Pitääkö mun tosiaan vahtia että mies tekee koulutehtävät??
Eikä ole provo, vaan ihan totta. Ja tiedän että mun homma ei ole aikuista vahtia, mutta silti tuntuu että pitäisi 😂
Mies haki opiskelemaan syksyn yhteishaussa. Harmitteli aiemmin ettei ole kuin yksi amk, jossa on hänelle sopiva koulutus. Vilkaisin itse paikkoja, ja löysin viisi muutakin ja ne hänelle vinkkasin.
Seuraavaksi mies ei muistanut milloin yhteishaku on. Tiesi kyllä päivät, mutta ohi olisi mennyt. Sanoin pariinkin kertaan että haku on nyt alkanut, ei tehnyt asialle mitään. Viimeisenä päivänä sitten sanoin asiasta ja olin ärtynyt, että joudun tällaisesta muistuttamaan. Mies kiukustui, ei ymmärtänyt miksi mua se häiritsee että muistutan ja siten autan häntä, miksi se on vastenmielistä?? Totesin vaan että hänen pitäisi itse huolehtia asioistaan.
No, mies haki koulutuksiin, en auttanut hakemuksissa koska en halunnut jäävän minun syykseni, jos jotain menee pieleen.
Haun jälkeen sai tiedot ennakkotehtävistä. Ja se siitä. Ei ole tehnyt tehtäviä ja osasta on muistaakseni palautuspäivä ihan lähiaikoina, en painanut päiviä mieleeni. Ei ole sanallakaan enää puhunut tehtävistä, selvästi on unohtanut ne.
Kyllä, olen ylikiltti ja tuntuu, että mun pitäisi taas häntä muistuttaa. Toisaalta ajattelen että haluan olla muistuttamatta, koska missä on miehen motivaatio? Toisaalta hänellä on ollut nyt muutakin ajateltavaa, kuolemantapaus kaveripiirissä ym, mutta on sanonut ettei asia häntä paina, mutta mistä sen tietää.
Mitä nyt teen, muistutanko vai annanko mennä ohi?
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä on ykköshaave, niin voi olla aika lamauttavaa, että hakee, muttei pääse sisälle. Siksi sitä saattaa alitajuisesti vitkutella.
Itse muistuttaisin tästä vielä, mutta kouluhommat saisi hoitaa itsenäisesti.
Tuo on mahdollista että kun ei ole päässyt aiemmin, niin se vaivaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aikuisopiskelu sovi kaikille, koska vastuu on itsellä ja vain itsellä
Hän on opiskellut aikuisena täysin uuden tutkinnon ja vielä lisäkoulutuksiakin käynyt. On hoitanut kaiken normaalisti. Nyt en tajua mikä on. Ap
Ehdotetaan nyt vielä burn outia. Hänellä on perhe, työ ja opiskelu ollut JO näiden ohella. Vaikka hän haluaisi opiskella, niin hän EI välttämättä JAKSA opiskella.
Vierailija kirjoitti:
Anna mennä ohi ja vapauta itsesi tästä vauvasta...
Tämä on paras neuvo, mitä ikinä tähän tilanteeseen voit saada. Jos aloitus oli ylipäätään totta, niin herranpieksut sentään, millaisia ihmisiä tämä maa päällään kantaa. Nyt juoksujalkaa pakoon ja etsimään normaalia tasaveroista kumppania.

Hänellä on ollut joko työ tai opiskelu, ei samaan aikaan. Perheen olen hoitanut minä. Ja edellisistä opinnoista on 8 vuotta aikaa. Että ei ne enää paina.
Olen muistuttanut hakuajan päättymisestä vain siksi että tiedän, miten paljon häntä harmittaisi, jos se menisi ohi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ADHD?
Alkava muistisairaus?
Haluttomuus aloittaa (työn ohella?) opiskelu?
Kieltämättä ole tuota muistisairautta alkanut epäillä, koska ei tämä tavallista ole, ollenkaan. Hänelle opiskelemään pääsy on ollut ykköshaave jo pitkään ja nyt näin? En ymmärrä.
Ja outoa on myös se että suuttuu, kun olen turhautunut huolehtimaan hänen asioistaan ja muistuttelemaan. Jotenkin hälytyskellot soi. Ap
Miten pitkään tämä opiskeluhaave on ollut? Viimeiset 10 vuotta, eikä ole mitään sen eteen tehnyt? Kuulostaa todella ykkösHAAVEELTA. Eli semmonen olisihan se kiva sitten joskus ehkä. Anna hänen haaveiden mennä häneltä ohi, jos ei itse laita tikkua ristiin. Ne ei silloin ole todellisia tavoitteita. Ja kuulostaa siltä, että häntä ottaa todella päähän sinun päsmäröinti. Sä et ole hänen asioistaan vastuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna mennä ohi ja vapauta itsesi tästä vauvasta...
Tämä on paras neuvo, mitä ikinä tähän tilanteeseen voit saada. Jos aloitus oli ylipäätään totta, niin herranpieksut sentään, millaisia ihmisiä tämä maa päällään kantaa. Nyt juoksujalkaa pakoon ja etsimään normaalia tasaveroista kumppania.
Täasä huomioitavaa on nyt se, että aiemmin on kyllä asiansa hoitanut ihan itse. Tällaista tilannetta ei ole ollut koskaan aiemmin. Ap
Onko mies muuten pystyvä? Tekeekö ruokaa tai siivoaako?
Auttaisin koulutöissä, jos hän ei muulla tavoin ole laiska aikuisvauva. Kaikilla meillä on jokin asia, mikä on vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aikuisopiskelu sovi kaikille, koska vastuu on itsellä ja vain itsellä
Hän on opiskellut aikuisena täysin uuden tutkinnon ja vielä lisäkoulutuksiakin käynyt. On hoitanut kaiken normaalisti. Nyt en tajua mikä on. Ap
Ehdotetaan nyt vielä burn outia. Hänellä on perhe, työ ja opiskelu ollut JO näiden ohella. Vaikka hän haluaisi opiskella, niin hän EI välttämättä JAKSA opiskella.
Hänellä on ollut joko työ tai opiskelu, ei samaan aikaan. Perheen olen hoitanut minä. Ja edellisistä opinnoista on 8 vuotta aikaa. Että ei ne enää paina.
Olen muistuttanut hakuajan päättymisestä vain siksi että tiedän, miten paljon häntä harmittaisi, jos se menisi ohi. Ap
No se on sitten ihan itseaiheutettu harmitus, ja hän ansaitsee sen omalla saamattomuudellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aikuisopiskelu sovi kaikille, koska vastuu on itsellä ja vain itsellä
Hän on opiskellut aikuisena täysin uuden tutkinnon ja vielä lisäkoulutuksiakin käynyt. On hoitanut kaiken normaalisti. Nyt en tajua mikä on. Ap
Ehdotetaan nyt vielä burn outia. Hänellä on perhe, työ ja opiskelu ollut JO näiden ohella. Vaikka hän haluaisi opiskella, niin hän EI välttämättä JAKSA opiskella.
Hänellä on ollut joko työ tai opiskelu, ei samaan aikaan. Perheen olen hoitanut minä. Ja edellisistä opinnoista on 8 vuotta aikaa. Että ei ne enää paina.
Olen muistuttanut hakuajan päättymisestä vain siksi että tiedän, miten paljon häntä harmittaisi, jos se menisi ohi. Ap
Ihan oikeasti EI näin! Aikuinen ihminen hoitaa ja huolehtii itse asiansa, jos asia on hänelle tärkeä. Ei ole sinun ongelma, eikä sinun muistettavia asioita. Anna olla ja lopeta aikuisen miehen holhoaminen.
Jospa sanot rauhallisesti vielä kerran ja laitat jääkaapin oveen deadlinepäivämäärälapun. Kerro myös, että sinun osuutesi loppuu nyt ja et muistuta asiasta enää sanaakaan, koska se on varmasti hänestä ärsyttävää, kun jankutat (vaikka et oikeasti siis jankuta, vaan autat) ja jos hän tarvitsee apuja niin sitten pyytäkööt.
Eli suo hänelle nyt kunniallinen pääsy pois tilanteesta, johon on selvästi jostain syystä hankala ryhtyä.
Joku vaikeus tuossa on, mutta suosittelen, että juttelette asiasta rauhallisesti myöhemmin.