Lue keskustelun säännöt.
Kadehdin sinkkuja. Miltä parisuhteeni kuulostaa?
24.09.2025 |
Parisuhteeni hyvät puolet:
-taloudellinen tilanne on parempi
-kumppanini vaihtaa autooni renkaat
-kotona on kotoisa ja turvallinen olo kun siellä on muitakin läsnä, jota välillä osaan arvostaa todella paljon (...välillä, eli siis taas toisaalta välillä nautin yksinolostakin todella paljon)
-emme tappele kumppanini kanssa, toki pientä nahistelua on pienistä asioista jotka turhauttavat toisessa
-jos meillä on joskus tulevaisuudessa lapsenlapsia, olemme mummo ja pappa samassa osoitteessa. Eikä lapsia tarvitse järkyttää mahdollisella erolla. (lapsemme ovat jo täysi-ikäisiä, yksi asuu vielä noin vuoden tai kaksi kanssamme)
Huonot puolet:
-en koe vetovoimaa kumppaniini
-en kunnioita häntä (oikeasti). Pyrin tietysti olemaan näyttämättä tätä, mutta usein on tilanteita kun ajattelen kumppanini olevan typerä ja toimivan typerästi ja lapsellisesti, eikä hän mielestäni osaa olla vastuullinen kaikissa asioissa missä pitäisi olla. No, toisaalta, kukaanhan ei ole täydellinen... Mutta pointti on että ärsyynnyn tekemisistään ja tekemättä jättämisistään ja silloin en todellakaan kunnioita häntä mieleni tasolla. Näyttäytyy kumppanilleni ilmeisesti sillä, että silloin tiuskin hänelle ja arvostelen tekemisiään.
- - - - - - - - -
Haaveilen vapaudesta. Toisaalta, saan mennä ja menenkin kyllä aivan vapaasti, harrastan paljon ja teen ystävieni kanssa pieniä lomareissuja. Eli parisuhteeni ei estä minua tekemästä mitään muuta, kuin tutustumasta mahdollisiin uusiin kumppaneihin (jota en kyllä niin haikaile, tokikin olisi ihanaa vielä joskus rakastua ja kokea vetovoimaa toiseen niin, että asialle saisi luvan kanssa tehdäkin jotain)
Jotenkin näen kuitenkin sinkkuelämän hohdokkaampana, vapaampana ja tapahtumarikkaampana.
Olisikohan se sitä, vielä keski-ikäiselle?
Kommentit (60)
Taas jääny joltain menopaussilääke ottamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverisuhde teillä. Mikäs siinä, jos molemmille kelpaa. Itse nautin siitä, että ei ole ketään, johon ärsyyntyä.
Olen valitettavasti ikisinkku, en ole koskaan ollut naimisissa, mutta silti mietin: miksi et tunne enää vetovoimaa mieheesi? Minne se on kadonnut? Voiko vetovoiman saada takaisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisiä eronneita sinkkuja paikalla? Miltä elo vaikuttaa?
Valikoima on se, että vaan kauheita tapauksia jäljellä.
Ei tunne mitään.
Kuinka kauan olette olleet yhdessä miehesi kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätä se sika
Ah. Vielä tämä legendaarinen letkautus on hengissä.
Ap
Mun mielestä voitais jo lisätä palstan kiellettyjen sanojen joukkoon.
Totta, ei sitä olisi tarpeen eksplisiittisesti ilmaista, mutta ymmärtänet, että se on koko palstan perusidea ja perustuslaki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi ihmiset on parisuhteissa jonkun rahan, eikä rakkauden takia.
No en minä rahan takia parisuhteeseen ole mennyt. Mutta onhan se silti yksi(!) hyvä puoli, kun parisuhteen hyviä puolia listaa. Kai sen voi/saa myöntää?
Ap
No jos et tunne vetoa mieheesi, niin on täysin merkityksetön syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen valitettavasti ikisinkku, en ole koskaan ollut naimisissa, mutta silti mietin: miksi et tunne enää vetovoimaa mieheesi? Minne se on kadonnut? Voiko vetovoiman saada takaisin?
Katosi jo ajat sitten, en tiedä miksi, mutta ainakin 15 vuotta sitten siis ja oman kokemukseni mukaan; ei saa vetovoimaa takaisin. (yritetty on kaikki keinot). Intiimielämä onnistuu, jos pystyn silmät kiinni kuvittelemaan tilalle jonkun muun. Ja/tai keskityn vain täysin itseeni ja omiin tuntemuksiin niin, että yritän sulkea kumppanin kokonaan pois mielestäni puuhan aikana. Tosi vaikeaa vaan nääkin temput, mielikuvitukseni ei vissiin ole tarpeeksi vahva, onnistuu ehkä 1/10 kerrasta. Ja kun intiimieloa on ehkä 2-4 x kk niin voi laskea siitä, kuinka usein homma on edes jotenkuten tyydyttävää..
Kumppanini ei siis "ällötä" minua, mutta ei saa myöskään minua yhtään syttymään, koska sitä vetovoimaa ei vaan ole. Homma on puoleltani jumppaa jota suoritan ja mietin mielessäni kliseisesti kauppalistaa jne.
Teknisesti kumppanini kyllä osaa hommat, mutta se ei riitä, kun sen toisen osapuolen pitäisi myös teknisen osaamisen lisäksi olla sellainen, johon kokee vetovoimaa. Ainakin omalla kohdallani näin, en tiedä onko muilla.
...pystyykö muut saamaan puuhasta tyydytyksen, ja ylipäätään itsensä kiihottuneeksi, mikäli eivät koe vetovoimaa siihen toiseen osapuoleen..?
Ap
Kiinnostas muakin, miten pitkästä parisuhteesta 40-50 vuotiaina sinkkuuntuneet kokevat elämänsä eron jälkeen. Plussat ja miinukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso ristiriita tuossa sun viestissä. Kumppanisi on melko turvallinen kunnollinen mies mutta kuitenkin pidät sitä huonona kumppanina. Jätä vaan se mies ja etsi joku rikollinen juoppo joka hakkaa sinua kuitenkin.
En minä nyt ollut ketään miestä etsimässä. Kadehdin sinkkuja, ja haluaisin olla sinkku/elää itsekseni. Tai mietin tässä juuri, onko keski-ikäisen itsekseen olo sitä mitä kuvittelen sen olevan. Mitkä ovat huonoja puolia siinä? Sitähän en tiedä, kun ei ole kokemusta.
Ap
Ap, olen 48v nainen, elänyt sinkkuna yksin koko elämäni, ei lapsia (toiveistani huolimatta). Kerron sinulle kokemukseni.
En ole koskaan kokenut miehen läheisyyttä, hyvän enkä huonon. Olen ollut tyytyväinen elämääni tällaisenaan, mutta olisin aina toivonut hyvää miestä elämääni, sillä periaatteella että parempi yksin kuin huonon kanssa.
Hyvää on se, että saa itse päättää elämästään ja asioistaan, elää oman näköistä elämää ja olla itsenäinen ja elää mielensä mukaan. Sanoisin, että se edellyttää, että on toimintakykyinen, henkisesti ja fyysisesti terve, työssäkäyvä ja pärjää niillä tuloillaan, joita on. Näin ainakin itse koen eläväni. Olen matalapalkka-alalla, mutta kulutukseni on melko vähäinen, joten rahaa ei kulukaan paljon. Koska minulla on omistusasunto, jossa eläminen on edullista, enkä tuhlaa rahaa, voin halutessani harrastaa mukavia asioita ja matkustella ainakin kerran vuodessa.
Huonoa on se, että kaikki vastuu, kaikki kulut, kaikki mahdollinen on oman itseni varassa. Ei ole ketään sellaista, joka olisi päivittäin arjessa tukena ja turvana. Kaiken joutuu maksamaan itse täysimääräisenä, kahdestaan asuminen on todella paljon halvempaa. Hotellihuoneet ym. maksavat aina yksinäiselle paljon enemmän kuin kahdelle. Ruoka maksaa enemmän ja joutuu miettimään tarkemmin siksi, ettei tulisi turhaa hävikkiä. Suurin suru on tietysti lapsettomaksi jääminen vastoin tahtoaan.
Kaikkein eniten kaipaisin arjen kumppanuutta ja sitä, että olisi joku läheinen. (Ja tietysti olisi mukavaa harrastaa halutessaan seksiä jonkun mukavan kanssa, mutta se sujuu kyllä yksinkin.) Luonnollisesti olen tekemisissä vanhempieni, sisarusteni ja ystävieni kanssa, mutta koen, että puoliso olisi se, jonka kanssa voisi pidäkkeettä keskustella kaikesta, jakaa huolensa ja ilonsa vaikka keskellä yötä, ja olisi ensisijaisesti aina minun tukenani, kuten minäkin hänen. Jos olen surullinen ja itkettää, ei välttämättä kehtaa soittaa läheisellekään ystävälle sellaiseen aikaan, kun hän vaikka ehkä jo nukkuu. Kaikella ei tahdo kuormittaa ikääntyviä vanhempiaan. Olisi myös erittäin käytännöllistä, jos olisi mies, joka voisi vaikka vaihtaa autoon renkaat, korjata polkupyörää tai tietokonetta, eikä sitä varten tarvitse mennä liikkeeseen tai pyytää isää tai veljeä hommaan. Minulle ei olisi ongelma huolehtia mieheni kohdalla samankaltaisista asioista, joihin minulla olisi parempi osaaminen.
Aina on mahdollista itse opetella kaiken mahdollisen, mutta en koe, että kaipaisin autonrassaustaitoja enää tässä iässä. Nyt jos olisin nuori ja tietäisin, että elämäni kulkee näin, opettelisin tekemään itse paljon sellaisia asioita, joita pidin "miesten töinä", ja oletin, että jossain vaiheessa ne siirtyvät mieheni tehtäviksi isän sijaan.
Olen nähnyt näitä vastaavia tapauksia paljonkin sivusta. Monta kertaa on nainen todennut, että ero ei olisi kannattanut. Monta kertaa on myös todennut, että elämänlaatu parani, kun pääsi eroon huonosta miehestä. Tämä riippuu tosi paljon tilanteesta. Seuraavana pari tosielämän esimerkkiä, joita olen seurannut monta vuotta sivusta.
Esimerkki 1. Keski-ikäinen, n.50v pariskunta erosi naisen aloitteesta. Päällisin puolin onnellisia ja hyvä, mutta "kaavoihinsa kangistunut" ja "tylsä" suhde. Kunnollinen perusmies löysi melko pian uuden, hyvän ja kunnollisen eronneen naisen, ovat jatkaneet elämää yhdessä onnellisina. Tyytymätön vaimo alkoi elää "uutta nuoruuttaan" ja menojalka vipatti aikansa. Löysi nuoremman miehen joka petti, kuppasi kaksin käsin rahaa vakavaraisemmalta naiselta monin tavoin ja alkoi lopulta vainota. On itsekin todennut, että tuli tehtyä vikatikki ja peruisi kaiken jos pystyisi. Joutunut muuttamaan moneen kertaan ja pistämään tietonsa salaisiksi.
Esimerkki 2. Keski-ikäinen mies hurmaantui firman pikkujouluissa työkaverista, joka tuli raskaaksi. Mies jätti vaimon ja lapset ja lähti kohti uutta elämää. Vaimo suri aikansa, löysi uuden, hyvän miehen ja elää nyt hyvää elämää tämän kanssa. Uusi kumppani jätti miehen, jota piti vanhana junttina, mutta kuppasi tältä kunnon elatusrahat ja jätti lapsen lopulta miehen hoteisiin löydettyään uuden. Mies toki rakastaa uuttakin lastaan, mutta katuu syvästi tekoaan, jolla pilasi elämänsä. Ollut satunnaisia suhteita tämän jälkeen, mutta nyt velvollinen huolehtimaan niin entisistä kuin uudestakin lapsestaan, menetti puolet omaisuudestaan ensin aiemmalle vaimolle, sitten uudelle vaimolle.
AP:n tilanteessa suhde on nyt kaavoihinsa kangistuneessa vaiheessa. Ap lienee itse menopaussin tietämillä ja iässä, jolloin miettii elämäänsä eteen- kuin taaksepäinkin ja hormonit sekoittavat pään kuin uusi teini-ikä. Jos suhteessa on ns. kaverimielessä kaikki hyvin, ja ap:n on mahdollisuus myös viettää halutessaan mukavaa vapaa-aikaa harrastaen ja ystäviä tavaten, en lähtisi siitä suin päin sinkkuelämään. Hyvät sinkkumiehet ovat harvassa, ja riski joutua onnettomaksi, köyhäksi ja yksinäiseksi vanhetessaan on suuri. Itse pyrkisin vielä yrittämään, onnistuisiko löytää puoliso uudestaan ja herättää ikään kuin uusi rakkaus.
Omilla vanhemmillani oli tällainen vaihe juurikin siinä iässä, kun lapset olivat muuttamassa ja muuttaneet pois kotoa, eläkkeelle jäämiseen vielä vähän aikaa, eikä oikein mitään yhteistä kuin ne arjen kaavamaiset totutut asiat. Äidillä oli vaikeat vaihdevuodet, käyttäytyi kuin teini-ikäinen. Pelkäsin tosissani, että tulee ero siinä kohtaa. Sitten jäivät eläkkeelle ja heillä alkoi kuin uusi elämä. Ovat todella onnellisia ja säteileviä, matkustelevat ja harrastavat, ovat löytäneet yhteisiä juttuja ja selvästi viihtyvät yhdessä. Sekä heidän lapsenaan että ihan vain ihmisenä olen onnellinen, että eivät eronneet, vaan tekivät jotain suhteelleen ja elämälleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi ihmiset on parisuhteissa jonkun rahan, eikä rakkauden takia.
Vaihtaahan mies sentään renkaatkin! Siitä tulee 60 euron säästö vuodessa.
Tuuliviirimäisen palstamamman ikiaikaista ruikutusta.
Parempi aloitus ensi kerralla, kiitos.
T. Vakaa ja sanansa mittainen ei-haihattelija
Kuulostaa siltä, että sulle on tärkeintä pitää kiinni ehjän perheen -idyllistä. Minusta todella outo veto listata plussiin "yksi mummola" vaikka teillä ei ole edes lapsenlapsia.
Mietit varmaan paljon, että mitä muut sinusta ja perheestänne ajattelevat?
Olen vähän samantyyppisessä tilanteessa. Olen ajatellut, että etsisin uuden paremman työpaikan jostain kauempaa ja ottaisin sieltä toisen asunnon. Ensisijainen syyni on toki se työ. Vielä en ole lähtenyt etsimään, koska lapset asuvat vielä kotona.
Poista se porsas vahvuudesta.