Aida Soininen hankki yli 100 euron kosmetiikkakalenterin järkisyistä
Kaupassa kalenteri olisi maksanut 100 euroa, mutta myyjä pyysi siitä 140 euroa. Soininen maksoi sen nikottelematta.
Hän vietti viime viikolla 19-vuotispäiväänsä, ja kalenteri oli lahja itselle.
Avaamisen säästän kuitenkin joulukuulle, hän kertoo.
Erilaiset aikuisten joulukalenterit ovat olleet ilmiö jo joitakin vuosia, ja etenkin kosmetiikkakalenterit ovat kasvattaneet koko ajan suosiotaan. Soininen ei ole aiemmin lähtenyt mukaan villitykseen, mutta nyt tuli tunne, että tämä kalenteri on pakko saada.
Onhan tämä jännä ilmiö, tiktokkaajien synnyttymä hype, hän naurahtaa.
Hänkin bongasi kalenterin somevaikuttajan Tiktok-videosta.
Monille kosmetiikkakalenterit tarjoavat pientä hauskuutta ja hemmottelua, mutta Soininen hankki oman kalenterinsa järkisyistä. Hän tutki tarkkaan kalenterin sisällön ennen ostopäätöstä. Mukana oli myös etanaseerumia sisältävää kasvovoidetta, jota hän käyttää muutenkin.
Kommentit (51)
19-vuotias oli laittanut faijansakin kauppohin juoksemaan hakemaan hänelle kosmetiikkakalenteria. No on ajat muuttuneet, onneksi, mun faijani olisi nauranut paskasesti ja pierassut päälle jos olisin sellasta ehdottanut.
Vierailija kirjoitti:
Mutta miksi Hesari julkaisee tälläisiä höpöjuttuja?
Helsingin Sanomat uutisoi kuinka kalliit meikkikalenterit myytiin hetkessä loppuun. Tekivät sitten jatkojutun, ketkä näitä kalentereita ostaa. Sitä kutsutaan lehdistönvapaudeksi.
Ostin Ame Purén (?) hedelmähappokuorinnan alennuksesta hintaan 35 euroa. Kallishan toi on, mutta käytän tuota kerran viikossa ja pullo kestää käytössä noin vuoden. Kosmetologin kemiallinen kuorinta olisi muutamasta kerrasta jotain 600 e.

Ja kumpikin täysin turhia.
Mihin tarvitsee tuollaisen määrän kosmetiikkaa?
Ja onko kaikki oikeasti kuitenkaan juuri sitä, mitä ostaisi, jos se ei kalenterissa tulisi. Useinhan näitä perustellaan sillä, että voi kokeilla tuotteita.
Omituinen perustelu.
Kaikenlaista hulluuttahan sitä maailmaan mahtuu. Mutta jos hän olisi vaikka lähtenyt kavereittensa kanssa baariin ja juonut rahat ja mennyt taksilla kotiin, niin monet sanoisi että hienoa, se on sitä elämää se. Jostain syystä tämmöisiin älyttömiin ostoksiin rahan käyttö koetaan paljon negatiivisempana asiana. Itse en osta kalentereita.

Jaa no itse ainakin muistelen nuoruuden baari-iltoja lämmöllä. Paljon hauskaa aikaa, pelejä, bändejä, ystäviä ja uusia tuttavia. Sen sijaan ei mitään väliä millään meikeillä tai kampaamoilla samalta ajalta. Vähän ohiksena.

Eli juuri vahvistit tuon ajatuksen, että rahojen juominen on järkevämpää.

Ajanviete, ystävät, tekeminen, kokemukset ja tapahtumat. Juomisesta en tiedä sen kummemmin. Oman naaman jatkuva pällistely ei kiinnosta ketään muuta ja vanhana tuskin itsejäänkään.
Ihan tyhmää selvittää joulukalenterin yllätykset etukäteen!
Mulla on yleensä ollut kaksi. Joku syötävä (suklaa tai lakritsi) ja sitten krääsäkalenteri. Yleensä olleet Lego-kalentereita. Olen sitten joulun jälkeen lahjoittanut ne legohärpäkkeet naapuruston lapsille. Mulle se avaaminen on kivointa, mutta en haluaisi niitä minnekään laatikonpohjalle viemään tilaa.
t: aikuiinen nainen 36 v.
ps juu en meikkaa, olen nörtti.
Aida käyttää rahansa juuri kuten parhaaksi näkee.
Vierailija kirjoitti:
19-vuotias ei tarvitse mitään etanaseerumeita tai muutakaan seerumeita.
Menisi ulos ja söisi pari etanaa raakana.
En viitsi alkaa parjaamaan 19-vuotiasta jostain joulukalenterista. Omalla rahalla ostakoot ihmiset mitä haluaa. Onhan tuo hyvä tapa testailla eri tuotteita kuin ostaa erikseen 24 kpl täysikokoisia purnukoita jotka taatusti maksavat +15e per tuote ja jotka voivat jäädä käyttämättä.
Menee sitä joillakin turhempaankin rahaa..
Vierailija kirjoitti:
Miksi avauduit tästä, ap?
Täytyyhän järkiasioita julkistaa täälläkin nyt, kun HS on luopunut klikkiotsikoista ja ragebait-artikkeleista ja siirtynyt vain asialliseen uutisointiin.
- ap
Vierailija kirjoitti:
En viitsi alkaa parjaamaan 19-vuotiasta jostain joulukalenterista. Omalla rahalla ostakoot ihmiset mitä haluaa. Onhan tuo hyvä tapa testailla eri tuotteita kuin ostaa erikseen 24 kpl täysikokoisia purnukoita jotka taatusti maksavat +15e per tuote ja jotka voivat jäädä käyttämättä.
Näin hän varmasti tekisi, juuh...
Menee sitä joillakin turhempaankin rahaa..
Jos jokin on täysin turhaa, niin mikä olisi vielä turhempaa kuin täysin turha joka on jo itsessään täysin turhaa, koska täysin turhaa turhempaa ei voisi olla olemassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkipäätös? Järkipäätös on jättää suurin osa ylihintaisesta kosmetiikasta kauppaan.
Ja säästää samalla luontoa
Miksi jokaiselle lumihiutaleelle annetaan nykyään älyttömät määrät palstatilaa? Mitä se meille muille edes kuuluu jonkun aivottoman joulukalenterit? Mitähän seuraavaksi
Ei tämä ole mikään "aivottoman joulukalenteri", vaan kuten Hesari ostikoikin, järkipäätös.
Hyvä, että Hesari luopui klikkiotsikoinnista, että saamme nykyään nauttia näistä paremmista järkiotsikoista ja -artikkeleista.
Tosiaankin. juu
Luin aluksi, että "eutanasiaseerumia"... 🤦🏼
Taattua Hesarin ex-NYT-liitelaatua: tilaa täytetään roskalla, kun ei asiaa ole. Mutta saipahan Aida itsestään käytännössä alastonkuvan valtakunnan suurimpaan uutislehteen.
Minuun otti yhteyttä tyyppi, joka oli klikannut koriinsa vahingossa kaksi kalenteria, eikä ollut saanut toista enää poistettua. Uskomatonta!
No kerrassaan uskomatonta! Hän ei voinut mitenkään palauttaa ylimääräistä kalenteria, mutta onneksi hän keksi myydä tälle pällille sen vielä 40 euroa kalliimmalla! Uskomatonta tosiaan että joku on noin tyhmä.