Puoliso haluaa lapsen joskus, omat tunteeni ovat nämä.

Minulla on ollut viimeiset pari vuotta tuleva ja menevä vauvakuume, joka on kadonnut nyt viimeisien kuukausien aikana täysin. Päinvastoin kuin kai yleensä, lähipiirin lisääntymiset on se joka vähensi tätä. Jaksoin fiilistellä ja hypettää lasta näiden kanssa kun se oli vielä ajatuksen tai raskauden tasolla, tai vastasyntynyt, mutta heti kun noista katosi se uutuudenviehätys niin tuli sellainen olo että ai, tässäkö tämä olikin. En tietenkään sano tätä ääneen, mutta oloni on sellainen että tämähän on todella onttoa puuhaa.

Muiden lapset eivät ole ikinä aiheuttaneet mitään ihastelua, vaan reaktioni on mennyt neutraalista negatiivisempaan. Nykyään kun jonkun lapsi vetää raivarit ja päässäni välähtää että saatan olla itse joskus se äiti tuossa tilanteessa, tulee sellainen päässä humiseva ahdistus. Ei ei ei.

Mitä pidemmälle kirjoitan tätä sitä enemmän toivon jotain kaiken korjaavaa hormonisekoamista josta aina puhutaan. Kaiken tämän lisäksi suvussani on sairautta, kehitysvammaisuutta ja hankalia raskauksia normaalia enemmän. Tätä lähisuvussa ikäni seuranneena tiedän jo nyt että en jaksaisi hoitaa sairasta lasta, vaan nostaisin kädet pystyyn ja lapsi lähtisi laitokseen tai minä karkuun.