Ovatko jotkut oikeasti saaneet korjattua seksihalujen eriparisuuden?
Palstalla on aika paljon näkynyt katkeraa vuodatusta tästä aiheesta, mutta vähemmän kokemuksia siitä, miten asia olisi oikeasti saatu korjattua...
Eli useampi vuosi parisuhdetta takana, lapset, koira ja omakotitalo. Periaatteessa kaikki on kunnossa: rakkautta, kunnioitusta ja yhteistä tekemistä on. Molemmilla on omaa aikaa, kropasta pidetään huoltai, kotityöt menevät tasan ja molemmat saavat seksissäkin orgasmit. Ei sivusuhteita, pornoriippuvuutta, hormonaalisia ehkäisyjä tai muutakaan, mitä varmasti kommenteissa tullaan neuvomaan.
Pari vuoden aktiivisen jakson jälkeen puolisollani ovat haluat tasaisesti laskeneet. Nyt rakastelua noin kerran kuukaudessa olisi hänelle hyvä tahti, kun itse edelleen haluaisin sen muutaman kerran viikossa. Asiasta on puhuttu, riidelty, neuvoteltu ja ties mitä, mutta ehkä viikon-parin jälkeen asiat aina palautuvat siihen, että eriparisten seksihalujen kärsivä osapuoli olen minä. Puolisoni kyllä nauttii seksistämme, mutta hän vain yksinkertaisesti haluaa sitä todella paljon minua harvemmin. Vaikka kuinka yrittäisi, ei hän vain voi sisäistää sitä, että aivan oikeasti haluan elämääni useammin erotiikkaa ja joko unohtaa tai pohjimmiltaan ei välitä asiasta. Tuntuu kamalalta ajatella, että kolmekymppisenä koen jo elämäni parhaan ajan olevan takana.
Onko kukaan pari saanut asiaa oikeasti jotenkin korjattua? Kuulisin mielelläni asiallisia mielipiteitä, eikä mitään "jäte se sika" -osastoa.
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Samanmääräiset seksitarpeet ovat harvinaisia, samanaikaiset aniharvinaisia. Seksitarpeita EI VOI saada yhtäläisiksi, vaikka mitä tekisi, jos seksi ymmärretään yhdynnäksi.
Jos myös käsiseksi eli toisen sukupuolielimien hyväily, ja sen yhteydessä toisen haaveiluttaminen eri kumppanista ymmärretään seksiksi, avautuvat laajemmat mahdollisuudet. Se on kuitenkin mahdollista VAIN, jos kumpaakaan ei vaivaa mustasukkaisuus. Sekä naisten että miesten YLEISIN fantasia on seksi muun kumppanin kanssa.
Syy tarpeeseen haveilla myös toisista on tietysti moniavioisuudessa. Se on evoluutiossa syntynyt siksi, että se on tehokkain keino saada geeninsä populaatioon. Mutta myös mustasukkaisuus on evoluution luomus, koska se rajoittaa KUMPPANIN moniavioisuutta. Saa vielä suuremman evolutiivisen edun, kun saa enemmän kumppaninsa resursseja käytettäväkseen.
Äärimmäisen harvoin kaksi mustasukkaisuudesta vapaata osuu yhteen. Muut eivät voi edes haa
evoluutio sitä ja tätä. ja luolamies.
Vierailija kirjoitti:
Se on hassu juttu kun ratkaisun pitäisi aina olla se että se haluttomampi alkaa haluta enemmän. Koskaan ei tarjota vastaukseksi sitä että se halukkaampi voisi yrittää haluta vähemmän.
Itse olin vuosia halukkaampi. Ei tullut mieleenkään lähteä hakemaan seksiä muualta. Se ei ole minusta eriparisuuskysymys, kyse on arvoista ja moraalista.
Kyllä ne omatkin halut hiipui lopulta.
Nyt ollaan ihan tyytyväisesti vähäseksisessä liitossa.
Ja PS. Älä viitsi tehdä oletuksia sukupuolista. Väärin menee kuitenkin.
Ennemmin keskittyisin siihen miten tilanteeseen on päädytty. Jos ennen halut olivat yhtenäiset ja parisuhde syntyi, niin mikä on se syy, että toinen on muuttunut haluttomaksi. Onko haluton alunperinkin jo kusettanut puolisoaan, vai missä syy. Ei haluton voi edellyttää, että entiselllään haluavan pitää lopettaa haluaminen. Kun ja jos haluton osapuoli ei haluistaan luovu, jää jäljellle ero tai vieraissa käynti. Kumpikaan ei ole haluttoman määräysvalllassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hassu juttu kun ratkaisun pitäisi aina olla se että se haluttomampi alkaa haluta enemmän. Koskaan ei tarjota vastaukseksi sitä että se halukkaampi voisi yrittää haluta vähemmän.
Itse olin vuosia halukkaampi. Ei tullut mieleenkään lähteä hakemaan seksiä muualta. Se ei ole minusta eriparisuuskysymys, kyse on arvoista ja moraalista.
Kyllä ne omatkin halut hiipui lopulta.
Nyt ollaan ihan tyytyväisesti vähäseksisessä liitossa.
Ja PS. Älä viitsi tehdä oletuksia sukupuolista. Väärin menee kuitenkin.
Ennemmin keskittyisin siihen miten tilanteeseen on päädytty. Jos ennen halut olivat yhtenäiset ja parisuhde syntyi, niin mikä on se syy, että toinen on muuttunut haluttomaksi. Onko haluton alunperinkin jo kusettanut puolisoaan, vai missä syy. Ei haluton voi edellyttää, että entiselllään haluavan pitää lopett
Tilanteet muuttuu, halut muuttuu. Ei se ole kusettamista, se on elämää. Ihmettelen jos aikuinen ihminen ei sellaista tajua. Tänään sinä voit olla se enemmän haluava, joku päivä sinä voit olla se haluttomampi. Ehkä jokaiselle tekisi hyvää yrittää asettua sen toisen saappaisiin. Kuinka sinä haluaisit tulla kohdatuksi ja kohdelluksi jos olisit se toinen.
Enemmän haluava on tietenkin täysin vapaa lähtemään jos vallitseva tilanne ei häntä miellytä. Tai toki voi yrittää sopia suhteen avaamisesta puolison kanssa. Pettäminen taas ei ole ok. Tätä mieltä olen hyvin vahvasti.
Itsekin olisin tietysti ollut täysin vapaa lähtemään, mutta en halunnut. Suhteen hyvät puolet painoivat vaakakupissa enemmän kuin puolison pienemmät halut.
T. Kommentoimasi
"evoluutio sitä ja tätä. ja luolamies."
Jos ei tunne evoluutiota eikä yleensäkään tieteellistä biologiaa, tällaistakin saattaa heitellä.
Evoluutioteoria, ei ole hypoteesi vaan tieteellinen teoria, josta vallitsee johtavien tutkijoiden kesken kaikkialla maailmassa täydellinen yhteinen näkemys eli konsensus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennemmin keskittyisin siihen miten tilanteeseen on päädytty. Jos ennen halut olivat yhtenäiset ja parisuhde syntyi, niin mikä on se syy, että toinen on muuttunut haluttomaksi. Onko haluton alunperinkin jo kusettanut puolisoaan, vai missä syy. Ei haluton voi edelly
Tilanteet muuttuu, halut muuttuu. Ei se ole kusettamista, se on elämää. Ihmettelen jos aikuinen ihminen ei sellaista tajua. Tänään sinä voit olla se enemmän haluava, joku päivä sinä voit olla se haluttomampi. Ehkä jokaiselle tekisi hyvää yrittää asettua sen toisen saappaisiin. Kuinka sinä haluaisit tulla kohdatuksi ja kohdelluksi jos olisit se toinen.
Enemmän haluava on tietenkin täysin vapaa lähtemään jos vallitseva tilanne ei häntä miellytä. Tai toki voi yrittää sopia suhteen avaamisesta puolison kanssa. Pettäminen taas ei ole ok. Tätä mieltä olen hyvin vahvasti.
Itsekin olisin tietysti ollut täysin vapaa lähtemään, mutta en halunnut. Suhteen hyvät puolet painoivat vaakakupissa enemmän kuin puolison pienemmät halut.
T. Kommentoimasi
Sille on aina joku syy kun halut alkaa muuttumaan ja vähenemään. Siinä vaiheessa pitäisi heti aloittaa keskustelu mikä nyt mättää ja mitä sille voi tehdä. Silloin toisen pitää olla aktiivisempi, tulla vastaan ja koittaa samaistua syihin. Aisia pitää ratkaista yhdessä toisiaan tukien.Halluttomuus on seuraus, jolle on joku tai joitain syitä. Jos jää vain odottamaan ihmetiä, niin eron mahdollisuus kasvaa huomattavasti tai tulee vääjäämättä, kun pari kasvaa erilleen. Kokemusta kertynyt kymmeniä vuosia oman puolison kanssa.
Hakkasin päätä seinään tuon asian kanssa kaksi vuotta kunnes päätin että nyt tulee muutos. Muutin yhteisestä asunnosta pois, rupesin pokaamaan naisia sieltä täältä ja nyt ongelmani on se etten mitenkään ehdi panemaan kaikkia naisia jotka haluaisivat harrastaa kanssani seksiä. Nämä uudet naiset himoitsevat minua, exäni ilmeisesti ei joten suosittelen unohtamaan tyypit jotka ei tajua seksin merkittävyyttä ihmisen hyvinvoinnissa.
Vierailija kirjoitti:
Se on hassu juttu kun ratkaisun pitäisi aina olla se että se haluttomampi alkaa haluta enemmän. Koskaan ei tarjota vastaukseksi sitä että se halukkaampi voisi yrittää haluta vähemmän.
Itse olin vuosia halukkaampi. Ei tullut mieleenkään lähteä hakemaan seksiä muualta. Se ei ole minusta eriparisuuskysymys, kyse on arvoista ja moraalista.
Kyllä ne omatkin halut hiipui lopulta.
Nyt ollaan ihan tyytyväisesti vähäseksisessä liitossa.
Ja PS. Älä viitsi tehdä oletuksia sukupuolista. Väärin menee kuitenkin.
Näkisin itse tuossa näkökulmassa kaksi ongelmaa.
Ensimmäinen on se, että se haluttomampi osapuoli on yleensä se, joka ei suostu joustamaan ja saa siten seksuaaliset tarpeensa täysin tyydytetyksi. Halukkaamman osapuolen näkökulmasta haluttomampi kumppani on kuin taivaassa.
Toinen näkökulma on se, että yleensä se haluttomampi osapuoli on aloittanut suhteen halukkaana, mutta jossain vaiheessa yksipuolisesti muuttanut suhteen tilaa. Jos parisuhteen alussa läheisyyttä arvostanut (nykyinen halukkaampi osapuoli) alkaisi vaikkapa viettämään kuusi yötä viikosta kavereiden kanssa bilettämässä eikä tulisi yöksi kotiin, niin olisiko silloin reilua että ratkaisu olisi bilettämisen vähentäminen?
Noin kymmenen vuotta sitten meillä ei ollut seksiä juuri lainkaan moneen vuoteen. Rouva ei suostunut enkä minä paljoa enää ehdotellut. Vain yhteisillä etelän matkoilla iloiteltiin. Sitten kun rouvakin pääsi työelämästä , alkoi rouvakin suostua .
Täällä on ja väännetty samasta asiasta vuosikausia, vaimoa ei kiinnosta. Väittää muuta mutta aloitteen tekeminen on puhdas nolla enkä minä enää jaksa kerjätä. Väkisin tulee sellainen fiilis että minä en kelpaa....
Vierailija kirjoitti:
Kokeilkaa avointa suhdetta ja polyamoriaa
Silloin sillä "haluttomalla" rouvalla on seksiä.
Ei AP:n tilanne välttämättä parane.
Avoin suhde ei paranna varatun miehen asemaa. Rouvat ja jotkut harvat korkean statuksen sinkkumiehet siitä hyötyvät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytiin terapiassa jne...ei auttanut. Vaio ei vaan halua seksiä. Ratkaisimme tilanteen niin, että minä saan käydä vieraissa, kunhan en tuo asiaa kotiin, enkä kerro muille. Vaimo ei halua tietää milloin ja kenen kanssa paneskelen.
Olettepa saaneet hienon neuvon terapiasta. Eroa odotellessa
Miten tuosta käy ilmi että neuvo olisi tai ei olisi saatu terapiassa
Vierailija kirjoitti:
Samanmääräiset seksitarpeet ovat harvinaisia, samanaikaiset aniharvinaisia. Seksitarpeita EI VOI saada yhtäläisiksi, vaikka mitä tekisi, jos seksi ymmärretään yhdynnäksi.
Jos myös käsiseksi eli toisen sukupuolielimien hyväily, ja sen yhteydessä toisen haaveiluttaminen eri kumppanista ymmärretään seksiksi, avautuvat laajemmat mahdollisuudet. Se on kuitenkin mahdollista VAIN, jos kumpaakaan ei vaivaa mustasukkaisuus. Sekä naisten että miesten YLEISIN fantasia on seksi muun kumppanin kanssa.
Syy tarpeeseen haveilla myös toisista on tietysti moniavioisuudessa. Se on evoluutiossa syntynyt siksi, että se on tehokkain keino saada geeninsä populaatioon. Mutta myös mustasukkaisuus on evoluution luomus, koska se rajoittaa KUMPPANIN moniavioisuutta. Saa vielä suuremman evolutiivisen edun, kun saa enemmän kumppaninsa resursseja käytettäväkseen.
Äärimmäisen harvoin kaksi mustasukkaisuudesta vapaata osuu yhteen. Muut eivät voi edes haa
No olet säkin kun olet saanut evoluution ympättyä tuohon vaikka luulisinpa ettei sulla (ehkä kuvitelmien sijasta) ole hajuakaan millaisella biologisella mekanismilla tuo "evoluutio" olisi tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Evoluutioteoria, ei ole hypoteesi vaan tieteellinen teoria, josta vallitsee johtavien tutkijoiden kesken kaikkialla maailmassa täydellinen yhteinen näkemys eli konsensus.
🤣 🤣 🤣 🤣 🤣
Seksuaaliterapeutit (rahan takia) ja muut sekopäät väittää tuollaisen olevan korjattavissa, ei ole. Erotkaa nyt, myöhemmin eroaminen on vaan hankalampaa.
Evoluutio on hypoteesi. M48, guru on evoluution yläpuolella ja siten falsifioi sen. 😘
Vierailija kirjoitti:
Se on hassu juttu kun ratkaisun pitäisi aina olla se että se haluttomampi alkaa haluta enemmän. Koskaan ei tarjota vastaukseksi sitä että se halukkaampi voisi yrittää haluta vähemmän.
Itse olin vuosia halukkaampi. Ei tullut mieleenkään lähteä hakemaan seksiä muualta. Se ei ole minusta eriparisuuskysymys, kyse on arvoista ja moraalista.
Kyllä ne omatkin halut hiipui lopulta.
Nyt ollaan ihan tyytyväisesti vähäseksisessä liitossa.
Ja PS. Älä viitsi tehdä oletuksia sukupuolista. Väärin menee kuitenkin.
Eli otit ratkaisuksi itsesi henkisen kastroinnin, jossa puolisosi onnistui täydellisesti. No mutta ratkaisu se kai tuokin on. Puistattava sellainen kyllä.

Kunnioitettava ratkaisu se on. Nykyään valtaosa ihmisistä juoksee tyhjäpäisen seksin perässä. Ei ymmärretä mikä on elämässä oikeasti arvokasta. Ja kaikenmaailman seksuaaliterapeutit ja vastaavat pellet toitottavat sitä miten jokaisen pitäisi pystyä tyydyttämään kaikki tarpeensa. Nykyaika tässä se puistattava asia on.
Vierailija kirjoitti:
No tämä ei ole uskon asia. Itse pidän seksistä todella paljon ja kumppanini on todella taitava. Minulla toimii hyvin tuo keino, että pidän halua yllä. Olen pahoillani, jos tämä ei sinun kohdallasi toimi.
Ehkä voisit kokeilla jotain erikoisempaa seksiä kumppanisi kanssa? Vaikka miehen eturauhasen stimulointia, sidontaa/käsirautoja, roolileikkejä? Netissä on monia verkkokauppoja, joilla on todella laaja tarjonta. Niistä voi myös lukea arvosteluja, katsoa käyttötarkoitusta ja joissakin on myös videoita.
Ehkä tälläinen ratkaisu toimisi sinun kohdallasi? Ei siinä mitään ainakaan menetä. Monet tuotteet ovat vielä aika edullisia ja tarjouksia tulee usein. Mukavia hetkiä sinulle :)
N42
Näkee, että täällä kirjoittaa puutteessa olevia miehiä, kun eivät usko kirjoituksiasi. Olen mies ja meillä asia korjaantui täysin samalla tavalla kuin teilläkin. Lasten ollessa pieniä me kalenteroitiin seksin harrastamiset. Tämä tarkoittaa että kun lapset olivat päiväkodissa ja molemmat paikalla niin menimme makkariin vaikka työstressiä oli itselläni vaikka muille jakaa. Hyvä seksi rentouttaa ja lähentää parisuhdetta. Me olemme aina harrastaneet seksiä 3-5 kertaa viikossa. Meille tämä on normaalia ja jos täytyisi vain masturboida niin parisuhteen kipinä katoaisi nopeasti. Vaimoni on nyt 39 ja itse 41. Lapset tuli vähän yli parikymppisinä. Seksielämä ei ole hiipunut missään vaiheessa ja kun se on aktiivista ei tee mieli juosta vieraissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hassu juttu kun ratkaisun pitäisi aina olla se että se haluttomampi alkaa haluta enemmän. Koskaan ei tarjota vastaukseksi sitä että se halukkaampi voisi yrittää haluta vähemmän.
Itse olin vuosia halukkaampi. Ei tullut mieleenkään lähteä hakemaan seksiä muualta. Se ei ole minusta eriparisuuskysymys, kyse on arvoista ja moraalista.
Kyllä ne omatkin halut hiipui lopulta.
Nyt ollaan ihan tyytyväisesti vähäseksisessä liitossa.
Ja PS. Älä viitsi tehdä oletuksia sukupuolista. Väärin menee kuitenkin.
Eli otit ratkaisuksi itsesi henkisen kastroinnin, jossa puolisosi onnistui täydellisesti. No mutta ratkaisu se kai tuokin on. Puistattava sellainen kyllä.
Kunnioitettava ratkaisu se on. Nykyään valtaosa ihmisistä juoksee tyhjäpäisen
Junnu totesi ainakaan "Sen näkee naamasta, kun lakkaa saamasta". Tapauksessasi sen näkee myös kirjoituksestasi ja katkeruudestasi seksiä kohtaan. Toivottavasti sinäkin saat joskus nauttia elämän nautinnoista.
Jep, tarviiko sitä toisen kehoa nyt joka päivä päästä käyttämään.