Tunteet aviomiestä kohtaan heittelee jatkuvasti
Onko muilla tällaista? Välillä vihaan miestäni sydänjuuriani myöten, välillä ajattelen ettei hän nyt niin paha ole ja esimerkiksi töissä ajattelen hänestä hyvää, mutta kun näen hänet niin olen välillä pyhää vihaa täynnä. Lähinnä sen vuoksi ettei ota vastuuta, ei ole sellainen lämmin ihminen mitä toivoisin itselleni tai lapselleni. Osallistuu kyllä jos pyydän mutta oma järki ei tunnu sanovan mitä joten sen vuoksi teen paljon itse.
Välillä suunnittelen vakavissani eroa ja välillä taas koen että hänen kanssaan on hyvä elää. Nyt puhuimme perheen yhteisestä reissusta, hän vain murehtii ansionmenetystä ja minä taas ajattelen että saamme viettää yhdessä aikaa perheenä.
Kommentit (30)
Tuosta vaiheesta kestää vielä tyypillisesti joitakin vuosia, ennen kuin teet eropäätöksen. Siihen asti taistelet jatkuvan tyytymättömyyden ja pahenevan turhautuneisuuden kanssa.
Miehelle puhuminen ei auta, koska miestä ei kiinnosta muuttaa mitään, joten olet yksin ongelmasi kanssa. Ero tulee olemaan helpotus.
Toiset ostaa aina väärän kokoisia vaatteita, kun ei jaksa kokeilla etukäteen.
Juu puhuttu kyllä on ja käyty ihan amnattiauttajallakin puhumassa, tilanne saattaa olla parempi hetken mutta palautuu kyllä aika nopeasti omille urilleen. En pysty ymmärtämään itsekkäitä minä minä - ihmisiä ja itse taas ehkä liikaakin autan ja teen itse. Jos lasta ei olisi niin eropäätös varmaan olisi Selvä. Meillä on kuitenkin kotona turvallista, mies käy töissä ja hoitaa "miesten työt" ja muutakin jos pyydetään, ei ole mitään alkoholiongelmaa. Hänen huono isä suhteensa näkyy kyllä toimiessaan oman lapsen kanssa ettei oikein osaa antaa hellyyttä tai ymmärrä lasta,siksi lapsi tukeutuu pääasiassa minuun.
Sanot että tunteet heittelevät mutta rakkautta et maininnut, heittely tuntui kulkevan negatiivisesta neutraaliin. Mihin aluksi rakastuit miehessäsi? Millaisia vaiheita teillä on ollut? Pariterapiaa suosittelen, meille siitä oli apua esikoisen ollessa pieni. Pariterapiassa auttaa paljon jo se yhteinen tahtotila, viesti itselle ja toiselle että tulen tänne koska haluan yrittää.
Keskity hyviin puoliin. Ihmiset ovat epätäydellisiä ja avioliitossa ensimmäiset 40 vuotta on hankalimmat ja sitten helpottaa.
Omalla kohdalla vihaa, tyytymistä, satunnaista lauhtumista ja parhainpäinajattelua on kestänyt jo yli 10 vuotta. Vuosia on painottunut enää vain hiljaiseen raivoon ja turhautumiseen.
Ensin luulin (ja kuulin mieheltäni), että vika on minussa. Menin jopa lääkärille pyytämään apua. Mutta ei, vika ei ollut eikä ole minussa. Avioliittoni ei vain sovi minulle. Olen vääränlaisen ihmisen kanssa naimisissa.
Vierailija kirjoitti:
Noin se hyvässä parisuhteessa menee. M51
Alanuolituksista päätellen en koskaan ole ollut hyvässä parisuhteessa, tai sitten elätte utopiassa vailla realiteetteja. M51
Ihan normaaliahan tuo on, sitä kutsutaan avioliitoksi.
Vierailija kirjoitti:
Keskity hyviin puoliin. Ihmiset ovat epätäydellisiä ja avioliitossa ensimmäiset 40 vuotta on hankalimmat ja sitten helpottaa.
Ajatus, että pitäisi niellä paskaa 40 vuotta siinä toivossa, että sitten alkaa olla hiukan siedettävämpää, on kyllä varsinainen viisauden kukkanen. Ei näin, ihmiset.
Rakastuin kiltteyteen, rauhallisuuteen, ulkonäköön ja hän oli turvallinen ja tasainen. Koskaan meillä ei ole ollut mitään vuosisadan rakkaustarina - tyyppistä, vaan aika tasaista aina. Olemme siis olleet yhdessä jo 15 vuotta että melko pitkään tässä nyt on oltu. Välillä kyllä koen että rakastankin ja haluan olla lähellä, ehkä useimmiten silloin kun olen taas avautunut vaikeuksistamme, itkenyt ja hän yrittää sitten taas muuttaa tapojaan. Nukun välillä pitkiä aikoja eri huoneessa koska koen etten kykene olemaan vieressä, välillä taas sitten voin ollakin. Mies tätä ihmettelee muttei siitä sen enempää tee numeroa. Jotenkin koen että koko kehoni välillä hylkii häntä enkä pysty menemään viereen vaikka ehkä haluaisinkin...
Se oli kai komea ja myöhemmin huomasit että se on kelvoton isäksi ja kotitöitä ei tee mutta erota et enä voi.
Ap on siis aivan normaali nainen, joka ei kykene ymmärtämään ja hallitsemaan tunteitaan. Tunteet vie, ja kroppa vikisee.
Meillä vaimo vihaa minua silmittömästi aina muutaman päivän joka kuukausi. Silloin on syytä lähteä vaikka kalareissulle.
Kolikon kääntöpuolena on ne muutamat päivät kuussa jolloin minä olen hänestä se maailman ihanin ja komein.
Yli puolet ajasta on melko tasaista.
Hänen mielestään tämä _ei_ missään tapauksessa johdu hormoneista...
Mikä pitää yhdessä?
Itse koen etten voi erota koska lapsi ei kestäisi sitä, toinen asia on talous, meidän pitäisi lapsen kanssa muuttaa ja aloittaa kaikki alusta. Ja joo ihmiset sanoo että kaikki järjestyy mutta ei se ole niin vaan. Myöskin avioliiton epäonnistuminen tuntuu hirveältä ajatukselta koska tuntuu että ympärillä on vain onnellisia perheitä ja itse olisi se luuseri joka luovutti ja epäonnistui koska ei meidän tilanne varmaankaan ulkopuolisille näytä mitenkään erikoisen huonolta.
-ap
Ehdotus: Lakkaa toivomasta hyvää parisuhdetta, missä on rakkautta, lämpöä, ja mies oma-aloitteisesti hoitaa asioita ja on hyvä kumppani. Sellaista sinä et tule saamaan, koska olisit sen jo saanut, jos miehestä siihen olisi. Se toive pitää haudata.
Hyväksy sen sijaan että rakkautta ei ole eikä tule, eikä tarvitsekaan. Suhtaudu mieheen kuin kotonasi asuvaan apulaiseen. Koska hän ei käskemättä tee asioita, käske sitten häntä. Käske tehdä kotihommat, käske lähteä lapsen kanssa leikkipuistoon tai peliä katsomaan. Käske laittaa lapsi nukkumaan ja lukea hänelle. Mies luultavasti on tyytyväinen, koska hän huomaa että inhoat häntä vähemmän. Kaikki voittavat.
Välität liikaa. Välittämisen lopettaminen on supervoima. Ei mieskään välitä.
Vierailija kirjoitti:
Sanot että tunteet heittelevät mutta rakkautta et maininnut, heittely tuntui kulkevan negatiivisesta neutraaliin. Mihin aluksi rakastuit miehessäsi? Millaisia vaiheita teillä on ollut? Pariterapiaa suosittelen, meille siitä oli apua esikoisen ollessa pieni. Pariterapiassa auttaa paljon jo se yhteinen tahtotila, viesti itselle ja toiselle että tulen tänne koska haluan yrittää.
Samaan kiinnitin huomiota, sanot välillä vihaavasi häntä ja välillä sanot ajattelevasi että hän on hyvä mies, mutta missään kohtaa et sano, että rakastat häntä. Ilman rakkautta teidän suhteellanne ei taida pitkää tulevaisuutta olla. Todellisten tunteiden puuttuessa en usko, että pariterapiastakaan on pelastajaksi.
Mikähän hoitamaton mielisairaus sinulla oikein on? Ailahtelua yms.
Tiedä sitten mikä on, kyllä minä ensimmäiset 10 vuotta olin melko tasainen 😅
Ap
Noin se hyvässä parisuhteessa menee. M51