Ovatko jotkut oikeasti saaneet korjattua seksihalujen eriparisuuden?
Palstalla on aika paljon näkynyt katkeraa vuodatusta tästä aiheesta, mutta vähemmän kokemuksia siitä, miten asia olisi oikeasti saatu korjattua...
Eli useampi vuosi parisuhdetta takana, lapset, koira ja omakotitalo. Periaatteessa kaikki on kunnossa: rakkautta, kunnioitusta ja yhteistä tekemistä on. Molemmilla on omaa aikaa, kropasta pidetään huoltai, kotityöt menevät tasan ja molemmat saavat seksissäkin orgasmit. Ei sivusuhteita, pornoriippuvuutta, hormonaalisia ehkäisyjä tai muutakaan, mitä varmasti kommenteissa tullaan neuvomaan.
Pari vuoden aktiivisen jakson jälkeen puolisollani ovat haluat tasaisesti laskeneet. Nyt rakastelua noin kerran kuukaudessa olisi hänelle hyvä tahti, kun itse edelleen haluaisin sen muutaman kerran viikossa. Asiasta on puhuttu, riidelty, neuvoteltu ja ties mitä, mutta ehkä viikon-parin jälkeen asiat aina palautuvat siihen, että eriparisten seksihalujen kärsivä osapuoli olen minä. Puolisoni kyllä nauttii seksistämme, mutta hän vain yksinkertaisesti haluaa sitä todella paljon minua harvemmin. Vaikka kuinka yrittäisi, ei hän vain voi sisäistää sitä, että aivan oikeasti haluan elämääni useammin erotiikkaa ja joko unohtaa tai pohjimmiltaan ei välitä asiasta. Tuntuu kamalalta ajatella, että kolmekymppisenä koen jo elämäni parhaan ajan olevan takana.
Onko kukaan pari saanut asiaa oikeasti jotenkin korjattua? Kuulisin mielelläni asiallisia mielipiteitä, eikä mitään "jäte se sika" -osastoa.
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Ei varmasti löisi mutta en halua "lyödä" miestäkään (henkisesti) valittamalla näin henkilökohtaisista asioista, voi mennä pahasti vääräänkin suuntaan nämä keskustelut. Jotkut asiat myös aika korjaa ja halut voi kasvaa tms. Vertaistukea itsekin täällä hakemassa.
Olet pelkuri ja hyväksikäyttäjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävimme avoimen keskustelun mieheni kanssa hyvässä hegessä tarpeista ja haluista. Sovimme että, hankimme joitain leluja ja minulle hepeneitä ja kas kummaa seksiä alkoi olla enemmän. Kiihotun itsekkin kun puen korsetin ja vedän verkkosukat jalkaan saappaiden tai avokkaiden kanssa. Mieheni on myös kiimainen kun näkee minut asuissa. Anaaliseksikin on opeteltu ja toistemme kahliseminen sänkyyn ja kiusoittelu. Puhukaa ihmiset toisillenne ja touhutkaa, kukaan muu ei voi auttaa, vain avoimmuus ja puhuminen.
Tällaiset keskustelut tulee käydä jo suhdetta aloittaessa. Jos mieheni nyt kahdenkymmenen vuoden jälkeen sanoisi minulle että hänen kiihottumisensa vaatii korsetteja ja saappaita niin se olisi sayonara.
Kannatan ehdottomasti puhumista ja eritoten jos on jokin fetissi joka sytyttää. Mutta sen keskustelun paikka on HETI kun suhdetta alkaa viritellä.
Ihmisen, miehenkin, seksuaalisuus voi muuttua ja kehittyä. Nuoruuden hormonihuuruissa ei paljon kiihoketta tarvita, Anttilan katalogin beiget ja siveät liivimainokset riitti . Kahdenkymmenen vuoden kuluttua tilanne voi olla toinen. Itse olen suorastaan "lietsonut" fetissejä itseeni, no melko huonolla menestyksellä, mutta kyllä vaimon tietty pukeutuminen nyt puhuttelee enemmän kuin nuorena. Silloinhan vaatteet olivat lähinnä tiellä.
^ Tuohan on hyvin mahdollisesti yksi syy siihen että vaimoa ei enää seksi kiinnosta. Jos mieheni seksuaalisuus olisi nyt muuttunut siihen suuntaan että minun pitäisi pukeutua johonkin sellaisiin asuihin jotka itse kokisin nöyryyttävinä ja ahdistavina, kyllä se seksikin loppuisi.
Mutta keskustelu toki kannattaa. Kyllä haluaisin tietää jos tilanne on tämä. Itse en pystyisi muuttumaan samaan suuntaan mutta ainakin tietäisin että suhde on tullut tiensä päähän muista syistä eikä vain siksi että minä vanhenin.

Voisitko tarkentaa millaisia asuja kokisit nöyryyttävinä ja ahdistavina, sekä sen millaiset asut kokisit olevan ok tai jopa itseäsi kiihottavina mikäli miehesi toivoisi sellaisia päällesi. Eli missä menisi noin jyrkkä raja pelkkien asujen suhteen, että sellaisen vuoksi olisi lopulta erottava. Kuulostaa aika tiukalle politiikalle ja myös tavallaan miehen toiveita dissaavalle, mutta tietenkin tämä riippuu paljolti siitä millaisissa asuissa tuo raja kulkee ja miksi. Hassua että jollekin voi jo pelkkä asu olla noin voimakas elementti, ellei aiheeseen liity vaatimusta muuttaa myös seksiin liittyvää tapaasi olla seksuaalinen itsensä. En pyri kyseenalaistamaan tai vaikuttamaan ajatustapaasi mutta olisi hyödyllistä ymmärtää miksi joku kokee pelkän jonkinlaiseen asuun pukeutumisen nöyryyttävänä ja ahdistavana, koska tällainen tieto voisi ehkä avata aiheeseen liittyviä omakohtaisia parisuhdesolmuja jollekin jolla vastaavia eriparisuuteen liittyviä pulmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävimme avoimen keskustelun mieheni kanssa hyvässä hegessä tarpeista ja haluista. Sovimme että, hankimme joitain leluja ja minulle hepeneitä ja kas kummaa seksiä alkoi olla enemmän. Kiihotun itsekkin kun puen korsetin ja vedän verkkosukat jalkaan saappaiden tai avokkaiden kanssa. Mieheni on myös kiimainen kun näkee minut asuissa. Anaaliseksikin on opeteltu ja toistemme kahliseminen sänkyyn ja kiusoittelu. Puhukaa ihmiset toisillenne ja touhutkaa, kukaan muu ei voi auttaa, vain avoimmuus ja puhuminen.
Tällaiset keskustelut tulee käydä jo suhdetta aloittaessa. Jos mieheni nyt kahdenkymmenen vuoden jälkeen sanoisi minulle että hänen kiihottumisensa vaatii korsetteja ja saappaita niin se olisi sayonara.
Kannatan ehdottomasti puhumista ja eritoten jos on jokin fetissi joka sytyttää. Mutta sen keskustelun paikka on HETI kun suhdetta alkaa viritellä.
Aivan kuin ihmiset pari-kolmekymppisenä tietäisivät millaista seksuaalisuutta haluavat vaikka neli-viisikymppisenä. Kun seksielämä nuorena alkaa, on iso juttu jo päästä peittoa heiluttamaan mahdollisen tulevan puolisonsa kanssa, ei siinä tiedä vielä tulevia fetissejään.
Vierailija kirjoitti:
Tämä asia on vaikea korjata, koska naiset eivät tuppaa olemaan rehellisiä ja sanomaan suoraan mistä kenkä puristaa.
Jos sanottaisiin suoraan että oma mies ei enää kiinnosta niin erohan siitä tulisi mikä ratkaisisi tilanteen.
Tässä kuvailet kyllä ihan vaan täydellistä keskustelu- ja kuuntelutaidon puutetta.

Näinpä. Miesten pitäisi osata lukea ajatuksia.
Kyllä naistaan voi opetella lukemaan reaktioidensa perusteella, suu on tehty puhumista varten, korvat kuulemista ja aivot keskustelunkin mahdollistamiseksi. Suuri osa miehistä ei osaa lukea naisiaan ja keskustelutaidotkin on mitä sattuu.

Naista oppii lukemaan reaktioiden perusteella. Tyydyttäminen ja naisen saaminen orgasmeihin vaatii jatkuvaa opiskelua ja myös uusien juttujen kokeiluja jotta oppii mitkä jutut herättää kiimaa ja kiihoittaa. Ne vielä vaihtelevat jatkuvasti naisen mielialojen mukaan samallakin naisella. Siten sanat rutiinit ei pitkälle kanna. Mutta naisen ja naisen pillun soittamisen oppii ja naista oppii lukemaan kun keskittyy 100% aistimaan naisen reaktioita ja tunteiden muutoksia. Sitä psitsi pillu kertoo ja ilmaisee kyllä miten naisen kiima kehittyy, nouseeko vai laskeeko. Jos laskee kannattaa palata keinoihin mitä tietää toimivan ja kokeilee jotain toista, mielummin jotain uutta tapaa. Niillä poistaa rutiinit ja pitää naisen mielenkiinnon yllä. Samoin kokeilla naisen rajoja ja olla vähän vilperi, niin sillä lisää vähän naisen jännitystä ja pitää herkemmässä. Tämä siis lähinnä esileikeissä, pillua nuollessa ja sormettaessa, mutta pätee myös yhdynnässä yhtä hyvin. Yhdymässä kannattaa myös mennä naisen mukaan ja käyttää niitä asentoja jotka nostavat kiimaa ja pitävät sen noususuunnassa. Heti jos laskee kannattaa kokeilla toista sentoa millä saisi uudelleen nousuun. Naisen orgasmi edelle siksi, ettei miehelle sen parempaa nautintoa olekaan kuin kullia orgasmissa puristava pillu. Tulee samalla win win tilanne. Sitä paitsi nainenkin on sen jälkeen yhtä hymyä. Näin olen meillä tehnyt alusta alkaen.
Jatkan vielä.
Me mentiin nuorena kimppaan ja kohta tulee 50v täyteen. Seksistä, toiveista ja haluista on keskusteltu avoimesti alusta lähtien. Vaimo ei ole juurikaan esittänyt muita toiveita kuin että vie sinä orgasmeihin minä vikisen. Tämä vsrmaan siksi, että onnistuin jo ekalla kerralla, kun olin tehnyt vartavasten pitkät esileikit. Siitä lähtien panostin niihin juttuihin, jolla sain hänet kiimasta sekaisin ja niihin yhdyntäasentoihin, jotka sitä jatkoivat ja tuottivat orgasmeja. Yhdyntäasennoista vaimo onneksi kertoi aina milloin tuntui huonolta ja mistä nautti. Minulle kaikki asennot olleet aina hyviä, joten antanut hänen valita mielialansa ja tunteiden mukaan. Antanut hänen aina valita millä tavalla on saanut orgasminsa, sen yhden, mitä seksikerralla on saanut. Sillä päästy siihen että on saanut käytännössä aina. Tämä taas taannut seksin haluamisen jatkossakin.
Sen lisäksi keskusteyhteys seksistäkin ollut jatkuvaa, jatkuvasti kysellyt vuosien mittaan halyaisiko jotain muuta ja jatkuvasti hakenut uusia juttuja ja kokeillut rajoja, mm pyllyseksi, josko kumminkin toivoisi, vaikkei muka halua jne. Miehen pitää olla vähän naistaan ja naisrn toiveita edellä. Koskaan en ole myöskään seksistä kieltäytynyt vaimon halutessa.
Meidän seksi ja halut ollut alusta lähtien kutakuinkin samoja. Kaikkea tuli jo seurusteluaikana kokeiltua.
Vaikeeta se on tuo seksi, sekun ei luonnistu niin ei luonnistu. Ei ole seksi minua varten vaikka sitä haluankin, sitten kun sitä saa niin se on minunpuolelta täyttä paskaa
M40
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä asia on vaikea korjata, koska naiset eivät tuppaa olemaan rehellisiä ja sanomaan suoraan mistä kenkä puristaa.
Jos sanottaisiin suoraan että oma mies ei enää kiinnosta niin erohan siitä tulisi mikä ratkaisisi tilanteen.
Tässä kuvailet kyllä ihan vaan täydellistä keskustelu- ja kuuntelutaidon puutetta.
Kenen osalta?
Mitäköhän yrität nyt sanoa?
Uskon tietäväni miten tuo eriparisuus alun jälkeen ainakin useilla, syntyy. Aluksi ollaan hyvin rakastuneita, ja näinollen nainen haluaa seksiä, oli se sitten millaista vaan; on onnellinen kun saa olla rakkaansa kanssa, ja ei tahdo loukata.
Tätä auvoa kun kestää aikansa, alkaa naisen mielessä olla halua saada itsekkin jotain, on saattanut vaikkapa teeskennellä orgasmia...jolloin on vaikea enää päästä tilanteesta ulos; ei huvita myöntää sitä ja pahoitta toisen mieltä. Eikö olekkin kurjaa naisen kannalta.
Sitten mies vaan haluaa ja haluaa ja ihmettelee miksei nainen halua, ja yhä vähemmään (ehkä) tekee naiselleen muuta kuin panee...
Sitten onkin jo vaikeuksia.
Seksistä puhuttaessa, yleensä puhutaankin asennoista, jotka tietty tarkoittavatkin sitä panoa, joka on se mistä miehet tykkäävät ja siinä saavat.
Ei hyvin paljon puhuta mistään naisen toiveista tai haluista yleensäkkään, vaikka tiedetään, etti monikaan nainen saa siinä panossa parasta kliimaksiaan.
Avatkaa siis naiset suunne ja opettakaa miehiänne. Ja jos ei oppi mene perille, niin oppiihan ne kun ette ollenkaan suostu. Pahin on,jos vain aina vaan suostutte, jotta mies pysyis tyytyväisenä..Pian loppuu sitten myös rakkauskin, se on selvä.
Useimmiten miehet eivät tätä tajua lainkaan, hups mitä tapahtui alkuunsa kiihkeällä nuorikolle!
Ei se muutu paremmaks mutta kun on ilman niin halut kyllä vähenee ja tilanne tasoittuu. Itsellä ei seksiä enää kun kerran 2-3kuukaudessa
Vierailija kirjoitti:
Uskon tietäväni miten tuo eriparisuus alun jälkeen ainakin useilla, syntyy. Aluksi ollaan hyvin rakastuneita, ja näinollen nainen haluaa seksiä, oli se sitten millaista vaan; on onnellinen kun saa olla rakkaansa kanssa, ja ei tahdo loukata.
Tätä auvoa kun kestää aikansa, alkaa naisen mielessä olla halua saada itsekkin jotain, on saattanut vaikkapa teeskennellä orgasmia...jolloin on vaikea enää päästä tilanteesta ulos; ei huvita myöntää sitä ja pahoitta toisen mieltä. Eikö olekkin kurjaa naisen kannalta.
Sitten mies vaan haluaa ja haluaa ja ihmettelee miksei nainen halua, ja yhä vähemmään (ehkä) tekee naiselleen muuta kuin panee...
Sitten onkin jo vaikeuksia.
Seksistä puhuttaessa, yleensä puhutaankin asennoista, jotka tietty tarkoittavatkin sitä panoa, joka on se mistä miehet tykkäävät ja siinä saavat.
Ei hyvin paljon puhuta mistään naisen toiveista tai haluista yleensäkkään, vaikka tiedet
En tässä yrittänytkään sanoa ratkaisua, mutta jos tuon lukee, siitä voi löytää myös ulospääsynkin.
Meillä ei oikeastaa ole ollut eriparisuutta, koska alunpitäen kerroin mitä haluan ja mistä tykkään. Sitten ovat molemmat olleet määrään ja laatuun tyytyväisiä. Suosittelen alunaamenen puhetta haluista ja toiveista!
Eikö kenelläkään ole mitään mielipidettä tuosta asiasta, mistä se voi johtua? Eikö ole mahdollsta että naisen halujen loppuminen johtuisi em asioista.
Edellisessä liitossa oli tilanne, että halut ja tarpeet kohtasivat jotenkin aivan järjettömän hyvin. Sitten mies alkoi kohtelemaan mua huonosti, oli siis aivan ala-arvoista käytöstä riitojen yhteydessä. Kun itsellä kesti sitten aikansa, että niiden jälkeen taas kykenin seksiin, oltiinkin kierteessä, että seksiä ei ole riittävästi miehen mielestä. No, ei ollut minunkaan mielestäni, mutta minkäs teit kun miehen ääliömäinen käytös vei halut.
Mies oli taivaallisen hyvä rakastaja, mutta munasi homman ihan itse. Mä olen edelleenkin hyvin halukas nainen, mutta siitä hän ei enää pääse nauttimaan, vaan nykyiseni, joka ymmärtää aikuisen miehen tavoin että seksi vaatii kunnioitetuksi tulemisen. Eksä ei tajunnut, vaikka miten koitin rautalangasta vääntää, että jos olet juuri haukkunut naisen haluttomaksi sen takia, että nainen ei halua koska olet vittuillut hänelle, on turha toivoa seksiä.
Vieläkin puistattaa tuo miesvauva.
Oikeasti korjata! Sairasta otsikointia. Ihmisen himoa ei voi korjata, se riippuu sukupuolesta ja on ikäriippuvainen.