Ovatko jotkut oikeasti saaneet korjattua seksihalujen eriparisuuden?
Palstalla on aika paljon näkynyt katkeraa vuodatusta tästä aiheesta, mutta vähemmän kokemuksia siitä, miten asia olisi oikeasti saatu korjattua...
Eli useampi vuosi parisuhdetta takana, lapset, koira ja omakotitalo. Periaatteessa kaikki on kunnossa: rakkautta, kunnioitusta ja yhteistä tekemistä on. Molemmilla on omaa aikaa, kropasta pidetään huoltai, kotityöt menevät tasan ja molemmat saavat seksissäkin orgasmit. Ei sivusuhteita, pornoriippuvuutta, hormonaalisia ehkäisyjä tai muutakaan, mitä varmasti kommenteissa tullaan neuvomaan.
Pari vuoden aktiivisen jakson jälkeen puolisollani ovat haluat tasaisesti laskeneet. Nyt rakastelua noin kerran kuukaudessa olisi hänelle hyvä tahti, kun itse edelleen haluaisin sen muutaman kerran viikossa. Asiasta on puhuttu, riidelty, neuvoteltu ja ties mitä, mutta ehkä viikon-parin jälkeen asiat aina palautuvat siihen, että eriparisten seksihalujen kärsivä osapuoli olen minä. Puolisoni kyllä nauttii seksistämme, mutta hän vain yksinkertaisesti haluaa sitä todella paljon minua harvemmin. Vaikka kuinka yrittäisi, ei hän vain voi sisäistää sitä, että aivan oikeasti haluan elämääni useammin erotiikkaa ja joko unohtaa tai pohjimmiltaan ei välitä asiasta. Tuntuu kamalalta ajatella, että kolmekymppisenä koen jo elämäni parhaan ajan olevan takana.
Onko kukaan pari saanut asiaa oikeasti jotenkin korjattua? Kuulisin mielelläni asiallisia mielipiteitä, eikä mitään "jäte se sika" -osastoa.
Kommentit (114)
Poikkeuksellisen samaa mieltä halukkaan naisen kanssa.
Olen siis pitkän parisuhteeni alusta lähtien ollut se halukkaampi osapuoli niin seksin määrän kuin monipuolisuudenkin suhteen. Samalla voin todeta ilokseni olevani myös mies, joka on onnistunut parisuhteessaan tasapainottamaan seksihalujen määrään liittyvää eriparisuutta, korjaamalla omaa suhtautumistapaa vaimooni ja huomioimalla aiemmin itseä haluttomamman vaimon tarpeita aiempaa paremmin. On tämä muutos kyllä vaatinut paljon avointa keskustelua ja näin jälkikäteen arvioituna välillä itseltäni hullunnrohkeitakin toimia asioiden edistämiseksi parisuhdeseksiin liittyen. Ei nimittäin ollut se erokaan kaukana useampaan otteeseen, mutta jotenkin rakkaus kuitenkin voitti, saaden molemmat joustamaan ja tulemaan pois omilta mukavuusalueiltaan.
Mutta kun vaihtoehtoina oli joko erota vaimosta seksin vähäisyyden vuoksi tai yrittää löytää keinoja seksihalujen tasapainottamiseksi, se laittoi toimimaan parisuhteen jatkoakin riskeeraavalla tavalla ja meidän kohdalla hyvin tuloksin, onnistuttiin lisäämään seksikertojen tiheyttä tasolta 1-2 kertaa kuukaudessa, tasolle 3-7 kertaa viikossa. Sen voi myös todeta, että seksin määrän lisäksi ollaan onnistuttu saamaan seksiin lisää kokeilevaa monipuolisuutta ja parasta muutoksessa on ollut se, että vaimo tekee nykyään aloitteita seksiin suurin piirtein yhtä paljon kuin itsekin teen. Senkin totean, että muutoksia ei ole tehnyt vain toinen meistä vaan ihan yhtälailla molemmat on joutuneet katsomaan omaa toimintaansa peilistä prosessin edetessä ja korjata toimintaansa sen mukaan mitä toinen on itsestä peilannut. Aina ne ei ole olleet mitenkään helppoja asioita kohdata, mutta hyvinkin palkitsevaa kun asian yli on päästy.
Edelleen on haasteena saada eriparisuutta pienennettyä lisää seksin monipuolisuuteen liittyen, vaimo on herkästi omiin seksiin liittyviin rutiineihinsa palaavaa lajia, mutta suostuu aina välillä sentään kokeilemaan jotain mitkä ei ole ihan mukavuusalueellaan. Se on pienentänyt seksin monipuolisuuteen liittyvää eriparisuutta, mutta mikäpäs kiire tässä on kaikki kokea heti ja on hyvä että jommalla kummalla tai niinkuin meillä, molemmilla pariskunnasta riittää ajatuksia siitä miten seksiä voisi monipuolistaa, jotta seksiin liittyvä mielenkiinto ei häviä siksi että se olisi rutinoituneen tylsää. Aika tasapainoilua on tämän aihepiirin kanssa, seksin määrään liittyvä tasapainon etsintä oli lopulta paljon helpompaa. Eipähän lopu mielenkiinto itseltäkään siksi, että nainen olisi liian helppo suostutella mihin puuhiin vain itse haluan.
Eli kyllä näitä onnistumisiakin toisinaan tulee, taitaa vaan vaatia melko syvällistä rakastamista ettei anneta periksi.
Tähän ei saa tasa-arvoa kaakattamalla eikä millään muullakaan sättimisellä. Naisella on paljon heikompi libido kun miehellä, ja naisen seksuaaliset pyrkimykset ja seksuaalisuutensa hyödyntäminen ovat kummatkin suuresti erilaisia kuin miehellä.
Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Naiset halut syttyy vain eri tavallla. Enemmistöllä naisista halut herää vain miehen herättäminä. Ei luulisi enää tänäpäivänä olevan miehille yllättävä tieto. Mutta mitä luulet miten naisten miehet saavat jatkuvasti naisia. Ei ainakaan odottamallla naisten aloituksia. Mutta jos kohtelee naistaan niin, että nainen pitää miestään korvaamattomana itselleen ja rakkaana, niin nainen on paljon halukkaampi.

Ei ole. Naiset halut syttyy vain eri tavallla. Enemmistöllä naisista halut herää vain miehen herättäminä. ...
Naiset kiihottuvat heikosti, koska naisilla on niin heikko libido.
Vierailija kirjoitti:
Se on hassu juttu kun ratkaisun pitäisi aina olla se että se haluttomampi alkaa haluta enemmän. Koskaan ei tarjota vastaukseksi sitä että se halukkaampi voisi yrittää haluta vähemmän.
Itse olin vuosia halukkaampi. Ei tullut mieleenkään lähteä hakemaan seksiä muualta. Se ei ole minusta eriparisuuskysymys, kyse on arvoista ja moraalista.
Kyllä ne omatkin halut hiipui lopulta.
Nyt ollaan ihan tyytyväisesti vähäseksisessä liitossa.
Ja PS. Älä viitsi tehdä oletuksia sukupuolista. Väärin menee kuitenkin.
Sitä ei tarjota sen vuoksi ratkaisuksi, koska jokainen seksihalujen suhteen eriparinen suhde on siinä tilanteessa, että toisen on vain tyydyttävä vähempään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän ei saa tasa-arvoa kaakattamalla eikä millään muullakaan sättimisellä. Naisella on paljon heikompi libido kun miehellä, ja naisen seksuaaliset pyrkimykset ja seksuaalisuutensa hyödyntäminen ovat kummatkin suuresti erilaisia kuin miehellä.
Ei ole. Naiset halut syttyy vain eri tavallla. Enemmistöllä naisista halut herää vain miehen herättäminä. Ei luulisi enää tänäpäivänä olevan miehille yllättävä tieto. Mutta mitä luulet miten naisten miehet saavat jatkuvasti naisia. Ei ainakaan odottamallla naisten aloituksia. Mutta jos kohtelee naistaan niin, että nainen pitää miestään korvaamattomana itselleen ja rakkaana, niin nainen on paljon halukkaampi.
Valitettavasti tuo halujen herättäjä on menettämisen pelko ja mustasukkaisuus.
En miehenä halua ruokkia sellaisia tunteita.

Nuoret naiset, alle 30v, kuumenevat herkästi kun mies ropeloi/käpälöi heidän paljaita erogeenisiä alueitaan, ja jopa nylonilla verhottuja reisiä. Vanhemmilla naisilla tulee kuvioihin tuo feikkaaminen, menettämisen uhan vähentämiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hassu juttu kun ratkaisun pitäisi aina olla se että se haluttomampi alkaa haluta enemmän. Koskaan ei tarjota vastaukseksi sitä että se halukkaampi voisi yrittää haluta vähemmän.
Itse olin vuosia halukkaampi. Ei tullut mieleenkään lähteä hakemaan seksiä muualta. Se ei ole minusta eriparisuuskysymys, kyse on arvoista ja moraalista.
Kyllä ne omatkin halut hiipui lopulta.
Nyt ollaan ihan tyytyväisesti vähäseksisessä liitossa.
Ja PS. Älä viitsi tehdä oletuksia sukupuolista. Väärin menee kuitenkin.
Eli otit ratkaisuksi itsesi henkisen kastroinnin, jossa puolisosi onnistui täydellisesti. No mutta ratkaisu se kai tuokin on. Puistattava sellainen kyllä.
Kunnioitettava ratkaisu se on. Nykyään valtaosa ihmisistä juoksee tyhjäpäisen
Seksi ei ole läheskään kaikille tyhjänpäiväinen juttu, vaan suuri hyvinvointia henkisesti ja fyysisesti tuova, suhdetta syventävä asia.
Vierailija kirjoitti:
Runkkaa
aika paljon peukkuja. tosihan on että orjat runkkaa. itsensä orjat. eikö läheisyyttä normi ihminen tarvii? heteromies naisen läheisyyttä vai onko aika muuttumassa...
En saanut korjattua, lähdin parisuhteesta.
Juu eroamalla ja tekemällä parempia valintoja: fiksumpi kumppani eikä asuta yhdessä, avoin suhde. Harrastetaan parinvaihtoa ja kimppailua. Kyllä se vaan vaihtamalla paranee, tässäkin tilanteessa parani kaikki muutkin suhteen osa-alueet. <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hassu juttu kun ratkaisun pitäisi aina olla se että se haluttomampi alkaa haluta enemmän. Koskaan ei tarjota vastaukseksi sitä että se halukkaampi voisi yrittää haluta vähemmän.
Itse olin vuosia halukkaampi. Ei tullut mieleenkään lähteä hakemaan seksiä muualta. Se ei ole minusta eriparisuuskysymys, kyse on arvoista ja moraalista.
Kyllä ne omatkin halut hiipui lopulta.
Nyt ollaan ihan tyytyväisesti vähäseksisessä liitossa.
Ja PS. Älä viitsi tehdä oletuksia sukupuolista. Väärin menee kuitenkin.
Eli otit ratkaisuksi itsesi henkisen kastroinnin, jossa puolisosi onnistui täydellisesti. No mutta ratkaisu se kai tuokin on. Puistattava sellainen kyllä.
Kunnioitettava ratkaisu se on.
Kuulostat seksiriippuvaiselta. Kannattaisiko hakea apua?
Kyllä asian voi hoitaa puhumalla rehellisesti. Voisi tulla sängyn viereen ja tehdä selvän aloitteen. Hyväillä ja osoittaa, että nyt olisi kiva rakastella. Sängyn toiselle puolelle tuleminen ei kerro oikein mitään. Ei voi tietää mitä toinen haluaa. Tästä minulla on vuosien kokemus. En saanut katsella hänen kanssaan telkkaria ja pitää häntä sylissä. Joskus hän tuli sängyn viereen ja ymmärsin vasta myöhemmin, että hän olisi halunnut rakastella.
Se on vaikeaa ilman kunnollista keskustelua.
Ei siinä mitään keskusteluja tarvita. Sanoo vaan jopa seksuaaliterapeuttien olevan sitä mieltä, että jokaisella on oikeus omannäköiseen seksiin. Avataan siis suhde, tai lähden kävelemään.
Olen eri mieltä. Kaikki on kiinni keskustelusta. Puhukaa suoraan toisillenne Haluaisitko rakastella nyt? Lyhyt lause.
Käyttäjä11173 kirjoitti:
Olen eri mieltä. Kaikki on kiinni keskustelusta. Puhukaa suoraan toisillenne Haluaisitko rakastella nyt? Lyhyt lause.
Ei toimi
Seurustelun alussa olimme myös tavaratalon sovituskopissa, autossa keskellä päivää kaupan parkkipaikalla, hänen äitinsä ja miehensä sängyissä. Hän oli silloin naimisissa. Hän oli myös paras "huilunsoittaja", jonka olen tavannut. Kerran olimme autossa ja valmiina toimintaan, mutta hän kertoi kuukautisten alkaneen. Silloin runkkasin hänen vatsalleen. Se oli hänestä todella kiihottavaa katsella, kun laukesin hänen päälleen.
Kun asuin hänen luonaa kaikki seksi kuitenkin lopahti.
Naisilla on vahva libido, mutta sitä pitäisi lukea ja ymmärtää oikein. Puhukaa toisillenne!
"itse pidän seksistä todella paljon"
"minulle toimii että pidän halua yllä"
Kai tuo rasauttelee siksi, että isolla osalla täällä se haluton mies tai nainen ei "pidä seksistä todella paljon " eikä näe mitään arvoa halujensa herättelyllä tai ylläpidolla. Ehkä heidän fyysisessä halussaan tai kyvyssään ei edes ole mitään häikkää, seksi ei vain teemana tai elämän osa-alueena ole heille minkään arvoinen, heidät sytyttää vain alkuhuuman hormonimyrsky ja siinä se. Kun se laantuu, heitä lähinnä kiusaannuttaa ja harmittaa että mitä se toinen nyt taas kiimoissaan sekoilee, eikö meillä olisi muutakin mukavampaa kuten vaikka pullansyönti, tärkeät hankinnat tai uusi mielenkiintoinen kirja. :/
Vain oma kokemus, mutta halukasta ihmistä ei pysäytä joku erektio-ongelma, stressi tai suhteen vaikeudet. Päinvastoin hän silloin ehkä vielä mielummin kääntyy seksin ja intiimin läheisyyden puoleen koska se on pikemminkin voimavara ja keino kokea yhteyttä toiseen. Sellainen jolle seksi on muutenkin lähinnä suoritus jossa hän ei ole utelias tekemään mitään itse, no kyllähän sellainen seksielämä osuu seinään heti jos tulee jokin muutos kuten arkistuminen tai lapset tai terveysvaivat. Sitten voi parhaimmillaan kumppania sättiä, että joka päiväkö pitää jotain seksiä olla. Vaikka olisi ollut tiedossa alusta asti että no itseasiassa mielellään pitäisi, kiitos.
-(poikkeuksellisen?) halukas nainen