimeksi pidemmän hoitopäivän jälkeen mummo kehui että hyvin meni, ja lapset sanoi että mummo nukkui 1 1/2 h päikkärit.
Mummot ja papat nukkuu päikkäreitä. Onko siinä jotain huonoa. Mun mutsi nukkui jo 4-kymppisenä päikkäreitä.
Olen Neljäkymppinen Mummo ja en nuku koskaan päikkäreitä.
Mä taas jo neljänkympin ylittänyt lapseton, ja koko ikäni olen tykännyt nukkua päikkäreitä. Kohta taiden mennäkin unille.

Suosittelen käymään verikokeissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisit jättää 20-vuotiaan heitukan hoiviin kuitenkin?
Talossa 20 Teinin seksihuumebileet...
Sekin vielä... Mitä muuta paskaa keksit..mummolla huumeita Essin taskussa ja dildo piirakassa 🤭
Nyt kahvi läikähti 🤭😄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika tarkkaan olen harkinnut jo pikjukoululaisten 70-vuotiaille isovanhemmille hoitoon jättämistä, kun huomaa että väsyvät jo tunnin hoitamisen jälkeen. Viimeksi pidemmän hoitopäivän jälkeen mummo kehui että hyvin meni, ja lapset sanoi että mummo nukkui 1 1/2 h päikkärit.
Mummot ja papat nukkuu päikkäreitä. Onko siinä jotain huonoa. Mun mutsi nukkui jo 4-kymppisenä päikkäreitä.
Olen Neljäkymppinen Mummo ja en nuku koskaan päikkäreitä.
Mä taas jo neljänkympin ylittänyt lapseton, ja koko ikäni olen tykännyt nukkua päikkäreitä. Kohta taiden mennäkin unille.
Olen 75 vuotias mummo ja en koskaan nuku päikkäreitä.
Yö on nukkumista varten
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se ajatus hauraasta vanhuksesta vahtimassa muksuja on hieman liian villi. Vaikka olisi pirteä ja jaksaisi niin kyllä mielessä olisi koko ajan ajatus että jos se kupsahtaa kesken kaiken. Todennäköisyys on kuitenkin aika korkea nukahtamiselle ikiuneen. Toki jokainen voi kuolla koska vaan, nuoremmatkin.
Ei me kaikki hauraita olla. En nyt ihan yhtä vanha ole kuin aloittajan lanseeraama mummi, mutta 85 vuotta kuitenkin.
75 kiloa painan ja olen hyväkuntoinen. Hoidan viikoittain lastenlasteni lapsia.
Vaikka olenkin sitä mieltä, vanhukset ovat yhteiskuntamme suurin ongelma ja heille pitäisi antaa maksutta vain kivunlievitystä, ihmettelen tälläistä käsitystä, ettei hyväkuntoinen 88-vuotias olisi kykenevä hoitaa lapsia. Luuletteko hyväkuntoisen vanhuksen kuolla kupsahtamisen olevan kovinkin yleistä?
Mä olin 13 vuotiaana ihan palkkatöissä hoitamassa lapsia, kun vanhemmat oli töissä. Toki aika on ajanut ohi moisen tavan.