Yksinäisyys
Minulla on ihana perhe. Mies ja lapset. Ihan pieninä käytiin kerhossa kun olin äitiyslomalla ja vapaalla. Siellä tutustui muihin äiteihin. Samoin myöhemmin kun harastukset alkoi niin tuli uusia tuttavuuksia. Mutta kaikki tuttavuudet on vain siellä kerhoissa ja harrastuksissa. Ketään sellaista ystävää ei ole kenen kanssa kävisin jossain tai se kävisi meillä tai minä heillä. Enkä haluakkaan sellaista. Suojamuuri nousee eteen jos joku pyytää kahville tai jonnekkin menoihin. En halua sellaisiin. Viihdyn yksikseni. Toki tiedostan että voi tulla yksinäinen loppuelämä kun lapset aikanaan lähteee kotoa. Pelkkä puoliso jolle jakaa asioita. Onko muilla tälläistä yksinäisyyttä jonka itse aiheuttaa?
Kommentit (3)
Vierailija kirjoitti:
No mulla ei ole kavereita, ei sitä miestä eikä lapsiakaan. En oikein ymmärrä miten sinä täällä itket yksinäisyyttäsi.
Mun pointti tässä oli se että onko muita jotka oikein ahdistuu ihmisten liian lähelle tulosta. Ei nauti siitä tilanteesta. Ymmärrän sen että osa on siinä yksinäisyyden tilanteessa haluamattaan. En siis itke "yksinäisyyttä"
No mulla ei ole kavereita, ei sitä miestä eikä lapsiakaan. En oikein ymmärrä miten sinä täällä itket yksinäisyyttäsi.