Miksi viette " virikelapset" päiväkotiin ettekä harrastuksiin?

Puistossa ei opi ryhmäkäyttäytymistä muutenkaan. Jokainen touhuaa tahollaan mitä touhuaa. Ihmisiä menee ja tulee. Kaverisuhteita on vaikea muodostaa jonkun satunnaisten ohikulkijoiden kanssa. Yhteinen siellä vietetty aika riittää vaivoin tutustumiseen kun jonkun jo pitääkin lähteä.

Vierailija:

ap

p. s. riippuu varmasti aika paljon puistosta minkä ikäisiä lapsia siellä ulkoilee. Meilläpäin on paljon perhepäivähoitajia ja siksi puistossa aina paljon lapsia, isojakin.

varhaiskasvatusta aika korkealle. Vaikka jäinkin kotiin kun keskimmäinen lapseni oli viisivuotias, hän kävi päiväkodissa 12 tuntia viikossa, kolmena aamuna, saamassa todella ammattitaitoisilta opettajilta virikkeitä mukavassa pienessä ryhmässä. Sydäntä raastoi ne aamut viikossa, jolloin lapsiparka yritti naapurustosta ja kerhoista löytää leikkikavereita, kaikki isot lapset kun olivat hoidossa. Kyllä päiväkotiaamut olivat mieleisiä. Ja iltapäivisin kavereita tuli jo eskareista ja koulusta, ja touhua taas riitti. Lapsi ehti olla kuusi ja puoli vuotta vanha ennen eskarin alkua, mielestäni olisi ollut julmaa itsekeskeisyyttä riistää häneltä kaikki ne kivat kokemukset mitä päiväkoti tarjosi, vain että olisin saanut kokea olevani täydellinen äiti ja ' riittäväni' lapselle. Jos äiti riittää kuusivuotiaalle, kaikki ei lapsen tilanteessa ole mielestäni kunnossa.

isoja lapsia, 5-6-vuotiaat ovat kyllä päiväkodeissa.

Lapsi jolla on vaikeuksia ryhmään sopeutumisessa. Kerhopaikka on haussa ja syksyllä sellaisen luultavasti saamme. Ikää on silloin 4.5 vuotta. Vaikeuksia sovittaa leikkejä yhteen samanikäisten kanssa, vaikeuksia jakaa asioita, yleistä yhteistyöhaluttomuutta ja minä-minä henkeä. Sisarukset eivät ole riittäneet opettamaan sosiaalisia ryhmässä toimimisen taitoja. Eikä ne satunnaiset puistotuttavuudet.



Että repikää siitä. Olenko sitten ollut täydellinen äiti ja pilannut lapseni sosiaalisen kehityksen? Olisi kai pitänyt mennä töihin heti esikoiseni ä-loman päätyttyä.



t. eräs joka teki väärät valinnat

Niin, vaikka minulla on masennus, se ei vaikuta lapsen saaman hoidon tasoon. Minä olen perheessä edelleen aikuinen, ei lapseni! Olen itse kasvanut sairaan äidin huolenpitäjänä, joten tiedän kokemuksesta, millaista se voi olla- siksi pidän nyt huolen, ettei lapseni joudu samaan tilanteeseen. Minulla on myös hyvä avoliitto kasassa, joten lastenhoitoapua saan enemmän kuin tarpeeksi :). Lääkkeitä en syö enkä käy terapiassa, koska kaupunki " säästää" eikä tarjoa minulle hoitoa ennenkuin suunnilleen yritän tappaa itseni...ikävää, mutta totta. En liioittele. Olen nyt " liian hyvässä kunnossa" saadakseni apua (= hoidan lapsen, jaksan tehdä kotitöitä, olen hyväntuulinen usein)...

positiiviseksi. Lapset saavat leikkiä kahtena päivänä tuttujen tätien valvonnassa ja rakkaiden leikkitovereidensa kanssa. Ovat asiasta innoissaan ja aina menevät mielellään.

Itse saan kahtena päivänä keskittyä enemmän tähän nuorimmaiseen ja kodin hoitoon ilman puistopakkoa.



Kyllä kolmevuotias jo on sen ikäinen että kaipaa niitä leikkikavereita. Miellä vaikka on sisarukset ja hoitopäivät niin vielä on vapaa päivinä suorastaan pakko lähteä puistoon tai kylään jotta saavat leikkiseuraa.

Askarteluja, leipomisia, piirtämistä, jumppakerhoa jne. ehtii kyllä vielä illallakin.



Itse olin ajatellut ottaa lapset kotiin kun jään äitiyslomalle, mutta hoitopaikasta itse kysyivät että eikö lapseni jäisi osa-aikaisiksi.

Mielellään kuulema hoitavat kun on jo tuttuja lapsia joilla hyvät suhteet muihin lapsiin. Olen onnellinen valinnasta, sillä lapset, äiti ja perhe voi hyvin. En koe vieväni kenenkään työssäolevan hoitopaikkaa, kiitos subjektiivisen hoito-oikeuden ja ainakin meillä kerhot ja harrastukset on niin suosittuja että niihin on lasta tosi vaikea saada.



Ja lopuksi vielä se että kaippa se tässäkin tapauksessa on niinkuin 3 tai nelonen asian kuvaili. Siksi kun olen laiska paska jne. ;)

Vierailija:

Niin, vaikka minulla on masennus, se ei vaikuta lapsen saaman hoidon tasoon. Minä olen perheessä edelleen aikuinen, ei lapseni! Olen itse kasvanut sairaan äidin huolenpitäjänä, joten tiedän kokemuksesta, millaista se voi olla- siksi pidän nyt huolen, ettei lapseni joudu samaan tilanteeseen. Minulla on myös hyvä avoliitto kasassa, joten lastenhoitoapua saan enemmän kuin tarpeeksi :). Lääkkeitä en syö enkä käy terapiassa, koska kaupunki " säästää" eikä tarjoa minulle hoitoa ennenkuin suunnilleen yritän tappaa itseni...ikävää, mutta totta. En liioittele. Olen nyt " liian hyvässä kunnossa" saadakseni apua (= hoidan lapsen, jaksan tehdä kotitöitä, olen hyväntuulinen usein)...

Kyllä siihen TARVITAAN apua. Lähes aina lääkitystä ja jonkunlaista psyykkistä apua; psykologia, terapiaa...

Jos ihminen, varsinkin äiti, on masentunut, ei se ole mikään marttyyrimitta, että sinnittelee. Päinvastoin! Oikeasti masentunut voi pahimillaan olla vaaraksi itselleen ja perheelleen. Ja voin kokemuksesta kertoa, että kun on masetunut, ei siinä pysty tsemppaamaan lasten edessä.

vaikka a) kahtena päivänä viikossa virikehoidossa päiväkodissa tai sitten vaikka b) joka aamupäivä puistotädillä? Miten tapauksessa a) äiti on patalaiska? (vaikka on todellisuudessa yhtä paljon lapsen kanssa ajallisesti kuin tapuksessa b)

Miksi b) tapauksessa äiti täyttää kaikki hyvän kotiäidin kriteerit mutta yhtäkkiä jos hoitopaikka on päiväkoti hänestä tulee huono äiti?

En oikeasti käsitä tätä eroa...

Ja turha tulla pauhaamaan mistään yhteiskunnan resurssien väärinkäytöstä jos lapsi on virikehoidossa, kyllä ne meidän verorahat kummasti riittää jos jonkinmoisiin it-ratkaisuihin esim. kuntapuolella ja hienoihin kirjastotaloihin yms. Ja eikö virikelapset sitten yhtään työllistä naisvaltaisella lastenhoitoalalla jos sitä talouspuolta pitäis ajatella?

PAHVI. Mitä luulet puistoilun antavan 4-5-vuotiaalle? Siellähän on kiva kirmata alle 2.5-vuotiaiden kanssa. Niistä kun on seuraakin niin paljon. Meidän lapsi ainakin pitkästyy niiden pikkukersojen keskellä kun oman ikäisiä ei ole koskaan.

Vierailija:

Eikös vapaata leikkiä ole koko ulkoiluaika puistossa? Eihän sitä vapaata leikkiä päiväkodissakaan ole juuri muutoin kuin ulkona. Muutenhan aika menee syömiseen, pukemiseen,

nukkumiseen ja päivän toimintaan.

ap

riitäkään enää, kun kaikilla on paljon harrastuksia. Joskus voi olla parempi että on yksi harrastus, vaikkapa virikehoito, kuin se että revitään koko perhettä moneen suuntaan jatkuvasti.