YLE: Ulkopoliittinen instituutti osti yli 10 000 eurolla kriisiviestinnän konsultointia mainevahinkojen minimoimiseksi Stubb-jupakassa
Ulkopoliittinen instituutti päätyi kesällä ostamaan apua kriisiviestinnän hoitamiseen presidentin pojan Oliver Stubbin harjoittelupaikkaan liittyen.
Konsultointi tuli maksamaan veroineen 10 667 euroa. Instituutin johtajan Hiski Haukkalan hyväksymä Aina Advisors Oy:n tarjous piti sisällään kaksi tunnin mittaista kokousta, toimenpidesuositukset sekä kysymys ja vastaus -dokumentin laatimisen.
Aina Advisors on viestintäkonsultti Katri Makkosen ja kolmen muun viestintätoimisto Milttonin entisen työntekijän keväällä perustama kriisiviestintään erikoistunut yritys.
Keskustelu instituutin ympärillä kävi kesäkuun lopulla kuumana. Kuun alussa oli käynyt ilmi, että instituutti oli valinnut korkeakouluharjoittelijaksi tasavallan presidentti Alexander Stubbin pojan Oliverin.
Tarjouksen arvonlisäveroton kustannusarvio oli 8 500 euroa. Veroineen Aina Advisors laskutti eduskunnan yhteydessä toimivaa Ulkopoliittista instituuttia 10 667,50 eurolla. Hinnassa sovellettiin tarjouksen mukaan sopimusehtojen mukaista kiirelisää.
Tuli paha olo!
Kommentit (276)
Eli Sanoma Oyj suojelee myös Upia?
Vierailija kirjoitti:
Onko toi Haukkala tyhmä vai rikollinen??
Melkoinen mokailija, miten se voi olla pätevä johtamaan yhtään mitään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin järjetön ajojahti. Kautta aikojen on esim. yrityksissä otettu mieluummin omien työntekijöiden nuoria kesätöihin ja harjoittelijoiksi mieluummin kuin täysin ventovieraita. Miksi? Siksi, että oma työntekijä on ollut tavallaan nuorensa takuuhenkilö paremmasta ja motivoituneemmasta toiminnasta kuin ventovieras nuori. Ja tunnetun henkilön lapseen kohdistuu sama näkemys luotettavuudesta. Eihän tämä kiveenkirjoitettua ole, mutta todennäköisempää luotettavuutta kuitenkin.
Ai Stubbin lapsi on luotettavampi, kuin muut hakijat?
Muistaakseni poliisi ampui itsensä haulikolla virka-asunnon kellarissa.
Vierailija kirjoitti:
Täysin järjetön ajojahti. Kautta aikojen on esim. yrityksissä otettu mieluummin omien työntekijöiden nuoria kesätöihin ja harjoittelijoiksi mieluummin kuin täysin ventovieraita. Miksi? Siksi, että oma työntekijä on ollut tavallaan nuorensa takuuhenkilö paremmasta ja motivoituneemmasta toiminnasta kuin ventovieras nuori. Ja tunnetun henkilön lapseen kohdistuu sama näkemys luotettavuudesta. Eihän tämä kiveenkirjoitettua ole, mutta todennäköisempää luotettavuutta kuitenkin.
Tämä ei ollut normaali kesätyöpaikka, vaan korkeakouluopiskelijoiden tavoiteltu harjoittelupaikka. Monella valmistuminen siirtyy, jos harjoittelupaikkaa ei löydy tai sen vie tällainen johtajan kaverin poika. Yksityiset yritykset ovat eri asia, niihin voi palkata kavereiden lapsia, mutta UPI on eduskunnan alainen laitos, jota kustannetaan verovaroin.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pahasti opiskelija on ryssinyt, kun tarvitaan maksullista kriisiviestintää?
Yleensä opiskelijan harjoittelu keskeytetään, jos opiskelija aiheuttaa ongelmia. Miksi Oliverin harjoittelua ei keskeytetty? Miksi Oliverin kohdalla valtio maksoi 10 000 euroa siitä, että hän sai jaksaa harjoittelun loppuun? Onko tämä tasa-arvoista opiskelijoiden kohtelua? EI ole!
Eihän tässä opiskelija ryssinyt, vaan sen teki tämän opiskelijan valinnut päällikkö H Haukkala.
Harjoitteluun valittiin henkilö, joka ei täyttänyt kriteerejä ja silti hänet valittiin, kun kyseessä oli presidentin poika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin järjetön ajojahti. Kautta aikojen on esim. yrityksissä otettu mieluummin omien työntekijöiden nuoria kesätöihin ja harjoittelijoiksi mieluummin kuin täysin ventovieraita. Miksi? Siksi, että oma työntekijä on ollut tavallaan nuorensa takuuhenkilö paremmasta ja motivoituneemmasta toiminnasta kuin ventovieras nuori. Ja tunnetun henkilön lapseen kohdistuu sama näkemys luotettavuudesta. Eihän tämä kiveenkirjoitettua ole, mutta todennäköisempää luotettavuutta kuitenkin.
Ihan oikeutettu kohu. Kymmeniä pätevimpiä hakijoita ja pressan pentu, ekan vuoden opiskelija ei niin tunnetusta tai hyvästä yliopistosta kiilasi kaikkien ohi. Upi mokasi ja raskaasti ja stubbelon olisi pitänyt sanoa pennulleen että odota pari vuotta ja hae sitten.
Miksi ei saisi? Itse ainakin ottaisin yrityksessä oman työn
UPI ei ole tavallinen yritys, vaan veronmaksajien kustantama tutkimuslaitos. Omaan yksityiseen yritykseen toki voi palkata vaikka kaikki sukulaiset, mutta ei tällaiseen julkiseen laitokseen.
Vierailija kirjoitti:
mitä sitten, normaali menettely
UPI:n henkilökuntaan kuuluu saman alan ammattilaisia. Haukkala ostaa päräytti palvelut kaveriltaan veronmaksajien varoilla. Onneksi ei tullut yhtä kalliiksi kuin Jyrki Kataisen kaveriltaan Pekka Himaselta tilaama kirja, joka sekin hankittiin verovaroin.
Vierailija kirjoitti:
Kokoomuslainen pestasi kokoomuslaisen pojan ja hätiin palkattiin kokoomuslainen kriisinviestintätoimisto. Laskun maksajana ei kuitenkaan ollut kokoomus vaan veronmaksajat.
Se on kokoomuslainen näkemys kapitalismista.
Eiks se up:n maiju ollut hr ja viestintä asiantuntija,mihin konsulttia tarvittiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalliiksi tuli veronmaksajille pikkuprinssin kesätyö.
Ainakin hän meni töihin toisin kuin monet ikäisensä jotka loisivat kotona.
Tämän sankarin "työ" tuli yhteiskunnalle ja veronmaksajille monta kertaa kalliimmaksi, kuin jos olisi jäänyt kiltisti kotisohvalle.
Päästäänkin kysymykseen, että tuleeko yksilön lähtökohtaisesti ajatella itseään vai yhteiskuntaa. Mielestäni itseään.
UPI ei edusta itseään, vaan yhteiskuntaa.
UPI on eduskunnan alainen Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi värkätty tutkimuslaitos, jonka tarkoitus on tuottaa tietoa ulkopolitiikasta kansanedustajille ja ministereille. Koko laitoksen historian aikana vertaisarvioidun tutkimuksen määrä on surkuhupainen. Tällaisena aikana tuohon luksukseen ei ole varaa.
Kansanedustajat ja ministerit osannevat ottaa yhteyttä yliopistojen ja Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijoihin kun tarvivat jotain tietoa. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni kansanedustaja ja ministeri käyttää UPI:n tietoja päätöstensä tukena. Taitaa moni käyttää ihan tekoälyä apunaan, koska se on helpompaa ja nopeampaa. Ei tarvi edes käännättää tutkijalla tutkimustuloksia suomeksi.
Vierailija kirjoitti:
Ihanko oikeasti Hiski Haukkala ja Hehsan-Maiju saa jatkaa tuolla?
Onko tyhmyys irtisanomisperuste?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalliiksi tuli veronmaksajille pikkuprinssin kesätyö.
Ainakin hän meni töihin toisin kuin monet ikäisensä jotka loisivat kotona.
Niin. Työt jaettiin vanhempien ammattien ja suhteiden perusteella. Lopuksi vielä vittuillaan niille joiden vanhemmilla ei ole oikeanlaisia suhteita. Hienoa toimintaa. Taputapu
Pisteeksi iin päälle poika oli anonut vähäosaisille tarkoitettua stipendiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pahasti opiskelija on ryssinyt, kun tarvitaan maksullista kriisiviestintää?
Yleensä opiskelijan harjoittelu keskeytetään, jos opiskelija aiheuttaa ongelmia. Miksi Oliverin harjoittelua ei keskeytetty? Miksi Oliverin kohdalla valtio maksoi 10 000 euroa siitä, että hän sai jaksaa harjoittelun loppuun? Onko tämä tasa-arvoista opiskelijoiden kohtelua? EI ole!
Eihän tässä opiskelija ryssinyt, vaan sen teki tämän opiskelijan valinnut päällikkö H Haukkala.
Harjoitteluun valittiin henkilö, joka ei täyttänyt kriteerejä ja silti hänet valittiin, kun kyseessä oli presidentin poika.
Nimenomaan Oliver ryssi ja sitten Haukkala valehteli ja selitteli. Tämän jälkeen otettiin 10 000 euroa verovaroja opiskelijasta johtuvan kriisiviestinnän laskun maksamiseksi. Jos ei olisi maksettu mitään, olisi harjoittelu keskeytetty. Harjoittelun keskeyttäminen olisi ollut oikeudenmukainen teko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko Orpo on yllättynyt
Tämä saattaa olla se ainoa asia josta Petteri ei ylläty. Kyllähän hän kokoomuslaiset tuntee.
Näin toimii kokoomusväki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalliiksi tuli veronmaksajille pikkuprinssin kesätyö.
Ainakin hän meni töihin toisin kuin monet ikäisensä jotka loisivat kotona.
Niin. Työt jaettiin vanhempien ammattien ja suhteiden perusteella. Lopuksi vielä vittuillaan niille joiden vanhemmilla ei ole oikeanlaisia suhteita. Hienoa toimintaa. Taputapu
Pisteeksi iin päälle poika oli anonut vähäosaisille tarkoitettua stipendiä.
Eikös stipendin saaminen ollut osa hakuprosessia ja edellytys kelpoisuudelle eikä mikään köyhäinavustus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalliiksi tuli veronmaksajille pikkuprinssin kesätyö.
Ainakin hän meni töihin toisin kuin monet ikäisensä jotka loisivat kotona.
Niin. Työt jaettiin vanhempien ammattien ja suhteiden perusteella. Lopuksi vielä vittuillaan niille joiden vanhemmilla ei ole oikeanlaisia suhteita. Hienoa toimintaa. Taputapu
Pisteeksi iin päälle poika oli anonut vähäosaisille tarkoitettua stipendiä.
Täh?
Hiski Haukkala ja Katri Makkonen olivat kumpikin Sauli Niinistön apujoukoissa! Erikoistuneet siivoamaan presidenttien jälkiä?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pahasti opiskelija on ryssinyt, kun tarvitaan maksullista kriisiviestintää?
Yleensä opiskelijan harjoittelu keskeytetään, jos opiskelija aiheuttaa ongelmia. Miksi Oliverin harjoittelua ei keskeytetty? Miksi Oliverin kohdalla valtio maksoi 10 000 euroa siitä, että hän sai jaksaa harjoittelun loppuun? Onko tämä tasa-arvoista opiskelijoiden kohtelua? EI ole!
Eihän tässä opiskelija ryssinyt, vaan sen teki tämän opiskelijan valinnut päällikkö H Haukkala.
Harjoitteluun valittiin henkilö, joka ei täyttänyt kriteerejä ja silti hänet valittiin, kun kyseessä oli presidentin poika.
Nimenomaan Oliver ryssi ja sitten Haukkala valehteli ja selitteli. Tämän jälkeen otettiin 10 000 euroa verovaroja opiskelijasta johtuvan kriisiviestinnän laskun maksamiseksi. Jos ei olisi maksettu mitää
Tuskinpa harjoittelun keskeyttämiseen olisi ollut mitään perusteita, jos vika ei ollut opiskelijan puolella. Valitsijoiden toiminta sen sijaan tulisi perata tarkasti, sen verran oudolta toiminta sillä puolella vaikuttaa.
Onko toi Haukkala tyhmä vai rikollinen??