Väkivalta ja varkaudet lisääntyneet suurten kaupunkien myymälöissä
Väkivalta- ja häiriötilanteet ovat kolminkertaistuneet 2020-luvulla (suurissa) kaupungeissa. (Pienissä kaupungeissa tilanne ei ole pahentunut niin mainittavasti eli silloin esim. Helsingin, Espoon, Turun, Vantaan ymv. tilanne on kasvanut enemmänkin kuin kolminkertaiseksi.) Helsingissä kauppojen ongelmat ovatkin räjähdysmäisessä kasvussa: tänä vuonna pelkästään näpistykset ovat kasvaneet 50 %:lla vuoteen 2024 verrattuna. Mikä on ehdotuksesi tilanteen ratkaisemiseksi?
Kommentit (45)
Lisää käyttörahaa ihmisille. TT-tuen 595 €/kk ei selvästikään riitä. Pitäähän näiden työttömienkin saada rentoutua viikonloppuisin: käydä yksillä, hengailla kavereiden kanssa jne. Ei työttömän elämä voi olla vain työnhakua ma-pe ja sitten sammutetaan napista kuin kone odottamaan taas maanantaiaamua klo 6 työnhakuineen. 1200 kuussa riittää ihmisarvoiseen elämään käyttörahaksi. Pienemmät tuomiot myös käyttörikoksista.
Te olette kaikki pettureita koska te ette äänestäneet Juha Sipilää pääministeriksi toiselle kaudelle
Kauppakeskusten sisäänmenot muurataan umpeen ja seinään pienet aukot joista myyjät antavat tavarat ja ottavat rahat. Problem solved.
Porvarilta pitääkin pölliä. Suunta on oikea.
Ratkaisuehdotuksia ei saa sanoa ääneen, koska mikään ei liity jälleen mihinkään ja jos liittyykin, niin se on yksittäistapaus. Tässä on nyt kivat peli- ja ruoanlaittohetket menossa, niin ei viitsittäis keskittyä mihinkään negaan.
Se siitä saa kun meillekin kustantaa n e e k e r e i t ä.
PURRA JA orpo OVAT SYYLLISIÄ KUN IHMISTEN ON PAKKO JOTENKIN TULLA TOIMEEN esim.NÄPISTÄVÄT JOTAKIN SYÖTÄVÄÄ....
PERSUT JA KOKOOMUS OVAT MENNYTTÄ AIKAA 2V PÄÄSTÄ,JA PUIKKOHIN TULEE S D P JA CO...
Ainoa ratkaisu on vaihtaa hallitus, joka tekee järkeviä päätöksiä ideologisten päätösten sijaan.
Vierailija kirjoitti:
PURRA JA orpo OVAT SYYLLISIÄ KUN IHMISTEN ON PAKKO JOTENKIN TULLA TOIMEEN esim.NÄPISTÄVÄT JOTAKIN SYÖTÄVÄÄ....
PERSUT JA KOKOOMUS OVAT MENNYTTÄ AIKAA 2V PÄÄSTÄ,JA PUIKKOHIN TULEE S D P JA CO...
Kuole pois punikkisika.
Joskus narkkari vähän rähisee apteekissa tms, ei hyökkää kimppuun. Ellei ole joku erikoistilanne.
Vierailija kirjoitti:
Kauppakeskusten sisäänmenot muurataan umpeen ja seinään pienet aukot joista myyjät antavat tavarat ja ottavat rahat. Problem solved.
Aika tylsä kauppakeskus. :D
Vierailija kirjoitti:
PURRA JA orpo OVAT SYYLLISIÄ KUN IHMISTEN ON PAKKO JOTENKIN TULLA TOIMEEN esim.NÄPISTÄVÄT JOTAKIN SYÖTÄVÄÄ....
PERSUT JA KOKOOMUS OVAT MENNYTTÄ AIKAA 2V PÄÄSTÄ,JA PUIKKOHIN TULEE S D P JA CO...
Orpo ja Purrako se oli ruississa dokaamassa, kun uniper-kaupoissa hävittiin miljardeja? Nehän ne oli sankareita kun jäänmurtajakauppoja jenkkilässä klousattiin. Eli tekevät asiat juuri oikein, siihen Marisijan Sannaan verrattuna.
Jos sulla on syötävät lopussa, niin pistä lasku Marin Sannalle Ranskan Rivieralle. Eiköhän se siellä makaa sokeroitavana jonkun luksus dayspan hoitopöydällä.
Harrikkamies joka seisoo kaupassa. Kukaan ei uskalla varastaa.
Vierailija kirjoitti:
Ainoa ratkaisu on vaihtaa hallitus, joka tekee järkeviä päätöksiä ideologisten päätösten sijaan.
Haluaisin nähdä sellaisen hallituksen joka tekee järkeviä päätöksiä. Nykyinen hallitus on huonoin minkä olen nähnyt. Yhtään hyvää hallitusta en ole nähnyt sinä aikana kun olen saanut äänestää. Harvoin jos koskaan päättäjät tekevät missään asiassa sillä tavalla kuin kyseisen alan asiantuntijat neuvovat.
M.54
Lisää rahaa riippuvaisille hoitoihin, että pääsee heti eikä viikon päästä. Ja että hoito ja tuki kestää kauemmin, on täsmällisempää. Lisää rahaa, lisää rahaa...
Nälkä saa tekemään rikoksiakin. Suomi ei ole hyvinvointivaltio kun ihmiset joutuvat varastamaan ruokaa. Päättäjien pitäisi hävetä kun ovat saaneet asiat näin huonoon jamaan.
Vierailija kirjoitti:
Te olette kaikki pettureita koska te ette äänestäneet Juha Sipilää pääministeriksi toiselle kaudelle
Eihän hän halunnut kusitolpaksi. Sanoi sen hyvin selvästi ja luopui puheenjohtajuudesta kahmittuaan tarpeeksi rahaa serkuilleen ja itselleen.
Keskusta kyllä nousi hallitukseen myös Sipilän kauden jälkeen 2019.
Sipilä oli ihan helvetin tyhmä mies. tyhmä, ahne ja syyllinen lasten levottomuuteen; hänhän sen digiloikan keksi ja lisäsi lasten ruutuajan sellaiseksi, ettei niiden neurologia edes kehity enää.
ja juuri kun persut on hallituksessa, ihan sattumalta vai
Kehitys tuntuu olevan oikeansuuntaista, joten jatketaan vain kiihdyttäen entiseen suuntaan: m:muuttoa sekä käyttöhuoneita tulisi lisätä ja rikos/huumetuomioita pienentää. (Myös poliisin ja vartijoiden määrää voidaan leikata, jos em. keinot eivät kyllin tepsi.)