Ärsyttää työkaveri, jonka elintaso on miehen maksama
Töissä vain oleskelee ja menee sieltä missä aita matalin, koska tiedossa että aina joku maksaa.
Kommentit (28)
Toki voi ärsyyntyä siitä että työkaveri tekee työnsä huonosti. Oli syy sitten mikä hyvänsä. Sinä taas puolestasi olet vaan kateellinen miehen rahoista, mikä on ihan typerää. Keskity niihin ongelmiin siellä työpaikalla ja ota asia vaikka esille että niille voisi tehdä jotain.
Tuntuuhan se epäreilulta mutta elämä on.
Siis mitä. Ärsyttää elintaso? Nyt on vaikeaa päästä kärryille.
Vttuako se sulle kuuluu, miten rikas mies sillä on. Itsellä ei ole rikas mies, muttei mua haittaa toisten elämät.
Millainen elintaso? Mistä päätellen? Minun on vaikeaa kuvitella toisten elämää
Oletko ap perusterve? Siitä kannattaa olla onnellinen.
En itsekään voisi elää omilla tuloillani siten kuin nyt miehen tulojen ja omaisuuden avulla. Mutta olemme perhe ja meillä on yhteisiä lapsia. Siksi ihan hyvällä omallatunnolla elän mieheni varallisuudet avulla.
Ap olet kateellinen ja kirjoitat että ärsyttää, sanoisit suoraan vaan että olet kateellinen. Se helpottaa. Eikä kuulu sulle yhtään kenen maksama on työkaverin elintaso.
Kateus on ihan yleistä. Keskity hyviin asioihin omassa elämässäsi. Itse en kerro työpaikalla varallisuudestamme, koska en halua lesota tai ottaa tarpeetonta kehittymätöntä kateutta osakseni. Teen kyllä töitä itse sata lasissa, koska se on merkityksellistä (erityisopetus).
No tottahan meillä on mieheni kanssa yhdessä parempi elintaso kuin olisi yksin. Onhan se tullut kummallekin halvemnaksi kuin jos molemmilla olisi oma asunto, oma kesämökki ja oma vene. Nyt tarvitaan kutakin vain yksi. Ai niin, autoakin tarvitaan vain 1 kpl.
Mä käyn eräässä harrastus ryhmässä, jossa yhdellä naisella on kai joku Luis vuittoni tai joku kassi. Ei kyllä käy tippaakaan kateeksi.
Stockalla oli kans näitä hienostorouvia jotka kävi näön vuoksi töissä tienaamassa sukkahousurahoja. Entä sitten, se on niitten elämä. Mää en kyllä kävis jos ois joku joka maksais kaiken.
Eikös Stockan myyjät 50 v sitten olleet juurikin näitä pitkästyneitä seurapiirirouvia.
Kirsti Paakkasen elämänkerrassa oli maininta näistä "myyjäleideistä", ei hänkään sitä menoa sulattanut, vaikka olikin vain köyhä tyttö Saarijärveltä.
Jos sillä miehellä olisi tosi hyvä elintaso, tuo nainen tuskin kävisi töissä lainkaan.
Ei ärsytä. Matalan aidan metsästäminen on paras elinstrategia. Ottaisin oppia tuollaisesta.
Ei ole pelkoa työttömäksi jäämisestä, päinvastoin.