Lue keskustelun säännöt.
Älkää takertuko aina vain huonoon lapsuuteen selityksenä nykyiselle pahalle ololle tai ylipäätään negatiiviselle toiminnalle
11.10.2025 |
Tuli tuossa kuunneltua henkilöä, jolla oli todella huono lapsuus ja nuoruus. Lapsuutta varjosti aikuisten päihdeongelmat ja isäpuoli saattoi pahoinpidellä jo siitäkin syystä, jos meni omin lupineen jääkaapille. Tästä alkoi myöhemmin myös ammattirikollisen ura ja pitkät vankilajaksot.
Jossain vaiheessa hän kertoi heränneensä siihen, että ei kerta kaikkiaan enää jaksanut elämäänsä ja rupesi pohtimaan asioita syvällisemmin. Hän sanoi, että ensimmäinen askel oli myöntää itselleen, ettei siinä iässä enää voinut mennä lapsuuden ja nuoruuden taakse selittääkseen oman elämäntapansa ja ikään kuin historiansa perusteella antaa itselleen synninpäästön. Se oli hänelle herätys, jossa hän lähti pala palalta kasaamaan elämäänsä uudestaan lopettaen tekosyiden keksimisen. Nyt hänellä menee paremmin kuin koskaan ja rikokset ovat taakse jäänyttä elämää jo aikaa sitten.
Hänen viestinsä oli, että älä käytä historiaa oikeutuksena ja tekosyynä, vaan rupea elämään tätä päivää. Mielestäni oli todella hyvin sanottu.
Kommentit (75)
Kyllä se vähän katkeraksi pistää kun miettii mitä se lapsuus oikein oli ja miten se on vaikuttanut.
Mutta kenellekään ystävälle tai tutulle en ole kertonut enkä kerro. En halua kaataa omia ongelmiani muiden niskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ollut lapsuuteni märehtijä koko ikäni. Syyttänyt vanhempiani ja lähtökohtiani aivan surutta. En välttämättä ääneen, mutta itselleni selittänyt, miksi olen tämmöinen. Se oli aivan päivänselvää.
Nelikymppiisenä sitten jossain kasvukriisissä avautui silmät, että mitäpä jos nyt vaan antaisin sen menneisyyden olla. En enää etsis syyllistä sieltä yhtään mihinkään, vaan miettisin toisinpäin, että miten mä pääsen tämän asian yli ja kohti uusia pettymyksiä. ;) Luulen, että vanhemmat ovat varmasti tehneet osittain parhaansa meilläkin, vaikka päihdeongelmasia olivatkin. Eli sairaita jotka yrittävät pyörittää perhettäkin siinä sivussa. Laitan sen kirjan nyt kiinni ja alan "kirjoittamaan" uutta.
Sen tajuaminen toi kyllä paljon elämään. En enää elänyt menneessä. Pystyin antamaan paljon anteeksi, vaikkei kukaan pyytänytkään. Solmin uudestaan suhteita (löyh
Kiitos. Tiedostan, että entisyys voi tulla vielä temppuilemaan, jos en käsittele asioita edes itsekseni. Muutenkin halu ymmärtää ja avata tiettyjä solmuja olisi itselle tärkeää. Haluan kehittyä.
Itselle sopivan terapeutin löytäminen vaan ei ole helppoa. Yhdellä pettymyksellä kun on käynyt, niin menee hetki, että saa itsestään irti etsiä uutta. Prosessissa silti, kolmannella vasta aloitin.. ja vaikuttaa nyt parhaimmalta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä helpotusta elämäänsä nämä n.50 v saavat elämäänsä kun vuodesta vuoteen jankkaavat etenkin äidistään, miten piti tehdä kotitöitä tehdä, miten oli avain kaulassa, miten äiti tuhlasi itseensä tms.
Vamhemmat ihmiset eivät vatvo lapsuuttaan vaikka etenkin jos asuivat maalla lapsuus omi taatusti työtä ja kesäisin niin paljon kuin suinkin.
Eivät vaan elävät ihan nykyajassa. Muistelunsa ovat mukavia, vailla katkeruutta.
Höpöhöpö. Tuskin kukaan lapsuuden työnteosta tai äitinsä tuhlailusta tekee ongelmaa. Luulet niin. Älä oleta.
Lähinnä VÄKIVALLASTA ja muusta kaltoinkohtelusta kyse.
Minulla on traumaattisen lapsuuteni seurauksena persoonallisuushäiriö, psykiatrin diagnosoima, eli ei itse keksitty. En koe mitään pahaa oloa. Persoonani vain on muotoutunut niiden reunaehtojen mukaan, jotka lapsuuteni on antanut.
Vierailija kirjoitti:
Mitä helpotusta elämäänsä nämä n.50 v saavat elämäänsä kun vuodesta vuoteen jankkaavat etenkin äidistään, miten piti tehdä kotitöitä tehdä, miten oli avain kaulassa, miten äiti tuhlasi itseensä tms.
Vamhemmat ihmiset eivät vatvo lapsuuttaan vaikka etenkin jos asuivat maalla lapsuus omi taatusti työtä ja kesäisin niin paljon kuin suinkin.
Eivät vaan elävät ihan nykyajassa. Muistelunsa ovat mukavia, vailla katkeruutta.
Ethän sä vaan kuvittele että kotitöiden tekemistä ja avainkaulalapsuutta käydään läpi terapiassa? Hohhoijaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vähän katkeraksi pistää kun miettii mitä se lapsuus oikein oli ja miten se on vaikuttanut.
Mutta kenellekään ystävälle tai tutulle en ole kertonut enkä kerro. En halua kaataa omia ongelmiani muiden niskaan.
Tämäkin voi olla yksi sieltä lapsuudesta opittu juttu, että et saisi olla "vaivaksi" kenellekään. Kuitenkin sellaisiakin ihmisiä on, jotka haluavat tukea läheisiään. Joille se on jopa ollut se normaali, jonka kanssa sai kasvaa. Ei toki ottaakseen toisen koko taakkaa kantaakseen, kun jokaisella ne omatkin juttunsa ovat, mutta hiukan toisen oloa keventääkseen, koska välittää.
Terapia yms on kyllä erittäin simppeliä, kun poistaa kaikki yksilölliset ominaisuudet koko pohdinnasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä helpotusta elämäänsä nämä n.50 v saavat elämäänsä kun vuodesta vuoteen jankkaavat etenkin äidistään, miten piti tehdä kotitöitä tehdä, miten oli avain kaulassa, miten äiti tuhlasi itseensä tms.
Vamhemmat ihmiset eivät vatvo lapsuuttaan vaikka etenkin jos asuivat maalla lapsuus omi taatusti työtä ja kesäisin niin paljon kuin suinkin.
Eivät vaan elävät ihan nykyajassa. Muistelunsa ovat mukavia, vailla katkeruutta.
Ethän sä vaan kuvittele että kotitöiden tekemistä ja avainkaulalapsuutta käydään läpi terapiassa? Hohhoijaa.
Kyll kai koska niin moni keskusteluissa valittaa jatkuvasti niistä. Viety hoitoon alle puolivuotiaana. Sit on näitäkin, ei saanut lukea ruokapöydässä, oli pakko mennä balettitunnille, surkeita kohtaloita olen lukenut.
Ei ihme ettei aina löydy sopivaa terapeuttia, saa hakea että löytää sen jonka kanssa yhdessä syyttää äitiä kaikesta. Työstään, parisuhteistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä helpotusta elämäänsä nämä n.50 v saavat elämäänsä kun vuodesta vuoteen jankkaavat etenkin äidistään, miten piti tehdä kotitöitä tehdä, miten oli avain kaulassa, miten äiti tuhlasi itseensä tms.
Vamhemmat ihmiset eivät vatvo lapsuuttaan vaikka etenkin jos asuivat maalla lapsuus omi taatusti työtä ja kesäisin niin paljon kuin suinkin.
Eivät vaan elävät ihan nykyajassa. Muistelunsa ovat mukavia, vailla katkeruutta.
Ethän sä vaan kuvittele että kotitöiden tekemistä ja avainkaulalapsuutta käydään läpi terapiassa? Hohhoijaa.
Nää on näitä "yhyy äm mät ravaa terapiassa itkemässä kun ei saanu kakarana ponia eikä tikkaria". Tuttuja palstalla. Hohhoijaa tosiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä helpotusta elämäänsä nämä n.50 v saavat elämäänsä kun vuodesta vuoteen jankkaavat etenkin äidistään, miten piti tehdä kotitöitä tehdä, miten oli avain kaulassa, miten äiti tuhlasi itseensä tms.
Vamhemmat ihmiset eivät vatvo lapsuuttaan vaikka etenkin jos asuivat maalla lapsuus omi taatusti työtä ja kesäisin niin paljon kuin suinkin.
Eivät vaan elävät ihan nykyajassa. Muistelunsa ovat mukavia, vailla katkeruutta.
Ethän sä vaan kuvittele että kotitöiden tekemistä ja avainkaulalapsuutta käydään läpi terapiassa? Hohhoijaa.
Nää on näitä "yhyy äm mät ravaa terapiassa itkemässä kun ei saanu kakarana ponia eikä tikkaria". Tuttuja palstalla. Hohhoijaa tosiaan.
Aloituskin koski väkivaltaa ja päihteitä, mutta kun ei sitä ole yhtä kiva pilkata, niin pitää keksiä oma olkinukke hutkittavaksi.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmetellyt. Myöskin liian korostuneita omia rajoja. Muuten ymmärtäisin, mutta nämä ulisevat eniten, jos joku tekee heille selväksi, että muillakin on omat rajansa.
Omien rajojen korostaminen on tavallista ihmisillä, joilla on vielä opeteltavaa niiden vetämisessä. Tosin sekin, jos kokee toisen rajat hirveän ärsyttävinä tai ahdistavina voi kieliä omistakin käsittelemättömistä kipukohdista. Useimmat ihmiset on enemmän tai vähemmän keskeneräisiä, ja törmäykset syntyvät lähes poikkeuksetta tilanteissa, joissa on molemmilla osapuolilla vielä työstämisen varaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo juttu ja siinä saadut oivallukset ovat varmaan oikeinkin hyviä. Ap päätelmät kyseisestä jutusta vähän hassut. Hienoa, jos aikuinen rikollinen ihminen löytää elämäänsä uuden suunnan. Suurin osa niistä huonon lapsuuden esim. alkoholistiperheissä eläneistä kuitenkin käy töissä ja yrittää elää elämää parhaalla mahdollisella tavalla taustastaan huolimatta. Huono lapsuus on ihan tutkimusten mukaan syy siihen pahaan oloon aikuisena, ilmenee esim. masennuksena. Asioiden käsittelyn jälkeen siitä voi päästä eteenpäin, ei mitenkään vain päättämällä niin.
Vierailija kirjoitti:
Tuo juttu ja siinä saadut oivallukset ovat varmaan oikeinkin hyviä. Ap päätelmät kyseisestä jutusta vähän hassut. Hienoa, jos aikuinen rikollinen ihminen löytää elämäänsä uuden suunnan. Suurin osa niistä huonon lapsuuden esim. alkoholistiperheissä eläneistä kuitenkin käy töissä ja yrittää elää elämää parhaalla mahdollisella tavalla taustastaan huolimatta. Huono lapsuus on ihan tutkimusten mukaan syy siihen pahaan oloon aikuisena, ilmenee esim. masennuksena. Asioiden käsittelyn jälkeen siitä voi päästä eteenpäin, ei mitenkään vain päättämällä niin.
Näin minäkin tämän ajattelin. Ap:n ystävä on tullut menneisyyden käsittelyssä ja omassa paranemisprosessissaan vaiheeseen, joka mahdollistaa uuden ajattelutavan omaksumisen ja eteenpäin siirtymisen, mikä on aivan loistavaa. Mutta ei se niin mene, että ihminen vaan päättää ettei menneisyydellä ole väliä, ja simsalabim paranemisprosessi onkin valmis ja menneisyys sillä kuitattu. Ensin tulee se iso psykologinen työ, jonka seurauksena - jos hyvin käy - uusi omaa hyvinvointia paremmin tukeva ajattelumalli pystytään sisäistämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle. Mieti hetki miten sinuun olisi vaikuttanut jos vaikka isäsi olisi käyttänyt sinua seksuaalisesti hyväkseen.
Tai jos vanhempasi olisi riehuneet kännissä ja jättäneet sinut pienenä yksin kotiin ilman ruokaa.
Tai jos joku perheenjäseneni olisi hakannut sinut säännöllisesti.
Minkälaisia tunteita nämä esimerkit sinussa herättää? Empatia ja sympatia? Vai ei mitään?
Minä mietin lähinnä sitä henkilöä, josta aloituksessa kerroin. Todella rankka lapsuus ja vuosia ammattirikollisten maailmassa ja sitä myötä vankilassa. Tuo nyt ei varmaan ole sen helpommalla päässyt kuin tuo sinun esimerkkitapauksesi.
Ap
Minä taas uskoin vielä 35-vuotiaana, että olin selvinnyt yllättävän hyvin väkivaltaisesta lapsuudesta. Sitten sain omat lapset ja ajauduin kriisiin, jossa ymmärsin, että näennäinen selviytyminen oli kuitenkin nojannut hyvin epäterveisiin ja epäterveellisiin selviytymiskeinoihin. Nyt 45-vuotiaana pengon terapiassa sitä lapsuutta, jota en koskaan aikanaan käsitellyt. En syyttääkseni siitä ongelmiani, vaan ymmärtääkseni omia haasteitani paremmin ja löytääkseni sitä kautta terveempiä selviytymiskeinoja nykyelämään.