Miniäni nälvii minua
Esim näin: onhan täällä kerrankin siivottu. Et voi ymmärtää, kun olet vaan kansakoulun käynyt. Etkö pärjännyt pääsykokeissa? Muista nyt ettei lenkkikengissä tulla teatteriin. Mieluummin olisin niin ettei juuri tavattaisi.
Kommentit (12)
Miksi olet miniäsi kanssa tekemisissä. Kerro suoraan, että jatkuva arvostelu tuntuu ikävältä.
Minä en ole tekemisisaä miniäni kanssa. En jaksa sitä oikeassa oloa ja itsekeskeisyyttä.
Hän nälvii poikaani minuun liittyvistä asioista.
Kun saa liikaa ilkeilyä, pitää jättää tapaamiset minimiin.
Niin minä tein monta vuosikymmentä anopin osalta.
Muita samanmoisia ei ole ollutkaan, onneksi.
Äitini on tällainen nälvijä ja sivumennen piikittelijä. "Hyvää minä vain tarkoitan". "Sanon vaan niinkuin asiat on". Oli toki vain jäävuoren huippu, mutta osasyy sille, miksi en ole yli kahteen vuoteen ollut kanssaan tekemisissä; On ikäni ollut hemmetin vaikea ihminen, mykkäkoulut on paras välineensä ratkoa erimielisyydet, selkeä narsistinen lastensa roolittaja jne.
Ei ole pakko olla tekemisissä miniän kanssa. Oman anoppini kanssa en ollut missään tekemisissä liittoni viimeisten viiden vuoden aikana. Ei tultu toimeen ja sillä hyvä.
Jos kuitenkin tahdot olla miniän kanssa väleissä niin opettele avaamaan suu. Kerta toisensa jälkeen kun tölväisy tulee mainitset, että tuo oli tarpeetonta, etkä pidä moisesta piikittelystä. Ja vielä kun lisäät "Vaikutat fiksulta ihmiseltä, niin jätetään tämmöset väliin kiitos".
Virkistävää, että joskus on näinkin päin. Toki ikävää nälvimisen kohteelle, eikä noin saisi käyttäytyä.
Minua taas anoppi aikoinaan dissasi kaikesta, osin sen vuoksi kun oli yksinkertaisesti niin tyhmä. Hän itse ei ollut kouluja käynyt peruskoulun lisäksi. Esim. minulla on yo-merkonomin paperit, tämä oli silloin kauan sitten opistotutkinto ja amistutkintoa vastaava oli merkantti. Nyt merkonomi on amis ja amk tradenomi. Entinen yo-merkonomi tutkinto vastaa hyvin paljon tradenomitutkintoa ainakin n. 30 v sitten kun itse opiskelin viimeisten joukossa tuota yo-merkonomitutkintoa ennen kuin tämä tutkinto poistui kokonaan ja kaverini toisella paikkakunnalla tradenomiksi ja kun vertailimme ammattiaineita olivat nämä samat. No anoppi sitten kymmenisen vuotta sitten kertoi miten toinen miniä opiskelee nyt merkonomiksi kun ei tradenomikoulutukseen päässyt ja samalla viittasi vähättelevästi minun tutkintooni.
Onko miniäsi ilkeä ilkeilyn halusta, vai kuukauden ajasta? Eipä vaikuta ihan normaalikäytökseltä! Taustalla on ehkä jotain selvittämätöntä, tai menttaalipuolella on alkamassa jotain tutkimisen arvoista!
Vierailija kirjoitti:
Äitini on tällainen nälvijä ja sivumennen piikittelijä. "Hyvää minä vain tarkoitan". "Sanon vaan niinkuin asiat on". Oli toki vain jäävuoren huippu, mutta osasyy sille, miksi en ole yli kahteen vuoteen ollut kanssaan tekemisissä; On ikäni ollut hemmetin vaikea ihminen, mykkäkoulut on paras välineensä ratkoa erimielisyydet, selkeä narsistinen lastensa roolittaja jne.
Ei ole pakko olla tekemisissä miniän kanssa. Oman anoppini kanssa en ollut missään tekemisissä liittoni viimeisten viiden vuoden aikana. Ei tultu toimeen ja sillä hyvä.
Jos kuitenkin tahdot olla miniän kanssa väleissä niin opettele avaamaan suu. Kerta toisensa jälkeen kun tölväisy tulee mainitset, että tuo oli tarpeetonta, etkä pidä moisesta piikittelystä. Ja vielä kun lisäät "Vaikutat fiksulta ihmiseltä, niin jätetään tämmöset väliin kiitos".
Tästä tulee mieleen eräs entisellä työpaikalla ollut nainen. Hän myös aina sanoi niinkuin asiat (hänen mielestään) ovat. Puhe perustui pitkälti kateuteen, hän ei ollut käynyt mitään kouluja kadehti muita ihmisiä työpaikalla ketä mistäkin. Ja tuo mykkäkoulu. Jos jokin ei mennyt hänen mielensä mukaan, hän: En sano mitään, naamallani sen näytän. Ja tuollaista jostain syystä suvaittiin työyhteisössä vaikka yhteistyö tuollaisen kanssa oli aika ajoin täysin mahdotonta kun hän naamallaan näytti.
MIniäsi vaikuttaa kontroloivalta ja todnäk on sitä myös muitakin kohtaan. Hankalaa!
Kontroloivista tyypeistä selviää vaikenemisella ja siirtymällä toiseen paikkaan. Mikään takaisin sanominen ei ratkaise asiaa, sillä kontroloivat tyypit kääntävät senkin tilanteen itsensä eduksensa.
Olet kuitenkin aikuinen ihminen ja voit valita seurasi tai missä vietät vapaa-aikasi. Miniän tapaaminen ei ole välttämättöntä liian usein. Jos välttelystäsi tulee kysymyksiä avaa silloin asiaa muillekin. Kerrot ihan asiallisesti, miten sinusta ei ole mukavaa miniän asenne sinua kohtaan. Se on sitten miniän ratkaisu miten suhtautuu palautteeseen, mutta se myös kertoo sitten hänestä tosi paljon.
Ei halua tavata. Helppoa, et tapaa.