**PCO-PLIKAT HUHTI-TOUKOKUU**
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=9841213&p=2&tmode=1&smode…
Linkki maaliskuulle
Oli ihan pakko laittaa uusi pino, kun en sellaista ainakaan löytänyt, jottei me pco-plikat ihan unholaan jäädä!
Ja oli alettava huhuilee Ronjoota, kun niin täällä ollaan uteliaina, jotta mitä kuuluu???=) Toivottavasti hyvää!
Mitä kuuluu muille plikoille? Kuinkas Piippulin elämä pojan kanssa menee? Entäs Tua? Bisous? Ja vieläkö SP ehtii linjoilla käymään kaksosista huolimatta? Ja niin moni moni muu plussannut PCO plikka!!! Tulkaas kertoo kuulumiset!
Omissa kuulumisissa ei muutoksia. A sairastaa siskonsa tapaan siis edelleen korvia=( Mutta nyt siis putkitus aika kuun lopulla ja sitä odotamme kuin kuuta nousevaa ja toivomme todella että poika silloin kuumeeton!!! Uskon, tai niin toivon, että se toisi meille avun ja rauhalliset yöt! A on oppinut konttaamaan ja ah, niin ihanan utelias on. Kukkamultaa on maisteltu useaan otteeseen ja makuun ei näemmä vieläkään olla päästy, kun sitä päivästä toiseen maistellaan=/ Television saa vain yhtä nappua painamalla mukavasti huutamaan. Kengät eteisessä on pop ja niistä löytyy säästä riippuen aina erilaisia makuvivahteita!! Että näin, meillä=) Kyllä vauhtia piisaa vaikka sairastellaan! Vaan pitää myöntää että kyllä pojat on poikia!!!!=)
Mutta toivottelen kaikille ihanaa ja lämmintä alkanutta kevättä!
H-R sekä A pian 11kk ja N reilu 3V
Kommentit (24)
Ronjoo:ihanaa, paljon paljon onnea! Olipas mahtavia uutisia, oikein ihanaa odotusaikaa!!!
Piippuli: Mulla alkoi menkat n. 2-3 viikkoa pääsääntöisen imetyksen loppumisesta. Ihmeen säännöllisesti ne onkin sit tulleet suht kuukauden tai kahden välein joten ei tarvetta pillereihin onneks =)
Meillä ryömitään kovasti ja on kanssa joku ihme äiti, äiti kausi. Poika ei viihdy yhtään enää lattialla ja hymypojasta on tullut kitinäpoika. Suututaan kun ei saa haluamaansa tavaraa yms. kivaa. Toivottavasti menee pian ohitse! Onneksi yöt yleensä nukutaan ettei ihan valittamiseksi mene. Välillä iskee kauheet syyllisyydentunteet kun kehtaan valittaa päiväkausia jatkuvasta kitinästä kun tälläinen onni kuitenkin suotu.
Nostellaas ny pino veilä ekalle sivulle, vaikka toukokuu alkaa vetelee jo viimeisiään.
Voi vitsit siis piippulin ja bisouksenkin pojat jo lähenee uhkaavaa vauhtia vuoden ikää=) Ja jos yhtään sama vauhti on kuin täällä " pikku" herralla niin varmasti pysyy äiti liikkeellä=;)
Ja tietysti herkeämättä tahtoo kuulla Ronjoon kuulumisia, kuinka voit? Milloin eka ultra? Jaksamisia sulle roppa kaupalle! Niin ja hei se sun antama linkki oli sitten mun surma=) Ai, mitä reseptejä!!
Mutta totta tosiaan äidin pikku vauva se sitten otti ja täytti vuoden!!! Hui! Ja niin on isoa poikaa jo että! No, sitä ainakin vahvisti neuvolan lukemat, kun painoa herralla 11,5kg ja pituutta huimat 84,5cm!!!!=) Koripalloilija taitaa pojasta tulla=;) Mutta siis ihania auvoisia aikoja meillä nyt vietellään kun aina vaan terveinä!!=D Mä niin jaksan sitä hehkuttaa, kun en todeksi oikein jaksa uskoa näiden reilu kolmen vuoden jälkeen! Astmapolille jälleen neidin kanssa tutkimuksiin joudumme, mutta jospa sitten saatain lääkitys kohilleen ja kohtaukset sitä myöden vähenemään.
Kaikille plikoille oikein ihanaa ja lämmintä toukokuun viimeisiä päiviä ja hyvää Helluntaita!
H-R sekä taapero lapset
Tänään, 7+0, meillä oli ensimmäinen ultra. Paljastui, että tämä raskaus on lähtenyt liikkeelle monikkoraskautena, mutta tulee erittäin todennäköisesti jatkumaan yksikköraskautena. Masusta löytyi yksi täysin aikaa vastaava sikiö, jolla oli vahvat sydänäänet, ja toinen puolta pienempi sikiö heikommilla sydänäänillä. Kahden viikon päästä olemme menossa uusinta ultraan tarkistamaan miten tilanne on edennyt. Lääkärin mukaan on erittäin todennäköistä, että pienempi lopettaa kasvamisen, mutta tunnetusti luonto tekee joskus temppuja joten tilanteen tarkkailu on menossa. Ajatukset ovat nyt vähän solmussa, ei oikein tiedä mitä tästä asiasta pitäisi ajatella. Järjellä ajatellen yksikköraskaus olisi se parempi vaihtoehto, mutta toisaalta taas tuntuu jotenkin niin pahalta ajatella, että se toinen pienen pieni sydän lopettaisi lyömästä. Parasta varmaan nyt vain odottaa miten käy ja käsitellä tunteet/tilanne sitä mukaa kuin ne eteen tulevat.
Olen ollut vähän laiskana palstailemassa, mutta nyt piti tulla kurkkaamaan onko täällä elämää...ja olihan :)
Sympatiat sinne (H-R)! Toivottavasti putkitus auttaa! Meillä myös on korvia podettu ihan urakalla, vanhin tyttö sai vasta viime viikolla " vihreän valon" , eli korva oli putkituksen ja putken poislähdön jälkeen nyt kunnossa. Hänellä jäi siihen missä putki oli reikä, jonka umpeutumista sitten seurattiin ja tarvittaessa se olisi " paikattu" . Nuorempi tyttö sai myös korvatulehduksen pitkittyneen nuhan seurauksena, mutta antibiootit veivät selkävoiton ja korva parani :) Pojallamme taas korvat ovat reistanneet siitä asti kun edelliset putket lähtivät pois ja nyt olemmekin kolmen viikon päästä menossa uuteen putkitukseen, toivottavasti helpottaa :)
Tähän väliin pieni kertomus ;) Korvalääkäri, jota yleensä käytämme oli lomalla ja kenellekään muulle yksityiselle ei aikaa HETI saanut (hiihtoloma), joten jouduimme terveyskeskukseen. Ensin odotimme tunnin päästäksemme vastaanotolle (meillä oli varattu aika) ja sitten kun sinne pääsimme lääkäri katsoi poikamme korvat ja totesi iloisesti: terve poika! Minä katsoin alta kulmien ja ilmoitin ettei muuten ole. Lääkäri katsoi uudestaan ja sanoi, ettei siellä korvissa mitään ole, terve poika. Minä sitten ilmoittamaan (kohteliaasti), että tiedän kyllä poikani ja hän ei ole terve. Kerroin myös, että pojallamme on perussairaus johon infektiot vaikuttavat haitallisesti, joten vähän niinkuin kieltäydyin lähtemästä ilman seikkaperäisempää hoitoa ;) Lääkäri soitti aseman korvalääkärille ja kertoi, että hänen vastaanotollaan on pieni TERVE, TOUHUKAS JA ILOINEN poika, jonka äiti kuitenkin väittää vastaan...olisiko korvalääkärillä aikaa vilkaista...no oli ja sitten hissillä yläkerroksiin...ja on se vain kumma kun tuon hissimatkan aikana terve poikamme kehitti itselleen molemminpuoliset liimakorvat, toinen oli jo pakko puhkaistakin ja samantien paperit vetämään tuubitukseen. Vähän meinasi hymyilyttää sen oh now, taas yksi vainoharhainen mamma-kohtelun jälkeen :))
Omaa napaakin...uusi hoito alkoi, toivottavasti paremmalla menestyksellä :))
Kevättä alkaa olla ilmassa, piha sulaa ja tuntuu, että olen taas täynnä energiaa...koko talo pitäisi suursiivota ja päästä pihalle mylläämään...jumpallakin olen alkanut kulkea ja yliopistolla " harrastus-opiskelemassa" . On se ihanaa kun AURINKO PAISTAA :))
Kaivautukaahan muutkin tänne kertomaan kuulumisia!!!
Tsemppiä H-R ja Ronjoo sairauksien kanssa taisteluun. Meidän pieni on säilynyt hyvin noilta (kop kop) ja voin vain kuvitella miten rankkaa on kun taudit vaan uusivat ja uusivat.
Täällä opittiin konttamaan! Ja nyt mennäänkin sitten vauhdilla (peppukiitäjä!) paikasta toiseen ja äiti on ihan helisemässä. Kaikki kielletty on tietysti kiinnostavaa ja välillä pelkään tosissaan, että mitä se poika seuraavaksi keksii. Kaikki mitä lattialta löytyy (pölypalloista alkaen) menee suuhun ja sitten vähän irvistellään kun maistuu pahalle. Harva se päivä saa kaivaa jotain isompaa suusta kun meinaa tukehtua. Joo, ja ruokaakin annetaan ja menee, ettei se nälkäkään ole ;)
Ihan hurjaa, että poika on jo 9kk. Täytyy alkaa itseä jo psyykata, että ei oo mitään vauvaa enää, vaan pikkuinen taapertaja!
Aurinkoisia päiviä vaan kaikille plikoille!
bisous ja poika 9kk
Meillä menee kans ihan kivasti, mitään sairasteluja ei ole ollut onneksi, sen verran rankoilta nuo tulehdusputket (ja putkitukset) kuulostavat. Vierestä olen seurannut myös sukulaisperheen sairastelua, säälittää pikkuiset kun aina ovat kipeinä. Ja voimille ottaa myös vanhemmilla. Onneksi olette sinnikkäitä naisia ja jaksatte vaatia hoitoa pienokaisillenne!
Mutta jotainhan sitä pitää aina valittaa, joten meillä se on nyt alkanut ikuinen päiväunitaisto, joka alkaa siirtyä jo öihinkin. Meillähän ei vielä nukuta öitä syömättä, toki tyttö on edelleen pieni eikä se niin haittaakaan, mutta päikkäritaisto rasittaa äitiä ja öihin siirtynyt itkuheräily. Mutta taitaa vaan olla menossa rytmin muutos, eli siirrytään vissiin kaksiin päiväuniin, ja se vielä on vähän hakusessa. Jospa se tästä, nyt ainakin neiti nukahti niin nätisti heti kahdeksan jälkeen yöunille, saa nähdä miten pitkään kestää.
Omia pitkiä unia kaipailen ja vissiin nyt viikonloppuna menen jonnekin pakoon yhdeksi yöksi, jos vaikka olisin vähän pirteämpi ensi viikolla kun lähdemme viikoksi Hollantiin miehen siskon luokse. Typylle on passi hankittu ja melkoinen vankilakuva siihenkin saatu. :) Innolla ja pienellä jännityksellä odotamme lentomatkaa, perillä varmasti pärjätään hyvin.
Tyttö on lisäksi aloittanut nyt kiinteät, koska oppi ryömimään kaksi viikkoa sitten. Siitä asti on viiletetty pitkin lattioita ja ajattelimme harjoitella syömistä, mutta sepäs lähtikin niin hyvin vauhtiin että nyt syödään jo kahdesti päivässä n. puoli desiä kerrallaan. Meinasi jo maidontuotantokin minulta hiipua, mutta yhden yön tehoimun jälkeen rinnat on taas olleet täynnä.
Innolla odotan ensi kuuta, jos saisin unikoulua aloittaa, toivon että tyttö olisi valmis pudottamaan ainakin toisen syötöistä pois, pelkän kello viiden syötön jaksaisin varmasti jo tosi hyvin (nyt syö siis klo 2 ja klo 5). Mutta jos ei onnistu niin sitten jatketaan useammalla syötöllä. Tavoitteena olisi kuitenkin joskus syksyllä lopettaa imetys kokonaan, koska haaveilen uudesta hoidosta jo ennen vuodenvaihdetta, heti typyn 1-vuotissynttäreiden jälkeen. Mutta katsellaan.
Muun ajan on vienyt asuntoprojekti, eli uuden materiaalien valinta ja vanhan esittelyt. Vielä ei olla saatu nykyistä kaupaksi, mutta uudessa asennettiin viime viikolla jo parketteja. Valmista pitäisi olla kesällä, eli heinäkuussa varmaan päästään muuttamaan. Sitten saa typy ihan oman huoneen ja siirtyykin toivottavasti sinne nukkumaan. :)
Ihana oma pienihän tuo on, päivääkään en vaihtaisi valituksen määrästä huolimatta pois. Joitain öitä voisin vaihtaa paremmin nukuttuihin. :D
Aurinkoista kevättä vaan kaikille ja nauttikaa taaperoistanne!
-Osse ja typykkä 5kk
Missäs plikat? Nostetaas vähän pinoa.
Voi oli pakko tulla kertoo, kun meillä hymyillään!!! Nimittäin nukumme yöt!!!! A sai viime viikolla peruutus paikan ja saatiin putket korviin ja voih...se helpotti het!=) Kyllä nyt kelpaa!
Vaan voi pojat, siis tytöt, kyllä mä aina vaan enemmän ja enemmän jaksan ihmetellä tuota Ronjoon sinnikkyyttä, positiivisuutta ja että ihan selvä järkiseltäkin vielä kuulostaa kaiken tuon kokemuksen jälkeen mitä tässä on saanut pitkän matkaa lukea!!=) Kyllä mä hattua nostan ja vielä jotta jaksaa uusiin hoitoihin!! Siis upeeta! Mutta kovasti täällä siis jo jännätään että mitä teille kuuluu=;)
Niinpä niin noi lapsokaiset kyllä kasvaa ihan vinhaa vauhtia. Vastahan tuo Ossekin typyn maailmaan pyöräytti ja nyt jo iso tyttö=) Vaan meilläpä A jo huomenna 11kk!! Nyyh....äidin pikku poika on pian jo vuoden...sniif....Ylös meillä noustaan tukea vasten ja kaikkialle siis yletytään, mutta askeltakaan ei oteta edes tuen kanssa. Neiti käveli 11kk ikäisenä=) Että kyllä niin erilaiset ovat kaikin puolin. Mutta kyllä se on ihanaa katseltavaa, kun N jotain temppujaan tekee ja A nauraa räkättää koko sydämen kyllyydestään=D Kyllä niistä vaan jo alkaa toisilleen seuraa olemaan.
Mutta siis joo...tulkaas pinoon kertoilee kuulumiset.
Aurinkoisia päiviä kaikille toivottelee H-R ja vihdoinkin tervehtyneet mukelot=)
Moi täältäkin! : )
Onpa kiva, että teillä H-R voidaan paremmin! : ) Ja Ronjoolle kovasti peukkuja yritykseen! db db db
Meillä voidaan ihan hyvin. Pienempi ryömii kovaa kyytiä ja harjoittelee konttausasentoa, että josko siitä pian silläkin tavalla lähtee etenemään..! Meillä tämä kakkonen on kyllä kehittynyt kaikin puolin nopeammin kuin isoveljensä. Onkin miehen kanssa puhuttu, että hyvä näin päin; jos olisi päinvastoin, ihmeteltäis jo varmaan kovasti, että onko lapsessa jotain vikaa, kun ei jo tee sitä tai tätä..! Nyt ollaan vaan positiivisesti yllättyneitä, että joko se tuonkin osaa! : ) Mutta niin ne kehittyy eri tahtiin.
Ja kuten H-R:kin totesi, on se vaan ihanaa katsella kuinka noinkin pienistä lapsista on toisilleen seuraa, ja kuinka niillä on hauskaa välillä..!
Hyviä vointeja kaikille Plikoille ja pinoutukaahan muutkin!!
Niin, ja oikein hauskaa vappua kaikille!!! Sehän on jo ihan kohta...
-Tua ja pojat 2v4kk ja 7kk
Kiirettä on piisannut vaikka meillä ei tosiaan vielä ryömitä kun taaksepäin mutta koko ajan pitäisi toista seisottaa. Kitinä alkaa kun ei itse pääse ryömimään ja äidin pitää käydä pelastamassa pinteestä, eihän se tietty tolleen koskaan opikaan ryömimään/konttaamaan mutta ei jaksa sitä kitinää kuunnella. Meidän hymypojasta on tullut vähän kitinäpoika siis :( Jospa tää olis ohimenevää... kipeenä ollaan kanssa oltu, onneks vaan pienessä flunssassa. Talon kanssa meinaa mennä hermot ja tuntuu ettei se valmistu ikinä. Mies tietysti siellä koko ajan parhaansa tekee, alkaa vaan ahistaa tää väliaikainen kämppä minne helmikuussa muutettiin. Sen takia ei oo nettiinkään päässyt ja lukemaan teidän kuulumisia. No, eiköhän tää tästä...
Toivottavasti tulee pian plussa-uutisia =)
Olipas mukava kurkata tänne ja huomata, että palstalla on ollut melkein vipinää ;) Todella hienoa (H-R), että saitte sen peruutuspaikan ja pääsitte jo putkitukseen! Kun öisin saa nukkua tarpeeksi jaksaa pikkuisten kanssa kuuuuummasti paremmin :) Meillä se putkitukseen meno on reilun viikon päästä ja kovasti odotan sitä, että päästään mekin tästä korvarallista.
Bisoukselle: aivan mahtavaa, että teillä jo kontataan! Siitä se pikkuisen maailma alkaa avartua, nelivetoiselle Marc O' Pololle maailma on täynnä haasteita ;) Tuossa yksi ilta katsottiin miehen kanssa vanhoja valokuvia ajalta jolloin kaksoset makasivat vielä " kiltisti" paikallaan ja molemmat katselimme kuvia ihan ihmeissämme, että " oho, onko meillä joskus ollut sohvapöydällä koriste-esineitä ja ikkunalaudalla kukkia...." Niin se sisustus on muuttunut vuosien varrella...itselle helpommaksi ;)
Osbornelle: jos yhtään lohduttaa meidän vanhempi tyttö söi tuossa iässä vielä suurinpiirtein joka kolmas tunti...ja lähestyessämme vuoden ikää muksu söi vieläkin 1-2 kertaa yössä ja silloin oli ihan pakko laittaa kova kovaa vastaan. Mutta hän oli alusta asti todella nälkäinen lapsi ja ensimmäiset kuukaudet söi päivällä kerran tunnissa ja yöllä kerran kahdessa tunnissa...rupeaa ihan väsyttämään kun ajatteleekaan ;) Nuorempi tyttö taas lopetti ihan itsestään yösyönnit kahden kuukauden iässä ja minä hieroin silmiäni voiko tämä olla totta :)) Mutta siis, älä lannistu! Kyllä se siitä. Muistelen neuvolan tädin sanoneen, että puoli vuotta olisi se rajapyykki, jonka jälkeen yösyönnille ei ole fyysistä tarvetta, vaan se olisi paremminkin tapa ja mukavaa. Voimia sinulle, toivottavasti yöunet kohta pitenevät!
Omaa napaa...meillä oli vipa hoito viime tiistaina ja nyt sitten eletään piinaviikkoja...kaikki nyt joukolla peukuttamaan meille parempia tarrasukkia :))
Vappu on mennyt rauhallisesti ja aurinko-armas on meitä suosinut, olemmekin olleet lasten kanssa jo pihahommissa ja tänä vuonna laitamme varmaan jo lapsille pienen keittiöpuutarhan, kasvattelemme itse yrttejä, herneitä ja porkkanoita niin saavat muksutkin nähdä mistä sitä ruokaa saadaan :)
Muistakaahan aina välillä käydä kirjoittelemassa kuulumisia!
Elossa ollaan ja käydään täällä aika ajoin kurkkaamassa. Jotenkin ei vaan jaksa kirjautua sisään. Jos ei tarttisi kirjautua niin kirjoittelisin varmaan ahkerammin.Mikähän siinäkin on?
Ronjoo:Ihan huikeeta että jaksat vielä käydä hoidoissa.pahoittelut km.stä ja tarrasukkia ja liisteriä täältä sinne :) bdbdbddb
H-R. Minkä ikäisenä A alkoi tarkalleen konttaamaan? Ryömikö ensin? Meillä tuntuu olevan aika hidasta tämä kehitys. omassa navassa lisää..
BISOUS: Samat kyssärit sinne myös :)
OSSE:No siellähän on varsinainen vauhtimimmi. Ryömii jo nyt? Hui...kohta se jo sitten juoksee ;) Meillä jäi yösyönnit selkeästi pois kun aloitin ilta puuron. Annan sen just ennen unille menoa.Hammaspyykille ja a-aa ;) 3 iltaa kun olin antanut puuroa niin neljäntenä iltana nukahti ja heräsi aamulla 8.00 seuraavan kerran. Sen jälkeen on satunnaisesti herännyt parina yönä. Silloinkin oli pipinä. Meillä samanlainen projekti tässä tuloillaan.Vanha menee ens vkolla myyntiin.Uusi on jo varattu. Kesällä alkaa remppa.Saadaan pojulle oma huone vihdoinkin.Ihanaa.
SWEET:Kyllä se talo joskus valmistuu.Usko pois. Parempi muuttaa valmiiseen kuin keskeneräiseen. Meillä oli listat asentamatta vielä 1v.sen jälkeen kun tähän muutettiin. Arvaa huviksesi kuinka monta miljoonaa kertaa jankkasin niiden asentamisesta. Mies asensi ne vasta 2h ennen tupareita! Tuparit pidettiin siis 1v. sen jälkeen kun oltiin muutettu tähän.
TUA: Niinpä. Täällä yksi hidas kehittyjä:Ei ole herralla kiirettä mihinkään. Kiva " vertailla" kavereiden vauvoihin jotka jo suunnilleen kävelee...(joo joo ;) ei saa vertailla)
o.n. Juu meidän ukkeli on jo 8kk ja risat ja aika rauhallinen heebo edelleenkin. Kauheasti hymyilee vaan ja veikistelee kaikille. Siis ihan totaalinen flirtti. Oikea " mummo-magneetti" . Kaupassa käymisestä ei tuu koskaan mitään. Saan raahata vaunujeni perässä hömpsähtänyttä mummolaumaa joka kuikuilee vaunuihin...Meillä kääntyminen opittiin vasta tossa 6kk iässä kunnolla. Nyt vasta ollaan huojumassa konttausasennossa. Karhunkävely asennossa killutaan päivittäin tai siis oikeastaan melkein kokoajan. Poju yrittää kävellä siinä asennossa eli sutii jaloillaan lattiaa ja kiukuttelee. Kädet ei liiku mihinkään. Ihan kuin joku olisi liimannut ne lattiaan? Tätä on siis jatkunut nyt jo about 3vkoa. Yrittää ryömiä eteenpäin kyllä mutta työntää vahingossa itseään taaksepäin. Itseasiassa näyttää siltä että ei tajua ollenkaan että voi liikkua " tietoisesti" taaksepäin tai yleensäkkään mihinkään suuntaan.kellona pyörii kyllä...Liikkuu siis ikäänkuin vahingossa.Veikkaan että meiltä jää ryömiminen välistä. Ei ole kiinnostusta yhtään. Jos laitan jonkun " mahtavan uuden" esineen tavoiteltavaksi niin yrittää sitä about 15sek ja sitten löytää taas jonkun pölypalleron lattialta ja alkaa nysväämään sen kanssa ;)
Kokoa on about 10kg ja pituutta oli viikko sitten 76,5cm. Mulla on niskat ihan tulessaja pää ei enää käänny ton ukkelin kantelemisesta. Aika hankalaa on esim.pyllypesut nykyään kun jätkä painaa miljoonan ja ei osaa letkujaloillaan yhtään seistä. Roikota tota nyt sitten jossain lavuaarin äärellä.Huh huh.Onneksi ens vkolla on hierojalle aika.
klara vappen vaan kaikille.Onkohan muuten tuo SAMOJEDI enää linjoilla???!!!
T:Piippuli ja poju 8kk
Vau, täällähän ihan kuhisee plikkoja=;) Kiva taas teistä kuulla ja pienistä päivän säteistänne. Ronjoolle kovasti hurjasti ihan älyttömästi peukutuksia!!!!=) Pidä piinassa meidät mukana=) Ja onnea putkitukseen. Meillä tosiaan on pian jo kolme viikkoa nukuttu yöt!!! Ihanaa!=)
Piippuli kyseli A:n liikkeelle lähdöstä. A alkoi konttaamaan vasta 10kk iässä ja sitä ennen meni ryömien toinen jalka, toinen käsi koukussa=) Nyt meillä mennään jo ns. karhunkävelyä ja voi veljet, nousee kaikkialle ja ylettyy ihan kaikkialle! Niin kuin Ronjoo tuossa sanoi uudesta sisustus tyylistä, niin sama täällä! Ei meidän neidin vauva aikoina pitänyt mitään mihinkään nostella, mutta kyllä nyt on toisin. Ja vielä kun pituutta oli jo 9kk iässä 81cm voi vain kuvitella mitä se on nyt 11kk iässä ja todella kaikki tulee lähelle helposti=) Mutta, ah ei sille voi vihainen olla. Aina kun yrittää komentaa, niin katsahtaa vaan mua päin sanoo " Äitiii" ja hymyilee koko kuuden hampaan kalustolla=) Mutta tosiaan neiti käveli jo hyvin hänen iässää, vaan kyllä A puhaltaa kakusta kynttilän ennen kuin jalat saa alleen.
Mutta ei tänne nyt tällä erää tämän ihmeellisempiä. Kaikille plikoille mukavaa alkavaa toukokuuta ja kuullaan taas!
H-R
Ronjoolle kovasti tarrasukkia ja plussasäteitä.
Piippuli: Mua ei haittais pätkääkään tässä vaiheessa puuttuvat listat. Asutaan meinaan n. 50 neliön appiukon sivuasunnossa. Viimeistään sitten syksyllä päästään muuttaan mutta ei todellakaan valmiiseen asuntoon. Uskon et jossain vaiheessa ne puuttuvat listat alkaa ärsyttää mutta nyt sitä ei edes ajattele.
Toi kehitys on just kun meidän poju, ihan sama meininki täällä! Meilläkin 6kk opittiin vasta kääntymään. Hölmöhän mäkin olin ku oon alkanu seisottaan ja istuttamaan niin nyt ei ryömiminen kiinnosta ees senkään vertaa. Meillä vaan on toi pyllypesu hankalaa just siks kun poika seisoo kuin suolattu tönkkö ja ylävartaloaan kääntää peilin suuntaan.
Sweet ja poitsu 9kk
Pikaisesti tulin kurkkaamaan mitä täällä tapahtuu ja mukava oli huomata, että kirjoittelemassa on käyty :)
Meillä eletään nyt kohtalonhetkiä, todennäköisesti huominen tai ylihuominen on se koitosten päivä...menee hermo ihan auttamattomasti tämän odottamisen kanssa...mies on työmatkalla ja minä pyöritän yksi huushollia...TUNTUU ihan siltä, että menkat alkavat huomenna ja jo pelkkä ajatus ketuttaa ihan vietävästi...toisaalta yritän toistella itselleni mitä ihmettelin ensimmäisen raskauteni alussa, koko ajan kun tuntui siltä että kohta tulee menkat...vaan eipä tullut. Mutta minä tulen ihan varmana kohta hulluksi! Miksi ihminen ei voi esimerkiksi NUKKUA näitä viimeisiä piinapäiviä ja sitten herätä toteamaan mikä on tilanne ;) Mutta se on ihan varmaa, että jos menkat alkavat juon pullon punaviiniä, itken itseni uneen, ja sitten jatkan taas sinnillä eteenpäin. Vaikka ajatus taas uudesta hoidosta ei todellakaan juuri nyt lämmitä mieltä...mutta periksi ei anneta.
Tulipas omaa napaa, mutta jotenkin tuo elämä nyt aika lailla sen oman masun ympärillä pyörii ;)
Aurinko-terkkuja kaikille :)
Ronjoo: dbdbdbdbdbdbdbdbdbdbdbdb!!!!!
... tulehan pian kertomaan mikä on tilanne!
Ai, kamala, miten mä tunnen ihan sisälläni tuon sun tunteesi....aivan kuin se olis ollu itsellä juuri eilen, vaikka aikaahan tuosta on jo kulunut=) Mutta todella siihen ei koskaan totu ja hulluksi meinaa joka kerta tulla, mutta mukana hengessä ollaan ja kovasti kovasti peukkuja ylhäällä pidetään, jotta täti ei käymään tulis ja tarrasukkia siellä asetellaan paikoilleen!!bdbdbdbd Halaus!!
Meillä täällä jo suunnitellaan YKSI vuotis päiviä!!! Apua, mihin tää aika on menny??? Juuri tänään isosisko pudotti veikan kutsut postiin ja äiti yrittää metsästää jotain kivaa kakku ohjetta netistä=) Barbi kakkua ehdotti neiti myös veikalle, vaan ei taida olla yhtä riemuissaan asiasta veikka=;) Jos vaikka jotain nalle kakkua tai....Jos jollakin hyvä resepti niin olis kiva kuulla.
Mut nyt tää täys tuho heräs ja koneella olo ei todella silloin onnistu, joten vointeja kaikille ja iahanaa tulevaa äitienpäivää!!!
H-R ja pikku pirpanat
että ei mene enää kuin kaksi vuotta ja esikoisemme aloittavat koulun...vastahan me kannoimme nyytit laitokselta kotiin...mihin se aika on kadonnut...
(H-R):lle: kaiken mualiman kakkuja löytyy ainakin kaurislapsen blogista
http://www.capricorn.vuodatus.net/
ja siellä on linkkejä myös muille sivuille. Itse tein kerran sellaisen juna-kakun, johon tuli veturiosa ja yksi vaunu. Kasasin sen ihan tavalliselle uunipellille, jonka olin päällystänyt alumiinifoliolla, ihan hieno tuli :)
Omaa napaa: laskeskelin tuossa kalenteria uudestaan ja tulin siihen lopputulokseen, että jos täti ei tule tämän viikon aikana niin sitten alkaisi olla aika turvallista tehdä sitä raskaustestiä. Oletuksella, että kierto on täysin säännöllinen menkkojen pitäisi alkaa tänään, mutta yleensähän minulla heittää sen päivän tai kaksi, joten tämä loppuviikko pitäisi nyt sitten vielä jaksaa piinailla...ärsyttävää! Tulen sitten alkuviikosta kertomaan miten kävi.
Rakkaat Plikat, olen ihan onnesta sanattomana...mutta...totta se on...meille tulee VAUVA!!!
Ihan mielettömän suuri halirutistus teille kaikille, olette ihania :)
Toivotaan, että kaikki menisi nyt tällä kertaa nappiin ja että ensi vuoden alussa meillä olisi täällä kotona uusi piskuinen tuhisija :)
Voi täällä mä aivan kyyneleet silmissä ja iho kananlihalla luin Ronjoon viestiä=) Siis IHANAA!!!!!!!!!!!! Nyt ihan super super tarrakkaat sukat massuasukille!!! Onnea Ronjoo!!!
Mä tuossa kyllä viikonloppuna jo ajattelin, että ei Ronjoon luo voi täti tulla sillä se tuli meille!!!! JIPII!!! Olen aivan ymmälläni, sillä nää oli toisen raskauteni jälkeen jo kolmannet luomu menkat!!! Ja moista ihmettä mulla ei ole tapahtunut, vois sanoa, koskaan!!!!! Siis täällä todella odotellaan ja jännätään tätin tuloa, eli hyvä näin! Tosin kierto on ollu 42-74 päivää, mutta pääasia kun tulee, niin tietää että raskaudet ovat hormooneille jotain tehneet ja kroppa toimii edes jotenkin=)
Mutta joo, pitää käydä vilkaisemassa tuo Ronjoon " kakku linkki" ja oikeesti alkaa valmistelee yksivuotis synttäreitä=)
Ihanaa ja lämpöistä viikkoa jälleen kaikille!
Ronjoo: pidä ajanhermoilla meidät!
H-R
Onnea Ronjoo.Ihan huimaa kun pcolainen plussailee vaan niin että plussapallot tipahtelee :) Onnea odotukseen.
Meidän pikku-ukko on nyt 9kk ja konttailee kovati.Osaa antaa " pusun" pyydettäessä ja vilkuttaa " hei hei" . Ihana pieni marakatti oppii uusia asioita kamalaa vauhtia. Ymmärrystäkin on tuohon pellavapäähän näköjään pikku hiljaa tulossa sillä nukahtaminen päivä ja yöunille alkaa olemaan aika tuskaisaa. Itkun kanssa nukahdetaan vaikka rutiinit on aina olleet samat.Kai se on se eroahdistus sitten nyt? Yötkin on aika hulinaa.Joskus heräillään ½h välin itkemään.
Imetys loppui 7kk iässä kun tissi ei enää kelvannut. Se oli lähinnä puruleluna. (hampaita suussa 8kpl) Menkoista ei siltikään ole ollut mitään tietoa?! (en ole raskaana) Eli tähän liittyen kyssäri milloin teille on palautuneet menkat imetyksen lopetuksen jälkeen ja jatkokyssäri oletteko milloin (kuinka monta kk imetyksen lopetuksen jälkeen)ottaneet terot/primot jos menkat ei ole alkaneet?
Piippuli ja kamu 9kk