Mistä voi johtua loputon näläntunne?
Ihan alkuun, en ole lihava tai edes ylipainoinen, silti minulla on nytkin nälkä vaikka olen yli 1.5kg ruokaa syönyt tänään ja vettäkin juonut melkein 3 litraa.
Kommentit (21)
Vatsahaava voi myös aiheuttaa jonkinlaista valenälkää kun vatsalaukun sisus jotenkin arpeutuu eikä enää toimi niinkuin pitää.
Tietyt rauhoittavat lääkkeet ja mielipidelääkkeet, Lyricakin ym. saattavat tuoda jatkuvan nälän tunteen.
Myös suuri annos kortisonia tai vääränlainen suoliston bakteerifloora.
Makeat syömiset tekevät nälkäiseksi.
Minulla oli tuo olo raskauksien aikana. Toisen lapsen odotusajan käynnistymisen tiesin juuri jatkuvan nälän ilmaantumisesta jo ennen kuin testi näytti positiivista.
Aivojen nälkäkeskus siis se kylläisyyden tunne ei toimi. Minulla on aina ollut nälkä ja voisin syödä koko ajan ja vaikka kuinka paljon. Tiedän kuitenkin ihan maalaisjärjellä kuinka paljon voin syödä. Ennen olin ihan hoikka tai normaalipainoinen mutta nyt vaihdevuosissa pullukka. Nukun myös huonosti ja ressaan joten paino ei oikein laske millään.
Vierailija kirjoitti:
-kuukautiskierron vaiheesta. Itselläni ainakin jumalaton nälkä aina noin viikko ennen kuukautisia.
-lääkityksestä. Käytätkö masennus-, mieliala- tai psykoosilääkkeitä?
-huonoista unista
-yksipuolisesta ja huonolaatuisesta ravinnosta. Pelkät kalorit ei riitä pitämään nälkää, tarvitaan vitamiineja, hivenaineita, rautaa, proteiinia, hyvää rasvaa ja kuitua.
Minä sanoin PMS-viikkoa hevosenpuolikkaan syöntiviikoksi, joskus tuntui siltä, että kokonainenkin menisi. Onneksi siitä pääsee iän myötä eroon, minulla loppuivat nuo hirvittävät nälätykset siihen, kun menkat loppuivat. Toisaalta se on elimistön merkki sille, että täytyykin syödä enemmän kuin muulloin, koska edessä on noin viikon verenvuodatus. Ylipaino-ongelmia minulla ei ollut tuolloin, eikä ole nytkään, eli ilmeisesti olen onnistunut valitsemaan syömiseni oikein olotilan mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Diabetes.
Miksi tätä on alapeukutettu? Sekä matala, että korkea verensokeri aiheuttaa nälkää. Matalalla verensokerilla kroppa huutaa glukoosia ja korkeilla sama, mutta syöty glukoosi ei insuliinivajauksen vuoksi imeydy vaan jää verenkiertoon eikä solujen ravinnoksi.
Syksyn kylmenevät ilmat, tasaantuu kyllä. Syö vähän rasvaisempaa niin keho saa polttoainetta.
Vierailija kirjoitti:
Tietyt rauhoittavat lääkkeet ja mielipidelääkkeet, Lyricakin ym. saattavat tuoda jatkuvan nälän tunteen.
Mielipidelääkkeet :D varmaan vahinko ja ajatusvirhe, mutta jotenkin tosi liikuttava sellainen!

Sarc!
Syynä saattaa olla yllättävä: nestehukka. Itse olen saanut jäytävän näläntunteen aisoihin muistamalla riittävän nesteytyksen. Elimistö saattaa antaa vähän harhaanjohtavan signaalin tässä asiassa.
Kasvisruoasta ei saa riittävästi kaloreja.
Kauanko tunne on kestänyt? Onko ollut aiemmin?
Minulla 2-tyypin diabetes ja ainainen nälkä. Tarkkana pitää syömisen kanssa olla ja äärimmäisen pedantti. Syön päivässä valehtelematta 6-7 kertaa, toki vain pikkuannoksia ja päivällä kunnon lounas, eli 2 tunnin välein jotain, voileipä, salaattia, hedelmiä, jogurttia tai jotain pientä, muuten kuolen tai olen hyvin ärtyinen. Automatkalla minulla on 5 rasiaa täynnä erilaista syötävää, niitä otan aina joko 2 tunnin välein tai harvemmin, muuten en selviä lainkaan. Olen saanut nimen ylensyöjä (normaalipainoinen olen), hullu teeskentelijä, vaikea tapaus, hankala luonne ym. ehkä muita vain harmittaa, kun osaan rytmittää syömiseni oikein enkä liho, jotkut vetävät kauheita satseja kerralla ja sitten julmettu ähky päälle ja näkyy että vyötärö on muisto vain. Itse voin hyvin ja pysyn normipainoisena juuri tämän rytmin ansiosta, lisäksi liikun, mutta jos teen pitkän lenkin, on nälkä aivan kauhea, pitää välittömästi ottaa jokin pala.

Vaihdata lääke, tuo ei ole normaalia. Itse olen DM1 ja eka inska 20 vuotta sitten syötätti jatkuvasti, Protaphane. Seuraava Levemir ei syötättänyt liikaa ollenkaan, nyt on käytössä Tresiba, eikä tämäkään syötätä.