katsoin Innoa ja tajusin sen, mikä ero 30v sinkulla ja lapsiperheellä

Nyt sen sijaan on (perheessä 2 lasta). Arki on ihan tasan tarkkaan sitä yhtä ja samaa päivästä toiseen, sillä lapset rajoittavat kaikkea tekemistä rankasti!



Kyllä minun elämäni oli paljon " täydempää" ennen lapsia!

Miten hirveän " tyhjää" teidän elämänne on ollut ennen lapsia? Ja kuvitteletteko todellakin että kaikki sinkut saapuvat " tyhjään kotiin ja laittavat nuudelipussin iltapalaksi" ? Haloo!



Itsellä on lapsia ja olen onnellinen näin, mutta ei se elämä ennen onnetontakaan ollut. Oli (ja on) ihana mies, aikaa harrastaa, mahdollisuus matkustella ex tempore, aikaa tavata ystäviä jne.



Onhan se aika outoa jos ihminen ainoastaan jälkikasvun avulla pystyy lopettamaan ryyppäämisen, ympäriinsä naimisen tai eineksillä elämisen.

mä koitin tota,

viimeisilläni raskaana pyysin muutamia kavereita (sinkkuja, lapsettomia) haravointitalkoisiin omakotitalomme pihamaalle,

ruokaa ja juomaa tarjolla, samoin pihasauna lämpiämässä...

kuinka moni tuli??



yksi ainoa, joka edelleen on ja pysyy parhaana kaverina!!



muilla oli tärkeämpää tekemistä!! =(

Itse sain esikoiseni " yllätyksenä" 20-vuotiaana. Olin monta vuotta ainoa perheellinen ystäväpiirissäni (melkein kaikki ystäväni ovat opiskelleet akateemisiin ammatteihinja halunneet jonkinlaisen uran, joten perhettä on ruvettu puuhaamaan vasta kolmenkympin korvilla). Ei se perheen perustaminen minulla ainakaan tarkoittanut tyttöjen iltojen loppumista ja elämän rajoittumista omalle takapihalle. Usein jätin lapsen (ja sittemmin toisen synnyttyä lapset) isän kanssa kotiin ja lähdin kavereitteni sinkkubokseihin litkimään siideriä, sutimaan ripsiväriä ja höpöttämään tyttöjen juttuja ennen baarikierrosta. Miksei perheellinen voisi viettää tyttöjeniltoja!?! Niitä ei ehkä voi vaan viettää ihan yhtä usein.

Samoin olen kutsunut omia ystäviäni meille saunomaan ja illalliselle ja päiväkahveille, ja hyvin ovat jaksaneet tulla. Ja haluavatkin tulla paitsi minua, myös lapsia tapaamaan. Ja sitten kahvilassa, jumpassa, kaupungilla ostoksilla, leffassa, näyttelyssä yms. voi käydä ihan yhtä hyvin niin ikisinkku kuin lapsiperheen äitikin. Näitä juttuja voi tehdä lasten kanssa tai ilman. Ei minun harrastukseni tai mielenkiinnon kohteeni ainakaan juuri muuten ole muuttuneet sinkkuajoista, kuin että siellä siiderillä tulee käytyä vähän harvemmin. Kai ne sinunkin sinkkuystäväsi MUUTAKIN tekevät kuin istuvat iltaa alkoholin merkeissä?



Ja jos ei mitään yhteistä ole ystävysten välillä vaan siksi, että toisella on lapsi/lapsia ja toisella ei, niin mihin se ystävyys on alunperinkään perustunut?! Minun ystäväni ainakin ovat ystäviäni siksi, että pidän heistä ihmisinä ja arvostan yksilöinä. Minusta on hauska viettää aikaa heidän kanssaan ja jutella mitä erilaisemmista asioista. Ystävät haluavat tavata TOISIAAN eivät toistensa elämäntilanteita. Mitä jos vaikka parhaalle ystävällesi tulisi syöpä (mutta sinulle ei), katkeaisiko ystävyys, sillä elämäntilanteenne olisivat erilaiset? Vai yrittäisitkö kenties sopeutua tilanteeseen, tukea ystävääsi ja jakaa asian hänen kanssaan?



Olen kai sitten itse ollut onnekas, kun minun ystäväni ainakin ovat kaiken aikaa olleet innoissaan ja osallisina lapsiperhe-elämässäni, vaikka omia lapsia heille alkaa syntyä nyt vasta melkein kymmenen vuotta myöhemmin. Ja samoin itse olen kyllä ehtinyt/jaksanut/halunnut touhuta paljon perheeseen ja kotiin liittymättömiäkin asioita heidän kanssaan näinä vuosina.

Ja nyt kun muutamilla heistä on pieniä vauvoja tai he ovat raskaana, minä myötäelän innoissani heidän vauva-arkeaan, vaikka oma esikoiseni on jo koululainen ja toinenkin menee jo eskariin. Ja siinä missä monet heistä ovat olleet jo vuosia työelämässä, he ovat auttaneet ja tukeneet minua kun nyt kolmekymppisenä pätkäopiskeluiden ja vanhempainvapaiden jälkeen väännän graduani. Kuka on sanonut, että ystävyys vaatii samanlaisia elämiä? Minusta se vaatii vain halua jakaa niitä erilaisiakin elämiä...

Kaverit ovat alkaneet saada lapsia, mutta kaveruus säilyy. Biletysajat on meiltä kaikilta jo takana, elämässä on niin paljon muutakin.

Olemme tapilleet lähinnä toistemme luona, tai sitten päiväsaikaan lounastreffeillä tai esim. taidenäyttelyissä yms.

Ehkä lasten tultua kuvioihin tapaamme enemmän toistemme luona.

Voisin kuvitella, että minusta tulisi vielä muutaman lapsen kummi, kun omiakaan ei ole.

sellainen kausi ole yleensä joskus parikymppisenä???), vaan viettävät varsin rauhallista elämää. Käyvät toki ulkona, mutta lähinnä syömässä, kahvilla, taidenäyttelyissä, shoppailemassa, elokuvissa jne., eli ihan samalla tavalla kuin minä perheenäitinä. Elävät siis sellaista elämää, jota perheen perustaminen tuskin muuttaisi paljonkaan. Heidän kanssaan voi keskustella lapsista, mutta koska itsellänikin on elämässä niin paljon muutakin mielenkiintoista (ja jälkikasvusta saa lätistä ihan tarpeeksi isovanhempien kanssa...), puhutaan yleensä kaikesta muusta (työstä, harrastuksista, sisustamisesta, muodista, politiikasta, julkkisjuoruista, tv-ohjelmista, miehistä, parisuhteista jne.).



Minulla on kyllä yksi kolmekymppinen työkaveri, joka on sinkku, ja joka elää pinnallista biletyselämää. Töissä välillä sitten vaan syyttävällä äänensävyllä valittaa, kun perheelliset kaverit eivät voi lähteä hänen kanssaaan baareihin joka viikonloppu...

iden ja kaupungin ilta- ja yöelämän ympärillä. Ja sitten niitä perheenäitejä, jotka eivät enää lasten synnyttyä poistu ok-talonsa pihamaalta kuin korkeintaan perhekerhoon. Elämä on yhtä kasvimaan muokkaamista, illallisen tekoa miehelle kun tämä tulee töistä ja ajatusmaailmaan ei mahdu muuta kuin että Pikku-Janicalle pitäisi puuhata sisarus kun tämä täyttää jo kohta kaksi. Ei kai sellaisten ihmisten maailmat juuri voikaan kohdata.



Onneksi kuitenkin moni kolmekymppinen - lapsellinen tai lapseton - voi tavata ja tehdä yhdessä " kolmekymppisten juttuja" . Käydä syömässä, käydä leffassa, käydä näyttelyissä, kahvilla, tehdä yhdessä ruokaa, saunoa, käydä harrastamassa liikuntaa ja mikä ettei joskus baarissakin...Taitaa ap:n kaverit kuulua ensinmainittuun ja ap jälkimmäiseen ääripäähän?

eivät ole muuttaneet mua tai mun elämäntyyliä juuri lainkaan. pystyn yhditämään lapset, (sinkku)ystävät, parisuhteen ja oman elämäni. en tahdo olla VAIN äiti ja osaan keskustella muustakin kuin lapsista.